Eläkesäästäminen on ollut tapetilla pidemmän aikaa ja sitä onkin syytä pohtia vähän paremmin. Varsinkin nyt aihe on ajankohtainen, koska viime vuonna tuli kasa lakimuutoksia. Lisäksi aihetta sivuuttaa pääomatulojen verotus. Käydään läpi minkälaisia vaihtoehtoja eläkesäästämiseen on tällä hetkellä ja onko siitä todella hyötyä.

Miten paljon minä tulen saamaan eläkettä ja milloin pääsen eläkkeelle?

1950-luvulla syntyneet, jotka ovat lähivuosina siirtymässä eläkkeelle voivat vielä nauttia kohtuullisen hyvästä eläkkeestä. Eläke tulee olemaan 40-50% nykyisestä palkasta ilman erillistä eläkesäästämistä. Tilanne on täysin eri nuoremmilla sukupolvilla, joihin uusien eläkelakien leikkaukset tulevat rajummin kohdistumaan. Tänä vuonna tuli voimaan laki elinaikakertoimesta, joka leikkaa nuorten eläkkeitä kymmenillä prosenteilla. Itse olen syntynyt 1976 ja eläkettäni tullaan nykyisen laskurin mukaan leikkaamaan -25,6% (Lähde: Työeläkepalvelu).

Rahallisen leikkaamisen lisäksi kaavaillaan eläkeiän nostamista ja pakotetaan ihmiset työskentelemään kauemmin. Muutamassa vuodessa eläkeikää ollaan jo nostettu 58-vuodesta 63-vuoteen. Tämäkään ei riitä hallitukselle, vaan minimi eläkeikää tahdottaisiin nostaa vähintään 65-vuoteen. Jos pahimmat skenaariot toteutuvat, minun eläkeikä saattaa olla 75-vuotta tai vielä enemmän. Tämän jälkeen saan sitten vielä neljänneksen vähemmän eläkettä, mitä tänä päivänä eläkkeelle jääneet. Veikkaan että omina eläkepäivinäni en paljoa pysty matkustelemaan tai nauttimaan eläkkeestä. Ehkä hallituksen tavoitteena onkin viedä ihmiset töistä suoraan hautaan, näin säästyy kivasti eläkerahoja valtiolta. Varmaa on, että eläkkeeni tulee olemaan pienempi, mitä nykyiset eläkkeet. Varmaa on myös, että eläkeikä on korkeampi, mutta kukaan ei nyt pysty sitä ennalta tietämään.

Eläkesäästämisen riskit

Pidän ideasta, että itse säästäisimme osan omasta eläkkeestä. Mutta tällöin verotuksen pitäisi selkeästi huojentua, koska nykyinen verotus kattaa myös suuremman eläkkeen. Nykyisellään eläkesäästäminen sisältää pitkällä aikavälillä runsaasti riskejä. Pahinta eläkesäästämisessä on ettei näihin riskeihin voi juurikaan vaikuttaa, eikä riskeistä ole myöskään tarkkaa kuvaa.

Iso riski on tietysti eläkeiän nostaminen, jolloin myös suuri osa pitkäaikaissäästäjän varoista siirretäänkin kaukaisempaan ajankohtaan. Nyt saan eläkesäästöt käyttöön aikaisintaan 63-vuotiaana ja tällöin raha jaetaan 10-vuoden ajanjaksolle. Jos eläkeikään tulee muutoksia, tulevaisuuden uudet säästöt saattaa saada käyttöön vasta 65, 68 tai 70-vuotiaana. Koko eläkesäästämisen idea jäädä aikaisemmin eläkkeelle purkaantuu. Nyt tilalle tulee, että sinun on pakko ottaa vapaaehtoinen eläkesäästäminen, jotta tulet toimeen eläkkeellä. Toinen vaihtoehto on tietysti tehdä töitä viimeiseen mahdolliseen ikävuoteen saakka, joka on nykyään 68-vuotta. Tämähän tulee varmasti myös nousemaan lähemmäs 80-vuotta tulevaisuudessa, jos nykyisen kaltaiset eläkelakimuutokset jatkuvat.

Entä sitten verotuksellinen riski? Nykyinen eläkesäästäminen on sidottu pääomatuloverotukseen. Voit vähentää 28% eläkesäästöistä pääomatuloverotuksessa. Eläketulo verotetaan vasta kun eläkettä nostetaan ja tällöin sitä verotetaan pääomatuloverona. Jotkut eduskunnassa puhuvat jo pääomatuloverotuksen korotuksesta. On iso riski, jos pääomatuloverotusta nostetaan kesken eläkesäästämisen. Säästösummasta saakin palautuksina max. 28%, mutta jos tuloa sitten verotetaankin loppupäässä esim. 40%. Veron korotus söisi pahasti eläkesäästämisen tuottoa. Pahimmillaan koko verotushyöty kääntyisi päälaelleen ja säästäminen aiheuttaisi koroista huolimatta tappiota.

Kolmantena riskinä on tietysti sijoitusten arvon heilahtelu. Säästäjä on itse vastuussa eläkerahoistaan, valitsee riskin ja myös kärsii mahdolliset tappiot. Jos sijoitussuunnitelma on tehty väärin ja riskiä on otettu liikaa, saattaa eläkekassasta huveta kurssilaskussa jopa puolet tai enemmän. Näin on käynyt monelle, jotka ovat aloittaneet eläkesäästämisen viimeisen 10-vuoden aikana ja ovat alkaneet nostamaan tuottoja viime vuosina. Kokemukseni mukaan suurimmalla osalla vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ottajista on sijoitussuunnitelma tehty liian riskipitoiseksi. Tämä tarkoittaa, että eläkesijoituksen paino on eläkeiässä ja myös koko eläkerahan nostamisen aikana 100% osakkeissa, joiden arvo vaihtelee rajusti lyhyellä aikavälillä. Useat viime vuosina vapaaehtoisia eläkkeitä "nauttineet" ovatkin nostaneet eläkkeistä yleensä vähemmän, mitä ovat kuukaudessa sinne säästäneet. Jotta riskit olisivat oikein hallittuja, pitäisi eläkesäästöjä siirtää vähäriskisiin sijoituksiin vuosia ennen suunniteltua nostoa/eläkeikää. Kokemukseni mukaan äärimmäisen harva eläkevakuutuksen sijoitussuunnitelma on tehty näin. Suurin osa vakuutusten ottajista ei tietenkään itse kassaa hallinnoi ja vielä useammin heillä ei edes ole taitoa/halua siihen.

Kysymys kuuluu miksi nykyiset eläkevakuutukset ja säästämisvaihtoehdot on tehty 100% osakkeille ja niin, ettei loppupäässä riskiä vähennetä. Tuntuu että perusteet sijoitussuunnitelmissa ovat täysin hukassa. Noin 60-vuotiaana oikeaoppinen allokaatio olisi 40% osakkeita ja 60% korkoihin, itse pistäisin vielä enemmän korkoihin tässä iässä. Miten moni vapaaehtoisen eläkkeen saajista mahtaa olla toiminut näin? Vastuun pitäisi olla eläkevakuutuksen myyvän yrityksen, mutta käytännössä tämä ollaan jo ulkoistettu asiakkaalle. Asiakkaan säästöt on myös väärin tehtyjen riskisijoitusten lisäksi lypsetty kuiviin suurien kulujen muodossa. Uusi PS-tili onneksi tulee olemaan järkevämpi vaihtoehto, jossa kuluja on huomattavasti vähemmän.

Kannattaako eläkesäästäminen?

Tulemme kysymykseen kannattaako nuoren tai aikuisen säästää eläkkeeseen nykyisen epävarman eläkelain vuoksi? Eläkesäästäminen on hyvä ratkaisu ehkä 10-15 vuotta ennen eläkeikää, koska suuria muutoksia tuskin ehtii tulla näin nopeasti. Tätä pidemmällä aikavälillä eläkesäästämisen poliittiset riskit ovat huomattavat, eikä näitä vastaan voi edes suojautua.

Nyky aikuiset ovat ison valinnan edessä eläkesäästämisessä. Toisaalta eläkkeet tulevat olemaan rajusti totuttua pienempiä ja eläkesäästäminen olisi lähes pakollista kaikille. Sitten toisaalta jatkuvat eläkelakimuutokset tekevät nykyisestä eläkesäästämisestä erittäin riskialttiin sijoituskohteen pitkällä aikavälillä. On vaikea tehdä päätöksiä kymmenien vuosien sijoituskohteista, kun ei pysty laskemaan riskejä.

Itse olen päätynyt siihen, ettei minun ikäisenä kannata vielä aloittaa eläkesäästämistä. Tulen harkitsemaan sitä vasta, kun eläkeikääni on alta 20-vuotta. Nyt aion mielummin sijoittaa ylimääräisen rahan ja pystyn myös nauttimaan heti sen tuotosta. Voihan sitä myöhemmin siirtää suurempia summia eläkesäästämiseen isompina kertaerinä.

Ensimmäistä kertaa vuosiin eläkesäästäminen alkaa oikeasti olemaan kannattavaa uusien PS-tilien myötä. Tuottoa alkaa tulemaan sijoittajalle, eikä tuotto valu kulujen muodossa vakutusyhtiölle. Ainoa peikko eläkeäästämisessä on Arkadianmäen väki, joka säätelee lakeja tuntematta kunnolla tekojensa seurauksia.

Laki niinsanotuista sidotusta pitkäaikaissäästämisestä (PS tilit) astui voimaan vuoden alussa ja huhtikuun alussa palveluntarjoajat saavat tarjota asiakkailleen PS tilejä. Järjestelmä tulee koskettamaan kaikkia niitä, jotka harkitsevat eläkesäästämistä. PS tilit ovat joissakin tapauksissa ihan hyvä vaihtoehto vapaaehtoisille eläkevakuutuksille ja todennäköisesti nämä PS tilit tulevat suurelta osin korvaamaan vapaaehtoiset eläkevakuutukset.

Mutta mistä näissä PS tileissä onkaan kysymys?

Asiakkaan kannalta PS tilit ovat yksinkertaisia

1.   Asiakas tekee säästösopimiuksen rahoituspalvelua tarjoavan yrityksen (esim. pankin tai rahastoyhtiön) kanssa.

Tämän säästösopimuksen perusteella asiakas voi itse päättää mihin kohteisiin hänen varansa kulloinkin sijoitetaan:

• pankkitalletuksiin
• sijoitusrahastoihin
• osakkeisiiin

Sijoituskohteita voi vaihtaa säästämissopimuksen ehtojen sallimissa rajoissa.

2.   Säästöaikana asiakas saa palveluntarjoajalta informaatiota:

• eri säästökohteiden kuluista ja riskeistä
• säästäjältä edellytettävistä toimenpiteistä (esim. osakeanteihin osallistumisesta....)
• säästöille kertyvistä tuotoista
• arvion kertyvästä pääomasta kun säästösuunnitelmaa noudatetaan

3.   Säästövarat voi nostaa sitten kun eläkeikä on täyttynyt tai kun jokin muu lakiin kirjattu nostoehto (esim. työttömyys) täyttyy.  

PS tilin edut

Herää tietysti kysymys siitä miksi asiakas sitoisi varansa pitkäksi aikaa PS tilille.

Etuja on monia:

• Asiakkaan ei tarvitse maksaa tuloveroa niistä säästösummista, jotka hän maksaa PS tilille
• Sijoitetuille varoille kertyvää tuottoa ei veroteta säästöaikana. Pääoma voi karttua korkoa korolle periaatteella aina siihen asti kunnes varat nostetaan.
• Asiakkaalla on säästösopimuksen aikana oikeus vaihtaa ja kilpailuttaa PS palveluntarjoajia. Tämä on selvä etu verrattuna moniin vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin, joissa palveluntarjoajan vaihtaminen ei ole yhtä joustavaa.
• Asaikkaan valinnanmahdollisuudet sijoituskohteiden suhteen on laissa säädetty ja monasti laajemmat kuin nykyisissä eläkesopimuksissa
• Asiakas saa monasti parempaa tietoa sijoitustensa kehittymisestä. Laki edellyttää palveluntarjoajalta melko hyvää raportointia.
• Pitkäaikaisen säästäjän varat ovat turvassa mahdollisen henkilökohtaisen konkurssin varalta. Tämä on tärkeää monelle yrittäjälle, joka voi joissain konkurssitilanteessa menettää muun omaisuutensa. On mukava tietää, että jotain on turvassa.   

PS tilillä on myös muutamia oleellisia haittoja:

• Varat ovat sijoittajan ulottumattomissa aina siihen saakka kunnes lakisääteinen eläkeikä (tai muu lakiin säädetty ehto) täyttyy.
• Varoja nostettaessa joutuu maksamaan silloin voimassa olevat pääomatuloverot ja maksut, joiden suuruutta on tässä vaiheessa vaikea ennakoida. Kymmenien vuosien kuluttua voi poliittinen tilanne poiketa nykyisestä ja on hyvin vaikea ennakoida miten valtiovalta haluaa silloin kohdella näitä PS tileiltä vapautuvia varoja.
• PS tilin hoitamiseen liittyy palveluntarjoajan palkkioita, jotka voivat syödä veroedun hyötyjä. Näiden palkkioiden suuruuden me tiedämme vasta huhtikuussa kun palveluntarjoajat alkavat markkinoida PS tuotteitaan.

PS tilit ovat parannus

PS tilit ovat parannus verrattuna nykyisiin eläkevakuutuksiin. Mahdollisuus vaihtaa palveluntarjoaja luo kilpailua ja parantaa säästäjän asemaa. Etuna ovat myös lakiin kirjatut velvollisuudet informoida PS säästäjää sekä paremmat mahdollisuudet valita sijoituskohde.

Merkittävä yhteiskunnallinen haitta on se, että laki luo verohelpotuksillaan teollisuudenhaaran, jonka lisäarvo yhteiskunnalle on olematon. PS tilien arvo nimittäin perustuu verohelpotuksiin - ja ne saa muu yhteiskunta maksaa. Aika harva PS säästäjä kuuluu potentiaalisiin toimeentulotuen saajiin eikä yhteiskunta siis säästä tulevissa toimeentulotuen määrissä. PS tileillä oleviin varoihin liittyvää omistajavaltaa käyttää pääosin rahoitussektori ja PS tilit kasvattavat rahoitussektorin vaikutusmahdollisuuksia yhteiskunnassa. Laki lieneekin rahoitussektorin vahvasti lobbaama ja mahdollistaa yhteiskunnan varojen ja säästäjien varoihin liittyvän vaikutusvallan siirtämistä rahoitussektorille.

Mutta PS tilit ovat kuitenkin säästäjän kannalta parannus suhteessa nykyisiin vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin. Säästäjän etu on kuitenkin tärkeintä.   

Lisätietoja:

Onnellinen eläkeläinen (Lähde: Wikimedia)

Homo Economicus on vihdoin ehtinyt tutustua tämän vuoden versioon mainiosta GEM- tutkimuksesta.

Muutama huomio: Suomalaiset uskovat että yrittäjällä on hyvät mahdollisuudet ( Suomessa 40%/ Kehittyneiden maiden keskiarvo 20%). Lisäksi he uskovat myös omiin yrittäjätaitoihinsa (35/43). Epäonnistumisen pelko - jota yleensä väitetään suureksi yrittäjyyden esteeksi suomessa - on jopa hyvin pieni (26/36). Menestyneellä yrittäjällä koetaan olevan loistava status (88/64) ja yrittäjistä kaiken lisäksi kirjoitetaan paljon mediassa (68/45).

Miksi sitten emme kaikki ole yrittäjiä? Yksi syy on varmaankin se että yrittäjyyttä ei koeta hyväksi uravalinnaksi (45/56).

Edes meillä parjattu riskirahoituksen puute ei ole syynä, Suomi sijoittuu tässä rankingissä melko korkealle. Toki USA on omassa luokassaan.

Mutta monella muulla mittarilla olemme häntäpäässä: Emme sijoita rahaa perheen yritykseen (hunoin vertailumaista). Uuudet yrityksemme eivät halua voimakasta kasvua eikä varsinkaan lähteä ulkomaankauppaan. Pienellä maalla tämä on erittäin huono asia. Voisi ymmärtää jos jenkkiyrittäjä tyytyisi isoihin kotimarkkinoihin (ei tyydy), mutta suomalaisella ei ole vaihtoehtoa jos haluaa kasvaa.

Kielitaitoko mättää?

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen alusti 15. 2. Turun Seudun Osuuspankin järjestämässä tilaisuudessa aiheesta “Talouden näkymät finanssikriisin jälkeen”.

Kansainvälisen finanssikriisin pahin vaihe on ohi, mutta kriisi jättää pysyvät jälkensä rahoitusjärjestelmään, arvioi Liikanen.

EU:n tasolla ongelmaksi ovat nousseet EU:n valtiolainojen korkoeron kasvu useampiin prosentteihin sitten vuoden 2008 puolivälin, jolloin korkoeroja ei juurikaan ollut. Suomen ja Saksan valtiolainojen korko on ihanteellisen alhainen. Tosin Saksan lainat kallistuivat hieman muutama päivä sitten, kun markkinoille levisi huhu siitä, että Saksa takaisi Kreikan lainoja. “Emme kommentoi markkinahuhuja”, sanoi pääjohtaja Liikanen monimielisesti, mutta pilke silmäkulmassa.

Rahoitusmarkkinoitten säätelystä Liikanen toi perinteisten keinojen (esim. pääomapuskurien lisäämisen) lisäksi esille tarpeen valvoa yksittäisten pankkien lisäksi korostetusti koko rahoitusjärjestelmää ja eri pankkien altistumista samoille uhkakuville. Säätely pitää niinikään ulottaa pankkien taseiden ulkopuoliseen finanssisektoriin. Edelleenkin luottoluokitus tulee valvonnan piiriin ja luottoluokituslaitoksilta kielletään intressiristiriidat, joissa luokittajat ovat antaneet pankeille konsulttineuvontaa.

Suomen tilannetta Liikanen piti kaksijakoisena. Työttömyyden arvioidaan kasvavan hitaasti ja jäävän 10 - 11 %:n tasolle eli kauas 1990-luvun alkuvuosien. Toisaalta Liikanen korosti moneen kertaan sitä, että tapahtunut finanssikriisi ei ole koskettanut vain kasvulukuja, vaan niitten takana olevaa paljon olennaisempaa suuretta eli itse kansantuotetta. Niinpä esimerkiksi Suomen verotuksen pohja on pienentynyt moniksi vuosiksi eteenpäin.

Haasteita pankkijärjestelmään tuovat supistuneet korkokatteet. Asuntomarkkinoitten osalta on otettava huomioon, että korkojen lasku välittyi asuntolainoihin muuta EU:ta nopeammin.

Kaiken kaikkiaan pääjohtaja Liikanen ansaitsee parhaat kiitokset tiiviistä ja elävästä esityksestä, minkä lisäksi Turun Seudun Osuuspankkia sopii kiittää mielenkiintoisen tilaisuuden järjestämisestä.

(Tällä viikolla käsittelen osakehuoneiston valintaa tuolla) 

Jos kuva olisi Björn Wahlroosin, Lauri Uotilan, Jaakko Kianderin, Leif Fagernäsin, Sauli Niinistön, Sirkka Hämäläisen tai Jouko Skinnarin. Miten talous makaisi? Olisiko vastuu yhdelle liian suuri? Kun ihmisillä on vankka kuva siitä miten asioiden tulisi olla olisiko asiat tasapainossa. Onko parempi, että on monta kokkia eikä kukaan tunnusta keittäneensä soppaa mikäli se ei maistu.

Voidaan syyttää Greenspania alhaisista koroista ja jenkkien asuntoluototuksen kuplimisesta, mutta onko se turhan iso risti yhdelle miehelle. Yksinkö se sen keitti kasaan ja veti vielä välistä?

Kun järjestelmistä ja puolueista puhutaan niin ahneus lienee kattava arvo laidasta laitaan. Eikä siinä taida välistäveto tuntematon käsite olla.

Aiemmin kommentoin toista artikkelia liikenne termein. Ne sopivat talouteen varsin hyvin. Liikenteessä mennään liian lyhyillä turvaväleillä. Taloudessakin. Luotetaan siihen, että se edessä menevä jatkaa samaa vauhtia hamaan tappiin. Tuijotetaan edessä menevää ja unohdetaan ympäristö. Toisaalta talouden päät kansakunnan kaapin päältä ajavat talouden korkeasuhdanteessa lähivaloilla sellaisella nopeudella ettei abs:ssätkään auta, kun reaktionopeus ei ole synkassa vauhdin kanssa.

Mikähän vaihe nyt on menossa? Ehkä pitkät päällä. Kerrankin näkyy eikä mitään edessä. Talla pohjaan. Ainoo vaan ettei tuntemattomalla tiellä tajua, että nyppylän jälkeen voi tulla alamäki ja jyrkkä mutka. Miksi sellaiseen tilanteeseen pitää mennä talla pohjassa? Ehkä siksi, että yritetään ottaa kiinni menetettyä aikaa. Taloudessakin on rajut odotukset ja kiire ottaa menetykset takaisin.

Sääli, että äänestäjille on pakko makeilla ja yrittää venyttää omaa kautta pylvästalossa. Olisi hyvä kuulla joskus miten poliitikot määrittävät sanan palkka. Onko se raha jolla pitäisi tulla toimeen työnsä ympäristössä? Pitääkö sen olla suhteessa hyödykkeisiin vai siihen mitä saa aikaiseksi. Paljonko palkassa on hajurakoa? Pitääkö palkan olla ammattiryhmittäin vai pitäisikö huonolla olla huono palkka postista riippumatta ja päinvastoin? Kuka purkaisi tabut taloudesta? Miksei asioista voida puhua raadollisemmin, kun perusteet taloudellisille vaatimuksillekin ovat usein raadolliset.

Liikesivistysrahaston 90-vuotisjuhlassa esitelmöinyt TY:n nykyinen vararehtori Tapio Reponen esitti kaksikin mielenkiintoista näkemystä.

Ensinnäkin Reponen kyseenalaisti suuruuden ekonomian, koska pienet yritykset pystyvät toimimaan joustavammin. Tähän liittyen Reponen painotti sitä, että perinteisten alojen rinnalle on kehitettävä jatkuvasti uusia toimialoja. Tätä hän on korostanut aiemminkin. Taustalla on jo Harwardin prof. Linda Applegaten esittämä näkemys, jonka mukaan samat tuotteet ja palvelut pyritään tuottamaan tehokkuuspyrkimysten takia aina vain pienemmällä henkilöstöllä. Ensin tehostetaan tuotantoa, sitten hallintoa ja suunnittelua. Sen takia työllisyyttä ei pystytä takaamaan olemassa olevilla yrityksillä, vaan tarvitaan aina uusia yrittäjiä.

Toisekseen Reponen arvioi Suomen panostaneen erittäin paljon rakenteisiin, mikä on jossakin määrin johtanut yliorganisoitumiseen. Ihmisillä olisi annettava nykyistä enemmän mahdollisuuksia ideointiin, kehittämistyöhön ja verkostoitumiseen organisaatioista riippumatta.

Lähteet: TS 3.2.2010; Vahe: Turun Liikemiesyhdistyksen 100-vuotishistoria.

Sijoittamisen perusteissa käsittelen myymälä- toimisto- ja tuotantotiloja.

Monasti talouskasvun tekijöiksi mainitaa tuotteiden kysyntä sekä työvoiman ja rahan kohtuuhintainen tarjonta. Nämä tekijät ovat vain pintarakennetta; talouskasvun luomiseen tarvitaan syvällisempää ymmärrystä.  

Mistä talouskasvu oikeasti syntyy?

Talouskasvu rakentuu motivaatiosta

Motivaatiota syntyy siitä, että yhteiskunnan sosiaalinen hierarkia ja rakenne on dynaaminen ja muuttuva.

Eräs tärkeä osa yhteiskunnallista statusta on asuminen, johon panostamme kymmeniä prosentteja kaikista tuloistamme. Eikä turhaan. Asuminen määrää suuren osan yhteiskunnallista statuksestamme. On erittäin demotivoivaa ponnistella, jos asuntojen hinnat ovat korkeat suhteessa palkkatasoon. Kehitys voi jopa pysähtyä, jos keskipalkkaisen elämäntyö ei enää riitä paremman sosiaalisen statuksen saavuttamiseen. Näin kävi 90-luvun alun Japanissa. Suomi selvisi 90-luvun alun lamasta hienosti - asuntojen, kiinteistöjen ja omaisuuden hinnat romahtivat ja työllä sai taas statusta ja asemaa. Kannatti tehdä työtä. Nyt tilanteemme on toinen. Meillä on matalat korot, pitkäaikaiset asuntolainat ja korkeat omaisuusarvot. Työllä ei nyt saavuta asemaa - palkat ovat pienet suhteessa asuntojen hintoihin. Vanhemmat sukupolvet saivat aikoinaan omaisuutensa halvemmalla, kuin tämän hetken nuoret, jotka kokevat yhteiskunnan rakenteet sementoituneina. Ja tämä seikka painaa raskaana taakkana talouskasvua. 

Motivaatiota syntyy myös siitä, että kaikilla on taloudellisesta ja sosiaalisesta taustastaan riippumaton mahdollisuus saada koulutusta ja edetä yhteiskunnan rakenteissa. Tässä suhteessa meillä on asiat hyvin - Suomessa kaikille tarjotaan kohtuullinen mahdollisuus valita elämänsä suunta myös koulutuksen osalta.

Talouskasvu on uusia cooleja unelmia

Vahva identiteetti synnyttää uskon omiin ideoihin ja tahdon viedä niitä eteenpäin. Se on myös uskoa omaan kulttuuriimme, arvoihimme ja tapaamme toimia. Terveen itsetunnon perusteet lasketaan kodeissa, päiväkodeissa ja lasten parissa. Oikea kunnioitus ihmiseen syntyy jo varhaisessa lapsuudessa ja kunnioittava tapa kohdella nuorempia johtaa myöhemmin siihen, että yhteiskunnan jäsenet luottavat terveesti itseensä, yhteiskuntaansa ja kulttuuriinsa.

Maailmanhistoria tuntee monia kulttuureita, joita on aikanaan katsottu ylöspäin. Kulttuureita, joiden tuotteista on maksettu hyvää hintaa, joiden jäsenet ovat olleet arvostettuja ja tervetulleita johtajia aikansa tekemisessä ja toiminnassa. Tämä arvostus syntyy terveestä itsetunnosta, turvallisuuden tunteesta ja kulttuurin jäsenten välisestä keskinäisestä kunnoituksesta. Tässä suhteessa Suomi on edennyt parempaan suuntaan. Asemamme kansainvälisessä poliittisessa kontekstissa on muuttunut turvallisemmaksi - identiteettimme ei enää perustu siihen että olisimme torjumassa uhkaavaa väkivältaa. Kaukana takana ovat myös ne ajat, jolloin yhteiskuntarakenteitamme kopioitiin kritiikittä läntisistä naapureista. Sen sijaan otamme tänä päivänä vaikutteita monesta suunnasta ja kulttuurimme on aiempaa terveemmällä pohjalla, josta osoituksena:

• Kaupunkeihimme rakennetaan taas värikkäitä kauniita, asukkaiden itsensä valitsemia arkkitehtuurin luomuksia; mukavia yksilöllisiä omakotitaloja (poissa ovat 70- luvun laatikot ja yhtenäistämispolitiikka)
• Yrityselämämme on vauhdilla monipuolistunut ja olemme siirtymässä suuryritysvaltaisesta yhteiskunnasta kohti pienyritysten rikastamaa valinnanmahdollisuuksien maailmaa
• Usko yksilön kykyyn luoda tyylikkyyttä ja kauneutta ja arvoa muille on kasvanut. Seikkailemme päivittäin internet:n maailmassa, jossa kansalaiset ovat toinen toisilleen luoneet todellisuuden ja ympäristön. Tekijöitä on enemmän kuin vielä parikymmentä vuotta sitten, jolloin muutamat koulutetut arkkitehdit ja media-alan ammattilaiset loivat meille yhteiskunnan visuaaliset ja kulttuurilliset puitteet.

Tahto tehdä syntyy siitä, että jokainen voi kokea olevansa itsensä herra

Talouskasvun tärkein tekijä on tahto tehdä ja toteuttaa. Nykypäivän yhteiskunnassa tämä tahto korreloi vahvasti sen kanssa, että jokainen voi kokea viime kädessä olevansa oma herransa ja tekevänsä omat tärkeät valintansa ja päätöksensä.

Yhteiskuntamme on tässä suhteessa muutoksen pyörteessä. Olemme olleet kuuluja hyvästä hoiva- ja holhousyhteiskunnasta, jossa virkamiehet ohjaavat ja päättää mikä kullekin on hyväksi luottamatta yksilön itsensä tekemiin valintoihin ja kykyyn kantaa niiden seuraukset. Tasapäistämisen painolastimme juontaa 1900 luvun keskivaiheilla vallinneeseen yhtenäiskulttuurin aikaan, jolloin olimme eräs Euroopan etnisesti yhtenäisimmistä alueista. Oli helppo toteuttaa keskitettyjä ratkaisuja massoille, kun nuo massat (ihmiset) koostuivat, todentotta, samanlaisista ihmisistä, joilla oli aivan oikeasti samanlaiset tarpeet.

Talouskasvu on selkeitä sääntöjä

Monien kansainvälisten tutkimusten mukaan hyvinvointi on voimakkainta siellä, missä yhteiskunnan säännöt ovat julkisesti avoimia, selkeästi ymmärrettäviä, ennustettavia ja samat kaikille. Pieni vilkaisu karttaan osoittaa tämän todeksi jo ihan tutkimattakin. Takapajulat ovat paikkoja missä korrupitio rehottaa, yhteiskunta on arvaamatonta ja näkymättömät hyvä veli järjestelmät ovat ainoita järjestystä luovia tekijöitä.

Meilläkin on ollut tapaus, joissa korkein poliittinen johto on kähmi nuorisolle tarkoitettuja rahoja omaan vaalikassaansa. Näihin, samoin kuin kaikkiin muihin korruption muotoihin tulisi aina puuttua riippumatta siitä onko rikkeen tehnyt henkilö muuten pätevä vaiko ei. Taloudellinen kasvu syntyy siitä, että yhteiskunta on järjestynyt (lain mukaisella tavalla) ja tätä kannattaa vaalia eräänä talouskasvun tärkeimmistä tekijöistä.

Suurimmat puutteet ovat kuitenkin muualla - yritysten sisällä. Monissa yrityksissä työntekijöiden eteneminen uralla on prosessi, josta puuttuvat näkyvät säännöt ja rakenteet. Tuloksiin sidotut bonuspalkkiot on toteutetty hyvin; niistä on olemassa säännöt. Mutta monen yksilön kannalta tärkeä, urakehitys, päätetään ilman sääntöjä hyvä veli verkostoissa tai henkilöstöosaston voo-doo magian kautta. Muutamien suurten yriysten tilanne muistuttaa edesmennyttä Neuvostoliittoa, jossa puoluekaaderit seurasivat toimintaa ja palkitsivat ylennyksellä salaisten kriteerien mukaan innostavimmat johtajat. Kenen sitten pitäisi päättää urakehityksestä? Paras tulos on yleensä saavutettu, kun urakehityksen määrää se, miten tyytyväisiä osaston/henkilön/organisaation asiakkaat ovat saamaansa palveluun ja paljonko asiakkaat ovat kyseisestä palveluista valmiita maksamaan. Valitettavan useassa suuressa yrityksessä asiakasta ei tässä asiassa kuunnella - ja tulokset ovat sen mukaisia. Tämä on eräs syy siihen miksi pienet ja keskisuuret yritykset pärjäävät parmmin kuin suuret kolleegansa. Pienissä yrityksissä asiakas on lähellä ja sitä on helpompi kuunnella ja kunnioittaa.

Millä lääkkeillä Suomi kasvaa jatkossa

Minä uskon että jo talouskasvun tekijöiden ymmärtäminen johtaa oikeisiin päätöksiin ja ratkaisuihin. Tässä asiassa ei ole mitään mystiikkaa - riittää että laajat piirit ymmärtävät talouskasvun kuluttuurillisia ja sosiaalisia tekijöitä. Oikeat päätökset syntyvät ymmärryksestä - en usko että tähän liittyy sen monimutkaisempaa problematiikkaa.

Boardman Oy:n arvot ja etiikka-kehittämisryhmän senioriryhmä (kokoonpanoltaan Gustav von Hertzen (pj.), Ahti Hirvonen, Asko Miettinen, Markku Pohjola, Matti Purasjoki sekä Tom von Weymarn ja tekstin toimittajana Heidi Hammarsten) on julkaissut linkin raportin.

Allekirjoitan raportin näkemykset, minkä lisäksi siinä miellytti hyvä kieli ja juuri sopivan kompakti esitystapa. Yksinkertaistuksia ja yleistyksiä oli vältetty, mutta toisaalta ei liioin ollut tilaa haaskattu turhaan löpinään.

Ainoana kyseenalaisena kohtana pidin raportin lopussa ollutta näkemystä siitä, ettei valtion tulisi pelastaa liikaa riskejä ottaneita tallettajia.

Raportin laatijoille on selvää riskin ja tuoton suhde ja se, että pankit eivät maksa markkinoita suurempia korkoja muusta kuin siitä syystä, etteivät normaalikorolla saa lainaa tahoilta, jotka parhaiten osaavat riskit arvioida.

On vain niin, että pessimistit väittävät, ettei historiasta voi oppia mitään vaan jokainen sukupolvi toistaa edeltäjänsä virheet. Täsmälleen samat asiat olivat Suomessa esillä 1990-luvulla ja ne ovat olleet esillä yli 100:ssa maailmalla olleessa pankkikriisissä pelkästään vuodesta 1980 lähtien.

Kuitenkaan kukaan ei riskeistä puhunut mitään 2007, eivät edes työryhmän jo silloin eläkkeellä olleet jäsenet, joilla ei olisi pitänyt olla esteitä puhua suunsa puhtaaksi.

Epäoikeudenmukaisuus (yksi seitsemästä paheesta) Giotton mukaan.

Islannissa on käynnissä suuren kokoluokan havaintoesimerkki eräästä mielenkiintoisesta psykologisesta ilmiöstä. Ihmiset halauavat mielellään rangaista väärintekijää (siis epäoikeudmukaisesti toimivaa henkilöä), myös silloin kuin siitä koituu heille itselleen rahallista vahinkoa. Islannin kansan tapauksessa kyseessä on lisäksi ajatusvirheestä - lainarahalla mailmaa valloittaneita finanssiviikinkejä ei liikauta pätkääkään maksaako Islannin valtio korvauksia Englannin ja Hollannin valtioille.

Kansalaiset kokevat maksut epäoikeudenmukaisiksi - miksi meidän pitäisi maksaa, kun joku muu on töpeksinyt? Ja maksu halutaan estää vaikka siitä olisi pahoja seuraamuksia omalle taloudelle. Todennäköisesti kaikille ei ole oikein auennut miten isot vaikutukset päätöksellä saattaa olla. Tällaiset päätökset sopivat huonosti suoraan kansanvaltaan. Siitä seuraa vain populismia ja huonoja päätöksiä.

Jotta tällaisia katastrofeja ei syntysisi pitäisi jotakin tehdä "hyvän sään aikana". Vaikka finansiiviikingit silloin ovat kaikkien sankareita ja hyvinvoinnin tuojia. USA:ssa on keskusteltu paljon "too big to fail" - instituutioista. Nämä isot pankit jotka horjuessaan saattavat kaataa koko finanssijärjestelmän. Niitä siis ei voi päästä kaatumaan, vaan valtion on pönkitettävä niitä hintaan mihin hyvänsä. Islanti on esimerkki seuraavasta vaiheesta: Too big to save. Pankit ovat kasvaneet niin isoiksi että edes valtion varat eivät niitä riitä pelastamaan.

Myös yrityspuolella , varsinkin kuluttajapuolella, kannattaa olla varuillaan asiakkaiden rankaisutaipumuksia varalta. Juuri kuuntelin kuinka samassa pöydässä ruokatunnilla naiset keskustelivat kuinka he eivät enää käytä erästä kampaamoketjua koska siellä henkilöstöä kohdellaan kaltoin. Silloin ei enää riitä halvemmat hinnat ja hyvä palvelu.

Microsoft on ollut yritys jotka monet ovat rakastaneet inhota.  Mietin miten paljon Applen nousu ja selainmarkkinoiden monipuolistuminen perustuu tähän inhoon ja kuinka paljon perustuu oikeaan eroon käyttäjäkokemuksessa. Odotan myös mielenkiinnolla koska Google muuttuu "hyvästä" yrityksestä yritykseksi jota mielletään monopoliksi joka hallinnoi ja ohjailee kaikkea mailman tietoa ja tunkee jopa meidän kännyköihin.

Homo Economicus kehoittaa kaikkia sijoittajia seuraamaan myös sijoituskohteittensa imagoa. Kuluttajien inhokiksi joutunut yritys ei ole hyvä sijoitus. Jos asenne on ylimielinen ja toimari Harald Hirmuistakin kovempi jätkä kannattaa painaa myyntinappulaa! Yksi esimerkki voisi olla Wal-Mart. Tunnusluvut ovat hyviä (p/e TTM 15, p/cf 9.7 , jne). Mutta pahoja imago-ongelmia. En koske vaikka analyytikot kuinka suosittelevat!

Kuva: Janne Suhonen/Valtioneuvoston kanslia

Kun pääministeri Matti Vanhanen kesällä siirtyy "kasvamaan korkoa" ties mihin tehtäviin, lienee aiheellista arvioida hänen johtamiensa hallitusten talouspolitiikkaa.

Vanhasen ensimmäisen hallitus 2003 - 2007 laiminlöi mahdollisuuden supistaa olennaisesti valtion velkaa, mikä olisi tuonut mukanaan todellista elvytysvaraa. On paradoksaalista, että vaalikaudet ovat monivuotisia juuri sen takia, että ne mahdollistaisivat pitkäjänteisen politiikan. Käytännössä on kuitenkin niin, että politiikka elää kädestä suuhun. Talouden kiristystä ei tehdä silloin, kun se olisi kivutonta, vaan vasta pakon edessä. Käytännössä hallitus ei ole pyrkinyt vaikuttamaan ympäristöönsä, vaan ainoastaan reagoinut eteen tulleisiin tilanteisiin.

Vanhasen toinen hallitus hoki mantraa valtion tuloverojen alennuksista vielä pitkään suhdannekäänteen vuoden 2007 lopussa jo tapahduttua. Ilman suhdannekäännettäkin on aiheellista kysyä, antoiko väestön ikääntyminen mitään reaalista pohjaa veronalennuksille.

Kaiken huipuksi valtionveron alentaminen on ollut aivan turhan paljon huomiota saanut propagandatemppu, sillä valtionveron alennukset on kompensoituneet kunnallis-, kiinteistö- ja jopa kirkollisverojen kiristämisillä.

Kun vuonna 2009 tilanteen vakavuus lienee hallitukselle jossain mitassa valjennut, mitään konkreettisia toimia ei ole tehty. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen puheet talouden talvisodasta ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen ehdotus suurituloisten verotuksen kiristämisestä yhteiskuntamoraalin vahvistamiseksi ovat toistaiseksi olleet peräti epämääräisiä puheita.

Kulissisen takana päähallituspuolueilla lienee linjaerimielisyyksiä. Veronkorotuksiin ollaan valmiita, mutta keskusta ei halunne menoleikkauksia.

Samaan aikaan asiantuntijataholla on murhetta kannettu suomalaisyritysten oman pääoman saannista. Hallituspuolueilla ei näytä olevan kiinnostusta asiaan, sillä kaavaillut omaisuustulojen veronkiristykset tietenkin vaikeuttavat entisestäänkin osakepääomien korotuksia.

Oikeudenmukaisuus verotuksessa - siinä syy remontiin jossa mm. perityn kiinteistön arvo määritetään markkinahintaan eikä perineteisellä ns. verotusarvolla. Taka-ajatuksena on mitä ilmeisimmin ollut myös verotulojen lisääminen ikään kuin huomaamatta, ilman asteikkojen ja prosenttien kiristystä. Kun eri puolilla matta käytännöt ovat olleet erilaisia on selkeytys epäilemättä paikallaan.

Taustalla on kuitenkin aavistettavissa trendi joka vaikuttanee tulevaisuudessa laajemmin verotukseen, ja siten myös sijoitustoimintaan eri muodoissaan.

Lähin vertauskohta on epäilemättä kiinteistöverotus. Siirtyminen markkinahintaiseen arvostukseen nostaisi tuottoa roimasti. Tämä olisi myös poliittisesti helppo päätös: Kuka voi väittää että markkinahinta olisi jotenkin väärä? Lisäksi suuri osa äänestäjistä (asunto-osakeyhtiössä asuvat) eivät näkisi veroa suoraan, ainoastaan välillisesti hoitovastikkeen nousun kautta. Talousvaikeuksissa olevat kaupungit saisivat automaattisesti nuosevat verotulot ilman mitään ikäviä päätöksiä valtuustossa. Täydellistä! Sijoitusasuntoihin panostavaa saattaa siis odotta ikävä yllätys. Kustannusten siirtäminen vuokriin saattaa olla vaikeaa.

Laajemmin ajateltuna pitää miettiä miten oikeudenmukaisuus mielletään. Suomessa - naapurikateuden napapiirillä ja kyräilyn keskuksessa - tämä tarkoitta sitä että on tärkeää että muut näyttävät maksavan vähintään yhtä paljon veroja kuin minä. Tärkeä sana on "näyttävät". Koska verokalenterissä ei näy osinkojen tuplaverotusta Homo Economicus ennustaa että osinkojen verotusta kiristetään. Koska työpaikkoja pitää olla yrityksissä - myös "minulle" - ennustan että yritysverotusta kevennetään vastaavasti. Talouslehdissähän tätä jo perustellaan kansainvälisen verokilpailun kiristymisenä. Olkaa siis huoleti pitkäjänteiset arvosijoittajat, vaikka osinkoverotus näyttää kiristyvän yritysverotuksen keveneminen kompensoi tätä.

Todelliseen verotasaukseen jossa kaikkia yksityishenkilön tuloja verotettaisiin täysin samalla tavalla hankintatavasta riippumatta meille ei tule.  Löytyy pyhän lehmän tasolla olevia veropoikeuksia joihin kellään politikolla ei ole munaa koskea. Miksi esimerkiksi oman asunnon myyntivoiton pitäisi olla veroton? Kyseinen verohelpotushan viime kädessä sataa rakentajien ja luotonantajien laariin. Kysynnän ja tarjonnan lain mukaan verohelpotus (kysynnän lisäys) heijastuu suoraan tajontaan asuntojen hintojen nousuna. Keskituloisella perheellä on aina varaa samaan keskimääräiseen asuntoon...

Miten vielä saisi riski/tuotto- ajatuksen uppoamaan kansaan? Jos otat riskin ja harjoitat yritystoimintaa, pitääkö onnistumisesta rangaista kevyemmin kuin "riskittömästä" palkkatulosta?

Entä jos olet sijoituksissasi epäonnistunut rankasti ja taloutesi on hukkumassa mädän turskan alle? Miksi ei sijoitusten tappioita vähennetä suoraan palkkatuloista verotuksessa? Ikään kuin sijoitustappiot eivät olisi oikeaa rahaa vaan jotakin toista monopolirahaa jota voi vähentää vain sijoitusvoitoista. Toki tappioiden vähennysoikeuden kaavailtu pidennys viiteen vuoteen parantaa tilannetta, mutta miten se auttaa epäonnista sijoittajaa tänään? Ehkä suora vähennysoikeus olisi "veroporkkana" joka saisi useamman suomalaisen ryhtymään sijoittajaksi?

Oikeudenmukaisuus on katsojan silmässä. Ehkä siksi kuvan Justitialla on silmät peitettynä. Laki lukee vain kirjainta, oikeutta, ei oikeudenmukaisuutta.

Olen viime aikoina mietiskellyt paljonkin sitä miten nykyinen elintasomme pystytään ylläpitämään myös tulevaisuudessa. Tuotannollinen työ siirtyy edelleen koko ajan maamme rajojen ulkopuolelle ja erityisesti vientitulojen kehrännyttä paperiteollisuutta ajetaan vauhdilla alas, eikä uusia kasvavia vientialoja juuri näy.  Voimmeko me todella elää myymällä halkoja toisillemme, kuten vanhassa sanonnassa sanotaan?

Tuo sanonta on todellakin mitä ajankohtaisin sillä nimenomaan väitän, että juuri noissa haloissa voi olla tulevaisuutemme!

Ensinnäkin täytyy muistaa, että mitä vähemmän tuo, sitä vähemmän täytyy viedäkin, jotta maan talous pysyy tasapainossa. 

Paperiteollisuuden alasajon myötä vapautuu muuhun käyttöön tuntuva määrä metsiemme vuosikasvua, joka voidaan helposti ja pienin investoinnein valjastaa energian tuotantoon. Jos koko paperinteosta vapautuva puumäärä käytetään korvaamaan vastaava määrä tuontienergiaa, ei kauppataseeseen välttämättä tule kummoistakaan lommoa, vaikka paperitehtaita suljettaisiin enemmänkin.

Energiapuun korjuu, toimitus jalostukseen ja edelleen polttoon on väistämättä aina työvoimavaltaista puuhaa aivan eri tavalla kuin öljybisnes. Jokainen öljyn sijaan poltettu kiintokuutiometri tuottaa puun myyntituloja kotimaisille metsänomistajille, kohentaa kotimaista työllisyyttä ja samalla vähentää tarvetta viedä tavaraa, jolla puulla korvattava tuontienergia on maksettu.

Puu on myös lähienergiaa, sillä energiapuuta ei tarvitse kuljetella pitkin valtakuntaa, vaan polttoaine voidaan kerätä jopa muutaman kilometrin säteellä lopullisesta käyttökohteesta. 

Öljyä kuljetellaan lähes pääsääntöisesti tuhansia kilometrejä ja nimenomaan tuo kuljetus aiheuttaa pahempia kertatuohoa aiheuttavia ympäristöriskejä kuin mikään muu energiantuotantotapa on koskaan aiheuttanut.

Kun puun energiakäytössä saadaan todellinen iso vaihde silmään, laskevat väistämättä myös yksikkökohtaiset kustannukset kun tuotannon ja jalostuksen tehokkuus kasvaa ja puusta tulee yhä kilpailukykyisempi energianlähde. 

Sopivat verohelpotukset puupohjaiselle energiataloudelle ja rangaistusverot fossiilisille polttoaineille vielä ehkä kivasti vauhdittaisivat todellisen kotimaisen energiasektorin syntymistä. Tosin veikkaan, että jo menossa oleva kehitys saa vauhtia ilman niitäkin.

Puu on myös ilmastonmuutosneutraali polttoaine, sillä uuden puun kasvu sitoo saman määrän hiilidioksidia kuin sen poltossa vapautuu ja energian kuljetusmatkojen radikaali lyhentyminen vähentää niistä aiheutivia päästöjä ratkaisevalla tavalla. Öljyn tuotannossa muuten joudutaan koko ajan polttamaan suuria määriä sivutuotteena syntyviä kaasuja, joita ei välttämättä aina muisteta edes lasketa mukaan taseisiin.

Suomi on todellakin vihreän kullan maa, eikä paperiteollisuuden alamäki muuta sitä tosiasiaa, että metsämme edelleen kasvavat merkittävällä summalla lisäarvoa joka ainoa minuutti. Kansantalouden kannalta on lopulta lähes samantekevää hyödynnetäänkö tuo lisäarvo pääomavaltaisessa ja suhdanteille alttiissa vientiteollisuudessa vai työvoimavaltaisessa ja selvästi vähemmän suhdanneherkässä tuontia korvaavassa paikallisessa tuotannossa. 

Taloutemme on tänä vuonna supistunut ja valtio on ottanut uutta velkaa kuten alla olevasta graafista voimme havaita ja kuten kuuluukin. Talouslamaa on tänä vuonna paikattu velalla ja valtion kulutuksella.

Mutta mitä tapahtuukaan ensi vuonna? Valtio on laatinut vahvasti ekspansiivisen budjetin, josta merkittävä osa katetaan yhä vain lisääntyvällä velanotolla (punainen osa viimeisestä palkista). Onko näin voimakas elvytys enää ensi vuonna aiheellista vai tulevatko valtion suhdannetoimenpiteet, niin kuin talousteoreetikot ovat aina kritisoineet, liian myöhään ja liian voimakkaina?

Bruttokansantuotteemme laskee tänä vuonna voimakkaasti eikä ole näköpiirissä sellaisia voimakkaan talouskasvun vuosia, joiden aikana olisi helppoa maksaa velkaa takaisin. Meidän täytyy tyytyä 2-3% talouskasvuun ja jopa viime vuoden tason saavuttaminen vie pari vuotta. Miten on tässä tilanteessa mahdollista että valtio kasvattaa ensi vuonna menojaan 8% kun katetta menoille ei löydy nyt eikä vähään aikaan. Ensi vuonna olisi ollut parempi sopeuttaa kansantaloutta muuttuneeseen tilanteeseen ja tyytyä kattamaan laman takia pienemmäksi jääviä valtion tuloja velanotolla. Budjettiehdotuksen vahva velkaekspansio on hieman ylimitoitettu reaktio, joka johtaa tilanteeseen nähden tarpeettomaan velkaantumiseen. 

Budjetin loppusumma  (Lähde: valtiovarainministeriö)

Velkaantuminen on perusteltua jos sillä pystytään luomaan uusia tuotannollisia työpaikkoja. Viimeisen vuoden aikana näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Elvytys on valunut ainakin osittain palkankorotuksiin ja tuloerojen kasvuun. Palkat ovat nousseet yli 4% tahtia samaan aikaan kun työpaikkoja on kadonnut ennätysvauhtia. Suomi on viimeisen vuoden aikana astunut harppauksen kohti epätasaisempaa tulonjakoa varsin kivuliaalla tavalla - ihmisiä on joutunut kilometritehtaalle samaan aikaan kun palkat ovat nousseet. Kaikki ei tietenkään ole valtion syytä - palkoista sopivat työmarkkinaosapuolet eikä valtio.

Mutta uskommeko siltikään että valtion toimenpiteillä luodaan ensi vuonna niin paljon uutta työtä että ekspansiivinen budjettipolitiikka olisi perusteltua. Minusta olisi järkevämpää olla luottamatta liikoja - valtion rooli tulisi säilyä kohtuullisena.

Vuoden 2010 budjettiesitys (liite)

Valtion tulot (Lähde: Valtiovarainministeriö)

Valtion menot (Lähde: Valtionvarainministeriö)

Ruotsissa pohditaan osakkeiden myyntivoittoverosta luopumista.

Privata Affärer ja Dagens Industri -lehtien mukaan Ruotsin hallitus tutkii mahdollisuutta korvata osakkeiden, obligaatioiden ja rahastojen myyntivoittoverotus vuosittaisella könttäverolla (schablonskatt).

Naapurissa on huomattu nykyisten sijoitusvakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten tarjoamat mahdollisuudet sijoittajalle. Näissä vakuutuksissa sijoittaja maksaa summan vakuutukseen ja saa sen jälkeen ostaa ja myydä verottomasti sijoitusinstrumentteja vakuutuksen sisällä. Vakuutuksesta saa nostaa verottomasti alkuperäisen sijoituksen mukainen summa ja myyntivoittoveroa maksetaan vasta kun nostoja tehdään voiton osuudesta. Vakuutuksilla voidaan myös pienentää (m.m. Luxemburg) tai eliminoida kokonaan (m.m. Irlanti) osinkoverotus.

Erikoishoukuttimena vakuutuksissa on mahdollinen muutto muuhun maahan sen jälkeen kun salkun alkuperäinen sijoitus on nostettu ja myyntivoittoja pitäisi alkaa maksaa. Euroopan Unioninkin alueelta löytyy useita maita, joissa lopullinen vero jää vakuutuksen osalta nollaan.

Ilmaista lounasta ei ole, ei sijoitusvakuutuksissaan. Vakuutusyhtiö ottaa oman palkkionsa hallinnoitavista varoista ja vakuutuksessa olevat varat ovat vakuutusyhtiön omaisuutta – riski mahdollisessa konkurssissa jää vakuutuksenottajalle. Luxemburgissa tosin valtio takaa vakuutusyhtiön maksukyvyn.

Ruotsin mallissa sijoittaja voi edelleen valita salkulleen perinteisen myyntivoittoverotuksen, jossa myyntivoitot ja tappiot lasketaan yhteen ja vero maksetaan 30 %:n mukaan nettovoitosta.

Vaihtoehtoisesti  sijoittaja maksaa tietyn prosenttiosuuden (päättämättä) salkun arvosta per vuosi. Tällöin hän ei maksa veroa myyntivoitoista eikä saa vähentää myyntitappioita. Tässä mallissa ei tarvitse eritellä osakekauppoja eikä täyttää myyntivoitto-/myyntitappioraportteja. Kun sijoittaja lukitsee veromuodon, hän maksaa valitun mallin mukaan hyvinä ja huonoina vuosina.

Ruotsin verottaja ottaa siis sijoitusvakuutuksia tarjoavan vakuutusyhtiön roolin. Suunnitellun veron arvioidaan olevan huomattavasti alle vakuutusyhtiöiden palkkion. Sijoittajan salkussa oleva omaisuus pysyy sijoittajan omaisuutena eikä “vakuutusyhtiöriskiä” ole. Sijoittaja voi edelleen osallistua yhtiökokouksiin ja hänen omistuksensa näkyy yrityksen omistajarekisterissä.

Suomessa on nyt keskitytty miettimään pääomaverotuksen kiristämistä. Erityistä palstatilaa ovat saaneet Suomessa ne onnistuneet yrittäjät, jotka ovat saaneet yritykselleen niin vahvan taseen että voivat jakaa maksimissaan 90.000 euron vain kertaalleen verotetun osingon. Toki taseeseen kerätystä miljoonasta on maksettu jo veroja 350.000 euroa (26 % veroasteella). Piensijoittajille hallitusohjelmassa luvatusta verovapaudesta pienten osinkotulojen suhteen luovuttiin. Riskisijoituksia tekeville business enkeleille suunnitellut verohelpotukset vesitettiin.

Olisiko Suomessa aika tunnustaa faktat ja miettiä sijoittamisen verotukseen muitakin malleja kuin verotuksen kiristämistä?

Kirjoittaja toimii liikkeenjohdon konsulttina Delta Freight Oy:ssä  www.deltafreight.fi.

Kuvassa Opel Admiral vm 1938

Sijoittajat keskittyvät usein analysoimaan erilaisia tunnuslukuja. Homo Economicus on sitä mieltä että luottamus yrityksen johtoon on yhtä tärkeä asia. Onko johdolla näkemystä tulevasta? Uskotko että johto tekee yrityksen omistajien kannalta järkeviä päätöksiä?

Kunnioitukseni GM:n valtaapitäviä kohtaan nousi muutaman pykälän (tosin aivan pohjamudista) kuullessani uutisen että GM aikookin pitää Opelin halussaan. Opelin paletista löytyy juuri niitä pienempiä autoja joita GM tarvitsee. Jotkut kommentaattorit ovat tosin nähneet GM:n johtokunnan toiminnassa häilyvyyttä ja päätöstuskaa. Markkinoilla kunnioitetaan ehkä liikaakin toiminnan miehiä joille liike on tarkoitus. Nämä ovat suuria päätöksiä joita kannattaa harkita kunnolla.

Päätöstuskan tyyssija löytyy sensijaan Opelin sisältä. Tehostamistoimia on lykätty liiton ja Saksan liittovaltion pelossa. Poliittinen painostus säilyttää työpaikkoja juuri Saksan tehtaissa täkynä miljardiluokan luottovakuudet on ollut räikeää ja todennäköisesti EU-säännnösten vastaista. Ostajakandidaatti Magna olisi tähän taipunut. Nyt Opelin Saksan tehtaita odottaa 10000 työpaikkojen menetys. Tuotanto siirtyy tehokkaampiin tehtaisiin Englannissa, Espanjassa ja Belgiassa ... ja kaikesta päätellen myös Kiinaan.

Tehottomien rakenteiden ylläpitäminen poliittisen painostuksen alaisena ei ole yrityksen kannalta järkevää toimintaa. Valtion tuet lykkäävät vääjäämätöntä lopputulosta ehkä muutamalla vuodella. Samalla palaa veronmaksajien rahaa tukkuttain. Lopulta joudutaan kuitenkin toteaamaan että kulutaso oli liian korkea (ei kai kukaan usko että liitto suostuu palkanalennuksiin?). Kuluttajat eivät ole valmiita maksamaan lisää kotimaassa valmistetusta autosta.

Suomessa tällaista "maan tapaa" ei enää tunnu olevan. Kun paperi- ja vaneri-tehtaita suljetaan ministerit tyytyvät voivottelemaan ja lupaamaan paikkakunnalle erityistukea. Tämä on pitkän päälle kansakunnan etu, vaikka juuri nyt kirpaisee.

Takaisin johdon luottamukseen: Uskotko että johto näkee trendit ja mitkä toimenpiteet niistä yrityksessä seuraa? Tarttuuko johto vakaan harkinnan jälkeen toimeen ja vie tarpeelliset muutokset läpi mahdollisesta ulkopuolisesta painostuksesta huolimatta? Jos voit vastata näihin kysymyksiin kyllä sijoituksesi yritykseen on tukevalla pohjalla.

Maa-allokaatioista: Kuuluuko "maan tapaan" pönkittää kannattamattomia yrityksiä poliittisten seurausten pelossa? Kierrä tällaiset maat kaukaa!

Paul Krugman kirjoittaa NYTimesin blogissaan, että Fedin pääjohtaja Ben Bernanke tuntuu puhuvan aina koodikielellä. Kun hän sanoo:

Aasian talouksien vuoden 1990-luvun kriisistä oppima malli vientiin perustuvasta kasvustrategiasta, yhdistettynä valtaviin ulkomaanvaluuttavarantoihin ja suuriin talouden ylijäämiin, voi olla problemaattinen. Malli on toiminut Aasian kannalta hyvin luoden nopeata taloudellista kasvua alueelle kuluneella vuosikymmenellä. Aasia on osoittanut myös sen, että vapaa ja avoin kauppa on merkittävä taloudellisen kasvun ja menestymisen osatekijä. Liian suuri riippuvuus ulkomaisesta kysynnästä saattaa tuoda mukanaan myös uhkia. Varsinkin jos ulkomaankaupan ylijäämät on saavutettu toimin, jotka keinotekoisesti lisäävät kotimaista säästämistä. Vientiin suuntautuva tuotanto vaikeuttaa kotimaisen tuotannon toimintaa ja raaka-aineiden saatavuutta. Tällöin talous ei enää kykene vastaamaan omien kansalaisten tarpeisiin.

hän haluaa sanoa, ainakin Krugmanin tulkinnan mukaan : “HEY, CHINA, STOP ACCUMULATING DOLLARS — IT’S TIME TO REVALUE YOUR CURRENCY” Yleensä Krugmanin mielipidettä on kuunteleminen.

No, onko sitten hirveä huono asia, että Aasian taloudet ovat kasvaneet avoimen kaupan ja vientivetoisen kasvustrategian kautta. On se ainakin tuonut vaurautta kyseisiin maihin. Ja voiko vapaan kaupan ja suuren ulkomaankaupan “riippuvuuden” tuoma riski olla kovin paljon suurempi kuin Yhdysvaltain pankkijärjestelmän keinottelun luomat ja realisoituneet(!) riskit? Tässä taitaa olla kyse siitä, että maailmantalouden painopiste on siirtynyt (yhden talouden mannerlaattojen kohtauspisteessä tapahtuneen järistyksen verran) taas Aasiaan päin.

Krugman jatkaa blogissaan kysymällä, onko Yhdysvalloilla pokkaa painostaa Kiinaa olemaan ostamatta dollareita ja arvostamaan oma valuutta uudelleen? Jatkuvasti todetaan, että Yhdysvalloilla ei ole varaa ottaa sitä riskiä, että Kiina lopettaisi velkakirjojen oston koska Yhdysvaltain talous on niin riippuvainen siitä. Krugmanin mielestä tämä on kuitenkin täysin väärin ajateltu. Yhdysvaltojen kannalta ei ole yhtään tarpeellista, että Kiina jatkaa valtion velkakirjojen ostamista ja dollarin tukemista.

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa konventionaalinen rahapolitiikka on liemessä. Krugman toteaa, että jos tarkastellaan ohi Fedin ja sen toimien, lyhyet korot pitäisivät tällä hetkellä olla nollan alapuolella, jopa -5% tai alempana. Fed on sitoutunut massiiviseen“quantitative easing”-toimintaan. Käytännössä “quantitative easing” tarkoittaa sitä, että Fed myy korkoa maksavia velkakirjoja ja kasvattaa näin rahan määrää markkinoilla  samalla kun ostaa muita assetteja kasvattaen tasettaan huimasti matkan varrella. Rahaa luodaan käytännössä tyhjästä.

Fed ei ole kuitenkaan ostanut ulkomaisia lyhyitä velkapapereita. Miksi? Olisi todennäköisesti hyvinkin kannattavaa myydä lyhyitä velkakirjoja ja ostaa vastaavasti ulkomaisia vastaavia velkakirjoja. Tämä olisi ulkomaankaupan interventio, jolla saisi kilpailuetua ja se auttaisi pitkällä aikavälillä taloutta kasvamaan.

Mitä tapahtuisi, jos Kiina nyt päättäisi myydä ison kasan treasureja, ja ostaa muita valuuttoja? Kiina harjoittaisi “quantitative easing” strategiaa Yhdysvaltain puolesta. Kiina tekisi tällöin itseasiassa Krugmanin mielestä Yhdysvalloille suuren palveluksen, samalla tosin aiheuttaisi harmia Euroopalle ja Japanille. Vastaavasti jatkamalla dollarien ostamista, Kiina tekee “quantitative diseasingia” Yhdysvaltain näkökulmasta, eli tyhjäksi Fedin toimia.

Yhdysvalloilla ei siis Krugmanin mielestä ole mitään syytä pelätä sitä, että Kiina siirtyisi pois dollarista ja päättäisi myydä niitä. Ben Bernanken ja Timothy Geithnerin tulisi lähinnä kiittää Kiinaa, jos he tekevät näin. Talousmediassa luodaan pelkoa, ja poliitikot puhuvat dollarin puolesta ollen huolissaan, etteivät ulkomaiset keskuspankit mahdollisesti osta enää Yhdysvaltain velkakirjoja ja dollarin arvo romahtaa.

Mikäli dollarin arvo putoaisi Kiinan myydessä dollariomistuksiaan, Kiinan loput velkakirjat menettäisivät huimasti arvoaan ja Yhdysvallat saisivat -rajusti yksinkertaistettuna- velkaa anteeksi dollarin arvon laskiessa.

Yhdysvallat hyötyisivät loppupeleissä ja Kiina ottaisi takkiin. Tämän takia Kiina todennäköisesti harjoittaakin "quantitative DISeasing"-strategiaansa.

Kirjoituksessa lainattu Paul Krugmanin blogikirjoitus oli raikas tuulahdus ja poikkeus puhuvien päiden seassa, kuten Peter Schiff oli ennen romahdusta.  Ennen lamaa hänelle vain naurettiin.  I bledge of allegiance to the Dollar of the United States. God bless, tyhmyydestä yleensä sakotetaan. Mutta miksi pitää tehdä ehdoin tahdoin uusia virheitä heti perään? Keynesiläinen talouspolitiikka ajoi Yhdysvallat kriisiin ja piti siellä, joten voisiko apuun ottaa hieman vaikkapa itävaltalaisten ystävien näkökulmaa?

Väitän, että finansskriisistä olisi selvitty nopeammin jos "Zombipankkien" olisi annettu heti kuolla ja talouden itse tervehdyttää itsensä. Vastuullisesti ja kannattavasti toimineet yritykset olisivat saaneet vapaan markkinalogiikan mukaisesti jatkaa toimintaa ja talous olisi puhdistunut kannattamattomasta liiketoiminnasta, jota nyt on pidetty tähtitieteellisin summin yllä. Tällöin olisi säilynyt paremmin myös usko talouden ja markkinoiden toimivuuteen kun rikkaruohot ja kuolleet oksat olisivat karsiutuneet pois. Nyt kadonnutta uskoa joudutaan lähes epätoivoisesti valaa markkinoille. Laissez Faire vaan.

(Lähteet: Paul Krugman/NYTimes ja You Tube)

Tommi Sunqvist/Pro Mercatoria Oy 20.10.2009 @ tommisundqvist.wordpress.com (www.promercatoria.fi, tommisundqvist.wordpress.com)

Kun laivateollisuus huutaa valtiota apuun niin kuka on avun saaja? Alihankintaketju jossa ei suomalaista duunaria näy? Dokumentissa perään kuulutettiin suomalaista duunaria kunhan ehdoista sovitaan. Siis samoilla ehdoilla kuin ulkomainen alihankkija suhteessa tekijöihinsä?

Voisi kuvitella, että poliittisesti yrityksiä tuetaan koska ne ovat täällä ja niihin toivotaan kotimaista työvoimaa. Ainakin tällainen kuva itselleni on syntynyt työministerin huolestuessa työttömyysluvuista.

Toki yritys voi olla kotimainen. Toimistusjohtaja esikuntineen ovat suomalaisia, mutta rivitekijät muualta. Kannattaako? Riittävätkö pelkät yrityksen maksamat verot, kun kotimaisten työntekijöiden palkoista niitä verotuloja ei ole?

Missähän ovat ne kasvavan työttömyyden maassa tulevat työpaikat. Ovatko kansalaisemme nirsoja, kun kaikki työ ei kelpaa? Vai onko syy jossain muualla?

Koskahan siivous- ja kuljetusala huutavat valtiota apuun...

Eläkesäästäjät saavata pian laajemman valikoiman tuotteita käyttöönsä. Kun aikaisemmin veroetua on saanut vain  eläkevakuutuksina markkinoituihin kuluautomaatteihin, voivat pian myös esimerkiksi pankit tarjota palvelujaan vanhuuden varalle säästäville. Myös Homo Economicus alkaa heristellä korviaan kun puhutaan suorista osakesijoituksista, joista verokarhu käytännössä rahoittaisi puolet. Kuten Katainen toteaa - siirrettyä veroahan se on. Mutta siirretty kulu on sijoittajalle puoliksi voitettu kulu.

Tulemme näkemään mitä innovatiivisimpia keinoja piilottaa erilaisia kuluja ja provisioita palveluihin. Keskimääräinen säästäjä kun ei juuri tajua miten voimakas vaikutus pienelläkin prosentuaalisella muutoksella vuosituotossa loppupäässä on kun rahat ovat kasvaneet korkoa korolle esim. 20 vuotta.

Pikainen laskutoimitus:

Jos säästät maksimimäärän, eli 5000€ vuodessa 20 vuoden ajan sinulla on 7% vuosituotolla käytettävissä 224k€ kun eläkepäivät koittavat. Jo 1% provisio/kulu vuodessa rokottaa eleäkeläisen kukkaroa 24000€ verran.

Paras keino pankkien rokotta huomaamatta eläkesäästäjän pussia on ottaa pieniä toistuvia maksuja useasta eri lähteestä. 2 €/kk säästötilin ylläpidosta, 2€ jokaisesta siirrosta säästötilille ja 0.2% vuosikuluja säästösummalle. Ei kuulosta kovin pahalta eihän.....

No, yhteensä näistä tulee alkuvuosina yli 1% kulu.

Eläkesäästäjät - olkaa valppaina!

Vanhan totuuden mukaan kenraalit valmistautuvat aina edelliseen sotaan.

Samoin taitavat tehdä politikot ja keskuspankit. Tällä kertaa talouden sai kuralle finanssijärjestelmän innovaatiot ja sääntelyn puute. Nyt lisätään pankkien vakavaraisuusvaatimuksia ja huudetaan kattoja bonuksille. Edellinen kupla syntyi IT-puolella. Homo Economicus on melko varma että seuraava kupla ja romahdus syntyvät aivan uudella alalla tai ennennäkemättömän mekanismin takia. Arvauksia voi esittää. Oma arvaukseni on että seuraava kupla liittyy jotenkin vihreään energiaan tai päästöoikeuksiin. Jos riittävän suuri joukko ihmisiä uskoo tietyn alan vääjäämättömään nousuun on kuplan ainekset olemassa.

Ovatka siis uudet säädökset turhia? Eivät toki - todellista tyhmyyttä olisi langeta samaan ansaan kahdesti. Ja tuleehan tästä politikoille ja kansalle hyvä mieli. Voitollinen armeijamme kääntyy ja etenee jälleen :)

Keskustelu tulevasta verouudistuksesta käy kiivaana, Niin kuin tapana on, ovat kaikki sitä mieltä että ainakin naapurin verotusta tulee kiristää. Itsestä ei olisi niin väliäkään.

Pääomaverotuskin on taas otettu suurennuslasin alle. Politikoilla on – kuten viime päivinä on ilmennyt - vaikeuksia prosenttilaskussa. Välillä näyttävät menevän puurot ja vellit sekaisin muutenkin. Ennen kuin heitetään lapsi ulos pesuveden mukana, olisi ehkä syytä pohtia muutamaa asiaa.

Verottomista pääomatuloista puhutaan mielellään. Iltapäivälehdet puhuvat verotietoja julkistaessaan “aliverotetuista” pääomatuloista. Usein viitataan yrittäjän saamaan “verottomaan” 90.000 euroon. Harva puhujista tietää, että “verottoman” eli vain kertaalleen verotetun osingon saamisen edellytyksenä on yrityksen vahva tase.

Pääomatulo-osinkoa on korkeintaan  yhdeksän prosentin vuotuinen tuotto osingonsaajan omistamien osakkeiden matemaattiselle arvolle. Osakkeen matemaattinen arvo lasketaan yhtiön verovuotta edeltävän vuoden nettovarallisuuden perusteella siten, että yhtiön tilinpäätöshetken nettovarallisuus (varat - velat) jaetaan yhtiön ulkona olevien osakkeiden lukumäärällä. Jotta yrittäjä saa tuon 90.000 euron osingon – josta yritys on jo maksanut 26 %:a veroa, on yrittäjällä oltava firmassa miljoonan euron varallisuus. Se jää suurimmalla osalla suomalaisista yrittäjistä pelkäksi haaveeksi.

Pörssiyhtiöiden osinkoja pidetään kevyesti verotettuina. Niistä maksetaan yrityksen jo maksaman 26 %:n lisäksi vielä 19,6 %:n vero. Suomen valtio on viisaudessaan päättänyt, että tämän veron maksavat vain kasvolliset omistajat. Sijoitusrahastot saavat osinkonsa verovapaasti.

Myyntivoitoista maksetaan 28 %:n vero. Jos kyseessä on pitkäaikainen omistus, voidaan osakkeen hankintahinnassa käyttää hankintameno-olettamaa. Tällä lievennyksellä on harvoin todellista merkitystä ja pitkäaikainen sijoittaja maksaa käytännössä veron myös inflaation mukanaan tuomasta arvonnoususta. Monissa EU-maissa myyntivoittoverotus on jo nyt huomattavasti Suomea kevyempää.

Kumpikin vero on EU-alueella helppo joko välttää tai minimoida. Verottajan omien lausuntojen mukaan ulkolaisten etävälittäjien kauppoja ei raportoida riittävästi Suomen veroviranomaisille ja osa kaupoista jää raportoimatta. Arviot menetetyistä veroista liikkuvat noin sadassa miljoonassa eurossa. Liikutaan harmaassa taloudessa. http://m.taloussanomat.fi/?pag…=200813976

Täysin laillisiakin keinoja löytyy. Sekä kotimaisilta että ulkolaisilta vakuutusyhtiöiltä löytyy varainhoitoon soveltuvia vakuutuksia, joissa omaisuus paketoidaan vakuutukseen. Vakuutuksen sisällä saadut myyntivoitot tulevat verotettaviksi vasta sitten kun koko alunperin sijoitettu “vakuutussumma” on nostettu. Sen jälkeen niitä verotetaan 28 %:n verokannalla, olettaen että verovelvollinen on edelleen Suomen verotuksen piirissä. Vakuutusyhtiölle (ulkomaille) maksettuja osinkoja verotetaan 15 %:n verokannalla, mikäli k.o. maalla ei ole tätäkin edullisempaa verosopimusta Suomen kanssa. Vakuutuksen omistaja saa siis osingoista 4,6 %:n veroedun ja pystyy lykkäämään myyntivoittojen verotusta vuosia, jopa loputtomiin.

Nämä vakuutusyhtiöt olivat erittäin aktiivisia markkinoilla kun omaisuusverotus oli voimissaan. Senkin jälkeenkin niille on löytynyt oma asiakaskuntansa joka ylläolevien etujen lisäksi pystyy käyttämään vakuutuksia m.m. perintöverojen minimoinnissa ja esimerkiksi varojen siirtämiseen velkojien ulottumattomiin. Jo pelkät spekuloinnit osinkoverotuksen kiristämisestä antaa näille yhtiöille oivan myyntivaltin. Kukapa ei ottaisi mieluummin varmasti edullisen pääomaverotuksen kuin edes pienen riskin siitä, että omistuksen tuottoa verotetaan entistäkin raskaammin. Ratkaisu saattaa kannattaa jo pienehköillä summilla (50.000 euroa) ja varmasti kilpailukykyisiä ratkaisuja löytyy suuremmille, 250.000 euroa ylittäville, salkuille. Vakuutuksissa saattaa olla muutakin kuin pörssiosakkeita kuten oheisesta linkistä ilmenee. http://www.talouselama.fi/sijo…156041.ece

Konsultti on liputtanut pitkään kasvollisen kotimaisen omistuksen puolesta. Mikäli veropaineet kohdistuvat kohtuuttomasti kotimaiseen sijoittajaan, joutuu jokainen miettimään henkilökohtaiset ratkaisunsa uudelleen. Toivottavasti poliitikoilta löytyy ymmärrystä sekä kotimaiselle omistukselle että pitkäaikaiselle osakesäästämiselle.

Tarvetta kotimaiseen sijoittamiseen on. Sen ovat viime kuukausina osoittaneet m.m. Stockmannin, Pohjolan, Talvivaaran, Aspon, Spondan, Ilkan, Oriola KD:n ja Nordean osakeannit .

Kirjoittaja toimii liikkeenjohdon konsulttina Delta Freight Oy:ssä  www.deltafreight.fi.

SDP:n, keskustan ja kokoomuksen johdossa näyttää syksyllä syntyneen huomattava - ja varmaankin ennakolta valmisteltu - yksimielisyys siitä, että pääomatulojen verotusta kiristetään.

Tällainen ajatus on siis syntynyt sen jälkeen kun pari vuotta on puhuttu pääomatulojen verotuksen alentamisesta, joka puunmyynnin osalta on jopa toteutettukin.

Olisiko niin, että sijoittajilla voisi olla tarjottavanaan yhteiskunnalle muutakin kuin vain verojen maksamista? Osaisivatko sijoittajat kiinnittää poliitikkoja enemmän huomiota esim. julkisen sektorin tehottomuuteen ja yritystukien omituisuuksiin?

Verotuksella voidaan ohjata verovelvollisten toimia, tähänhän on pyritty esim. alkoholin ja tupakan verotuksella.

Pyritäänkö nyt palkansaajia ohjaamaan siten, että palkkatulot kannattaa tuhlata viimeiseen senttiin, velkaantua kaikkiin suuntiin ja hakea sitten yhteiskunnalta tukea? Näinkö yhteiskunta parhaiten pysyy tolpillaan?

Kun venäläiset alkoivat hankkia Suomesta kesämökkitontteja, ilmiö herätti laajaa poliittista huolestumista. Yksittäiset kesämökkitontit eri puolilla Suomea ovat mielestäni merkityksettömiä verrattuna vaikkapa UPM-Kymmenen omistukseen. Markkina-arvo on reilu 4 miljardia. Yhtiön mukana tulisi Euroopan modernien metsäteollisuus, energiantuotantoa ja miljoona hehtaaria metsää. Miljoona hehtaaria on 3 % Suomen pinta-alasta! Pitäisikö poliitikkojen kiinnostua kesämökkitonttien asemesta suuryritysten omistuksesta?

Kun jo tähänkin asti on pidetty problemaattisena Meritan, Sampo Pankin ja Soneran päätymistä ulkomaisiin käsiin, omistajan kansallisuudella tuntuu olevan väliä. Pitäisikö poliitikkojen kiinnostua suuryritysten omistuksesta jo ennen kuin ne on myyty ulkomaille?

Kuitenkin verosuunnitelmien perusteella hallitus ilmeisesti pyrkii siihen, että suomalaisyritykset päätyvät ulkomaisiin käsiin ja suomalaiset osakkeenomistajat muuttavat ulkomaille tai ainakin keskittävät omistuksensa ulkomaisiin yrityksiin.

Kaiken lisäksi verosuunnitelmat tulevat julkisuuteen sen jälkeen kun viime keväänä Nordea ja Pohjola vahvistivat tasettaan osakkaidensa rahoilla. Onko varma, etteivät yritykset jatkossa tarvitse oman pääoman ehtoisia varoja?

Mielestäni sijoittajan on korkea aika aktivoitua. 2000-luvulla sijoittaminen on tullut aikaisempaa kasvollisemmaksi, senhän näkee jo yksin Piksun kirjoittajalistaakin silmäillessä.

Osakesäästäjien 37 paikallisyhdistystä saisivat aktivoitua. Lisäämällä kontakteja poliittisten päättäjien ja sijoittajien välillä poliitikot voisivat huomata sijoittajien olevan hyödyllisempiä asuessaan Suomessa, maksaessaan veroja Suomeen ja sijoittaessaan suomalaisiin yrityksiin. Sijoittajat voisivat samalla selvittää, ketä kannattaa äänestää.

Kaitsun alla olevan kirjoituksen innoittamana aloin pohtia EU:n ja USA:n eroja ja yhtäläisyyksiä.

Kun EU:n keskimääräinen veroaste on USA:ta korkeampi, ei voi implisiittisesti sanoa EU:n olevan halvempi. Korkeampaa veroastetta vastaan siellä toki saa USA:ta laajempaa sosiaaliturvaa - vai olisiko varminta sanoa, että on ainakin tähän asti saanut.

Suomen liittyessä EU:hun v. 1995 kulisseissa lienee puhuttu turvallisuudesta paljon enemmän kuin varsinaisella julkisuuden näyttämöllä - näin esim. silloinen ulkoministeri Heikki Haavisto on antanut ymmärtää. Juuri sen takia on syytä todeta, ettei EU:n turvallisuus ole edennyt mihinkään viimeisen 14 vuoden aikana. Jos Suomi tarvitsisi kouriintuntuvaa tukea kriisitilanteessa, siinä ei auttaisi muu kuin luottaa erilaisten Berlusconien “sanaan”.

Jos hypoteettisesti kuvitellaan jonkun tai jonkin uhkaavan vaikkapa Washingtonin osavaltiota, Florida tukisi Washingtonia takuuvarmasti.

Tällä vertailulla voi EU:sta sanoa vain, että vähempi on halvempaa.

Sotaisten vaihtoehtojen rinnalla on toki hyvä pohtia myös rauhallisempia asioita, nimittäin valtiollisten toimijoiden houkuttelevuutta, attraktiivisuutta.

USA on suurimmaksi osaksi eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläisten asuttama maa. Siirtolaisilla ei ainakaan todellisuudessa ollut vastassa juuri mitään sosiaaliturvaa. Tämä tosiasia ei poista sitä, etteikö USA:han olisi lähdetty myös väärien haavekuvien takia. Amerikkalainen elintaso nähtiin vuosisata sitten Suomessa kohtuuttoman korkeana ja sen saavuttaminen aivan liian helppona. Kysyä sopii, pyritäänkö kehitysmaista EU:hun nykyään yhtälailla liiallisten odotusten takia?

Kaitsu huomauttaa osuvasti, että Suomi torjui yleisvenäläisen lainsäädännön (ja torjui sen puoleen kaikenlaista NL:n “tarjoamaa”).

Suomen alkaessa lähestyä länttä (jossain mitassa yhteyksiä oli pidetty auki lähes koko sodan jälkeisen ajan), integraation vastustajat kyselivät Suomen puolueettomuuden perään.

Reaalipolitiikan tasolla Suomi on harvoin ollut absoluuttisen puolueeton, mutta itsenäisenä valtiona se on pyrkinyt valitsemaan seuransa itse - ja on mielestäni onnistunut ainakin tyydyttävästi.

Kansantaloutemme on kriisissä, mutta keskutelemme Kevasta, kelkkatehtaasta ja Kepun vaalirahoituksesta. Taloussanomat kertoo, että tuotanto romahti pahemmin kuin lamavuosina. Silti päättäjät eivät käy avointa keskustelua uuden tulevaisuuden rakentamisesta. Olemmeko yhä shokissa?

• Poliitikot ovat lomalla
• Hesari valvoo kansakunnan tilaa
• A-studio taitaa olla hereillä

Mutta puhummeko olennaisista asioista? Kuntien talous on matkalla kohti syvenevää surkeutta. Vienti vähenee. Teknologiateollisuutemme johtajat pohtivat tilauskirjojen lisääntyvää keveyttä. Suomalainen metsäteollisuus ei tarvitse edes kotimaista puuta. Kukaan ei muistuta puutulleista ja Putinin pottumaisuudesta. Ongelmat ovat muuttaneet nopeasti muotoaan.

Suomi keikkuu kaarnalaivana maailmantalouden laineilla, mutta tunnistammeko tai tunnustamme edessä olevien ongelmien suuruuden? Vientiteollisuutemme suuruuden ajat ovat menneisyyttä, mutta pohdimmeko kansantalouden ja teollisuuden uudistumista?

Tiedotusvälineissä analyysit ovat jäänet vähäisiksi.

Nokia nosti meidät 1990-luvun lamasta. Mikä on se mahti,joka vetää meidät tämän ajan surkeuden suosta? Hallitusko?

Suomi 2.0 on yhä alkutekijöissään. Ideapuistojen rakentaminen ei varmista pelastumistamme.

Suomi-Soffat eivät takaa meille onnekasta tulevaisuutta. Jotain aivan muuta on saatava aikaiseksi. Mitä mieltä piksulaiset ovat? Mihin suuntaan meidän pitäisi suunnistaa?

Aiheesta keskustellaan myös Qaikussa.

Löytyi Suomen Luonnonsuojeluliiton sivuilta, blogisarjassa joka on julkaistu myös Luonnonsuojelija lehdessä.