Talouselämä-lehden tuoreessa vertailussa tämän alan huippu oli firma, joka peri antamastaan 50 euron pikkuvipistä 2 547 prosentin todellista vuosikorkoa. Jos matikkapääni nyt pysyy kuosissa, niin tämä korko kai merkitsee, että jos lainaan heiltä 50 euroa vuodeksi, joudun maksamaan takaisin 12 735 euroa!
Toki nämä vipit otetaan vain korkeintaan muutamiksi viikoiksi, mutta mielestäni laskelma panee todella miettimään asiaa.
Tietysti kyse on siitäkin, että nämä firmat ottavat valtavia riskejä lainatessaan rahaa mitenkään asiaa selvittämättä aivan tuikituntemattomille sattumanvaraisille ihmisille.
Tilanne on hieman sama kuin menisin tien Lohjan torille kyselemään perjantai-iltana satunnaisilta vastaantulijoilta haluaisivatko he satasen lainaksi; rajujen luottotappioiden syntyminen on aivan varmaa.
Huimien korkojen ja käsittelypalkkioiden avulla huolettoman luotonannon aiheuttamat luottoriskit kuitenkin maksatetaan muilla asiakkailla, eikä luottoriskin laukeaminen vaikkapa jopa puolessa lainoista haittaa mitään, kun toinen puoli vain maksaa huimat korot ja kulut.
Asian surullinen puoli on kuitenkin se, että merkittävä osa näistä pienessä nousuhumalassa ja kaveriporukan yllyttäminä otetuista pikkuvipeistä päätyy kuitenkin perintään. Silloin alunperinkin idioottimaisen kallis raha muuttuu aivan absurdilla tavalla kalliiksi, kun perintäfirma iskee päälle omat ällistyttävät kulunsa.
Viidenkympin vippi onkin äkkiä tässä vaiheessa takaisin maksettaessa jo satasia, johon nuoren rahat eivät missään tapauksessa riitä. Helposti tässä vaiheessa nousee myös tunne hyvin perusteltu tunne vahvasta epäoikeudenmukaisuudesta, kun nuori ei koe summan paisumista perustelluksi ja perintälaskukin jää maksamatta.
Jos mahdollista, niin vielä surullisempi vaihe koittaa seuraavaksi, kun tuo pienissä siidereissä otettu pikkuvippi johtaakin siihen, ettei nuori saa opintolainaa, ei voi avata normaalia kännykkäliittymää ja saa vakuutuksen vain etukäteen maksamalla eli nuori menettää luottokelpoisuutensa moneksi vuodeksi.
Onnistuneet perinnät tuovat vippifirmalla kivaa ylimääräistä katetta, sillä perinnän onnistumisen varaan yritys ole voinut mitään laskea alunperinkään. Vanhemmathan nämä viulut sitten useimmiten maksavat, koska he haluavat pelastaa lyhytnäköisen jälkikasvunsa luottokelvottomuuden kurimuksesta.
Olen sitä mieltä, että tähän moraalittomaan, lyhytnäköiseen ja ahneeseen bisnekseen pitäisi tarttua aivan toisella tavalla kuin nyt on tehty. Nythän on esimerkiksi rajoitettu kellonaikoja, jolloin lainan voi ottaa, jotta ainakin kovimmassa kännissä otetut lainat jäisivät pois.
Itse olisi kuitenkin valmis asettamaan lainsäädännössä tiukat rajat sille todelliselle vuosikorolle, jonka mistään vipistä voi periä. Tärkeintä olisi kuitenkin asettaa tarkat rajat kuluille, jotka luotosta voi periä, sillä sieltähän se todellinen vuosikorko juuri kertyy.
Kun nämä rajat asetettaisiin järkevällä ja inhimillisesti hyväksyttävälle tasolle, loppuisi pian koko sairas ja ahne pikavippibisnes nykymuodossaan. Silloinhan maksamatta jääneitä luottoja ei voisi enää maksattaa muilla luotonottajilla, vaan luotonantaja joutuisi todella harkitsemaan jokaisen luoton todellisen luottoriskin erikseen.
