Yleisen mielipiteen mukaan osakkeet saattavat olla väärin hinnoiteltuja. Ne siis saattavat olla yli- tai aliarvostettuja. Jos onnistuu painottamaan osakesijoituksensa aliarvostettuihin osakkeisiin, on mahdollista saavuttaa ylituottoa, joka vastaa sitä positiivista sijoitussalkun tuoton osaa, jota ei voida selittää suhteessa markkinaindeksin muutokseen. Tuon ylituoton saavuttaminen voi olla helpompaa kuin luullaankaan ja sitä saavuttaaksesi sinun ei tarvitse edes miettiä onko Nokian osake hyvä vai huono.

Miksi? Yli- ja aliarvostuksen logiikka ja osakeindeksit

Osakkeiden markkinatuottoa kuvaavat indeksit tavallisesti painottavat osakkeita niiden markkina-arvon mukaisesti. Yliarvostettujen (aliarvostettujen) osakkeiden markkina-arvo taas nousee korkeammaksi (alhaisemmaksi) kuin niiden todellinen arvo. Jos ali- ja yliarvostettuna osakkeita painotetaan niiden markkina-arvon mukaisesti, johtaa tämä siihen, että yliarvostettuja osakkeita painotetaan liikaa ja aliarvostettuja osakkeita liian vähän, joten osakemarkkinoiden kehitystä kuvaavat indeksit ovat tehottomia sijoittajien kannalta.

Miten?

Markkina-arvoon perustuvan painotuksen sijasta voidaan painottaa kaikkia yrityksiä yhtä paljon (esim. Nokiaa olisi indeksissä yhtä paljon kuin vaikka Digiaa), jolloin kyse on ns. tasapainotetusta indeksistä.

Tällä on se vaikutus, että markkina-arvoltaan suuria yrityksiä painotetaan vähemmän ja markkina-arvoltaan pieniä yrityksiä painotetaan enemmän.

Jos markkina-arvoltaan suurien (pienten) yritysten joukossa on keskimäärin enemmän yliarvostettuja (aliarvostettuja) yhtiöitä, johtaa tasapainotetun indeksin valitseminen siihen, että aliarvostetut (yliarvostetut) osakkeet saadaan ylipainoon (alipainoon) verrattuna markkina-arvo painotteiseen indeksiin, jolloin perinteinen markkinaindeksi voidaan pitkällä aikavälillä helposti lyödä.

Tasapainotettuun indeksiin voi Yhdysvaltain markkinoilla sijoittaa käyttämällä Rydex S&P Equal Weight ETF-rahastoa (RSP). Tämän ETF-rahaston tuottoa voidaan verrata perinteiseen markkinapainotettua indeksia seuraavaan Spideriin (SPY) vertailu.

Teetkö sijoituspäätöksesi itse? Seuraatko mahdollisesti analyytikkojen suosituksia? Silloin on paikallaan tietää ryhmämielen (groupthink) vaaroista.

Otetaan taas aluksi esimerkki sijoitusmailman ulkopuolelta. Kokeessa iso joukko koehenkilöitä jaettiin pienempiin ryhmiin. Kullekin ryhmälle luotiin omat kotisivut joilla oli kuunneltavissa joukko erilaisia musiikkikappaleita - taatusta hittikamasta aivan onnettomiin kellaritason rämpytyksiin, kaikilla ryhmillä samat valikoimat. Puolet ryhmistä eivät tienneet miten muut olivat biisejä rankkanneet. Toisilla ryhmillä oli näkyvissä "top ten" -lista joka perustui muiden ryhmäläisten arvosteluihin.

Jos muiden arvostelut eivät olleet näkyvissä biisien sijoitukset perustuivat melko suoraan niiden laatuun. Niiden sijoitukset rankinglistalla vaihtelivat melko vähän. Samat kappaleet keikkuivat korkeimmalla jokaisessa ryhmässä.

Sensijaan "top-ten" -rymissä tilanne oli aivan toinen. Listat erosivat voimakkaasti toisistaan, eli hajonta kasvoi. Ensimmäisten arvostelijoiden tulokset vaikuttivat voimakkaasti. Kun ensimmäinen top-ten-lista tuli näkyviin se vaikutti seuraaviin arvostelijoihin voimakkaasti. Kyse ei ollut enää ryhmän mielipide, vaan ensimmäisen arvostelijan melko sattumanvaraiset mieltymykset lukitsivat käytännössä tuloksen.

Myös analyytikot ovat melko pieni ryhmä jossa kaikki tuntevat toisensa. Kun esnimmäinen hehkuttaa jotakin kohdetta on helppo seurata perässä. Ryhmämielen oireita ovat Irving Janiksen mukaan:

1. Voittamattomuuden illuusio josta kasvaa liioteltu optimismi ja riskinottohalukkuus.
2. Varoitusten rationalisointi  jolla selitetään pois ryhmän uskomusten vastaisia asioita.
3. Horjumaton usko ryhmän moraaliin.
4. Stereotypiat joilla selitetään ryhmän ulkopuolisten ihmisten ominaisuuksia jos heillä on poikkeava mielipide (nössö, tyhmä,...)
5. Painostus . Vain jengipetturit ovat toista mieltä.
6. Sensurointi joka iskee ideoihin jotka eivät sovi ryhmän pirtaan.
7. Yksimielisyyden illuusio ryhmän sisällä, hiljaisuus on myöntymisen merkki.
8. Ajatuspoliisit — Itsenimitetyt jäsenet jotka suojaavat ryhmää informaatiolta joka ei sovi ryhmän ideologiaan.

Olemme kaikki joskus olleet osana tällaista ryhmää.

Analyytikkoryhmän ulkopuolisena sijoittajalla on onneksi parempi mahdollisuus ajatella kriittisesti. Mutta laumassa mekin usein liikumme. Kun jokin ala tai sijoitukohde on muodissa kaikki ryntäävät sen perään ja nostavat hinnan taivaisiin.

Homo Economicus neuvoo: Älä luota kritiikittömästi "asiantuntijan" suosituksiin. Yritä etsiä myös "myy" suosituksen antanut analyytikko. Miksi hän ajattelee näin? Ajattele itse. Kumpi on mielestäsi oikeassa? Voit myös itse yrittää tarkoituksella keksiä syitä miksi sijoitus voisi olla huono.

Eräs myös sijoittajaa vaaniva inhimillinen virhe on että arvostamme jälkeenpäin päätöksen hyvyyttä lopputuloksen mukaan, ei niinkään hyvän päätöksentekoprosessin mukaan.

Jos sijoituspäätös sattumalta johti voittoon toimimme vastakin samoin. Tämä on vaarallista jos sattumalla on suuri osuus lopputulokseen.

Tehdään ajatuskoe: Miljoona ihmistä ennustaa kvartaalin alussa kolikkoa heittämällä onko pörssi-indeksi kvartaalin lopussa korkeampi vai matalampi kuin alussa. Keskimääräisen nousun unohtaen kaikilla on joka kerta 50% todennäköisyys osua oikeaan. Neljän vuoden kuluttua joukossa on 6 "huippusijoittajaa" jotka ovat joka kerran osuneet oikeaan. Kannattaako seuraavalla kvartaalilla seurata heidän esimerkkiään? Ei tietenkään. Kolikonheitto ei ole järkevä prosessi päätellä jotakin tulevaisuudesta vaikka näillä henkilöillä on hyvä "track record".

Ihmisaivot on viritetty etsimään kuvioita, myös silloin kuin sellaisia ei ole.

Päinvastainen tapaus tulee eteen jos harkitun analyysin jälkeen teemme sijoituspäätöksen joka johti tappioon. Tämä ei tarkoita että analyysiä ei kannata tehdä vaikka sattuma ei tällä kertaa ollut puolellamme.

Homo Economicus neuvoo: Palaa päätöksentekomenetelmääsi jälkeenpäin. Ovatko perusteet järkeviä? Jos ovat, jatka vain niiden käyttöä lopputuloksesta huolimatta. Tapahtuiko päätös kepein perustein? Harkitse silloin uudestaan toimintatapojasi, ihan riippumatta siitä että tällä kertaa satuit voittamaan.

Olemme tällä palstalla toisinaan käsitelleet sitä, millä indikaattorilla mahtaakaan olla ennustevoimaa suhteessa pörssikursseihin. Olemme löytäneet ennakoivia indikaattoreita koroille ja joskus jopa pörssikursseille.

Eräs indikaattori, jolla usein kerrotaan olevan ennustevoimaa on Baltic Dry indikaattori, joka seuraa kuivarahtien niin saonottuja spot hintoja. Siis niitä hintoja joita malmin, vehnän ja muun bulkkitavaran rahdeista tässä ja nyt maksetaan. Kuivarahteina kuljetettavat tavarat ovat aivan tuotantoketjun alkupäässä ja siksi niillä arvellaan olevan ennustevoimaa tulevan kokonaistuotannon tasoon ja jopa pörissikursseihin. Mutta mikä onkaan totuus?

Alla on maailman pörssikursseja heijasteleva S&P500 indeksi (lähde yahoo.com ) sekä baltic dry indeksi (lähde: investmenttools.com). Kuvaajat on astettu päälekkäin niin, että mahdollinen korrelaatio on helppo havaita. Ja toden totta - kyllä Baltic Dry indeksi todellakin omaa pientä ennustevoimaa pörssikursseihin, mutta korrelaatio on horjuva ja heikko.

Mutta onko sijoittajalla parempia työkaluja kuin joukko näitä ennustevoimaltaan heikkoja indikaattoreita? Itse asiassa sijoittajalla ei voi olla, sillä jos jokin indikaattori kertoisi tulevaisuuden, niin kaikki käyttäisivät sitä ja silloin kyseisen indikaattorin ennustevoima tuhoutuisi. Mutta ennustaako Baltic Dry todellakin pörsikursseja - se jää kyllä osittain lukijan itsensä arvioitavaksi sillä ennustevoima on tässä tapauksessa todellakin horjuva. Alla olevista graafeista jokainen voi itse tehdä oman päätöksensä.

Baltic Dry indeksin kehitystä voi seurata muun muassa Piksu:n www.piksu.net/markkinat_1 sivulta.

Ennustevoima (korrelaatiofunktio) on mahdollista laskea matemaattisesti, mutta tuloksesta on lähinnä akateemista iloa. Sijoittaja joutuu joka tapauksessa tulkitsemaan tilannetta yllä olevan graafin perusteella.

Äkkiä rahaa minulle nyt!

Miten rikastun nopeasti?

Kaikkihan haaveilevat lottovoitosta ja nopeasti rikastumisesta. Miten se sitten onnistuu tavalliselta kadun tallaajalta?

Tuskin onnistuu mitenkään! Sen sijaan rikastuminen vaatii kärsivällisyyttä, joskus tutuiksi tulleista asioista luopumista ja suunnitelmallisuudesta.

Muutama vuosi takaperin minulla ei ollut sijoitusvarallisuutta juuri nimeksikään. Elimme vaimomme kanssa, kuten suurin osa: kädestä suuhun ja seuraavaa palkkapäivää odottaen. Tein kuitenkin päätöksen, että haluan alkaa seuraamaan menojani ja yritän laittaa sivuun joka kuukausi rahaa sijoituksiin. Joinan kuukausina säästöön meni vain muutama kymppi, toisena kuukautena sivuun jäi satoja euroja. Tavallisessa arjessa ei rahan puuttumista huomannut mitenkään. Yleensä ylimääräinen raha tuppaa menemään ylimääräisiin kuluihin. Oli se sitten uusi hierova tuoli, taulutv, pizzat ravintolassa tai joku muu. Yleensä päätös on puhtaasti tunnepohjainen, eikä kulutuksen kohdetta juurikaan mieti sen enempää. Kun joka kuukausi muistaa kirjata menot ylös, pystyy paremmin huomaamaan, missä rahareiät itsellään ovat. Äkkiä sitä alkaa vertailemaan kuluja. Hmm.. Ostaisiko pizzatarvikkeet sittenkin kaupasta ja laittaisi täytteeksi oman valinnan mukaan. Samalla rahalla saakin yllttäen tehtyä useamman pizzan. Toki silloin tällöin pitääkin nauttia elämästä ja ostaa jotain "turhaa", mutta menopuolta yleensä kannattaa kiristää. Muutamassa vuodessa oma sijoitusvarallisuus on kasvanut moninkertaiseksi, kun karsin turhia kuluja pois ja laitoin säästyneen rahan säästöön.

Jos haluat rikastua, voit sen helpoiten aloittaa säästämällä jo tänään. Jätä pois selllaiset asiat, joita ilmankin pystyt elämään tai joista ei todellisuudessa sinulle ole hyötyä. Nautintoja pitää olla ja niistä pitääkin maksaa, mutta päätä itse miten paljon haluat niistä maksaa!

Kaksi vaaraa vaanii tunteiden ohjamaa alottelevaa sijoittajaa kurssimuutosten tapahtuessa.

Tunnetuin on tappion kieltäminen. Kaverin suosittelema ihmepaperin kurssi on tippunut 80%. Mutta kyllä se varmaan tuosta vielä nousee...hyvä se ostospäätös oli. Ehkä ongelma häviää jos unohdan mokoman muutamiksi kuukausiksi. Näin saattaa hyvin olla. Jos ostoperustelut pivätä yhä paikkansa voi kyseessä olla pelkästään Herra Markkinan hermoilua. Kalliiksi tällainen "unohtaminen" käy jos siitä seuraa lisäkustannuksia. Ehkä olet tehnyt muilla kaupoilla voittoa, joista on maksettava veroa. Jättämällä tappio realisoimatta menetät silloin riihikuivaa rahaa.

Homo Economicus neuvoo: Ajattele asiaa puhtaalta pöydältä. Ostaisitko osakkeet uudestaan, tämän päivän kurssilla, jos sinulla ei niitä olisi? Jos alkaa nyt tuntua huonolta sijoitukselta on tappion realisoiminen huomattavasti helpompaa. Onko veroseuraamuksia? Jos sijoituksen pitäminen aiheuttaa lisämenoja kannattaa realisoida tappio joka tapauksessa. Osta sitten takaisin vähän ajan kuluttua jos sijoitus on hyvä.

Toinen vaara on kurssinousuhepuli. Teit sijoituspäätöksen. Tämän jälkeen osakkeen kurssi on noussut jo 20%. Nyt on ihan pakko myydä ettei vain menetä voittoa. Yhdistettynä yllämainittuun tappion kieltämiseen tuhoisa vietti. Kaikki hyvät sijoitukset myydään ennen aikojaan ja salkkuun jää pelkkää turskaa.

Homo Economicus neuvoo: Teithän sijoituspäätösesi  johon sisältyi myös osakkeen arvonmääritys kirjallisena? Hyvä! Käy tarkistamassa mihin päätös perustui. Onko tällä välin tullut uutta merkittävää tietoa? Jos ei, pitänee arvonmääritys edelleen paikkansa, onhan sen tehnyt keskimääräistä fiksumpi ihminen (sinä itse). Tämän jälkeen kaikki on helppoa! Onko osake jo ylittänyt määrittämäsi arvon? Jos ei, jatka vaan rauhallisesti omistamista!

PS. Mistähän tuo "turska"-nimitys huonolle sijoitukselle on tullut? Suomessa Turskaa pidetään roskakalana. Norjassa sensijaan turska on herkkua, mutta lohi ihmisravinnoksi kelpaamatonta.

Sijoittajan kannattaa välillä pysähtyä ja miettiä miksi hän sijoittaa. Ovatko sijoituskohteet ja allokaatiot järkeviä sijoitustarkoitukseen nähden. Toimitanko järjen vai tunteen ehdoilla?

Usein teoreetikot rakentavat mallejaan sen olettamuksen varaan että sijoittajat toimivat rationaalisesti. Näin ei ole. Sijoittajatkin ovat ihmisiä, ja ihmiset toimivat usein tunteen vallassa. Rakkauselämässä tunne on hyvä neuvonantaja, sijoittamisessa vähemmän pätevä.

Yksi tyypillinen tilanne missä tunteet jallittavat järjen on kun tapahtuman todennäköisyys on pieni, mutta suuria tunteita herättävä. Tätä käyttävät hyväksi mm. Oy Veikkaus ja vakuutusyhtiöt. Kaikki tietävät että lottoamalla keskimäärin häviää. Silti kansa virtaa sankoin joukoin kupongit tanassa lottoamaan aina kun on erityisen suuri potti luvassa. Tunteet voittivat järjen. Lottoaminen voi silti olla perusteltua. Jos tarkoitus onkin pienellä panoksella kohottaa jännitystä arvontailtana on kyseessä aika halpa huvi. Lottoaja ei osta keskimääräistä tuottoa vaan jännitystä.

Vakuutusyhtiöt käyttävät taas hyväksi mahdollisen onnettomuuden aiheuttamaa mielipahaa. Entä jos rusikoit autosi lunastuskuntoon? Myöskään vakuutusyhtiöt eivät ole hyväntekeväisyyslaitoksia, vaan laskevat maksut niin että he keskimäärin jäävät voitolle. Eli jos vakuutuskohteen menetys ei aiheuta katastrofia (ts. on varaa korvata vastavaalla) on vakuuttaminen epärationaalista. Moni tosin ottaa autoonsa kaskon uutena ja "unohtaa" sitten irtisanoa sen.

Sijoittamisessa lottoamisen vastine voisi olla erilaisten high-tech startuppeihin sijoittaminen. Jokin niistä kun voi olla varsinainen kultamuna. Kassavirrasta viis - tässä on jännitystä ja hyvä stoori. Laput vetämään ja sitten seuraamaan "arvontaa" livenä pörssissä joka päivä. Jos sijoittamisen (tässä pitäisi kyllä käyttää sanaa spekulointi) tarkoitus on jännityksen tuottaminen, niin siitä vaan.

Vakuutusta vastaava tuote sijoittajalle voisi olla jokin näistä pääomaturvatuista tuotteista : Sijoita osakkeisiin pääomaturvatusti! Kävi niin tai näin , saat aina rahasi takaisin (tosin otamme ihan pienen merkintäpalkkion). Jos kaikki mainitut osakkeet nousevat saat tuotosta xx%. Tässäkin tapauksessa liikkeellelaskija on turvannut selustansa, ja kääräisee keskimäärin sievoisen voiton. Jos sijoittajalla ei ole varaa menettää pientäkään osaa pääomastaan, eikä taidot (tai sijoituksen pieni koko) estävät rakentamasta suojausta itse voivat nämäkin tuotteet puoltaa paikkaansa.

Voitonhuuman ja pelon lisäksi myös kiireen tunne on järjen vihollinen: Kurssit nousevat juuri nyt, nyt on pakko päästä heti mukaan! Tai: Kaamea osari, äkkiä eroon tuosta vessapaperista. Yön yli nukkumisesta seuraa silti harvoin katastrofi.

Homo Economicus neuvoo: Mieti miksi sijoitat! Onko tarkoitus toimia järjen vai tunteen ehdoilla? Oletko pelaamassa vai sijoittamassa? Niin kiirettä ei ole että ei ehdi miettiä asioita kunnolla. Sijoituspäätösten kirjaaminen ihan vaikka ruutuvihkoon on monasti avuksi. Miksi ostin tuon osakkeen? Kun puntit alkavat tutista on hyvä tarkistaa ovatko päätöskriteerit edelleen voimassa vai ei. Jos ovat, niin rauhallisesti vain! Päätöspäiväkirja on lisäksi hyvä  työkalu jo oppimisen kannalta. Jos olet tehnyt huonon (tai erikoisen hyvän) päätöksen voit jälkeenpäin käydä tarkastamassa perustelut.

Vaikka rajasinkin rahastot oman kirjoitusalueeni ulkopuolelle, haluan kuitenkin kiinnittää vielä toistamiseen huomiota Pekan merkintään

2. / 1. / 2010, joka käsittelee yhtä rahastosijoittamisen omituista piirrettä.

Kuvittelisin, että ainakin Suomessa pankit perustavat vähänkin eksoottisempia rahastoja neuvoteltuaan ensin

1 - 2 institutionaalisen sijoittajan kanssa, jotka tuovat rahastoon suurimman osan sen pääomasta. Tavalliset tallaajat tuovat pankkiin hiekan lisäksi vain vähäisiä merkintöjä.

Kun 1- 2 suursijoittajan asema on näin keskeinen, se asettaa muut sijoittajat erikoisineen tilanteeseen. Jos joku olisi kiinnostunut sijoittamaan, sanokaamme Etelä-Koreaan, ei ole mitään takeita, ettei kuviteltua Etelä-Korean rahastoa yhdistetä Aasian rahastoon siinä vaiheessa kun suursijoittaja kotiuttaa sijoituksensa ja rahaston pääoma laskee alle minimirajan. Uudessa rahastossa Etelä-Korea muodostaa vain murto-osan sijoituskohteesta.

Tämä on esimerkki siitä, että sijoittaminen on muuten pitkäjänteistä puuhaa paitsi suursijoittajan toisin päättäessä.

Kiinteistösijoittamista käsittelen kevään ajan tuon takana.

Astetta haastavampaan aiheeseen…

Sijoittamisen perusteita kirjoittaessa olen yrittänyt tuoda esille indeksisijoittamisen ja osakesijoittamisen hyviä ja huonoja puolia puolin ja toisin. Tavallista osakkeisiin sijoittavaa ETF-rahastoa voidaan pitää edullisena sijoittajan kannalta, koska kerralla on mahdollista saada suuri hajautus kustannustehokkaasti. Jäljelle jäävä kysymys on, että voiko eksoottisemmat ETF-rahastot ja muut indeksituotteet olla eduttomia sijoittajan kannalta? Näihin tuotteisiin kuitenkin usein liittyy korkeammat kustannukset...

Edukkuudella tarkoitankin sitä, että ei huomioida ainostaan ETF-rahaston kustannuksia, vaan painotetaan myös itse rahaston strategiaa ja sijoituskohteita. Eihän kaupastakaan kannata aina ostaa sitä mikä on halvinta....

Tässä listaan joitakin eduttomia rahastoja.

(1) Hedgerahastoihin sijoittavat ETF-rahastot:

Hedgerahastoista keskusteltaessa usien unohdetaan, minkä vuoksi hedgerahastot ovat syntyneet, ja mikä on niiden tavoite. Lähtökohta hedgerahastojen kohdalla on, että markkinoilla on anomalioita ja absoluuttisen tuoton mahdollisuuksia (tuotto, joka ei ole riippuvainen markkinan liikkeistä). Näihin mahdollisuuksin tarttuminen edellyttää, että rahaston likviditeetti voidaan turvata anomalian umpeutumiseen saakka ja voidaan käyttää tarvittavia instrumentteja anomalian hyödyntämiseen. Kyse on siis hyödynnä ja suojaa-menettelystä, johon tarvitaan huomattavasti joustavampaa rahastorakennetta, jotta (a) sijoittavat eivät vedä rahoja ennen kuin anomalia on umpeutunut, (b) muut markkinaosapuolet eivät saa tietoa positioista, jota he voisivat hyödyntää, ja (c) anomaliaan voidaan keskittyä ja se voidaan eristää oikeilla positioilla esim. lyhyeksimyynti.

ETF-rahaston tarjoaminen markkinoilla taas vaatii jatkuvaa likviditeetin hallintaa, koska sijoittajille on markkinoilla tarjottava/ostettava tietty määrä osuuksia. Tästä syystä hedgerahastoihin sijoittavat ETF-rahastot, perustuvat sellaisista rahastoista koottuihin indekseihin, joihin listatut rahastot ovat mahdollisimman likvidejä ja täten myös joutuvat itse sijoittamaan likvideihin sijoituksiin. Tällöin mahdotonta hyötyä anomalioista tai mahdollisuuksista, jotka liittyvät jotenkin epälikvideihin sijoituksiin. Epälikvidit sijoitukset on olennaisesti liitetty juuri hedgerahastojen absoluuttiseen tuottoon. Itse tarkoitus siis unohtuu...

Tämän kaiken lisäksi sijoittaja joutuu maksamaan kustannuksia hedgerahastoille ja ETF-rahastolle, joka sijoittaa niihin (tupla kustannukset).

(2) Suoraan raaka-aine futuureihin sijoittavat ETF-rahastot:

Tähän asiaan liittyen olen kirjoittanut kolme artikkelia (artikkeli 1, artikkeli 2, artikkeli 3). Myönnän, että ensimmäistä artikkeliani kirjoittaessa en itsekään vielä täysin ymmärtänyt, kuinka paljon näihin tuotteisiin voi liittyä tracking erroria, joka on aivan valtava. Otetaanpa vaikka esimerkiksi maakaasu, jota pidin kesällä 2009 hyvänä sijoituksena (lue artikkeli). Otetaanpa nyt vartailu kahden erilaisen tuotteen välillä, joista ensimmäinen on First-Trust ISE-Revere Natural Gas Index Fund (FCG) on rahasto, joka sijoittaa varat yrityksiin, joiden liiketoiminta liittyy maakaasuun tuotantoon tai sen etsintään. Toinen tuote on erittäin suosittu United States Natural Gas Fund (UNG), joka sijoittaa suoraan raaka-ainefutuureihin. Tästä linkistä pääset vertailemaan rahastoja. Huomaamme itse yrityksiin sijoittaneen rahaston tuottaneen hyvin, kun taas raaka-ainefutuureihin sijoittanut rahasto on pärjännyt heikosti.

Sijoittajan tulee siis suhtautua ehdottomalla varauksella suoraan raaka-ainefutuureihin sijoittaviin rahastoihin. Ne voivat tarjota väliaikaisia anomalioita ja tuottomahdollisuuksia ( tämä tilanne), mutta pitkänajan sijoittajille nämä rahastot ovat ehdottomasti eduttomia ja ongelmallisia.

Nämä tuotteet eivät välttämättä ole eduttomia, vaikka niin luullaan.

(1) Fundamentti-indekseihin perustuvat ETF-rahastot:  

RAFI-metodologista olen kirjoittanut aikaisemmin (kts. artikkeli). Aiheesta kirjoittaa myös Petre Pomell (kts. artikkeli). Aiheesta on ilmestynyt jälleen uusi ja laajempi saksalaisten tutkijoiden tekemä tutkimus, joka näyttää lisää evidenssiä fundamentti-indeksoinnin puolesta.

(2) Yksinkertaiset johdannaisstrategiat:

Covered Call-strategiaa toteuttaessa sijoitetaan osakeindeksiin ja luovutaan osasta indeksin positiivisesta potentiaalista kirjoittamalla/myymällä osto-optioita. Osakeindeksin noustessa tarpeeksi indeksin arvo ylittää option toteutushinnan ja strategian mukaisesti tarpeeksi kovat indeksinousut ikään kuin luovutetaan toisille.

Strategian mahdollisuus piileekin optioiden kirjoittamisesta saatavasta jatkuvasta preemiosta, joten jos markkinat eivät nouse tarpeeksi, tuottaa se parempaa tuottoa kuin perinteinen indeksi.

Tätä strategiaa noudattavia ETF rahastoja ovat ainakin seuraavat:

(1) PowerShares S&P 500 BuyWrite (PBP)

(2) iPath CBOR S&P 500 BuyWrite Index ETN (BWV)

Pidän tällaista strategiaa etenkin tällaisena ajankohtana järkevänä, koska osakkeista saatava riskipreemio on kaiketi aika pieni arvostustason ollessa jo korkea. Tämä strategia taas tarjoaa aitoa preemiota (ja tuotto-odotusta) toisaalta, joka toimisi etenkin laskumarkkinassa.

Loppupäätelmä:

Voi olla viisasta sijoittaa samanaikaisesi indeksirahastoihin ja osakkeisiin. Osakkeiden kohdalla tulee miettiä sellaisia kohteita, joissa markkinat voisivat olla tehottomimmat ja pienen sijoittajan edut pääsisivät esille. Näitä kohteita ovat mitä todennäköisimmin osakkeet, joita analyytikot seuraavat vähemmän. Tällaiset osakkeet ovat tavallisesti pieniä ja epälikvidejä, joten piensijoittajan edut pääsevät esille näihin osakkeisiin sijoitettaessa. Indeksiosuusrahastojen on myös vaikea sijoittaa näihin osakkeisiin. Suurten yhtiöiden osakkeilla spekulointi on turhaa arpapeliä.

ETF-rahastot mielletään usein edukkaiksi sijoitustuotteiksi, mutta hieman eksoottisemmat/vaihtoehtoiset ETF-rahastot mielletään rahan tuhlaukseksi. Näistä rahastoista voidaan kuitenkin löytää helmet miettimällä mikä on niiden tuotto-odotus. Esimerkiksi fundamentti-indekseihin sijoittavat rahastojen on havaittu tuottavan pitkältä aikaväliltä parempaa tuottoa verrattuna perinteisiin indekseihin, joka kertoo korkeammasta ja pitkän ajan säästäjälle edukkaasta tuotto-odotuksesta. Johdannaisstrategioihin perustuvista ETF-rahastoista taas voidaan odottaa saatavan tuottoa optioiden myynnistä, joka on houkutteleva vaihtoehto etenkin, jos itse osakemarkkinoiden tuotto-odotus on alhainen.

Yllä mainitut raaka-aine ETF tahastot ja hedgerahastoihin sijoittavat ETF-rahastot taas antavat suhteellisen huonon tuotto-odotuksen, joka saattaa olla jopa negatiivinen.

 J. Vahe jatkaa tästä taas eteenpäin...

Nyt tuli kirjoittajan blokki... ei vaan siis tuu mitään...

Tän lupasin alunperin kirjoittaa, mutta eikö tää säästäminen ole niin tylsä aihe, että voin vaan pelata loppuillan mun uudella playstationilla?

Hyppään siis seuraavalla kerralla seuraavaan aiheeseen ja väännän tän kohdan myöhemmin, jos sijoittamisen perusteista tehdään vaikka kirja.

Sijoitusten hajauttamista koskevia huomioita:

• Yksi sijoitustoiminnan merkittävimpiä aiheita on hajauttaminen, jonka tavoitteena on saavuttaa sijoitussalkulle mahdollisimman korkea tuotto-riski suhde. Yleisessä keskustelussa vähintäänkin hyväksytään tarve hajauttaa sijoitukset useisiin osakkeisiin.
• Hajauttamisen lähtökohta on hyvin tekninen; pitäisi löytää sijoituksia, jotka korreloisivat (keskinäinen lineaarinen riippuvuus) mahdollisimman vähän toistensa kanssa.
• Hajauttamisen tarpeellisuutta laajemmalle kuin kotimaiset osakesijoitukset moni ei sitten haluakkaan myöntää.
• Kansainvälisen hajauttamisen tarpeellisuutta voidaan tutkia rahoituksen menetelmillä. Tällöin tavallisesti käytetään kuukausituottoja ja monimutkaisia menetelmiä. Saavutettujen tutkimustulosten keskeinen tulos on ollut se, että korrelaatiot eri maiden välillä vaihtelevat ja ovat suurimmillaan juuri markkinoiden kriiseissä ja markkinoiden romahtaessa. Johtopäätös tällaisesta tutkimuksesta on, että hajauttaminen ei hyödytä, koska kriisin aikaan ei saa suojaa mistään.

Esitän kaksi käsitettä, joista ensimmäinen johtaa lyhytaikaisen hajauttamisen perusteisiin ja toinen kansainvälisen hajauttamisen perusteisiin.

Flight-to-Quality

 Lyhytaikaisella hajauttamisella tarkoitan salkun turvaamista lyhyellä aikavälillä esim. vuoden 2008-kriisin kaltaisissa tilanteissa 1-2 kuukauden periodilla. Tällaisten kriisitilanteisiin liittyy paniikki ja mitä sijoittajat tekevät paniikki tilanteissa? …Siirtävät rahoja turvaan tietysti. Pienelle sijoittajalle tämä tarkoittaa rahojen siirtämistä esim. pankkitilille, joka on valtio takaama 50 000 euroon asti. Suurille institutionaalisille sijoittajille tämä ei kuitenkaan riitä. Kriisitilanteissa rahoitusmarkkinoilla syntyy liikehdintä, jota kutsutaan nimellä ”flight-to-quality”.

Se mitä tuo flight-to-quality merkitsee, on sijoittajien siirtyminen riskistä kaikista turvallisimpiin ja likvidimpiin sijoitusinstrumentteihin, joita ovat toki vakavaraisempien valtion velkakirjat mahdollisimman lyhyellä maturiteetilla. Kun sijoittajat siirtyvät kriisitilanteissa näihin sijoituksiin kasvattaen niiden arvoa ja osaketuottojen ollessa huonoa, tarkoittaa se juuri sitä että flight-to-quality tilanteessa osakkeiden ja turvallisten sijoitusten korrelaatio on negatiivinen ja siten ihanteellinen hajautuksen kannalta (positiiviset tuotot peittoavat negatiivisia tuottoja).

Jos haluaa hajauttaa sijoitussalkkua lyhyen aikavälin vaihteluita ja kriisejä vastaan, täytyy siis osaksi luopua osakepainotteisesta sijoitussalkusta, ja sijoittaa osa niinkin tylsiin sijoitusiin kuin valtionvelkakirjoihin. Itse asiassa niitä ei ole pakko koko ajan pitää salkussa, vaan se yksinkertaisesti riittää, että on ostanut niitä ennen muita. flight-to-quality tulisi siis pyrkyä ennnakoimaan, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kun yritysten tulokset ovat mitä kauneimpia, kurssikäyrä meinaa kasvaa taivaasta läpi, ja osakesijoittaminen on jännittävimmillään, turva tulee etisiä jo valmiiksi.

Emerging Market, Submerging Market ja Re-Emerging Market

Valtioiden vaihtovelkakirjojen huono puoli pitkällä aikavälillä on niiden alhainen tuotto-odotus, jota ei turvallisena sijoituskohteena tulisikaan ansaita. Kansainvälisen hajauttamisen tarpeettomuutta perustellaan kuitenkin juuri sillä, että se ei tarjoa lyhyellä aikavälillä turvaa. Tällainen perustelu on tavattoman outoa, koska tulisihan hajautuksen päätarkoituksena olla, epävarmuus saavutetusta tuotosta olla juuri pieni sijoitusperiodin lopulla (esim. 20 vuoden päästä). Tällöin lyhyen aikavälin salkunvaihteluilla ei tulisi olla suurta merkitystä.

Todellisen säästäjän tulisi siis huolehtia hajautuksesta pitkällä aikavälillä ja paljon väitetään, että tämä olisi realistista vain sijoittamalla yhteen maahan ja sellaisen suureen ja mahtavaan maahan kuin Suomi. Tämä on ristiriitaista sillä sijoitussanastosta löytyy sellainen termi kuin Re-Emerging Market (kts. Goetzmann ja Jorion 1999).

Termihän toisaalta tarkoittaa vain sitä, että jokin mää kehittyy uudestaan, mutta ollakseen kyseinen Re-Emerging Market maan olisi pitänyt taantua jossain vaiheessa (Submerge). Tällaisia maita toki saattavat olla toisen maailman sodan jälkeen rautaesiripun taakse jääneet maat kuten Slovakia, Tsekki, ja Venäjä ja vasta-argumenttina voi toki sanoa, että eihän samanlaista näiden maiden kommunismiin johtaneita tilanteita enää tapahdu.

Toisenlaisiakin esimerkkejä on. Bekaert, Erb, Harvey, Viskanta (1997) esimerkiksi mainitsevat Argentiinan, jonka markkinat olivat 1920-luvulla Iso-Britanniaakin suuremmat. Tämä siis tarkoittaa siitä, että eri valtiot saattavat hitaissa, mutta pitkissä sykleissä taantua tarkoittaen sitä,  että kansainvälinen hajauttaminen toimisi juuri pitkällä aikavälillä. Itse asiassa, tätä väitettä ei vain voi huomata todeksi historiaa lukemalla, vaan esim. akateeminen tutkimuskin antaa väitteelle tukea (kts. Persson 2009).

Jos mennään vielä hieman pidemmällä, voimme pitää nykyistä kehittyvien markkinoiden tähteä Kiinaa Re-Emerging Market maana. Olihan Kiina vielä muinoin Euroopan valtioita huomattavasti kehittyneempi. Olemmekin tilanteessa, jossa Kiina on uudelleen siirtymässä maailman johtavaksi kansankunnaksi, Yhdysvaltojen kustannuksella, joka vielä 1800-luvun lopulla oli taas Eurooppalaisille valtioille kehittyvä markkina.

Mitä pidemmälle sijoitushorisonttia siis viemme, sitä tärkeämmäksi kansainvälinen hajauttaminen nousee.

Kansainvälisen hajauttamisen vastustajat usein huomattavat, että ”sijoittamalla Helsingin Pörssiin hajauttaa maailmalle, koska suomalaiset yritykset ovat nykyään niin kansainvälisiä.” Ihmettelen tätä argumenttia suuresti, koska Japanin yrityksetkin ovat olleet kansainvälisiä 1990-luvun taitteesta lähtien (siis koko sen ajan, kun Japani on rämpinyt suossa)…

Kuvio pitkistä sykleistä (esimerkki/näkemys).

Mitä kansainvälinen hajauttamien sitten on, jos huomioimme -Emerging Market-Submerging Market-Re-Emerging Market-syklin ja unohdamme korrelaatiot, keskihajonnat jne.?

Kansainvälinen hajauttaminen on varallisuuden irroittamista kansankunnan/valtion reaalitalouden omista pitkänajan sykleistä.

Kansakunnan hajauttaessa sen varallisuuden kansainvälisesti on sen varallisuus irrotettu reaalitalouden syklistä, ja auttaa se myös lievittämään itse syklien vaikutusta.

Esimerkiksi syklin pohjalla kansalaisten säästämät eläkkeet tulisivat muiden maiden taloudesta, auttaen (hajauttaen) myös reaalitaloutta itseään. Jos kaikki eläkkeet on sijoitettu ilman kansainvälistä hajautusta, tuottavat eläkkeetkin huonosti syklin pohjalla (demonstraatio liitteenä).

Lähteitä:

Bekaert, Erb, Harvey, Viskanta (1997). What Matters for Emerging Equity Market Investments? Emerging Markets Quarterly 1 ,17-46.

Goetzmann, W. N., P. Jorion (1999). Re-Emerging Markets. Journal of Financial and Quantitative Analysis 34:1, 1-32.

Persson, M. (2009). Long-Term Investing and International Diversification. Working Paper. Sveriges Riksbank

Rahoitusoppiaine perustuu paljolti erilaisiin teoriohin ja malleihin, joita käyttämällä voimme esim. perustella tuottovaatimuksen osakkeelle. Talousalan lehdet ovat täynnä sijoitusguruja, jotka kertovat markkinanäkemysiään ja vielä enemmän selityksiä sille miksi heidän ennusteensa menivät pieleen edellisellä kerralla. Tällaista toimintaa voidaan paremmin kutsua silmänkääntämiseksi; kiinnitettään ihmisten huomio itse objektista (pieleen mennyt sijoitusneuvo) toisaalle (esim. hedgerahasto).

Rahoitusteorialla ja sijoitusguruilla on kuintekin jotain yhteistä, joka on niiden molempien toiminnan perustuminen oletuksille. Capital Asset Pricing-malli esim. olettaa esim. sijoittajat rationaalisiksi tai että veroja ja kaupankäyntikustannuksia ei ole (oletukset). Käyttäessämme tätä mallia oletamme, että nämä oletukset ovat totta ja siten malliin perustuva osakkeen beeta-kerroin olisi hyvä riskinmittari osakkeelle. Koko salkun oleelliseksi riskimittariksi voidaan olettaa salkun tuottojen keskihajonta.

Sijoitusgurut taas perustavat näkemyksensä oletuksille. Esim. moni sijoitusguru piti osakkeita talvella 2007-2008 halpoina. Koska osakkeiden arvot perustuvat paljolti yritysten tuloksiin lähitulevaisuudessa, perustui osakkeiden halpana pitäminen oletukselle sille, että hyvä talouskasvu jatkuu pitkän aikaa. Kun osakemarkkinat alkoivat olla toista mieltä, oletettiin että hedgerahastot manipuloivat markkinoita alaspäin ja kerrottiin tämä sijoittajille, joista moni tämän uskoi. Jälki oli tämän jälkeen rumaa...

Kun sijoitusgurujen neuvot ja rahoitusteoria sovelletaan käytäntöön, on molemmilla toinenkin samanlainen heikkous, joka on historiaan perustuva informaatio; gurut perustavat neuvonsa paljolti yritysten jo tapahtuneisiin tuloksiin ja rahoitusteoriaa sovelletaan usein käytäntöön käyttämällä historiallista informaatiota.

Sijoittamisen tavoitteena on kuitenkin jonkinlainen vaurastuminen tulevaisuudessa, joka on epävarmaa, ja siksi oletukset ja historiaan perustuva tieto voivat olla haitallisia itse tavoitteen kannalta. Riskiä toki pyritään katsomaan tulvevaisuuteen perustuen ja käytetään monia menetelmiä sen analysoimiseksi, mutta parhaat riskienhallintakeinot ovat oletuksien tunnistaminen, niiden välttäminen, ja mielikuvitus. Näillä kahdella ensimäisellä vältetään vain yhden tai kahden tulevaisuudenskenaarion katsominen ja mielikuvituksella voidaan nähdä kaikista epätodennäköisimmät ja epäuskottavimmat skenaariot. Oikeiden sijoitusgurujen tulisi juuri pyrkiä hahmottamaan yllättäviä skenaarioita ja mahdollisia markkinaliikkeitä puolin ja toisin, mutta todellisuudessa talouslehtien lukijat saavat usein lukea vain selityksiä jälkeenpäin "eihän tuota kukaan pystynyt näkemään." Ensin siis leikitään selvännäkijää, mutta sitten ei ollakaan! Lehmanin konkurssin väitettiin olevan sellainen, jota ei voi ennustaa, mutta se oli ennemmän mahdollinen, sillä oli jopa odotettavaa USAn pankkisektorilla tulee ruumiita, koska asuntoluottoja myönnettiin sellaisille henkilöille, joiden maksukyky oli huono. Jälleen oletettiin, että näistä riittävän suuri määrä pystyy maksamaan ja maksukyvyttömyys ei esiinny yhtäaikaisesti, joten mahdollinen riskienhallinta oli tuhoon tuomittu.

Palaan vielä yhteen tärkeään tosiasiaan, joka on se, että riskille ei ole yhtä selkeää, ainoata ja edustavaa mittaria. Rahoitusteoriakaan ei siten pysty kertomaan mikä riski on vaan se on jokainen omasta mielikuvituksesta kiinni. Ja se on juuri mielikuvituksesta kiinni, koska käyttäessämme historiallista informaatiota oletamme aina historian toistuvan tulevaisuudessakin!

Ja lopuksi vielä: varainhallinnan ammattitaito ei ole sitä, että pystyy veikkaamaan osakkeen tuloksen tai sen hinnan oikein. Varainhoidon ammattitaito on sitä, että tunnistamalla mahdolliset riskittekijät ja maksimoimalla tuotto-riski suhteen pystyy rakentamaan sellaisen sijoitusstrategian tai sijoitussalkun, jonka avulla vaurastuminen pitkällä aikaperiodilla on mahdollista kaikista lyhytaikaisista markkinaliikkeistä riippumatta.

Yllämainitun perusteella esimerkkinä huonosta varainhoidosta voidaan pitää Suomalaisten eläkelaitosten riskintottoa ja sijoitustoimintaa ennen finassikriisiä, koska jo päätetyistä vakavaraisuuspäätöksistä, jotka on tehty eläkkeidemme turvaamiseksi, luovuttiin. Eduskunta "heitti noppaa", mutta onneksi onnistuttiin...

RISKI: OLETA VÄHÄN, KUVITTELE KAIKKI!

Osakkailla räppääminen voi olla jännittävää puuhaa, ja lähes kaikki sitä tekevät näyttävät olevan ainakin omasta mielestään erinomaisia (krs. sairaantaitavat sijoittajat). Tuotto-riskisuhteella ei näytä olevan myöskään mitään väliä. Todellisuus näyttää olevan kuitenkin hieman erilainen kuten aivan ensimmäisessäni blogimerkinnässäni noin vuosi sitten tuon esille (kts. kansankapitalismi ja sen kylkiäiset). En lähde asiaa sen tässä enempää käsittelemään, mutta voidaan varmastikin todeta osakepoiminnalla voi olla jonkinlaista viihdearvoa tai mielenkiintoinen ja haastava ajanviete.

Jos oletamme, että yrityksiä arvioimalla ja niihin perehtymällä voisi saavuttaa parempaa riskikorjattua tuottoa, on syytä ottaa kaksi asiaa huomioon: yrityksiä seuraavat analyytikot ja oman ajankäytön rajat. On päivän selvä asia, että jos salkussa on esim. 30 osaketta, ei niihin kaikkiin ehdi perehtyä kunnolla, joten osakevalinnan resurssit voi olla viisaampaa kohdistaa vain harvoihin osakkeisiin. Kaikista järkevintä "halpoja" yrityksiä olisi etsiä pienistä ja vähän vaihdetuista yrityksistä, joita harvemmat analyytikot seuraavat tai eivät seuraa juuri ollenkaan, joten tallaiset osakkeet saattaisivat olla väärin hinnoiteltuja vähemmän seurattuina. Suuriin yrityksiinkin sijoitettaessa yritysten aktiivisen valinnan voi myös tarvittaessa "ulkoistaa" ETF-rahastoille, jotka seuraavat fundamenttiperusteisia indeksejä (kts.RAFI-metodologia)

Myös itsekuri olisi helpompi pitää pienillä ja epälikvideillä osakkeilla, koska ovathan ne vaikeammin vaihdettavia. Tällöin turha spekulointi ja osakkeilla veivaaminen saattaisivat jäädä vähemmälle.

On toki jännittävää miettiä, joka päivä onko Nokia hyvä vai huono osake, mutta järkevintä voisi olla taas kulkea kultaista keskitietä ja ulkoistaa tällaisiin sijoituksiin sijoittaminen indeksiosuusrahastoille. Tällöin voisi itse keskittää omat resurssit pienten yritysten analysointiin, jonka tuloksellisuuteen mahdollisuudet ovat suurimmat.

.

Tässä sijoittamisen perusteiden artikkelissa yritän selventää mahdollisimman yksinkertaisesti mitä hedgerahastot ovat.

Ensinnäkin totean, että en tässä artikkelissa ala puhumaan vipurahastoista. Hedgerahasto ei välttämättä ole vipurahasto. Hedgerahastot ovat sääntelyn kannalta kevyt sijoitusrahastomuoto perinteisiin rahastoihin verrattuna. Ne voivat käyttää velkavipua, sijoittaa eri instrumentteihin vapaammin, myydä osakkeita lyhyeksi, rajoittaa sijoittajien käteisnostoja, ja antaa vähemmän informaatiota. Tämän vapauden tuloksena hedgerahastot pystyvät käyttämään erilaisia sijoitusstrategioita kertomatta siitä muille. Ne kyllä voivat käyttää velkavipua, mutta se on vain yksi niiden piirre.

Hedgerahastojen toiminnan kääntäminen kansanselkoiselle kielelle on haastavaa, ne kun eivät tuota mitään käsin kosketeltavia tuotteita, joita me esim. kuluttajina käyttäisimme. On kuitenkin olemassa arkisia spekulantteja, jotka ovat lähellä hedgerahastojen toimintaa. Nuo spekulantit tunnemme mustanpörssin kauppiaina (ei siis ne kodinkoneliikkeet vaan ne, jotka ostavat esim. lippuja johonkin konserttiin ja ovat ovella myymässä lippuja vaikkapa 50 % korkeampaan hintaan).

Kuinka mustassa pörssin tai muu yksityisten ihmisten järjestämä kauppa sitten käy? Otan esimerkiksi viime syksyisen ”arbitraasi” mahdollisuuden, kun yksi arkiaamu näin lehdessä ilmoituksen, että yhden Iittalan Outlet myymälän lopettaessa kaikki tuotteet myydään – 80 % alennuksella niin kauan kuin tavaraa riittää. Tässä oli siis selvä tuottomahdollisuuden paikka; voisin ostaa tavaraa vaikka 200 eurolla ja yrittää myydä ne, vaikka alkuperäiseen hintaan verrattuna 60 % alennuksella, jolloin saisin 400 euroa näistä tuotteista (200 euron voitto). Itse asiassa tuottomahdollisuudet voivat olla vielä parempia. Nykyisin teknologian ja internetin avulla, voin yrittää myydä tuotteet hitaasti vaikkapa Huuto.netissä. Kahden tai kolmen vuoden päästä, jotkut ostamistani sesonkituotteista saattaisivat olla, joissakin kodeissa haluttua tavaraa, koska sesonkituote sarjasta puuttuu jokin tietty osa ja se juuri pitää saada hintaan mihin hyvänsä (esim Arabia-astiaston muumisarjasta saattaa puuttua vaikkapa mehukannu). Hintoja voi katsoa esim. täällä. Markkinat todellakin näyttävät toimivan tällä tavalla. Usein nopeiden ja huomattavien alennusmyyntien jälkeen, joissa myydään halvalla hieman vanhaa mallistoa, ja lähes välittömästi voi huomata näiden tavaroiden ilmestyvän markkinoille vaihtoehtoisissa kauppapaikoissa.

Mistä tässä esimerkissä sijoittajan perspektiivistä katsottuna oli kyse? Vastaus: epälikvidille tuotteelle tuli yhtäkkiä kova myyntipaine, johon markkina ei pystynyt vastaamaan. Informaatiota kärkkyneet spekulantit pystyivät huomaamaan ilmoituksen ja ostamaan tuotteen kantaakseen epälikvidin tuotteeseen liittyvät riskit. Riskin voi esim. olla se, että tuotteelle ei löydykään jälkimarkkinaa (likviditeetti riski), ostettu tavara ei todellisuudessa olekaan suosittua vaan siitä saada huonomman hinnan (sijoitukseen liittyvä riski). Tämä jälkimmäinen riski ei ole vähiten suuri sen vuoksi, että voidaan olettaa tavaraa myyvän puolen tietävän jotain sellaista tuotteesta, että sen arvon ei voida olettaa olevan korkea. Emme siis todellakaan voi puhua arbitraasista (”something for nothing”), joka välillä liitetään hedgerahastoihin. Hedgerahastot ottavat näitä aivan samoja riskejä; ne paikantavat markkinoiden anomalioita (vrt. poistomyynti) ja ottavan sijoitukseen ja sen likviditeettin liittyvän riskin kontolleen. Esimerkiksi Long-Term Capital Management, edesmennyt suuri hedgerahasto, sijoitti varallisuutensa epälikvideihin sijoituksiin, joista likviditeetti hävisi Venäjän valtion velkakirjojen defaultin jälkeen (likviditeettiriski). Hieman samanlainen tilanne voi käydä, jos suurista alennusmyynneistä ostetaan suuri määrä tavaraa, jonka arvosta tai jälkimarkkinakelpoisuudesta (ostaako kukaan siitä huuto.netissä) ei voida olla varmoja.

Sijoittamien hedgerahastoihin on kuin sijoittaminen edellä kuvattuun ruukkuspekulointiin niiden toiminnan tuottavuutta vastaan. Ne voivat käyttää uusia teknologioita tuottomahdollisuuksien hyödyntämiseen esim. uudet lukuohjelmistot alennusten löytämiseen (mm. kaverini onnistui saaman peruutusliput Chelsean jalkapallo-otteluun käyttämällä ohjelmistoa, joka ilmoitti kun peruutusliput internetsivuilla tulivat saataville) vrt. hedgerahastojen automaattinen kaupankäynti. Mustapörssin kauppias tai toinen jälleenmyyjä voi toki myös käyttää kulutusluottoa (ts. velkavipua) tai vain huijata rahaa sinulta.

Kuinka on sitten rahoitusmarkkinoiden stabiliteetin ja hedgerahastojen laita? Ajattele, jos suosittuun jalkapallo-otteluun myydään 80 % lipuista mustanpörssin kauppiaille, jotka kaikki yrittävät juuri ennen ottelua saada lippuja myytä, ja lopulta joutuvat myymään ne jo ottelun alettua 70 % alennuksella – markkinat romahtavat ja mustanpörssin kauppiaiden lippujen ostamiseen käytetyt kulutusluotot jäävät maksamatta.

Osuuteni sijoittamisen perusteista alkaa. Yksi sijoittajan tämän hetken oleellisimmista päätöksistä on päättää kuinka osakemarkkinoille osallistuu, joten aloitan kirjoitussarjani useammlla indeksisijoittamista ja suoraa osakesijoittamista vertailevalla artikkelilla, joiden kautta päädyn "kultaisen keskitien" valintaan.

Likviditeetti ja hajuttaminen

Indeksisijoittaminen on tällä hetkellä yksi sijoitusmaailman kuumimpia aiheita. Toiset näyttävät olevan asian puolesta ja toiset vastaan. Kultainen keskitiekin on olemassa, joka asiaa hieman käsiteltyä saattaa tuntua järkevältä. Lähestymisen asiaan voisi aloittaa kysymällä, mitä arvopapereita voi  pörssinoteerattujen ETF-rahastojen ja muiden indeksiosuusrahastojen kautta välillisesti ostaa?

Todellisuudessa ei kaikkia. Indeksisijoittaminen vaatii useimmiten jatkuvaa salkun painottamista (ndeksipainorajoituksia, indeksimuutoksia, ,sijoitukset/sijoitusten nostot), joka myös tarkoittaa kaupankäyntiä, joten se ei itse asiassa ole täysin ”osta ja pidä” strategia. Tämä on taas pienillä ja epälikvideillä osakkeilla lähes mahdotonta; itse kaupankäynti saattaa heiluttaa osakkeen hintaa huomattavasti, jolloin osaketta ei saada ostettua ”normaaliin markkinahintaan” ja tracking error (rahaston tuoton poikkeama vertailuindeksin tuotosta) kasvaa. Indeksisijoittamisen ulkopuolelle jäävät todellisuudessa siis kaikki epälikvidit sijoitukset mukaan lukien suomalaiset mikro-osakkeet. Small CAP -ndeksirahastoja kin saattaa olla, mutta niitä juuri vaivaa tuo tracking error. Samaisesta syystä myös tietyihin joukkovelkakirjalainoihin harvemmin löytyy ETF-rahastoja.

Miksi tällaisten sijoitusten pois jääminen salkusta on sitten sijoittajalle edutonta? Osakkeen tuottojen ja likviditeetin välillä on negatiivinen yhteys, joten epälikvideihin osakkeisiin sijoittamalla voi ansaita ”tuottohyvityksen”, joka on kompensaatio epälikvidin sijoituksen kustannuksista/haitoista. Tosin epälikvideihin sijoituksiin sijoittava rahasto/sijoittaja ottaa riskin, koska ei ole varmuutta onko mahdollista hallita näitä sijoituksia pitkään likviditeettitarpeen yllättäessä. Esimerkiksi sijoittajat saattavat vetää rahansa ulos rahastosta, jolloin rahasto joutuu turhaan ottamaan tappioita liian nopeasta osakkeidenmyynnistä etenkin epälikvidien osakkeiden kohdalla.  Pienellä sijoittajalla on taas  tässä kohtaa pienuuden etu puolellaan; vähäisen määrän myynti ei hintaa huomattavas.t heiluta Toki hajautuskin on myös täydellisempi, kun salkkuun valitaan sellaisia osakkeita, joihin indeksiosuusrahastot eivät kykene sijoittamaan ja täydellinen hajautus vain näillä rahastoilla olisi miltei mahdotonta.

Myös yritys rahoituksen näkökulmasta vain indeksisijoittaminen olisi kestämätön ratkaisu, koska jos vain suuriin ja likvideihin yrityksiin sijoitetaan indeksirosuusahastojen kautta, jäisi rahoitus pois juuri pienemmiltä yrityksiltä. Suomessa tämä tarkoittaisi juuri sitä, että pörssimme pienimmät yritykset kärsisivät oman pääoman muotoisen rahoituksen puutteesta/kalleudesta.

EDIT: 13.12.2009

Tätä osittaisartikkelia seuraavat:

Kaupankäynti ja osakepoiminta

Säästäminen

Eduttomat ETF-rahastot?

Kultainen keskitie

(Alempana mainitut yritykset on mainittu vain ajatusten virittäjäksi ja konkretian antamiseksi yleisille kysymyksille. Arviot yrityksistä eivät perustu mihinkään analyysiin, yritysten eksaktiin tuntemukseen eivätkä ne missään nimessä ole minkäänlaisia sijoitussuosituksia. Kirjoittaja omistaa tai on hiljattain omistanut useimpien mainittujen yritysten osakkeita.)

Alhaalta ylös

Nokian pääjohtaja Kari Kairamo kehitti johtamaansa yritystä monialaisesta metalli-. metsä-, kumi- ja sähkötekniikkayhtiöstä eurooppalaiseksi elektroniikkayritykseksi. Kairamon toteutustapa ostaa heikkoja esim. televisioita valmistavia yrityksiä johti Nokian kannalta huonoon lopputulokseen sekä Kairamon traagiseen ja ennenaikaiseen kuolemaan.

Tiettyjen välivaiheiden jälkeen pääjohtajaksi tullut Jorma Ollila keskittyi kapealle sektorille matkapuhelimiin ja puhelinverkkoihin ja onnistui tekemään Nokian tällä uudella ja voimakkaasti kasvavalla alalla maailmanlaajuiseksi menestyjäksi.

Kun puhutaan yritysjohdon suurista palkkioista, minulla ei ole mitään sitä vastaan, että menestyjiä palkitaan. Ilman Ollilan strategialinjauksia koko yritys olisi voitu myydä ruotsalaiselle kilpailijalle Ericssonille pilkkahinnasta ja Suomen nousu 1990-luvun alun lamasta olisi ollut paljon tuskaisempi.

Kun yritys kääntyy heikosta vahvaksi, avainasemassa on juuri CEO:n vaihtuminen. Ongelmaton vaihdos ei kuitenkaan ole.

Jos uusi johtaja tulee talon sisältä, hän toki tuntee sen läpikotaisin, mutta toisaalta tottuneisuus talon tapoihin voi rajoittaa uusia visioita. Toisaalta, jos johtaja tulee yrityksen ulkopuolelta, alan erityiskysymyksiin perehtyminen voi viedä kohtuuttomasti aikaa ja jäädä sittenkin pinnalliseksi.

Aina uusi johtaja ei onnistu omistajien muutosvastarinnan takia. Suomen ehkä merkittävin muutosjohtaja Lasse Kurkilahti katsoo epäonnistuneensa Raision johdossa nimenomaan omistajien takia, vrt.

Raision lisäksi myös Huhtamäen käännettä parempaan on odotettu pitkään. Kulttuurirahasto pääomistajana tuskin on ihanteellinen sen enempää kuin yrityksen toimiala; voimakas riippuvuus öljyn hinnasta, suhdanteista ja heikot mahdollisuudet luoda vahvaa brändiä.

Omistajavaihdoksista merkittävimmät ovat Suomessa ajoittuneet valtion osakkeiden myyntiin. Tällöin omistus on hajaantunut laajalle ja mitään strategista omistajaa ei ole löytynyt.

Positiivisen poikkeuksen muodostaa Kemira, jossa määräysvalta siirtyi raumalaiselle Paasikiven suvulle. Ostoajankohdasta huonosta ajoituksesta on julkisuudessa puhuttu paljon, mutta vähälle huomiolle on jäänyt se asiantuntemus ja synergia, mitä on Paasikivien yrityskolmikossa Oras, Uponor ja Kemira. Kaikilla yrityksillä on erikoissosaamista vedenkäsittelyn eri aloilla.

Ylhäältä alas

Kaikilla mahdollisilla mitoilla Nokia on 2000-luvulla ollut erinomaisesti hoidettu yritys. Esim. konsernin nettovelkaantuneisuus (gearing), sijoitetun pääoman tuotto (ROI) ja markkinaosuus ovat olleet erinomaisia.

Vuosituhannen vaihtuessa Nokia maksoi pörssissä 60 euroa, kun kurssi nykyään on alle 10 euroa. Sijoituksesta on vähentynyt noin 85 % eli romahdusmaisen paljon. Miksi hyvä yritys on ollut huono sijoituskohde?

1) Nokian kurssi saavutti it-kuplan aikana täysin irrationaalisen tason. Hyvänkin yrityksen osake voi olla aivan liian kallis, kuten esim. 1929 alkaneessa pörssiromahduksessa koettiin.

Tunnusluvuista huolimatta (ja varsinkin kun niihin ei kiinnitetty huomiota!) 60 euron sijoitus yhteen Nokian osakkeeseen ei ole ollut faktisesti sijoitus yhtiön tuloihin ja omaisuuteen. Se on ollut sijoitus sijoittajan ja analyytikkojen satumaiseen haavekuvaan ja pilvilinnaan.

2) Nokialla ei ole koskaan ollut mitään monopoliasemaa. 40 %:n markkinaosuus ankarasti kilpailluilla markkinoilla on sellainen, joka todennäköisimmin pienenee uusien kilpailijoiden noustessa.

3) Se johto, joka vei Nokian Suomen taloushistoriassa ainutlaatuisiin saavutuksiin, on saattanut käyttää luovuutensa ja visionsa siinä mielessä loppuun, että kilpailijoilla on ollut houkuttelevampia ratkaisuja vaikkapa muotoilun, sisällön ja siten brändin osalta.

Nokiaa vähemmän tunnettuja verrokkeja ovat Stockmann ja Fortum. Erinomaisesti Suomessa hoidettu Stockmann erehtyi kalliisiin yrityskauppoihin ja Fortumin Venäjän riskit ovat suuret.

Edellä on kuvattu stock pickingin mielestäni suurinta ongelmaa. Kun erinomainen yritys ei pysty lunastamaan siihen kohdistuneita suuria odotuksia, kurssiromahdus voi olla sijoittajalle katastrofaalinen.

Kuitenkin puheet siitä, että "Nokian taru olisi ohi", ovat hölynpölyä. Ei ole mitään viitteitä siitä, että Nokian taru yrityksenä olisi ohi. Yritys on vahva, mutta siihen kohdistuneet odotukset ovat olleet epärealistisia.

Kun tätä kirjoitussarjaa alettiin suunnitella, totesin heti, että on monia asioita, joita minun ei ole mielekästä käsitellä varsinkaan tässä seurassa. Taustaltanihan löytyy lähinnä vain sijoittajakokemusta, taloushistorian tuntemusta ja taloustieteen opintoja 1980-luvulta.

Seuraavalla kirjoittajalla on sitäkin enemmän tuoretta ja relevanttia koulutusta. KTM Jarkko Peltomäki puolustaa kauppatieteiden väitöskirjaa nimenomaan rahoituksen alalta vielä tämän samaisen joulukuun aikana. Jarkko jatkaa ja minä palaan tähän kirjoitussarjaan ehkä vasta ensi vuonna.

Yksittäiset osakkeet voivat tuottaa ja ovat tuottaneet äärimmäisen hyvin. Vuoden 1991 helmikuun alusta vuoden 2000 kesäkuun alkuun Nokian osake tuotti 80.000 % olettaen, että osingot uudelleensijoitettiin kyseiseen yhtiöön. Nokia loi Suomeen melkoisen määrän miljonäärejä ja mullisti monen säätiönkin talouden.

Kyse ei ole mistään ainutlaatuisesta ilmiöstä. Erään säätiön talous asettui 1980-luvulla aivan uuteen tilanteeseen yleisen kurssinousun takia ja etenkin sen takia, että Paraisten Kalkin eli myöhemmän Partekin osakkeet nousivat vuosina 1977 - 1988 n. 20-kertaiseen arvoon pois lukien osingot, joita ei ole laisinkaan huomioitu.

Ulkomailta löytyy vielä paljon kovempiakin lukuja, esim. Handelsbanken ja General Electric, joitten arvo on noussut vuodesta 1900 jopa yli miljoona prosenttia.

Tällä tavalla tullaan erääseen osakesijoittamisen perusolemukseen. Sijoittaja riskeeraa vain sijoituksensa verran, mutta voi olla osallisena hyvinkin suuresta kurssinoususta.

Kaiken huipuksi julkean vieläpä väittää, että kyse ei ole edes mistään loton päävoiton tai Lapin kullankaivajien haaveksiman pääsuonen löytämisen kaltaisesta harvinaisuudesta. Handelsbanken, General Electric ja Nokia ovat kaikki olleet varsin laajasti omistettuja yhtiöitä omassa maassaan. Esim. Nokialla oli 1992 yli 50.000 osakkeenomistajaa.

Ilmiötä yleistää vielä sekin, että suhdannevaihteluitten takia pörssien yleisetkin kurssivaihtelut ovat olleet hyvin voimakkaita. Maaliskuusta 2009 monen suomalaisen osakkeen kurssi on puolessa vuodessa lähes kaksinkertaistunut ja taulukossa liittyen merkintääni 17.11. on nähtävissä vielä hyvin paljon kovempia muutoksia suuntaan ja toiseen.

Jopa suurempi taito kuin onnistua ostamaan nousevaa osaketta oikeaan aikaan on kuitenkin taito osata pitää sitä. Institutionaaliset sijoittajat, sijoitusrahastot ja kaikki allokaatio-oppeja tiukasti seuraavat ja muille vastuulliset salkunhoitajat ovat suorastaan pakotettuja myymään voimakkaasti noussutta osaketta siinä vaiheessa kun sen osuus salkusta kasvaa liian suureksi.

Ilman hajauttamissääntöjäkin on tietysti järkevää kotiuttaa osa voitoista. Ongelmia on kuitenkin muitakin.

Sijoittamisen pitäisi perustua siihen, että sijoittaja arvioi yhtiön osakkeen arvon itsenäisesti ilman pörssikursseja. Kun jokainen osakkeenomistaja kuitenkin implisiittisesti osallistuu arviointiin pörssikursseja seuraamalla ja niihin reagoimalla on luonnollista, että pörssikursseihin kiinnittää huomiota. 1990-luvun alussa ostin Nokian osakkeita lähes ihanteellisen halvalla. Kun yhtiön kurssinousun takia PB- ja PE-luvut (jälkimmäinen laskettuna toteutuneesta tuloksesta) karkasivat taivaisiin ja Nokialla kuitenkin oli kaksi sitä silloin isompaa kilpailijaa, Motorola ja Ericsson sekä vielä Suomeenkin perustettu pieni kilpailija Benefon, myin osakkeet.

On varmaan ihmisestä itsestään kiinni, osaako hän aidosti iloita saamastaan suuresta myyntivoitosta vai siitä, että saamatta jäi vielä hyvin paljon enemmän. Henkilökohtaisena vinkkinä voin sanoa, että olen elämäni aikana tehnyt ilman yhtään mitään päivätreidaamista niin monta tuhatta pörssikauppaa, etten niihin suhtaudu yhtään minkäänlaisilla tunteilla.

Seuraava merkintä lienee tässä sarjassa viimeinen tänä vuonna. Käsittelen sijoittamisen yhtä erikoistapausta, nimittäin käänneyhtiöitä.

Osakkeen arvoa ei tietenkään pidä arvioida euromäärän mukaan. ÅAB:n osake ei välttämättä ole kallis 30 eurossa tai Raision osake halpa 2,5 eurossa.

Osakkaiden hintaa pyritään arvioimaan kahdella periaatteella.

Ensinnäkin osake on osuus yrityksen nettovarallisuudesta. Tunnusluvussa PB (pidempi muoto P/BV = price jaettuna book valuella eli osakekohtaisella kirjanpitoarvolla), on omat ongelmansa, jonka takia yrityksen omaisuustaseen problematiikkaan täytyy perehtyä.

Kun yritys A ostaa yrityksen B, sen pitää lähes aina maksaa ylihintaa, eihän kukaan euroa myy eurolla. Ylihinta merkitään taseeseen niin hauskalla termillä kuin "liikearvo", vaikka vain yhden kirjaimen päässä olisi asiasisällöltään oikeampi ilmaisu liika-arvo. Koska liikearvo hyvin usein on tyhjää täynnä, se pitäisi poistaa PB-luvusta.

Edelleenkin yrityksen varastot saattavat olla epäkurantteja. Esim. ICT-alalla toimivan yrityksen laitteet tai ohjelmistot eivät välttämättä vanhentuneina enää mene kaupaksi.

Ja jos tuotteet eivät mene kaupaksi, niitä valmistavilla koneillakaan ei välttämättä ole käyttöä. Kaiken huippuna on se, että kokonaiselle tuotantolaitokselle voi olla vaikea löytää käyttöä.

Kun Wärtsilä Meriteollisuus meni konkurssiin, eräs ongelma oli juuri telakka-alueen arvo. Jos tuotantoa ei olisi pystytty jatkamaan, ei telakkalaitteilla olisi ollut suurtakaan arvoa, vaikka niitten rakentamiseen olikin sidottu runsaasti pääomaa. Laivanrakennusalustaa, allastelakkaa ja suurta levyhallia hitsausrobotteineen ei olisi tarvittu ollenkaan eikä raskaitten nosturikoneistojen siirtämisestä muualle olisi ollut juuri enempää hyötyä.

Näin päädymme siihen ikävään realiteettiin, että epävarmuustekijöitä on PB-luvussa ja sen takana olevassa omaisuustaseessa niin liikearvossa, varastoissa, käyttöomaisuudessa kuin kiinteistöissäkin. Kaikki nämä voivat aiheuttaa tarpeita tehdä omaisuustaseeseen arvonalennuksia, jotka taas vaikuttavat yhtiön tulokseen.

Kvalitatiivinen analyysi ja sanallinen raportointi ovat ainoa keino täsmentää arvosijoittamisen kohdetta, mutta muutakin voisi tehdä. Varastokierron nopeuden perusteella voisi kehittää vaihto-omaisuudesta tunnusluvun. Mitä suurempi varasto suhteessa omaisuustaseeseen ja mitä hitaampi kierto, sitä pahempi.

Eniten ihmettelen analyytikkojen intoa kiitellä sitä, että firma on luopunut turhasta omaisuudestaan. Kasvukeskuksissa sijainneet toimistotilat ovat usein kasvattaneet arvoaan enemmän kuin mikä on ollut metsäteollisuuden ROI-%. Ruotsalainen metsäteollisuus kehua porskuttaa omistamillaan metsillä, kun suomalaisanalyytikot kiittävät sitä, että Ahlstromin omistajat listasivat firman ilman metsiä. Kiittää voisi enintään omistajien oveluutta ja taitavuutta siitä, että pitivät metsät ja jakoivat firman riskit.

Osake on myös osuus yhtiön voitosta. Sitä ilmaistaan yleensä PE-luvulla (price / earnings eli kurssi jaettuna osakekohtaisella tuloksella [eli EPS:llä = earnings per share]). Vähemmän käytettyjä tunnuslukuja ovat esim. EV/EBIT ja EV/EBITDA, ks.

Huomattava probleema niin omaisuuteen kuin tulokseen liittyvissä tunnusluvuissa on markkinoitten tehokkuus. Jos joku sijoittaja uskoo löytäneensä erinomaisen sijoituskohteen PB-luvun ollessa esim. alle yhden ja PE-luvun alle 10, sijoittajan olisi peräti terveellistä ymmärtää, että kaikki muutkin näkevät nuo samat luvut.

Mikäli toteutuneesta tuloksesta johdetut luvut ovat edullisia, syynä on mitä ilmeisemmin se, että markkinat eivät usko yrityksen kykyyn säilyttää tulostaan. Mikäli sijoittaja ostopäätöksen tekee, hänen täytyisi pystyä perustelemaan onnistuneesti itselleen, miksi markkinat ovat väärässä ja sijoittaja oikeassa. Erittäin vaativa tehtävä!

Yrityksen tulos on herkkä vaihteluille. Vaikka henkilöstökuluista paljon puhutaankin, ne eivät tule yllätyksenä, vaan kyse on siitä, että noususuhdanteessa työnantaja on suostunut palkkoihin, joita se suhdanteen heiketessä ei enää haluaisi maksaa.

Sen sijaan energiaan ja raaka-aineeseen saattaa liittyä hyvinkin voimakkaita hinnanvaihteluita.

Suhdanteitten heiketessä hintakilpailu kovenee. Kun yhtiön yksikön toiminta muuttuu kannattamattomaksi, sen sulkeminenkaan ei ole helppo ratkaisu. Yksikköön on sidottu henkisiä ja aineellisia pääomia ja yksikön myöhempi mahdollinen uudelleenavaaminen suhdanteitten parantuessa ja menetettyjen markkinoitten takaisin valtaaminen ei ole helppoa, miksi yksikköä voidaan pitää toiminnassa tappiollisenakin.

Erikoinen piirre tulosjulkistuksissa on, että kurssi reagoi usein kovin voimakkaasti siihen, jos tulos poikkeaa odotetusta. Tällöin on järkevää pohtia, kumpi on olennaisempaa, analyytikon maine vai yhtiön todellinen tila.

Jos sijoittaja uskoo yhtiön tuotteiden tulevaisuuteen tai yrityksellä on taseensa puolesta varaa uudistua ja uudistushaluinen johto, nämä ovat usein olennaisempia tekijöitä kuin yhden kvartaalituloksen lasku analyytikkojen konsensusodotuksesta 10 %:lla.

Lopuksi totean ikävästi, että ulkopuoliset arviot yrityksestä lähtevät lähes aina liikkeelle väärästä päästä, tulotaseen viimeisistä riveistä. Ennen viimeisiä rivejä on kuitenkin kaikki muu, eli viime kädessä asiakkaan tarpeen luominen ja sen tyydyttäminen kannattavasti.

Kun aloin tätä merkintää aikoinaan kirjoittaa, silmiini osui prof. Jukka Kemppisen blogimerkintä. Hän tosin jättää mainitsematta, että referoimansa kirja on myös suomennettu [Peter Drucker (1909-2005): The Essential Drucker (2001) ilmestyi suomeksi jo 2002 (suomennos Ritva Liljamo) nimellä "Druckerin parhaat."] Otteita s. 26-29:

"Kun kysytään, mikä yritys on, tyypillinen liikemies vastaa todennäköisesti kysymykseen, mitä yritys on: "Organisaatio voiton tekemistä varten" Tyypillinen taloustieteilijä vastaisi todennäköisesti samoin. Vastaus ei ole pelkästään väärä, vaan myös toisarvoista seikkaa korostava.

Voitto ja kannattavuus ovat toki elintärkeitä – yhteiskunnalle jopa tärkeämpiä kuin yksittäiselle yritykselle. Kannattavuus ei kuitenkaan ole liikeyrityksen ja liiketoiminnan tarkoitus, vaan niitä rajoittava tekijä. Voitto ei ole selitys, syy tai peruste liiketoiminnalle tai liiketoimintaa koskeville päätöksille vaan enemmänkin testi niiden oikeellisuudesta. Jos johtajien tuoleissa istuisi liikemiesten sijasta arkkienkeleitä, heidänkin pitäisi kantaa huolta kannattavuudesta huolimatta heidän täydellisestä kiinnostuksen puutteestaan voiton tekoon…

Jotta me voisimme tietää, mikä yritys on, joudumme aloittamaan sen tarkoituksesta. Tarkoituksen on oltava yrityksen ulkopuolella, sen ympäristössä. Yrityksen tarkoitukselle on vain yksi oikea määritelmä, luoda asiakaskunta… Asiakas määrittelee sen, mikä yritys on…

Koska yrityksen tarkoituksena on luoda asiakaskunta, sillä on vain kaksi perustehtävää, markkinointi ja innovointi….

Yritysjohtajan on muunnettava ympäristön tarpeet yrityksen kannattaviksi mahdollisuuksiksi. Sitäkin on innovointi… Innovaatio on enemmänkin taloudellinen kuin tekninen termi…

Asiakkaat haluavat oikeaa markkinointia: sitä että yritys lähtee asiakkaiden tarpeista. Asiakkaat haluavat, että yritys tyydyttää heidän tarpeensa… "

Juuri tätä problematiikka jokaisen yritystä arvioivan sijoittajan ja analyytikon pitäisi pohtia: miten asiakkaiden tarpeet kehittyvät ja miten juuri jollain tietyllä yrityksellä on keinot niitä hinta / laatu -suhteessa parhaiten tyydyttää.

Tehtävä ei ole mahdoton, se vain edellyttää uudenlaista näkemystä ja uudenlaisten kysymysten esittämistä (ajatuksissaan) yritysten vuosikertomuksille ja konkreettisesti yritysten johdolle.

Yritykset ovat tietenkin hyvin halukkaita esittelemään omia tuotteitaan ja palveluja. Niitten toimivuus ja vertailu kilpailijoihin on jo vaikeampaa.

Yksi syy, miksi itse suosin kotimarkkinayrityksiä, on juuri niiden tuotteiden ja palvelujen arvioinnin helppous.

OMXHelsinki (aikaisempi HEX-yleisindeksi)

   Kk/v                                                                           indeksin pisteluku

Suhdannevaihteluihin liittyy mahdollisuus sekä suuriin voittoihin että traagisiin tappioihin.

Suurimmat suhteelliset turpiin ottamiseni minä koin alaikäisenä. Apuun tarvittiin edesmennyttä isääni muutaman tuhannen　markan tuella. Summa ei -70-luvun puolivälissä ollut ainakaan minulle, silloiselle koulupojalle, vähäinen. Toisaalta se ei johtavassa asemassa olleelle virkamiesisälleni ollut minkäänlainen katastrofi, ei varsinkaan kun isäni “sijoitti” lähinnä pankkitilille. 35 vuoden perspektiivillä oppirahat olivat pienet saatuun opetukseen nähden.

Toiste suhdanteet eivät ole minua yllättäneet, mutta olen melko läheltä ulkopuolisena seurannut myöhempiä katastrofeja, joissa on mennyt ns. kaikki, esim. omakotitaloja. Asialla eivät todellakaan olleet mitkään tuulipukuiset “bullerot”, vaan pari taloushallinnon tutkintoa suorittaneet suuryrityksen johtajat, toimitusjohtajasta seuraavassa portaassa. Sen enempää täsmentämättä voin sanoa, että suurin asiantuntemushan olisi pitänyt olla pankeissa, joista SKOP ja STS menivät faktisesti konkkaan ja KOP ja Leonia pakkonaitettiin.

Jos todetaan, että 1980- ja 1990 lukujen suhdannekäänteessä (nykyistä on liian aikaista arvioida) ~ puolet pankeista epäonnistuivat katastrofaalisesti, päästään siihen, ettei sijoittaminen ole ihan riskitöntä puuhaa, ei varsinkaan jos välttämättä pitää ostaa all time high -tilanteessa.

Korostettuani riskin olemassaoloa on pelkän tasapuolisuuden nimessä on syytä myös todeta, että sijoittamiseen liittyy paitsi mahdollisuus menettää sijoituksensa kokonaan myös mahdollisuus moninkertaistaa sijoitettu pääoma. Tämä ei ole mitään teoriaa vaan moniaita kertoja toteutunut vaihtoehto.

Riski ja tuotto kulkevat käsi kädessä ja ovat saman asian kääntöpuolia. Ilman jonkinlaista riskiä ei olisi realituottoa ja voitot ovat riippuvaisia sijoittajan kyvystä ja halusta ottaa riskejä.

Osakkeita pitää ostaa silloin, kun “veri virtaa kaduilla” (Rotschild), “kun muut myyvät “(Rockefeller Sr) tai kun “maailmanloppu on 3 tunnin päässä“ (höpinää vuodelta 2009).

Jos minä hahmottaisin sijoittajan esikuvan, niin se olisi käärme, siis käärme. Kuopassaan liikkumatta lymyämä käärme, joka odottaa silmiään räpäyttämättä pullean saaliin tulemista taatusti riittävän lähelle ennen ratkaisevaa iskua - siinä on oikea sijoittajan esikuva.

Seuraavaksi yksittäisistä osakevalinnoista (stock picking).

Jo ennen teollistumista maatalousyhteiskunta tunsi suhdannevaihtelut. Ne kuitenkin poikkesivat myöhemmästä niin suuressa määrin, ettei niitten käsitteleminen oli mielekästä tässä yhteydessä.

Teollistuminen alkoi Englannissa 1700-luvun lopulla ja suuressa osassa Eurooppaa, USA:a ja eräissä Englannin siirtomaissa 1800-luvun puolivälin tienoilla.

Teollistuminen loi talouteen ennennäkemätöntä dynaamisuutta ja myös suhdannevaihtelut siinä mielessä kuin ne nykyäänkin tunnetaan. Mm. ilmiön havaitsi jo v. 1860 ranskalainen tilastotieteilijä Clément Juglar.

Suhdannevaihtelut ovat talouden tärkeimpiä asioita. Kansantalouden suhdannevaihtelut eivät ole yhteneväiset pörssin nousu- ja laskukausien kanssa, mutta jossain muodossa suhdannevaihtelut ilmenevät kaikilla talouden alueilla ja pörssissä sangen voimakkaina. Sijoittajalle ne tarkoittavat karkeasti sanoen sitä, että olennaisinta on tietää milloin ostaa ja myy osakkeita. Ei ole järkevää ostaa huonoksi tietämänsä yrityksen osakkeita, mutta yleensä sellaisetkin nousevat bullmarketissa.

Oman sijoittajaurani aikana olen nähnyt neljästi kun suhdannerotkoon on ajettu kaasu pohjassa. Miksi 150 vuotta sitten havaittua ilmiötä ei vieläkään riittävästi tiedosteta?

Ruotsalainen taloustieteilijä Erik Dahmén havaitsi, että suomalainen metsäteollisuus päätti usein investoinneista suhdannehuipulla ja investointi valmistui suhdanteen pohjalle mahdollisimman huonoon aikaan. Vastavalmistuneita tehtaita on pantu suoraan seisomaan. (Dahménin havainnot koskivat 1980-lukua ja sitä vanhempia paria vuosikymmentä.)

Dahménin mukaan metsäteollisuuden johto toki tiesi suhdannevaihteluista, mutta suuresta investoinnista päättäminen laina- ja osakkaiden rahalla ei ammattijohdolta käynyt päinsä perustelulla "musta tuntuu". Kun suhdannekäänne saatiin tilastoitua, oli jo aivan liian myöhäistä. Markkinat eivät odota ensimmäistäkään tilastoa vaan ne ennakoivat.

Mielestäni Dahménin käsityksiä voisi laventaa institutionaalisiin sijoittajiin, salkunhoitajiin, sijoitusneuvojiin ja talousmediaan.

Lisäksi on huomattava kaksi asiaa. Ihmiset ovat todistettavasti ainakin viimeiset 2500 vuotta kokeneet elävänsä omana elinaikanaan ainutlaatuisen poikkeuksellisia aikoja. Siksi menneisyydessä havaittuja säännönmukaisuuksien ei uskota koskevan juuri kyseistä aikaa.

Toisessa päässä taasen syventyminen yksityiskohtiin haittaa kokonaiskuvan näkemistä. Useinhan pankkien sijoittajille suuntaamat katsaukset muodostuvat eri ihmisten kirjoittamista osioista, joilla ei näytä olevan paljonkaan tekemistä toistensa kanssa. Ensin käsitellään kansantaloutta ja globaaleja rahamarkkinoita ja sitten hypätään suomalaisten medium cap -yritysten nyansseihin.

Kuitenkin suhdannevaihteluitten huomioiminen olisi taatusti tärkeä ja minun mielestäni varsin helppokin sijoittamisessa huomioon otettava tekijä.

Vakaumuksellisen holdaajan omaisuustulot muodostuvat osingoista. Ihanteellinen sijoituskohde on yritys, joka pystyy vuodesta toiseen kasvattamaan ulos maksettua osinkoa. Kuten mm. Henri Elo on viitannut, kannattavasti kasvaminen on vaikea taito.

Lain mukaan osinkoja ei makseta tulotaseesta, vaan konsernin emoyhtiön omaisuustaseesta ilmenevästä erästä "jakokelpoiset varat", mikä erä usein on moninkertainen viimeisen tilivuoden tulokseen verrattuna.

Melko ristiriitaisesti pörssiyhtiöt kuitenkin ilmoittavat osingonjakopolitiikkansa prosentteina viimeisen tilivuoden tuloksesta. Usein perään tulee epämääräistä tekstiä hurskaista toiveista tasaisesta osingonjaosta.

Olisi tutkimisen arvoinen asia selvittää, miten hyvin ilmoitetut osingonjakopolitiikat toteutuivat keväällä 2009, kun tilivuoden 2008 tuloksesta osinkoja maksettiin. "Bulleron" asemesta nimenomaan yritysjohto panikoi. Vaikka monella yrityksellä oli niin tulosta, tilauksia kuin jakokelpoisia varoja vaikka kuinka, yhtiöt tinkivät osingonjaostaan pitääkseen likviditeettinsä ideaalisessa kunnossa.

Sopii kysyä, miksi kalliita virheitä tekevää yritysjohtoa sitoutetaan ja kannustetaan uusiin möhläyksiin, mutta vain osakkeenomistaja on se, jonka on joustettava.

Kuitenkin tasainen osingonmaksu olisi tuiki välttämätön esim. säätiölle, joista jotkut 1990-luvun alkupuolella joutuivatkin vaikeuksiin osinkotulojen ehtyessä.

Lopuksi on vielä todettava valittaen, että Suomessa osingot maksetaan vain kerran vuodessa, kun ne eräissä maissa maksetaan kvartaalituloksista neljä kertaa vuodessa.

Voi olla, että osingoistakin saa voita leipänsä päälle, mutta jos voin päälle haluaa vielä leikkeleitäkin lisukkeiksi, siihen tarvitaan kurssivoittoja, joita seuraavaksi käsittelen.

1) hajauttaminen turvaa

2) pitkäjänteisyys tuottaa

3) osakkeet tuottavat parhaiten (esim. 7 %) todella pitkällä aikavälillä

Vastaväitteeni:

1) "Hajauttaminen turvaa"

Syksyllä 2007 alkanut ja maaliskuussa 2009 huipentunut lasku tapahtui kaikissa maissa.

Jokin allokaatio laski tietysti muita vähemmän, mutta osakkeiden myyminen 2007 ja sijoittaminen turvallisiin korkoinstrumentteihin olisi tuottanut selvää rahaa, kun allokaatioitten vertailu tarkoittaa vain pienimmän laskijan löytämistä suhteessa vertailuindeksiin. Sijoittaja menettää laskussa rahaa, vaikka salkunhoitaja saisikin mainetta sillä, että hänen osakkeensa ovat laskeneet vain 49,5 % vertailuindeksin laskettua kokonaiset 50 %!

2) "Pitkäjänteisyys tuottaa"

Joulukuun 29. päivä 1989 Tokion pörssiä kuvaava indeksi (nykyiseltä nimeltään Nikkei 225) kohosi 38.957 pisteeseen. Siitä indeksi lähti laskuun, alitti parissakin vaiheessa 2000-luvulla 8.000 pistettä ja lienee nykyään jossain 10.000 pisteen hujakoilla.

Edelleenkin voi todeta, että osakkeet esim. USA:ssa ja Suomessa ovat nyt indeksillä mitattuna alemmalla tasolla, kuin mitä ne olivat vuosituhannen vaihteessa.

Tässä ei ole mitään merkillistä. Vuodesta 1873 vuoteen 1897 maailmassa vallitsi Wienin pörssistä alkanut ja jopa Suomeenkin ulottunut lama, jonka englanninkielinen nimi on Long Depression. Vuonna 1929 alkanut Great Depression jäi ikävästi vajaaksi, kun 1939 alkoi toinen maailmansota. Niin ikään vuosina 1966 - 1981 USA:n pörsseissä vallitsivat karhumarkkinat.

Kaikkein fanaattisin osakeintoilija kehtaa ehkä väittää, että parikymmentä vuotta on lyhyt aika etenkin pitkäikäisten japanilaisten elämässä. On kuitenkin selvää, että koulutuksen ja asuntosäästämisen jälkeen eläkepottia voi ryhtyä kartuttamaan yleensä vasta noin 40-vuotiaana. Siihen nähden matka vuoden 1929 mustasta torstaista Korean konjunktuuriin 1950-luvulla on pitkä kuten myös matka vuodesta 1873 vuoteen 1897.

3) "Osakkeet tuottavat parhaiten (esim. 7 %) todella pitkällä aikavälillä"

Aiemmassa merkinnässäni mainittu Jeremy Siegel kirjassaan Stocks for the Long Run seurasi USA:n pörssikursseja vuosina 1802 - 1997, jonka perusteella hän päätyi yli 7 %:n keskimääräiseen reaalituottoon osingot mukaan lukien.

USA:n pörssin vetäminen todistuskappaleeksi kyseisenä aikana on kuitenkin erittäin kyseenalainen teko.

Vuonna 1802 USA oli silloisen "rahamaailman" silmissä pieni omituinen takapajula. Odotettiin Englannin valtaavan entisen siirtomaansa takaisin, jota se kymmenisen vuotta myöhemmin yrittikin.

Vuonna 1802 oli äärimmäisen kaukonäköistä (tai paremminkin sanoen äärimmäisen epätodennäköistä ja epäuskottavaa) pystyä näkemään, että USA vastaanottaa kymmeniä miljoonia pelkästään laillisiakin siirtolaisia työvoimakseen, valtaa hedelmällisimmän osan Pohjois-Amerikkaa, alistaa taloudellis-poliittiseen kontrolliinsa latinalaisen Amerikan, nousee maailman suurimmaksi talousmahdiksi ja 1990-luvulla on Neuvostoliiton kukistumisen jälkeen maailman ainoa supervalta.

Kun Siegelin vertailua on laajennettu pariinkymmeneen pörssiin, on edelleenkin saatu hyviä tuloksia. Tämä vain selittyy sillä, että Englanti pl. kaikki nykyiset kehittyneet (kypsät) teollisuusmaat ovat teollistuneet viimeisen ~150 vuoden aikana - minkä tietysti USA:kin on tehnyt. Lisäksi Länsi-Eurooppa purki liikaväestönsä USA:han teollistumisensa alkuvaiheessa, jolloin kuolleisuus laski mutta syntyvyys oli vielä korkea.

Kaiken lisäksi maailmasta löytyy melkoinen joukko pörssejä, joitten jokaisen osakkeen arvo on pudonnut nollaan. Sellainen löytyy naapurimaastamme Venäjältä vuodelta 1917 ja joka ainoasta sosialismiin joutuneesta maasta toisen maailmansodan jälkeen. Kaiken huipuksi olen nähnyt tilastoja, joissa tämän nollautumisen yli on hypätty jatkamalla tilastoa 1990-luvulta ikään kuin välistä ei puuttuisi puolta vuosisataa!

Oma tulkintani em. evidenssistä on se, että menestys on perustunut syntymiseen oikeana aikana oikeaan maahan.

Liioin en usko siihen, että 200-vuotinen peruutuspeili vastaisi kysymykseen siitä, miten nykyiset kehittyneet teollisuusmaat selviävät vinosta väestön ikärakenteesta tulevina vuosina ja vuosikymmeninä tai maailman uusiutumattomien luonnonvarojen hupenemisesta tulevina vuosikymmeninä ja vuosisatoina.

Lopuksi kaksi varausta:

A) Em. pitkät laskukaudet eivät ole olleet yhtenäisiä, vaan välillä on ollut voimakastakin nousua (kuten esim. 2003 - 2007). Pointtini on, että nimenomaan sille väitteelle ei löydy perustaa, että mitä pidempi sijoituskausi, sitä korkeampi tuotto.

B) Nykyisten kypsien teollisuusmaitten yrityksillä on runsaasti patentteja ja ammattitaitoisia suunnittelijoita. Kyllä USA:sta ja Suomesta löytyy runsaasti hyviäkin yrityksiä. Pitää vain aiempaa tarkemmin katsoa, vievätkö ne vedenpuhdistusteknologiaa ulkomaille vai myyvätkö ruokaa kotimaassaan.

Täytyy tässä silmäillä sijoituskirjoja sillä silmällä, että saisin suosikkini johonkin järjestykseen.

Ensimmäinen suomenkielinen opus taisi olla Seppo Saarion mainio ”Pörssiraamattu”, jonka ostin keväällä 2003. Sieltä alkoi selvitä miten voi hommata ensimmäisen miljoonansa muuten kuin perimällä kaksi miljoonaa. Sijoittaminen ja treidaaminen jaksolla 2003-2006 oli melko vaivatonta jos vain muisti olla trendissä mukana.

Saarion opus kuittaa treidaamisen ja warrantit varsin lyhyesti tyyliin ”option ostamista voidaan verrata lottoon”. Sattuvasti sanottu.

Seuraava tärkeä kirja olikin Toni Turnerin ”A Beginner’s Guide to Day Trading Online”. Sieltä selvisi miksi spredin, välityspalkkion ja volaruuvin jälkeen ei artistille jää kuin luu vetävään käteen. Jo lähtökohtaisesti treidari on häviämässä, vaikka jotkut osaavat sen verran että kuulunevat tähän klassiseen 10 % ryhmään, joka kerää loppujen 90 % treideistä kerman.

Koska koko sijoitus- ja treidauskirjahyllyni esittely näin proosallisesti on kyllästyttävä homma kirjoittajan ja lukijan kannalta, laadin luettelon mielestäni parhaista kotimaisista ja ulkomaisista kirjoista:

Kotimaiset sijoituskirjat:

1. Seppo Saario: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, osa 1, WSOY.
2. Seppo Saario: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin, osa 2, WSOY.
3. Kallunki, Niemelä: Uusi yrityksen arvonmääritys, Talentum, 2004
4. Kallunki, Martikainen, Niemelä: Ammattimainen sijoittaminen, Talentum, 2003.
5. Jarmo Leppiniemi: Pörssikurssi, WSOY, 2002.
6. Kim Lindström: Vaurastu arvo-osakkeilla. Talentum, 2007. 297 s.
   
   Ulkomaiset sijoituskirjat:

1. John K. Galbraith: The Great Crash 1929.
2. Robert. T. Kiyosaki: Rich Dad, Poor Dad, Warner Books, 2000.
3. Jack D. Schwager: The New Market Wizards, Collins, 2005.
4. John Mauldin: Bull’s Eye Investing, John Wiley & Sons, 2004.
5. Alexander Elder: Come Into My Trading Room, John Wiley & Sons, 2002
6. Edwin Lefevre: Reminiscences of a Stock Operator, John Wiley & Sons.

Kirjat eivät ole paremmuusjärjestyksessä. Joitakin keskeisiä teoksia on valitettavasti jäänyt pois tästä jutusta, sillä en löydä niitä hyllystäni enkä muista niiden nimiä.