Makrotalouskatsaus syyskuu / 2010     Kai Nyman         

Suhdannetilanne OECD:n mukaan (lähde: http://www.oecd.org)

Suhdannekäänne on OECD:n mukaan tapahtumassa kaikilla talousalueilla. Samaa indikoivat myös muut suhdannelaitokset. Eurooppa junnaa jäykkien talousrakenteidensa takia hieman jälkijunassa, mutta muualla ollaan jo menossa alaspäin. Olemmekin jo matkalla kohti tummenevaa iltaa juuri kun kuvittelimme toipumisen edellisestä lamasta olevan vasta aluillaan. Pettymys totta tosiaan. 

Mutta ekonomistien näkemykset eroavat toisistaan paljon, eikä konsensusta talouden tilasta tunnu löytyvän. Vain tilastot ovat yksimielisiä; suhdannekäänne on nyt käsillä. Ja tilasto on kaikessa virheellisyydessään usein ollut tietävämpi kuin moni ekonomisti. Tilastolla ei nimittäin ole tunteita eikä tavoitteita; se kertoo yleensä sen minkä lupaa.

Miksi uusien yritysten lukumäärä pysyy samana USA:ssa, kertoo raportti jonka on julkaissut Kauffman Foundation. Sen mukaan yrityksiä on Yhdysvalloissa syntynyt viime vuosina noin 700'000 vuodessa ja sodan jälkeisenä aikana kasvu on vastannut lähinnä väestömäärän kasvua.
Miksi sitten paljon puhuttu USA:n dynaaminen talous ja yrittämisen mahdollisuudet ei aikaansaa merkittävää kasvua yritysmäärissä.

Julkaisu esittää lähinnä kaksi mahdollista selitystä: radikaalit muutokset talouteen aikaansaa pieni lukumäärä yrityksiä, sellaiset kuin Google. Toinen mahdollisuus on, että yritysdynamiikka (Schumpeterin luova tuho) hukkuu hälinään eli yleisemmin perustettavaan yritysjoukkoon: laki- ja kirjanpitoyrityksiin, kiinteistövälittäjiin, pikkukauppiaisiin, ja ravintoloihin.
Suomen yritysmäärät saattavat keroa toista tarinaa.

Eurostatin tilaston mukaan rakennustoiminta on EU:ssa toipumassa pahimmasta kuopasta. Euroalueella indeksi (2005=100) nousi yli 90-tason ja koko EU27-alueella yli 95. Kovimmat nousit nähtiin Romaniassa (+16.5%), Espanjassa (+7.2%) ja Puolassa (+4.5%). Unkarissa lasku jatkuu (-2.3%).

Eurostat uutisoi täänään euroalueen kuasitasoitetun teollisuustuotannon laskenne 0.1% kesäkuussa verrattuna toukokuuhun. Koko E27 aluella ±0%.

Vuositasolla nousu 8.2% euroalueella. Teollisuustuotanto nousi vuositasolla 7.7%, eniten Slovakiassa (+23.9%), Virossa (+20.7%) ja Suomessa (+14.1%). Ainoana maana teollisuustuotanto laski Kreikassa (-5.5%).

Suomessa on nyt ylitetty  vuoden 2005 taso, indeksi keikkuu 102% kohdalla, hieman keskiarvoa korkeamalla. Kaukan ollaan silti huippuvuodesta. Kaikkein kovimmin on suhdanne rankaissut Kreikkaa (83.3), ja parhaiten menstyy Slovakia (144.7)

Tämä korreloi hyvin omien havaintojen kanssa: Slovakia on nyt pop ja in elektroniikka-alihankinnassa.

Kaikenkaikkiaan sanoisisin että ei se yksi kuukausi trendiä tee. Kohina tuntuu olevan n. ±1% kuukaudessa mutta trendi tukevan nouseva.

Kotitalouksien velkaantuneisuus on noussut suuremmaksi kuin ennen 90- luvun lamaa kuten alla olevasta Findikaattori.fi kokoamasta tilastosta voimme havaita.

Silloinen ylivelkaantuneisuus johti moneen henkilökohtaiseen katastrofiin ja lamaan, jossa työttömyys nousi pahimmillaan lähelle 20% tasoa. Nyt kotitaloudet ovat velkaantuneet keskimäärin vielä enemmän ja alhainen korkotaso uhkaa nostaa velkaantumisen asteen vielä korkammalle. Mitä jos korkotaso nousee samalla tavalla kuin vuonna 1990; onko edessämme samanlainen katastrofi?

Monet asiat ovat nyt eri tavoin kuin vuonna 1990:

Eurostatin tiedotteen mukaan EU-alueen vähittäsikauppa nousi kesäkuussa 0.1 EU27 aluella. Voimakkain nousu nähtiin Romaniassa (4.3%), Belgiassa (4.1%) ja Suomessa (3.0). Jyrkin lasku nähtiin Liettuassa (-8.7%), Bulgariassa (-6.8%) ja Eestissä (-4.1%).

Näin raflaavasti kirjoitti FT viikonlopun numerossaan. Myös Homo Economicus heräsi miettimään kansantalouksien muutosta. Keskiluokka on jenkeissä pinteessä.

Muutama poiminta artikkelista:

• Vuoden 1973 jälkeen 90% pienituloisempien kotitalouksien reaalitulo on kasvanut vain 10%. Kuvaa hämärtää se että suurituloisimman 10% tulot ovat kolminkertaistuneet.
• Vuoden 2002 ...2007 korkeasuhdanteen aikana mediaanipalkat laskivat 2000$ vuodessa
• Enää 12% työpaikoista on valmistavassa teollisuudessa

Viime päivät talousmedia on kirjoittanut paljon pankkien stressitesteistä.

Testit ovat menneet hyvin ja mitään suuria pommeja ei ole löytynyt. Ei ehkä pitänytkään löytyä. Sieltä ja täältä alkaa kuulua soraääniä, että testejä on manipuloitu ja niiden tulokset ovat olleet muokattavissa. Vaikea sanoa, mikä on totuus. Tässä lainaus Financial Timesista:

"If you tried to test the safety of cars or children’s toys using the same method the European Union applied in its stress tests on banks, you would end up in jail. How so? Simply because the testing mechanism was calibrated to fix the result. The purpose of the exercise was to ensure that the only banks that failed it were those that would have to be restructured anyway."

Virke on niin hyvä alkuperäisessä muodossaan ettei sitä kannattanut vapaasti kääntää. Koko artikkeli on luettavissa täältä (FT tarjoaa vain yhden artikkelin ilmaiseksi, joten jos olet aiemmin jo käynyt sivuilla niin pitää rekisteröityä, että pääsee lukemaan):

http://www.ft.com/cms/s/0/1b00ab58-981c-11df-b218-00144feab49a.html

Stressitöntä viikon jatkoa kaikille!
 

Yhteiskunnan eri sektorien koko ja työllistävyys pysyvät yhteiskunnassa vuosikymmenestä toiseen lähes vakiona. Ihmiset kuluttavat kaikkina aikoina suurin piirtein saman osuuden tuloistaan viihteeseen, matkustamiseen, terveyteen ja kauneuteen.

Yritysten menestyksessä on sen sijaan suuria eroja. Yhden tuotantosektorin sisällä saattaa tapahtua murroksia. Esimerkiksi viihdeteollisuus on kokenut suuria muutoksia radion, elokuvan, television, internetin ja pc-pelien aiheuttaessa sektorin sisäisiä mullistuksia.

Alla oleva Findikaattorin julkaisema Tilastokeskuksen ja Työvoimatutkimuksen tilasto työllisten määrän kehityksestä valaisee asiaa Suomen osalta.

Yhteiskunnassamme tapahtuu kuitenkin kaiken aikaa hidasta muutosta, jolla on vaikutusta myös sijoittajan kannalta.

Tilastokeskuksen ja Työvoimatutkimuksen aineistosta käy ilmi, että seuraavat sektorit ovat kasvussa:

G20 on koolla Torontossa, Kanadassa, mutta konsensuksen saavuttaminen voi olla vaikeaa. 

G20 maihin kuuluvat monet merkittävimmät talousmahdit (Argentina, Australia, Brasilia, Canada, China, France, Germany, India, Indonesia, Italy, Japan, Mexico, Russia, Saudi Arabia, South Africa, Republic of Korea, Turkey, United Kingdom, USA). Suomikin on epäsuorasti edustettuna IMF:n, Euroopan keskuspankin ja Maailmanpankin edustajien kautta tällä taloudellistä päätäntävaltaa esustavalla foorumilla. 

G20 kokouksia vaivaavat saman tyyppiset ongelmat kuin montaa muutakin vastaavaa globaalia järjestöä. Intressiristiriidat vähentävät mahdollisia yhteistyön muotoja silloin kun kaikki maailman maat kokoontuvat yhteen.

Europpan unionilla, USA:lla, ASEAN liitolla ja monilla muilla vastaavilla alueellisilla blokeilla on puolellaan eräs etu. Paikallisissa yhteenliittymien jäsenten kannattaa tiivistää yhteistyötään niin, että ulkopuoliset pienet talousalueet menettävät houkuttelevuuttaan investointikohteina. Globaalit yhteenliittymät ovat tässä suhteessa hankalampia. "Kaikkien yhteinen etu" koetaan monasti synonyymiksi "ei kenenkään etu" kanssa.

G20 on nyt koolla Torontossa ja agendalla on mahdollinen yhteinen aikataulu valtioiden elvytystoimien purkamiselle. Kunkin koolla olevan etuna on patistella muita valtionvarainministereitä kuluttamaan ja pitämään yllä kasvua, mutta jokaisen kannattaa itse kuitenkin pitää yllä kohtuullista kulujen ja menojen tasapainoa. Tässä on selkeä ristiriita ja on mielenkiintoista nähdä miten se ratkaistaan.

Hetemäen työryhmä on saanut mietintönsä valmiiksi. Niin kuin odotettavissa oli, ovat pääomatulojen saajat verotuksen erityisen mielenkiinnon kohteena. Jos joku on saanut työstään rahaa säästöön ja – herra varjele – sijoittanut osakkeisiin, on epäkohta korjattava välittömästi.

Nyt pörssiyhtiöitä on verotettu 26 %:n verokannalla, esityksessä alennetaan verokanta 22 %:iin. Tarkoituksena parantaa yritysten toimintaympäristöä ja edistää investointeja ja tuotekehitystä Suomessa. Hyvä näin. Kun verotus on kohtuullista, saattaa joku yritys innostua työllistämäänkin – vaikka viimeaikaisetkin uutiset ovat käsitelleet lähinnä irtisanomisia ja tuotannon siirtoa ulkomaille.

Tämän jälkeen pörssiyhtiö on maksanut osasta jäljelle jäävästä voitosta osinkoa. Yritysten normaaliksi määrittelemä osinkoprosentti on pyörinyt 40 %:n nurkilla. Kun tulokset ovat olleet surkeita ja osinkoa on silti haluttu maksaa, on osinkosuhde saattanut nousta tästä huomattavastikin.

Osingonsaaja on maksanut osingostaan 19,6 %:a veroa. Pääomaverokanta on ollut 28 %:a mutta osingon saajalle on katsottu verottomaksi 30 %:n osuus osingosta. Tähän esitetään muutosta siten, että verottomasta osuudesta luovutaan kokonaan ja osinkoveroprosentti nostetaan 30 %:iin. Jos osingon saaja sai brutto-osinkoa ennen 1.000 euroa, jäi käteen 804 euroa. Uudella järjestelmällä käteen jää 700 euroa. Vero nousee 104 euroa eli 12,9 %:a ennen käteenjäävästä osingosta.

Eurostatin tuoreen tilaston mukaan Suomi on kärkikolmikossa palkakustannusten nousussa Q1/2010 verratuna vuodentakaiseen tilanteeseen

Kustannus ei työpäiväkorjattu - kyse lienee yhdestä työpäivästä suuntaan tai toiseen. 5% on silti melkoinen nousu.

Tällaisilla luvuilla ei pärjätä missään kilpailukykyvertailuissa. Hallituksen "meillä ei ol emitään hätää" - viesti meni liiankin hyvin perille v. 2008 kriisin alkumetreillä. Se on näkynyt sekä lakkoiluna että palkkojen nousuna - vaikka BKT laski moneen muuhun EU-maahan verratuna paljon. Hyvänolonviestin oli aikoinaan tarkoitus estää kuluttajien säästöpaniikki joka olsiioslataan syventänyt lamaa. Nyt tuntuu siltä että tässä onnistuttiin ehkä liiankin hyvin.

Keskustelin tänään melko kauan Kiinassa kauppaa tehneen henkilön kanssa. On selvää että Sekä USA:lla että etenkin Euroopalla on edessään melko hitaan kasvun kausi. Kasvua löytyy kunnolla vain idästä, etenkin Kiinasta. Voi tietenkin väitellä siitä kuinka vakaalla pohjalla Kiinan kasvu on, jos vienti tökkii. Kotimarkkinoiden elvytyksellä on rajansa.

Olen pitkin hampain ja happamin mielin julkaissut uutispoiminnoissa joukon metsäteollisuuden lobbauksia siitä, miten Suomi tarvitsee ensi hätään muutaman ydinvoimalan lisää tuottamaan sähköä yhä vain suuremmalle määrälle kookkaampia paperikoneita, joitten energiatehokkuus ei kaiken muun kehittyessä kehity yhtään minnekään. Kysyin kommenttia pankin metsäteollisuusanalyytikolta, mutta eihän sellainen tunnetusti aiheestaan mitään tiedä.

Oman käsitykseni mukaan suunnan pitäisi olla selvä, mutta aikataulu ei ole. Muistelen muutaman vuoden takaista CNBC:n veteraanitoimittajan haastattelua, jossa hän yritysostojen erityisasiantuntijalta Jukka Härmälältä kyseli paperin tulevaisuudesta.

Molemmat miehet olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että kaikki internetistä löytyvä pitää tulostaa printterillä ja näin paperinkulutus sen kuin kasvaa.

Olen kuullut urbaaneja legendoja 50-vuotiaista valtion virkamiehistä, jotka printtaavat sähköpostinsa, mutta 15 vuoden kuluttua se sukupolvi on jo eläkkeellä.

Nyt kuitenkin annan puheenvuoron Metsäteollisuus ry:n kannoista poikkeaville näkemyksille, joita on Metlasta esittänyt VTT Lauri Hetemäki.

Ilkan haastattelu

Suomeen kannattaa investoida

Kuvaus ja tuotanto: Ville Lindfors / www.originaali.fi

Keskustelijat:  Kai Nyman, Ari Hakkarainen / www.klaava.fi

Jokainen suomalainen vauvasta vaariin, kaivakaa taskuistanne 300 euroa Kreikan hyväksi!

Helsingin Sanomat uutisoi vastikään Suomen tuen Kreikalle nousevan 1,7 miljardiin euroon. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen lähtee Brysseliin neuvottelemaan tukipaketista. Sanon, mitä Katainen tuskin viitsii ääneen sanoa: Loputon rahan kaataminen Kreikan syliin antaa signaalin seuraaville ongelmalapsille, Irlannille ja Portugalille, että apua tulee kyllä kun sitä tarvitaan.

Kreikka ei selviä ilman tukipakettia. Perässä saattaa tulla Irlanti ja Portugali. Molemmat maat ovat talousvaikeuksissa eivätkä selviä ilman kovia poliittisia otteita. Verojen kiristykset eivät aiheuta Suomessa kuin jupinaa keskustelupalstoilla ja pientä kiroilua työpaikan kahvipöydässä. Etelä-Euroopassa tuhannet mielenosoittajat marssivat kadulla ja kivittävät poliiseja. Kreikassa räjäytettiin äskettäin paikallisen YLEn TV-rekka. Politiikoilta kysytään aivan toisenlaista kanttia tehdä vaikeita päätöksiä.

Hiljattain sekä Ranskan Nicolas Sarkozy että Italian Silvio Berlusconi lauloivat kuorossa oodia Kreikan auttamisen puolesta. Italian motiivit ymmärtää jokainen. Se ei itsekään ole vahvimpien joukossa, joten mielellään yrittää saada nyt Ranskan ja Saksan Kreikan tukipaketin maksajaksi. Saattaa tulla nimittäin päivä, jolloin itse Silvio on hattu ojossa Sarkozyn luona vierailulla.

Ilmastomuutoksen vaikutuksia Suomen talouteen on julkisuudessa käsitelty varsin vähän. Ilmastonmuutosta vastaan on taisteltava, mutta samalla on syytä tiedostaa, mitä vaikutuksia todennäköisellä ilmastonmuutoksella on talouteemme. 

Euroopan Unionin komissio on ansiokkaassa PESETA projektissa (peseta.jrc.ec.europa.eu/index.html) teettänyt tutkimuksen ilmastonmuutoksen mahdollisista vaikutuksista maanosamme talouteen. Vaikutukset Suomen talouteen ovat tuntuvia jo muutamien seuraavien vuosikymmenien aikana ja vaativat meiltä toimenpiteitä. 

Taloudellisesti merkittävimmät vaikutukset kohdistuvat turismiin, maanviljelykseen ja metsänhoitoon.

Turismi

Kesäilmastomme muuttuu todennäköisesti turismille suopeaan suuntaan kuten oheisesta kartasta voidaan havaita. Suomesta ei tule auringonpalvojien paratiisia, mutta edellytykset kesäturismille parantuvat oleellisesti. Suomessa on paljon luonnonkauniita ympäristöjä kuten esimerkiksi Saimaan ja Lounais-Suomen saaristot, joiden kestävään kehittämiseen kannattaa investoida kuitenkin niin, että ympäristöarvot säilyvät. 

Lähde: ftp.jrc.es/pub/EURdoc/JRC55391.pdf

Talvimatkailun eksotiikka säilyy. Lappiin tulee edelleen kaamos, jonka aikana aurinko ei lämmitä ja lisääntyvät sateet tupruttavat reiluja lumikerroksia.

Maatalous

Vaikutukset maa- ja metsä- talouteen ovat merkittäviä. Ilmastomme saattaa vuoteen 2080 mennessä muuttua niin, että kasvukausi pitenee ja kasvit saavat otollisen määrän lämpöä ja vettä koko kasvukauden ajan. PESETA projekti onkin päätynyt arviossaan siihen että Suomen maatalous tuottaa vuonna 2080 pinta-alaa kohden yli 60% nykyistä runsaamman sadon.

Alkutuotannolla on yhä vain supistuvaa merkitystä kokonaistaloudelle, mutta silti on hyvä huomata, että elintarviketeollisuuteen kannattaa investoida - täällä on edellytykset kasvulle. 

Tulvat ja merenpinnan nousu

Sateet lisääntyvät jonkin verran ja niinpä jokiemme vesimäärät saattavat talvisin kasvaa. Toisaalta kevättulvat jäävät etelä-Suomessa vähäisiksi - lunta saadaan enemmälti vain Lappiin.

PESETA projekti on ollut huolissaan myös merenpinnan parinkymmenen sentin nousuta. Suomessa luonnollinen maan kohoaminen kompensoi merenpinnan nousun.

Mihin toimenpiteisiin kannattaa ryhtyä

Ilmaston lämpeneminen on hidasta ja näyttää siltä että muutokset Suomen luonnossa ovat verkkaisia. Talouselämä ehtii hyvin sopeutua muutokseen.

On silti tärkeää että sopeutamme yhteiskuntaamme tulevaan tilanteeseen:

• matkailuun kannattaa investoida niin, että maamme jokin kolkka saa tunnetun brandiarvon kesämatkailun keitaana
• maatalouteen investoidaan EU tukien muodossa jo riittävästi, mutta elintarviketeollisuuden ja brandien kehittämisessä on paljon tekemistä
•  suuryritysvaltainen keskusjohdettu ajattelutapa antaa vähitellen tilaa pienyritysvaltaiselle innovaatioyhteiskunnalle ja tämän muutoksen seurauksena osaamme pian tehdä puustakin muuta kuin sellua, paperia, energiaa ja bulkkituotteita
• meidän kannattaa valmistautua sopeuttamaan siirtolaisia yhteiskuntaamme; Suomesta ei tule unelmien keidasta, mutta ilmastomme on jatkossa kuitenkin siedettävämpi

Ilmastomuutosta vastaan on tietenkin taisteltava. Mutta silti meidän velvollisuutemme on sopeuttaa oma Suomalainen yhteiskunta kaikkiin muutoksen mahdollisiin seurauksiin - myös niihin positiivisiin seurauksiin joita muutoksesta aiheutuu.

Kuvaus ja tuotanto: Ville Lindfors / www.originaali.fi

Keskustelijat:  Kai Nyman, Ari Hakkarainen / www.klaava.fi

Makrotalouskatsaus tekstimuodossa: www.piksu.net/blog/102

Lähes kaikki Euroalueen makrotalouden tärkeät mittarit ovat menossa kohti parempaa: 

• teollisuustuotanto(punainen) ja bruttokansantuote(oranssi) ovat menossa kohti parempaa
• inflaatio (keltainen) on käynnistymässä
• vaihtotase (violetti katkoviiva; oikea asteikko) ja kauppatase (sininen katkoviiva; oikea asteikko) ovat palaamassa lähemmäs tasapainotilaa

Ainoastaaan työttömyys (vihreä) on edelleen kasvussa.

Lähteet:  ECB, Suomen Pankki, Martin capital, "The Economist" lehti

Kaikkien tärkeimpien markkina-alueiden makrotalodelliset graafit ovat täällä:  www.piksu.net/sivu/kansantaloudellisia-tunnuslukuja  (edellyttää tunnusten luomista ja kirjautumista piksu sivustolle - ei maksa mitään)

Sijoittalle on tärkeää tuntea sitä miten eri valuuttojen arvot ovat yli- tai ali- arvostettuja. Tämä on tärkeää siksi, että matalan kustannustason alueet ovat viime aikoina kehittyneet paremmin kuin muut. On myös mahdollista että valuuttojen arvot aikaa myöden tasoittuvat niin, että kustannustaso eri maissa lähentyvät toisiaan. Tämäkin seikka puoltaa sijoittamista niihin maihin joiden valuutat ovat aliarvostettuja.

Valuutan ali- ja yli- arvostusta voi mitata hyvin monella tavalla. Erään kätevän, käyttökelpoisen ja ymmärrettävän tavan muodostaa Economist lehden aika-ajoin keräämä Big Mac indeksi, joka mittaa sitä, minkä hintainen on Big Mac hampurilainen (tai vastaava) eri maissa. Halpa hampurilainen tarkoittaa halpaa valuuttaa. Yksinkertainen mittari, joka toimii melko luotettavasti.

Oheisessa taulukossa on hampurilaisen hinnasta laskettuja valuutan yli- ja ali- arvostusprosentteja suhteessa dollariin. Näyttäisi siltä että Euro on edelleen hieman yliarvostettu ja kaukoidän valuutat (Kiina, Malesia, Thaimaa) ovat aliarvostettuja. 

Halvan valuutan maat eivät ole itsestään selviä sijoituskohteita. Monien maiden valuutat ovat vuosikymmeniä aliarvostettuja, mutta silti teollisuus ei kehity eikä valuutan arvokaan tasapainoitu. Mistä tämä johtuu? Syy on melko yksinkertainen. Valuutan arvon määrää vientiteollisuuden kilpailukyky ja mekanismi on suurin piirtein seraava:

• Maan vienti kasvaa kun vientiteollisuus on kilpailukykyistä ja tuotteet haluttuja maailmalla
• Viennin ja tuonnin täytyy olla pitkällä aikavälillä tasapainossa (kukaan ei voi velkaantua loputtomasti)
• Tasapaino löytyy kun velallisen valuutta heikkenee niin paljon että velallinen ei enää pysty ostamaan maailmanmarkkinoilta kuin ainoastaan sen verran tuotteita kuin sen oma vientiteollisuus pystyy tuottamaan vastinetta

Monen Euroopan maan vientiteollisuus on jo sata vuotta ollut ylivertaista suhteessa moniin kehittyviin maihin ja niinpä myös valuuttojen arvostuksessa on ollut vastaavan suuruinen epäsuhta. Eikä ero ole vieläkään tasoittunut. Euroalueen vienti ja tuonti ovat edelleen tasapainossa vaikka valuuttojen arvostustasoissa onkin suuri ero. Turha meidän surkutella itseämme ja päivitellä kaukoidän nousua - olemme edelleen kilpailukykyisiä.

Mitä jatkossa tapahtuu

Kaukoidän ja kehittyvien maiden kulttuurit ja tekemisen tapa ovat nyt kuitenkin integroitumassa osaksi maailmanlaajuista yhteistä kulttuuripiiriä ja osaamista. Siellä osataan jo nyt tuottaa maailmankauppaan kelpoa tavaraa ihan kohtuullisia määriä ja houkuttelevalla kustannusrakenteella. Tästä syystä on odotettavissa, että kaukoidän valuutat jossakin vaiheessa vahvistuvat.Pitää vain odottaa että markkinatalouden pettämättömät lait seuraavien vuosien (tai vuosikymmenen) kuluessa hoitavat vääjämättömän tehtävänsä ja tasapainottavat valuuttojen arvot vientiteollisuuden keskinäisen kilpailukykypariteetin mukaiseksi. 

Suomessa on jo pitkään huolehdittu vientiteollisuuden kilpailukyvystä ihan mallikkaalla tavalla. Toivottavasti pysymme jatkossakin tuottamaan maailmanmarkkinoilla haluttuja tavaroita ja mielikuvia - vientiteollisuuden osaamisesta riippuu paljon.

Lähde: www.economist.com

Makrotalouskatsaus viedeona

Videon toteuttanut:   Originaali Oy

Teoriassa jokainen yrittäjä tietää, että hänen tuotteillaan ei ole kysyntää, jos hänellä ei ole ostovoimaista asiakaskuntaa, eikä hänellä ole ostovoimaista asiakaskuntaa, jos yritykset eivät maksa työntekijöilleen riittävästi palkkaa.

Teoriassa jokainen yksityisen yrityksen työntekijä tietää, että hänellä ei ole pitkän päälle työpaikkaa, jos hänelle palkan maksava yritys ei pysty toimimaan kannattavasti.

Käytännössä jokainen yritys pyrkii maksamaan omille työntekijöilleen niin vähän palkkaa kuin on mahdollista.

Käytännössä jokainen työntekijä pyrkii saamaan omasta työstään niin suuren korvauksen kuin mahdollista.

Tämä on tietysti se paradoksi, joka tekee markkinataloudesta niin jännittävän paikan elää. Toisaalta työntekijöillä ja työnantajilla on vahva yhteinen intressi, sillä hyvinvointia sekä työnantajalle että työntekijälle tuottava systeemi on molempien itsekkäänkin edun mukainen.

Toisaalta tämä teoria unohtuu heti, kun siirrytään yksittäisen yrityksen tasolle, sillä silloin astuu peliin mukaan pääoman ja työn suora kilpailutilanne. Molemmat kun aina kilpailevat yrityksen tuottaman lisäarvon jakamisesta ja pyrkivät maksimoimaan oman osuutensa siitä.

Juhlapuheissa työntekijät ovat aina yrityksen tärkein voimavara, niin kuin he tietysti todellisuudessa aina ovatkin, sillä ilman työntekijöitä ei yritystoiminta voi koskaan kasvaa yhden miehen puuhastelua kummallisemmaksi.

Todellista päätösvaltaa yrityksissä käyttävät kuitenkin pääoman edustajat, jotka hyvin luontevasti antavat työntekijöille vain sen osuuden yrityksen tuottamasta lisäarvosta, joka on pakko antaa. Työntekijöillä puolestaan ei ole muita keinoja kuin lakkoase painostaa pääomaa tinkimään omasta osuudestaan.

Tämä työn ja pääoman kilpailu toimii kuitenkin melko kitkattomasti hyvien aikojen aikana, kun yrityksen tuottamasta kasvavasta lisäarvosta riittää uutta jaettavaa myös työntekijöille, vaikka pääoman suhteellinen osuus tuloksesta samalla kasvaisikin.

Taantuman tullessa tilanne kuitenkin muuttuu radikaalisti. Kun yrityksen liikevaihto putoaa, supistetaan ensimmäiseksi työvoimakuluja, mikä on tietysti täysin luonnollista, kun työn määrä yrityksessä vähenee.

On kuitenkin äärettömän luonnollista, että työntekijäpuolen on vaikea ymmärtää, jos pääoman tuotto-odotus ei jousta lainkaan edes hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Tällainen tilanne johtaa nopeasti asenteiden lukkiutumiseen.

Työnantajan voi toisaalta olla hyvin vaikea ymmärtää miksi työntekijät eivät tunne solidaarisuutta heitä kohtaan hyvin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. 

Solidaarisuuden puute on kuitenkin hyvin ymmärrettävää ainakin niissä yrityksissä, joissa ei ole hyvinä aikoina jaettu hyvää tulosta työntekijöille ja huonoina aikoina työntekijät ovat ainoa osapuoli, joka joutuu joustamaan. 

On todellakin yrityksiä, joissa yritysten pääomalle ulos jaettava tulos on pysynyt hyvänä työntekijöihin riittävän nopeasti kohdistettujen säästötoimien ansiosta.

Mikään yritys ei tietysti voi toimia tappiolla, mutta kysymys onkin myös ihan vanhanaikaisesta reiluudesta. Ihmisyksilöt kuitenkin tekevät päätöksiä oman lähikokemuksen perusteella, eivätkä he suinkaan ajattele kansantalouden kokonaisetua. 

Jos koko säästö haetaan työvoiman osuudesta, eikä pääoma pysty tinkimään tuotto-odotuksistaan edes ilmiselvässä kriisitilanteessa, voi käydä niin, että tilanne helposti kärjistyy avoimiksi konflikteiksi. Niin voi käydä, vaikka konfliktin osanottajat hyvin teoriassa tietäisivät, että konflikti juuri nyt voi olla koko kansantalouden kannalta hyvinkin turmiollinen asia.

Jonkun aikaa keitin itseäni henkisessä sellukattilassa, jossa kloorin ja lipeän lisäksi oli aimo annos sappea. Sapella tarkoitan sisäelimen eritettä enkä eteläafrikkalaista metsäteollisuusyritystä. Aiheena oli oheinen metsäteollisuuden tuottama “uutinen”.

Suomalainen metsäteollisuus on ilmeisesti käännekohdassa. Devalvaatio ei ole enää keinovalikoimassa. Sen takia kaikkinainen vaatiminen, valittaminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen on muutenkin tarpeetonta. Onneksi minulla on tarjota Suomen metsäteollisuudelle aivan konkreettinen vaihtoehtoinen väline. Se on peili.

Valittaminen, vaatiminen, kinuaminen, kitiseminen ja kärttäminen olivat etusijalla vielä 2008, jolloin Brunila vaati hallitukselta toimia Venäjän tullien suhteen. Mielestäni hallituksen mahdollisuudet olivat rajalliset. Suomen armeijan hyökkäys Venäjälle olisi ollut ainoa tapa varmistaa Venäjän raaka-aineet. Kun tätä jo kertaalleen kokeiltiin vuonna 1941 huonolla menestyksellä, 2008 asiaan ei enää palattu.

Venäjän puutuonnissa keskeisessä asemassa on koivu. Mitä tulee kotimaiseen koivuun, sitä hävitettiin Suomesta rikkaruohon tavoin vielä 1970-luvulla. Itselläni on kokemus vuodelta 2004, jolloin Metsäliitto ei suostunut maksamaan sentin pyörylää havupuuleimikon mukana tulleesta puolesta rekka-autollisesta koivua. Kun koivukin sentään kasvaa 50 vuotta, sitä ei yhdessä kvartaalissa hallitus pysty saamaan tyhjästä loihdittua millään ilveellä. Tämän ymmärtäminen voisi olla metsäteollisuudelle eduksi.

Entäpä metsäteollisuuden muut vaihtoehdot? Kartelleista tuli juuri tuomio enkä usko Suomen hallituksen lähettävän sotaväkeä myöskään metsänomistajien kimppuun pakkomyyntien aikaansaamiseksi. Metsäteollisuuden vanha alihankkija lapuanliikekin lakkautettiin jo vuosikymmeniä sitten.

Kun pakko ei ilmeisestikään ole käytettävissä, lienee välttämätöntä pohtia markkinatalouden pelisääntöjä.

Miten metsäteollisuus on käyttäytynyt? Kartelleja harrastettiin siis vuoteen 2004 asti. Samoihin aikoihin käsivarrenpaksuiset puut käytettiin metsäkoneiden ajouran alustana. Jos metsänomistaja olisi silloin ehdottanut kantojen korjaamista pois, vastauksena olisi ollut pitkä ja räkäinen nauru.

Itse olen saanut ostotarjouksia ajoittain vain yhdeltä firmalta. Eihän isoja firmoja Suomessa olekaan kuin kolme. Ja sitten mennäkseni olennaisimpaan asiaan: ensiharvennukselle on keksitty sellainen lystikäs nimi kuin kasvatushakkuu. Kun kasvatushakkuussa jäljelle jäävien puitten runkoja ja juuristoa voidaan vahingoittaa käytännössä systemaattisesti (kokemukseni vuodelta 1988), ainoa, mikä kasvaa on juurikääpä.

Näitten faktojen jälkeen olisi vielä eräitä kysymyksiä: millaiseksi metsäteollisuus itse kokee oman imagonsa?

Onko koskaan tullut mieleen, että metsänomistajalla voisi olla ikäviä ajatuksia kauppakumppanistaan? Jos puukauppaan halutaan tasaisuutta, tarkoittaako se vain ja ainoastaan sitä, että metsänomistajan pitää em. epäkohdista huolimatta myydä kiltisti puuta metsäfirmoille tasaiseen tahtiin? Olisiko mitenkään mahdollista, että metsäteollisuus itse voisi luoda puukauppaan tasaisuutta Suomen lakeja noudattavalla, kaukonäköisellä ja pitkäjänteisellä asennoitumisella metsänomistajiin, jossa metsänomistajaa pidettäisiin - jos ei nyt ihmisenä niin ainakin kädellisiin kuuluvana.

Vuokranantajan riskejä käsittelen tuolla

Viimeisten vuosien mantrana on ollut ettei sijoitus voimakkaasti kasvaviin BRIC-maihin eli Brazil, Russia, India and China, voi mennä pieleen. Sijoittajat ovat noudattaneet neuvoa ja kasvavien talouksien rahastoihin ja etf:iin on virrannut rahaa ovista ja ikkunoista.

Eurooppa on nyt havaittu suureksi mahdollisten luottotappioiden keskittymäksi. Kun Dubain luotto-ongelmilla saatiin psyykattua markkinat laskuun muutama kuukausi sitten, on nyt löydetty lisää riskejä Kreikasta, Espanjasta ja Portugalista. Jotta sijoittajille saataisiin hyvä muistisääntö, on ongelma-alueen maiden nimiä yritetty lyödä milloin miksikin lyhenteeksi... Konsultti ehdottaa muistisäännöksi STUPID-maita eli Spain, Turkey, UK, Portugal, Italy and Dubai.

Pitäisikö tässä nyt panikoida ja myydä kaikki, ennen kuin STUPID-maat menevät kaikki konkurssiin ja peli on lopullisesti menetetty?

Todellisuudessa velkaantumisen ei pitäisi olla mikään uutinen markkinoille. Kun kansantaloudet supistuvat ja samalla elvytetään voimakkaasti, käy helposti kuin hullulle miehelle Huittisista: sitä syö enemmän kuin tienaa.

Valtioiden velkaantuminen on pitkän aikavälin ongelma ja suurin pitkällä aikavälillä kasvua rajoittava tekijä G3-alueella (US, EU, JP). Kuitenkaan itse velkaantumisessa ei ole mitään uutta tai merkittävää tapahtunut viimeisten viikkojen aikana Kreikkaa lukuunottamatta. Kreikka ilmoitti laskeneensa väärin oman velkaantumisasteensa ja reilun 7 %:n velka suhteessa bruttokansantuotteeseen olikin reilut 12 %:a. Samalla käynnistettiin spekulaatio Kreikan sulkemisesta euro-alueen ulkopuolelle ja euro heikentyi huomattavasti.

Valtioden velasta ja velan kasvuvauhdista löytyy hyvä graafi osoitteessa http://blogs.reuters.com/macroscope/2010/02/05/deficits-and-debts-made-clear/ .

Itse pidän euron heikentymistä hyvänä uutisena Euroopan taloudelle. Vapaasti heikentynyt dollari on syönyt eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä vientimarkkinoilla. Nyt lähestytään terveempää tasoa suhteessa dollariin eikä Yhdysvallat pysty ostamaan kilpailukykyä “devalvoimalla”.

Piensijoittajan ja osakesäästäjän on turha panikoida näiden makrotalouden otsikoiden takia. Elvyttäminen maksaa ja velat lankeavat joskus maksuun, mutta kokonaisten valtioiden konkurssi on uhkana aika kaukana. Nyt kannattaa pysyä mikrotalouden tasolla ja katsoa yritysten julkistamia tuloksia, ehdotettuja osinkoja ja tulevaisuuden näkymiä. Suomalaiset yhtiöt ovat pääosin ylittäneet odotukset osinkoehdotuksillaan. Jos ja kun osinkoehdotukset heijastavat yhtiön hallituksen uskoa tulevaisuuden talouskehitykseen, näyttää tilanne huomattavasti vuoden takaista paremmalta.

Useampi blue chip –yritys tarjoaa nyt 4-6 %:n osinkotuottoa. Pidän näiden osakkeiden omistamista hyvänä vaihtoehtona reilusti alle prosentin tuottoa tarjoavalle korkotalletukselle. Osingot saa tililleen huhti-toukokuussa eli holdari ehtii ottaa kotiin kahdet osingot seuraavan 14-15 kuukauden aikana.

 Kirjoittaja toimii liikkeenjohdon konsulttina Delta Freight Oy:ssä http://www.deltafreight.fi

Makrotalouskatsaus helmikuu / 2010     Kai Nyman         

Katsaukseen liittyvä syventävä keskustelu pidetään Toto invest ryhmän kokouksissa - muissa tilaisuuksissa erikseen pyydettäessä.

Source: http://www.ism.ws

Sentimentti-indikaattorit

Teollisuuden ja kuluttajien sentimentit ovat jatkaneet paranemistaan. Elpyminen on käynnissä ja tulevaisuudelta odotetaan parempaa.

Inflaatio, korko ja valuutat

Pitkien korkojen hivuttautuminen ylöspäin osoittaa että talouskasvun kestävyyteen luotetaan ja lyhyet korot matavat matalalla odottaen keskuspankkien koronnostoja. 

Euron arvo on ilahduttavasti lähtenyt heikkenemään ja tämä trendi on jo nyt parantanut useilla prosentilla Euroalueella tehdyn työn kilpailukykyä esimerkiksi Kiinassa, USA:ssa ja Japanissa tehtyyn työhön. Kaikki tämä on kotiin päin ja näkyy puolen vuoden tai vuoden viiveellä yrityksen tuloksiin ja työllisyyteen. Vakaa, hyvin hoidettu Euro toimi laman pyörteissä monen sijoittajan turvasatamana mutta nyt sijoittajat ovat valmiit taas luottamaan esimerkiksi dollarisijoituksiin ihan toisella tavalla kuin vaikkapa vain muutama kuukausi sitten.

Reaalitalous

USA liittyi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä vahvan talouskasvun alueiden joukkoon ja Euroalueen vuoro tulee kenties tällä tai seuraavalla kvartaalilla. Kehittyvien maiden johdolla tapahtuva elpyminen saavuttaa tämän kevään aikana maailman kaukaisimmatkin kolkat.

IMF on herännyt viime vuonna tekemäänsä virheeseen ja toppuuttelee nyt valtionvarainministereitä säästäväisyyteen. Tämä kampanja tulee nyt auttamattoman myöhään - löysät, velkaantumista ja tehottomuutta lisäävät lamabudjetit on jo tälle vuodelle tehty ja ne toteutuvat vaikka paljon varovaisempi elvyttäminen olisi ollut järkevää. Esimerkiksi Englanti oli vielä viisi vuotta sitten eräs läntisen maailman kapitalistisimmista maista ja nyt valtion kulutuksen osuus bruttokansantuotteesta on jo reilusti yli 50%, joka edustaa suurempaa osuutta kuin joissain Neuvostoliiton aikaiksissa sosialistimaissa. Samaa Englannin viitoittamaa tietä ovat astumassa monet muutkin valtiot - Suomi muiden mukana rintamassa. 

Miksi sitten valtiojohtoinen elvytys ei aina auta? Valtion kulutus kohdistuu eri tyyppisiin asioihin kuin kuluttajien, jotka valitsevat unelmia, mielikuvia ja sellaisia asioita jotka tekevät meille elämän merkitykselliseksi. Valtion kulutus sen sijaan kohdistuu enemmän infrastruktuuriin, hyvinvointipalveluihin ja sellaisiin asioihin, joita voimme kutsua rationaalisiksi ja tarpeellisiksi. Yhteiskunta kuitenkin syntyy noista kuluttajien mielikuvista ja unelmista, joita ilman kaikki muu menettää merkityksensä eikä talouskaan kehity jos liian suuri osa kulutuksesta kulkee valtiokoneiston kautta. Monissa maissa valtiokoneisto on hoitanut tehtävänsä hyvin - kaikki kynnelle kykenevät kuluttajat on otettu mukaan kuluttamaan ja rakentamaan yhteisiä mielikuvia - siis valitsemaan tuotteita ja palveluita. Tulonjako on siis hoidettu hyvin. Tällaisessa tilanteessa valtion panoksen kasvattaminen ei auta vaan saattaa päinvastoin syödä resursseja vapaalta valintaprosessilta. Valtion elvyttäminen on tässä tilanteessa kuin veden kaivoon kantaminen - auttaa hetken mutta ohjaa resursseja tehottomaan toimintaan. 

On turhauttavaa että taloudellisen kasvun odotustaso on Euroopassa tällä hetkellä 2% tuntumassa. Tästä on kuitenkin turha syyttää valtiovaltaa tai keskuspankkipolitiikkaa, jotka ovat kaikienkaikkiaan melko hyvällä tolalla. Syyt ovat syvemmällä kulttuurissamme.

Sijoitusmarkkinat

Sijoitusmarkkinat ovat rauhoittavista makroluvuista huolimatta hermoilleet ja epävarmuuden astetta mittaava VIX indeksi on korkealla. Tuloskausi on tuonut odottamattomia positiivisia ja negatiivisia yllätyksiä ja sijoittajat ovat olleet hämmentyneitä. Kokonaisympäristöä mittaavien makrolukujen parantuminen on jäänyt sivuseikaksi kun yritykset ovat kertoneet tuloksistaan. Turbulenssin kausi kuitenkin päättyy helmikuun aikana ja sitten palataan taas rauhallisempaan jaksoon, jolloin yritykset ovat taas löytäneet suurin piirtein järkevältä näyttävät pörssiarvonsa. Tuo odotettavissa oleva rauhoittuminen on monasti ollut elpyvän kurssikehityksen aikaa.

Juuri sopivasti Nokian Q4 tuloksen julkistamispäivänä mainio CXO Advisory palsta esitteli tutkimuksen tulosyllätysten vaikutuksesta osakemarkkinoihin. Yksinkertaisesti hyvät tulokset ovat myrkkyä osakemarkkinoiden tuotolle.

Kirjoitus perustuu juuri ilmestyneesen tutkimukseen "Aggregate Market Reaction to Earnings Announcements", tekijöinä William Cready ja Umit Gurun. Tutkimuksen aineisto on NYSE ja AMEX osakkeet vuosilta 1973 – 2006.

Selityksenä on, että kokonaisuutena yhtiöiden hyvät tulokset ennakoivat koronnostoa, joka puolestaan johtaa osakkeiden kurssien laskuun. 

 Olen viime aikoina ollut aika tavalla ymmälläni. Teollisia työpaikkoja on Lohjan seudulta hävinnyt viimeisen parin vuoden aikana satamäärin, mutta se ei ole näkynyt oikeastaan missään. 

Arvoitus syvenee, kun miettii, että koko vientiteollisuuden tuotannosta hävisi taantuman myötä usein jopa kolmannes lähes hetkessä, mutta silti kotimainen kysyntä on pysynyt lähes entisellään, kuntien verotulot ovat vielä kohtuullisella tasolla, eivätkä paikalliset kiinteistövälittäjät sano vielä juuri kohdanneensa työttömyydestä aiheutuneita asuntojen pakkomyyntejäkään.

Olisiko kuitenkin niin, että mitään arvoitusta ei olekaan. Olisiko vain niin, että sosiaalinen turvajärjestelmämme on myös kotimarkkinoihin turvaavan talouselämän osan viimeisenä tukena ja turvana. 

Tilapäinen työttömyys ei enää merkitsekään välitöntä taloudellista perikatoa kuten vielä vaikkapa 30-luvun suuren laman aikana tapahtui, kun ansiosidonnainen työttömyysturva ja myös todellinen mahdollisuus neuvotella ja sopia lainan maksuista pankin kanssa antavat  mahdollisuuden jatkaa elämistä kohtuullisissa puitteissa.

Työttömäksi joutuvat joutuu toki sopeuttamaan talouttaan monin rajustikin, kun käteen jäävä rahamäärä putoaa selvästi. Maailma ei kuitenkaan enää kokonaan romahda irtisanomisajan päättyessä.

Olisiko niin, että 30-luvun lama oli niin syvä kuin se oli juuri sosiaalisten turvaverkkojen puuttumiseksi vuoksi. Työttömyys merkitsi silloin elintason ja samalla myös kulutuksen täydellistä romahtamista.

Massatyöttömyys merkitsi siis massiivista ja nopeaa kysynnän pudotusta ja tämä kierre ruokki itseään koko ajan kiihtyen. Lainoistakaan ei silloin juuri neuvoteltu, vaan tilapäinenkin maksukyvyttömyys vei helposti maat ja mannut vasaran alle.

Nyt kehittynyt sosiaaliturva ja pankkien joustokyky estävät tai ainakin ratkaisevasti hidastaa tällaisen itseään ruokkivan kurjistumiskierteen syntymistä. 

Järjestelmä antaa ainakin aikaa talouselämän toipumiseen, mutta aikapommi toki tikittää koko ajan taustalla. Ansiosidonnaisen päivärahan 500 päivän takaraja häämöttää kuitenkin tulevaisuudessa. Pankkienkin kärsivällisyys loppuu jossain vaiheessa ja lyhennykset on joskus taas voitava aloittaa.

Uusia työpaikkoja pitäisi kohta jälleen syntyä, vaikka suurten ikäluokkien eläköityminen vähentääkin paineita selvästi. Itse asiassa saattaa olla niin, että monien nyt laman varjolla lopetettujen teollisuusyritysten pitäminen täysmiehitettynä olisi saattanut olla jo puolen vuosikymmenen päästä hyvinkin ongelmallista ilman massiivista työvoiman maahantuontia.

Joka tapauksessa voi jo sanoa, että maassamme tehty iso investointi kattavaan työttömyysturvaan tuottaa juuri nyt hyvää tulosta. 

Jaakko Wallenius

Kuten 16.1 kirjoituksessa mainitsin patenttivirastojen hakemusmäärät kertovat hyvin nopealla aikataululla meneillään olevista teknologiatrendeistä. Samoin patentointi kertoo kuinka paljon yrityksillä on varaa panostaa tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Tässä on esitetty joitain tietoja kehityssuunnista suurimmissa maissa tai oikeammin patenttivirastoissa.

USA:n hakemusluvuista on käytettävissä vasta puolivuositilasto tai oikeastaan se on syksyllä (Sept. 30) päättyvän tilivuoden 2009 tilasto. Sen mukaan amerikkalaiset jättivät 264,197 patenttihakemusta kertomusvuotena 2009 kun edellisen vuoden luvut olivat 256,887, joten kasvua hakemusmäärässä oli 2,8 %

USA:n virastoon jätettyjen hakemusten kokonaismäärä putosi lukuun 485,500 edellisvuoden ennätyksestä 496,886. Tämä siis johtui ulkomaisten hakemusten määrän laskusta. Ilmiö oli oletettu koska on tyypillistä talouden laskukausille, että hakemuksia jätetään vähemmän ulkomaille.

Kiinalaiset jatkavat patentoinnissakin voimakkaasti eteenpäin. Jo vuoden 2009 ensimmäisen puoliskon luvut osoittivat kovaa 31.3 %:n nousua. raportoidussa kokonaishakemusmäärässä 426,000 on mukana patentit, hyödyllisyysmallit ja mallioikeudet. Omat laskelmani 11 kuukauden hakemusluvuiksi antavat 266'843, josta kotimaisten hakijoiden jättämiä 189'608 ja ulkomaisten 77'235.

Euroopan patenttivirastosta (EPO) käytettävissäni on vain 10 ensimmäisen kuukauden luvut. ne kertovat kokonaishakemusmäärän pudonneen 8,3 %. EPO hakemusten jättämiseen on useampi väylä ja yhtä hakemuslukua ei voi siten antaa. EPO jäsenmaista tulleiden ensihakemusten määrä putosi 8-9 % ja USA:sta ja Japanista tulleiden hakemusten määrä putosi 13-27 %.

Yhteenvetona Kiinan ylivoima tulee esiin myös uuden teknologian kehittäjänä, vanha Eurooppa on väsynyt ja jää jälkeen, mutta USA:ssa on edelleen jäljellä jotain luomisvoimastaan. 

Olen varonut innovaatiojunan hypettämistä ennen aikojaan, koska suuria innovaatioita ei tehdä päivässä, vaikka Pendolino olisi täynnä huippuälyä, innostusta ja luomisen tuskaa moottorina.

Suomi eli metsästä. Nokia keksi tavan tehdä rahaa kännykällä. Nyt vuorossa ovat käytettävyydeltään ihanan helppojen palvelujen kaupallistaminen.

Suomi ei pärjää luovan talouden tuotoksilla, jollei teknologian siirtoa ja osaamisen myyntiä laiteta houkuttelevammin palvelukoreihin. Meiltä löytyy mahtavasti osaavia yksilöitä, kykyä kriittiseen analyysiin, mutta suurten massapalvelujen käytäntöön vieminen on takkuillut kauan.

Matomäki totesi aikoinaan, ettei Suomessa kannata tehdä mitään hevosta pienempää. Näitten vanhojen äijien opit ehkä vieläkin vaikuttavat ajatteluumme.

Teollinen tuotanto, konkreettisten tuotteiden tekeminen onnistuu suomalaisilta suunnittelijoilta mainiosti, mutta aineettomaan emme vielä usko. Suomalainen uskoo, kun näkee, sanotaan. Aineeton mielletään "yhtä tyhjän kanssa". Kovan luokan hypettäjät leimataan "paskan jauhajiksi".

Pehmotuotannossa emme ole maailmanluokan muutoksentekijöitä. Softa on meille Linux-menestyksestä huolimatta vierasta tai korkeintaan pienimuotoista pk-näpertelyä tai -räätälöintiä. Meiltä puuttuu rohkeus ja rakkaus näkymätöntä, aineetonta ja olematonta kohtaan. Silti meille kelpaa BB, Kauniit ja Rohkeat ja kaiken maailman huuhaa-realty.

Innovaatiojuna-hehkutusta eivät kaikki qaikulaiset purematta nielleet. Olen havainnut blogi-kommenteissakin nurjamielistä suhtautumista: innovaatio on sanana yhtä loppuun kaluttu kuin luovuus ja hyvinvointiyhteiskunta.

Suomalaiset kaipaavat konkreettisia asioita, mutta olemmeko tässä nimenomaan liiaksi kiinni vanhassa? Pitäisikö Suomen parantaa juoksuaan huuhaan, hörhöilyn, sirkuksen, brändien, imagojen tms. rintamilla?

Ideoiden muuttaminen kaupallisiksi innovaatioiksi on rankkaa puuhaa. Nokian OVI on oiva esimerkki alkutaipaleen kompuroinnissta. Se on ensimmäinen suuren luokan suomalainen palveluinnovaatio, jota moni meistä on kilvan moittinut käytettävyydeltään vaikeaksi. Mutta pitäisikö meidän sen sijaan käyttää sitä, hyödyntää sitä ja ehdottaa ideoita helppokäyttöisyyden lisäämiseksi.

Applea ja Google tukevat isänmaalliset amerikkalaiset mediat ja nettijulkimot. Miksi emme tee samoin?

Mitään muuta vastaavaa ei ole 2010 – 2020 tarjolla. Toiseksi paras on sentään jotain “ei mitään” rinnalla. OVI tarjoaa kansallisromanttisen mahdollisuuden palvelujen monimuotoisella kentällä.

Mitä mieltä olette? Tulkaa mukaan #iTraining –keskusteluun! Suomi on palvelutuotannon kehitysmaa. Tartutaan haasteeseen ja tehdään jotain yhdessä: tekemistä riittää taatusti.

Sähköisen kaupankäynnin edelläkävijöitä maassamme ovat myös Finnair ja VR: molempia mollamme ja parjaamme, mutta miten suu pannaan, jos Suomen paikallisliikenteen hoitaakin China Airline? JAL on konkassa, Finnair vielä pyristelee, mutta kuka muista Finnjetin, joka oli suomalaisen merenkulun ylpeys? Katoavaa on kansakunnan teknologinen etumatka. Isänmaa tarvitsee SINUA - suosi suomalaista!

Historia on peruutuspeiliin katsomista, mutta muuta keinoa tulevaisuuden ennustamiseksi ei ole - ajamme elämän autoa peruutuspeilin varassa. Ja juuri se tekee elämästä jännittävää - koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Samoin on myös talouselämän ja oman henkilökohtaisen sijoitustoiminnan laita. Ohjaamme talouselämää ja teemme sijoituksia peruutuspeilin varassa ja mitä taitavampia olemme, sen kovempaa uskallamme ajaa. Mutta perutuspeilin varassa suunnistava ei voi välttyä silloin tällöin eteen tulevalta yllätykseltä. Ja silloin on elämä kuoppaista - niin kuin monella sijoittajalla viime aikoina.

Poroja Kuusamon tiellä (Lähde: Wikimedia;  commons.wikimedia.org/wiki/File:Reindeer_road_block_Kuusamo.jpg)

Tässä alla on Economist lehden julkaisemia tärkeimpiä makrotaloudellisia peruutuspeilinäkymiä Euroalueen ja USA:n talouksiin.

• Molempien talousalueiden työttömyys (vihreä käyrä, vasen asteikko) näyttäisi jäävän 10% tuntumaan. Työttömyys kasvaa vielä hieman, mutta pahin on takana
• Teollisuustuotannon kasvu (kirkkaan punainen käyrä, vasen asteikko) ponnistaa kovaa vauhtia kohti parempia aikoja
• Inflaatio (keltainen käyrä, vasen asteikko) on vähitellen käynnistymässä. Rahaa saa USA:ssa jo inflaatiota pienmmällä korolla (Lyhyt korko: sininen käyrä, vasen asteikko) ja lainalla kannattaa rahoittaa melkein mitä tahansa kohdetta. Euroalueella lyhyet korot ovat vielä järkevässä suhteessa inflaatioon.
• Euroalueen vaihtotase (violetti katkoviiva, oikea asteikko) on, kiitos järkeävän talouspolitiikan, lähes tasapainossa ja USA:n vaihtotasekin on jo kolmen vuoden ajan ollut matkalla kohti parempaa tasapainoa.

Mutta mitä me näistä peruutuspeilitiedoista sitten hyödymme? Ainakin yksi seikka on sijoittajan kannalta tärkeä huomata. Luonnollinen suhdannekierto näkyy hyvin esimerkiksi teollisuustuotannon kasvusta, joka värähtelee suurin piirtein parin vuoden sykleissä. Teollisuustuotannon nousuvaiheet ovat olleet 1...1,5 vuoden mittaisia ja voimme hyvin olettaa, että viime vuoden puolessa välissä alkanut nousu kestää vielä loppuvuoteen tai ainakin keään saakka.

Ellei tielle satu jotain ennalta aavistamatonta - luonnonkatastrofia tai poliittista konfliktia. Poroja voi olla tiellä eikä sitä koskaan ei voi varmuudella tietää ja siksi tämä onkin niin jännittävää.