Talouspolitiikka ja verotus

Helsingin Sanomat kirjoitti 19.5. ja pääkirjoituksessa 21.5. kuinka "omistusasuminen lisää työttömyyttä". Mielestäni on erikoista, miten syypääksi asetetaan omistusasuminen itsessään. Jos verrataan omistusasumista ja vuokralla asumista sellaisenaan, voi oikeastaan tulla yhteiskunnallisilta seurauksiltaan päinvastaiseenkin päätelmään. Omistusasumiselle sellaisenaan on luontaista lähinnä se, ettei siitä tarvitse muuttaa pois, mutta hyvältä paikalta löydetystä vuokra-asunnosta voi joutua 6 kk:n irtisanomisajan puitteissa lähtemään. Tämä ei ehkä lisää varsinaisesti työttömyyttä, mutta voi pidentää työmatkaa, mikä muuttamispakon ohella lisää henkistä ja ehkä taloudellistakin rasitusta. Tämä taas voi vähentää työtehokkuutta, mistä omistusasumista syytettiin.

Mikä erottaakaan omistusasujan vuokralla asujasta?

Hyperinflaatio on ollut viime päivinä tapetilla etenkin taloustoimittajien pöytälaatikoissa ja sensaatiomediassa. Ihmiset eivät kuitenkaan välttämättä ymmärrä hyperinflaation mekaniikkaa, ja syystä. Aiheesta tehty kirjallisuus on täynnä ad-hoc - määritelmiä ja huonosti määriteltyä terminologiaa. Ongelma on lähinnä numeerisen datan skaalassa, sillä pahimmissa skenaarioissa päivittäiset inflaatioprosentit ovat kuusinumeroisia, eli hyperinflaatiota tutkivan akateemikon tulee olla sinut yleensä fysiikassa käytetyn kymmenpotenssin ja logaritmien kanssa. Laskimessa oleva LOG-näppäin on varmasti monelle tuttu, mutta matematiikka logaritmien taustalla on hieman monimutkaisempaa mitä logaritminapin painaminen.

Kirjallisuudessa hyperinflaation määritelmäksi on yleisesti ottaen hyväksytty yli 50% kuukausittainen inflaatioprosentti. Tärkeintä on tietää, että tämä taloudessa esiintyvä harvinainen anomalia esiintyy vain ja ainoastaan shokkivaikutuksesta. Shokkivaikutuksella tarkoitan lähinnä poikkeustiloja, kuten sota tai poliittiset levottomuudet.

   Wall Street Journal uutisoi viime viikolla Euroopan olevan pisimmässä taantumassa sitten toisen maailmansodan ja eurooppalaisen yhdentymisen syntyvaiheiden. Euroopan unionin alueella on tällä hetkellä 26,5 miljoonaa ihmistä vailla työtä. Euroalueen työttömyysluku, 12,1 prosenttia on euroajan ennätys.

Finanssikriisi on helpottanut ja tilanne rahoitusmarkkinoilla rauhoittunut. Pankkien luotonvälitysprosessi ei silti toimi Euroopassa normaalisti. Suomi on myönteinen poikkeus säännöstä. Meillä yritysluottokanta kasvaa edelleen maltillisesti, kun valtaosassa euroalueen maita luotonanto supistuu ja pk-yritysten rahoituksessa on ongelmia.

Tämä on myrkkyä koko EU:n kasvulle. Uusia yksityisen sektorin työpaikkoja odotetaan hartaasti syntyvän nimenomaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Pidemmän aikaa on saanut Euroopan komission talouskatsauksista lukea, miten talouskasvu alkaa taas puolen vuoden päästä. Sen lähemmäksi se ei ole tuntunut pääsevän. Talouskasvun ja samalla myös elvytyksen pysähtyminen aiheutti euroalueella aneemisia lukuja loppuvuodesta 2011, ja varsinaiseen paniikkiin päästiin kesällä 2012. Talouskasvua tunnutaan hakemalla hakevan orastavien merkkien seasta. Merkit ovat minusta selkeät ja kiistattomat. Sen sijaan hyvin kyseenalaisena pidän näiden merkkien tulkintaa. Ja edelleen, vaikka tuo talouskasvu sitten alkaisikin niin se voikin tietää nipun uusia ongelmia.

Oikeat luvut - eri tulkinta

Luvuthan eivät valehtele, ellei niitä sitten tarkoituksellisesti vääristellä. Pieleen menneet ennusteet ovat oma lukunsa. Sen sijaan pieniä korjauksia tarkistusvaiheen jälkeen on tullut suuntaan ja toiseen, tässä ei ole mitään uutta. Esimerkiksi uusi Euroopan komission ennuste tämän vuoden talouskasvulle koko EU:ssa  on -0,3%, kun puoli vuotta sitten etumerkki oli toinen.

Espanjan kauppatase raportoitiin maaliskuulle 2013 ensi kertaa positiiviseksi yli 40 vuoteen. Espanjan talousministeri kiirehti kiittelemään viennin kasvua varsin vuolaasti ja piti tätä selkeänä tervehtymisen merkkiä. Kuuluisa valo näkyy tunnelin päässä.

Euroalue teki kyseenalaisen ennätyksen ja saavutti pidempiaikaisen yhtäjaksoisen taantuman. Aiempihan tuli Yhdysvaltain subprimen jälkimainingeissa. Silloin tajuttiin euroalueenkin olevan hyvin haavoittuva. Elvytys tehosi silloin ja syöksy jäi lyhytaikaisemmaksi kuin nyt. Se pitää kuitenkin muistaa, että nykyinen taantuma on lievempi (keskiarvollisesti), mutta eipä tuo nimellinen tasokaan ole päässyt riistäytymään käsiksi parin pirteämmän vuoden jälkeen (2010 & 2011).

Sen sijaan kun katsoo euroalueen alueellisia talouskehityksiä niin huolestuttavalta näyttää. Espanjan kohdalla peli on pelattu, joten mielenkiinto kääntyy Ranskaan. Ranska on käytännössä pudonnut kuin kivi jo jonkin aikaa. Vaikka euroalueen kauppatasekin on plussalla (Saksan ja Hollannin ansiosta) niin Ranskassa painutaan yhä syvemmälle. Euroalueella tehdään likimain joka kuukausi uusia työttömyysennätyksiä, myös Ranskassa. Presidentti Hollanden suosio on valunut kategoriaan ynnämuihin ja yksikään ranskalaispresidentti ei ole onnistunut romuttamaan suosiotaan näin lyhyessä ajassa näin totaalisesti.

Katsottuani osapuilleen ISDA:n peruspohjien lävitse Suomen Tasavallan ja Reutersin tietojen mukaan tiettyjen neljän kreikkalaispankin välillä tehty tuotonvaihtosopimus ovat nämä meidän valtioneuvoston paljon hehkuttamat "vakuudet", aivan tasan niin kuin on aiemminkin uumoiltu. "Vakuuksien" oltua edelleen salaisia niin sopimuksen kritisoijat pakotettiin kuin sotilaat aseettomana taisteluun. Sotilaskin tietää, mistä sotimisesta on kyse, mutta ei voi asialle mitään. "Vakuuksien" puolestapuhujat eivät niinkään ymmärtäneet, millaisesta sopimuksesta on oikein kyse. Kävi aivan kuten arvelinkin: keisarilla ei ollutkaan vaatteita.

Osa 1: miksi emme saaneet vakuuksia, vaan "vakuudet"?

Raflaavasti kirjoitin "vakuuksista" jo 25.8.2011 otsikolla: Istuva hallitus ei tule osallistumaan yhteenkään tukipakettiin. Tämä perustelu johtui siitä, että valtioneuvosto on itse omaan hallitusohjelmaansa kirjannut jo kesällä 2011, että jatkossa aina kun väliaikaisesta kriisirahastosta (ERVV) lähdetään tukitoimeen, tulee Suomi vaatimaan vakuudet.

Yrittäjät saivat ensin 6 - 0 voiton omaisuustulojen verotuksesta. Arhinmäen väliintulon jälkeen lukemiksi tarkentui 5,9 - 0 ja yrittäjät kokivat sen uskomattoman arvovaltatappion, että hallitus ei aivan jokaista pilkunpaikkaa myöten toimikaan yrittäjien sanelun mukaan. Ennenkuulumatonta!

Yritttäjien olisi kannattanut tyytyä heille hyvään tulokseen ja olla hiljaa. Yrittäjien vtj on kuitenkin Taloustaidossa palannut vielä asiaan ja koettanut todistaa ympyrän olevan sittenkin neliskanttisen.

Minua puolestaan alkaa tämä disinformaation levittäminen eli maskirovka ärsyttää jo isommassa määrin.

Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Timo Lindholm on siis Taloustaidossa kirjoittanut seuraavaa:

”Listaamattoman yrityksen omistaminen ja johtaminen on aktiivista omistamista, jossa on yleensä mukana merkittävä työpanos ja myös suuri osa omaisuudesta.”

ja

”Osakesijoittaja voi siten lohduttautua sillä, että pörssiosinkojen verotus on myös jatkossa hieman kevyempää kuin asuntosijoittamisen.” Lähde.

Portugali kauppasi varsin onnistuneesti pitkiä, 10 vuoden joukkovelkakirjojaan ihan mukavan määrän, 3 miljardin euron edestä. Vaikka kupongit asettuivat keskimäärin 5,7% tasolle, ja niitä voi pitää korkeahkoina tässä ympäristössä, niin mistään varsinaisesta paniikista ei näy merkkejä. Tiukkaa talouskuria vaativat tahot voivat hetken aikaa pohtia tätä. Varsinaisten tuettujen kriisimaiden lisäksi Hollanti ja Ranska ovat nekin hakemassa lisäaikaa säästökuurilleen. Vaikka nyt puhutaan elvytyksestä - velalla - niin taivas ei romahtanutkaan niskaan. Ei se ole myöskään näiden sijoittajien intresseissä. EKP:n lupaukseen luotetaan, ja oikein elvytettynä voisi talouskin alkaa kasvaa. Portugalin huutokauppa kuitenkin kertoo sen, ettei mitään ole hakattu kallioon. Varovaisuus on silti tallella.

Aiemmin tarkasteluni alla ollut Italia oli vielä silloin ilman hallitusta, äänestystulos oli hankala. Markkinoilla tiedettiin kuitenkin äänestystuloksen jälkeen, että Montin sisäisen devalvaation tie ei tule jatkumaan, vaan pikemminkin se pikemminkin ottaa takapakkia. Markkinat eivät antaneet kuitenkaan taivaan romahtaa.

Jotenkin olen hämmästänyt ja väsynyt tähän talouskeskusteluun. Budjetti ja vaikka mitä vajeita puidaan palstakilometreittäin. Eurooppa on kuitenkin tavarantuotannossa ylijäämäinen maanosa. 

Data (CPB World Trade Monitor)

Tästä kuviosta näemme, että olemme olleet tavarantuotannossa ylijäämäinen koko tämän vuosituhannen. Suurimmat ongelmat ovat Euroopan sisäisiä ongelmia ja ne ovat meidän ratkaistavissa. Maitten välillä on suuria eroja ja siten myös epätasapainoja. Ei tarvitse olla trapetsitaitelijan tasapainoa jotta tietää, että jos tasapainokepin toisessa päässä on 20 kilon punnus toisessa styroxikuula niin putoaminen on vääjäämätöntä. Pikapikaa paino on syytä jakaa molemmille puolille tai muuten tulee putoaminen.

Euroopan komission talouden kevätkatsauksessa ei Suomen kohdalla ollut paljon uutta tarjottavaa sitten talvikatsauksen. Molemmissa todetaan vuoden 2013 talouden junnaavan likimain paikoillaan, mutta vuoden 2014 ennusteesta talouskasvun saralla oli korjausta tehty alas päin. Uusimman ennusteen mukaan kasvu jäisi ensi vuonna tasan yhteen prosenttiin. Lisäksi kotimaan kulutuskysyntä toimisi moottorina, kun Euroopan kauppakumppanimaat palvovat vyönkiristysjumalaa. Vai pitäisikö sanoa jumalatarta? Uusimmassa katsauksessa todetaan vaihtotaseellemme hieman ankeampia näkymiä. Vaihtotaseen oletetaan olevan edelleen pakkasella, koska tuontitarvikkeiden hinnat nousevat ja vientituotteemme halpenevat.

Investoinnit pysyvät niin ikään jäissä. Jo kolmatta vuotta "kohta se alkaa" -talouskasvu antaa vain sitkeästi odottaa itseään. Tälläkin kertaa komission raportissa siirretään kasvu alkavaksi tämän vuoden syksyn sijaan ensi vuodelle. Kuuluisia esimerkkejä lienee vuoden 2012 ennusteet aikanaan, jolloin katsauksissa euroalueen katsottiin porhaltavan pitkälti toista prosenttia, mutta tapahtunut olikin miinusmerkkinen. Laajamittainen säästövillitys on pitänyt ennusteet turhankin ylioptimistisina.

Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä

Tällä kertaa unta ei häiritse vallankumouksen aave, ei kommunistikaappauksen uhka eikä sosialisointisuunnitelmat. Nyt unta häiritsee valtaapitävien talous- ja yhteiskuntapolitiikan osaamattomuus.

Kehysriihen osinkoverotussotkua ei tarvitse toistaa; 800 000 osakesäästäjää kyllä sen muistavat. Eikä veropoukkoilu ole varmaankaan vielä oli. Juha Kasasen huomio edellisessä blogissaan oli hyvä; miksi vain pörssilistattuja osinkoja ”vainotaan”. Verokohtelu ei ole tasapuolista, eikä oikeudenmukaista. Sitä paitsi, se tietää ennen pitkää pörssin näivettymistä ja sijoitusrahan pakenemista listaamattomiin yhtiöihin!

Hallitus ja pääministeri elävät nyt lyhyen taipaleensa syvintä kriisiä. Elämältä tuntuu puuttuvan suunta ja käteen jää aina lyhin tikku. Kaiken kukkuraksi YLE:n  puoluegallup vei kokoomukselta suurimman puoleen gloorian ja tylytti demarit neljännelle tilalle. Näyttää siltä, että keskusta syö kokoomukselta kannatusta ja perussuomalaiset demareilta. –Tilanne on hallitsematon, kun kokoomus ja demarit rupeavat ”profiloitumaan” ja etsivät menetettyjä kannattajiaan miellyttäviä päätöksiä!

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on nostanut julkisuudessa esiin työeläkesijoitusten yhteydet ns. veroparatiiseihin. Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtajan Suvi-Anne Siimeksen mukaan työeläkeala kannattaa läpinäkyvyyden lisäämistä kansainvälisessä sijoitustoiminnassa.

Työeläkevakuuttajien tavoitteena on mahdollisimman suuri varmuus siitä, että samasta sijoitustuotosta ei makseta veroja moneen kertaan ja moneen eri maahan. Näin kaikki tuotot voidaan hyödyntää suomalaisten eläkkeiden rahoitukseen.

    - Tilanne on tällä hetkellä se, että maailmanlaajuisesti toimivan sijoittajan on käytännössä mahdotonta täysin välttää veroparatiiseja ja niissä toimivia rahastoja, jos sijoituksia ulkomaille ylipäänsä halutaan hajautetusti tehdä. Suomalaiset työeläkevakuuttajat ovat kansainvälisessä vertailussa pienehköjä sijoittajia. Ne eivät voi valita kansainvälisten varainhoitajien käyttämiä sijoitusrakenteita tai verotuksellisia ratkaisuja, sanoo Siimes.

Näin vapunpäivänä lienee hyvä kirjoittaa muutama sananen aina yhtä takuupiristävällä tavallani. Kun me eurooppalaiset kansat täydessä harmoniassa olemme päättäneet liittovaltioitua ja keskittää talouspolitiikan Brysselin erehtymättömille henkilöille, niin voisi olla ihan hyvä katsastella yhteisvastuusta aiheutuvia numeraaleja. Suomen kannalta ilahduttavinta on tietysti se, ettei meidän tarvitse sitten enää häpeillen pyöritellä nappikaupan tapaisia vaihtorahoja, vaan pääsemme suoraan käsiksi suuriin rahoihin.

Olen lueskellut muutamaan otteeseen erästä neljä vuotta vanhaa tutkimusta. Vuoden 2009 alussa kun eurokriisistä ei ollut vielä mitään tietoa, Jagadeesh Gokhale sai valmiiksi prujukasan nimeltä "Measuring the Unfunded Obligations of European Countries", jonka omalla käännökselläni ilmaisin muodossa Euroopan maiden kattamattomien vastuiden mittaaminen. Kun tilannetta arvioi siltä kannalta, onko Eurooppa keskimäärin voinut paremmin vai huonommin sitten tutkimusraportin, voidaan näitä tutkimuksessa olevia lukuja pitää kenties sangen lohdullisina verrattuna nykytilanteeseen.

Ystävät ovat todettu niin tärkeiksi, että niiden tunnistamiseen on varta vasten laulujakin kehitelty. Talouspuolella olisi eittämättä hyvä tunnistaa niinikään yleiset trendit. Minua on jostain syystä jäänet askarruttamaan viime heinäkuun Draghin puhe Lontoossa, jossa keskuspankkiiri lupasi tehdä kaiken mandaattinsa rajoissa säilyttääkseen euron. Muutamat keskeiset indikaattorit ovatkin muuttaneet sen jälkeen suuntaansa aivan täysin, mutta tietyt indikaattorit taas eivät. Se vaivasi. Helpompaa olisi, jos viime kesän jälkeisissä luvuissa ei olisi johdonmukaisuudessaan toisistaan poikkeavia signaaleja. Oli siksi pakko yrittää kasata niitä kokoon.

Siitä syystä tämä kirjoitus on tässä. En tohdi väittää sen olevan totuus, vaan ehkä ennemminkin tapa yrittää hahmottaa tämä sekava kokonaisuus.

Kysyn teiltä mielipidettä, että mikä ja miksi on ongelma että rahastoidut eläkevarat vähenevät kun eläkeläisten määrä kasvaa?

Eläkkeet ovat aina rasite kansantaloudelle riippumatta siitä rahastoidaanko eläkkeitä tai ei. Eri suuruiset ikäluokat ovat kuitenkin pääongelma. Kun töissä on paljon ihmisiä suhteessa eläkeläisiin niin suoraan palkoista maksettavat eläkkeet rasittavat vain vähän kansantaloutta. Jos on toisinpäin eli vain vähän on ihmisiä töissä suhteessa eläkeläisiin, niin suoraan palkoista maksettavat eläkkeet rasittavat kansantaloutta paljon. On fiksua, että rasitetta tasataan eri sukupolvien välillä, siksi on rahastoitu. Se edellyttää säästöjen käyttöä.

Olemme keränneet eläkerahastoja juuri tämä idea mielessä. Suurten ikäluokkien ollessa työelämässä olemme keränneet enemmän eläkevaroja kuin maksaneet niitä. Yleensä säästetään tulevien menojen vuoksi. Nyt kun trendi on alkanut kääntymään niin rahastoituja eläkevaroja pitää purkaa jotta eläkerasite säilyy mahdollisimman tasaisena. Ei se ole tasainen vaikka puramme kaikki eläkerahastot. 

Jos joku poliitikko kehtaa väittää, että he ovat tehneet hyvää EU-politiikkaa, niin millaistakohan tulosta olisi tullut sitten huonolla politiikalla. Espanjassa väheni työpaikat vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä taas yli 300 000, Institute Nacional de Estadistican mukaan. Työpaikat vähenivät kaikilla pääaloilla eli palveluissa, teollisuudessa, maataloudessa ja rakentamisessa. Lähes jokaisessa itsenäisessä maakunnassa työttömyys kasvoi. Työttömyyden kasvu oli laajaa ja läpi koko yhteiskunnan menevää. Tähän ei ole yhtä lääkettä olemassa. Työttömyys kasvoi jo yli 27% ja nuorisotyöttömyys on niin suurta että en kehtaa edes sitä lukua sanoa. Espanjalaiset alkavat olemaan syrjäytynyt kansa, sitä ovat jo kreikkalaiset. 

LÄHDE:  Nacional de Estadistica

Kun EU alkoi pelastamaan Etelä-Euroopan maita espanjalaisten työttömyys on tässä pelastusoperaatiossa lisääntyunyt yli neljällä miljoonalla. Kuinkahan moni on siellä syrjäytynyt? Tässä pelastusoperaatiossa tulee kuolemaan niin pelastettava kuin pelastaja.

Kuuluisaksi tullut virhe ekonomistien Rogoffin ja Reinhardtin taulukkolaskennassa saattaa muodostua hyvin merkittäväksi suunnanmuutokseksi Euroopan talouskriisin hoidon suhteen. Nimittäin Saksan istuva liittokansleri Angela Merkel tunnetaan hyvin tiukan talouskuripolitiikan ajajana, ja jossain määrin häntä voidaan pitää jopa tämän politiikan alullepanijana. Lisäksi Saksan johdolta on kuultu, miten he "näyttävät esimerkkiä" muulle Euroopalle, kuinka tulee menetellä. Voidaan toki miettiä asiaa siltäkin kannalta, että jos saadaan muut eurovaltiot maksamaan heidän pankkikriisinsä niin kaipa siinä on helppo paukutella henkseleitä ja sanoa, että näin sitä pitää toimia: maksattakaa laskunne muilla.

Eilisessä Taloustaidossa oli mielenkiintoisia vertailuja yritys- ja yksityisverotuksen muutoksista 2013 ja 2014. Aloin itsekin tehdä laskelmia asiasta. Olenkohan ymmärtänyt asiat oikein? Alla linkki vertailuihin:

http://koti.phnet.fi/sinisaar/Verot_2013_2014.pdf

Kyseessä on YEL-yrittäjä, jonka firmassa ei ole nettovarallisuutta. Otetaan esimerkiksi vaikkapa maksutaso 30.000 euroa/v ja vuosi 2013.

Jos maksan itselleni palkkaa 30.000 euroa, menee siitä valtion- ja kunnallisveroa lisämaksuineen n. 27% eli 8.100 euroa. Toisaalta firman tulos laskee 30.000 euroa, jolloin se säästää veroissa ja sotumaksussa n. 26,6% eli 7986 euroa. Nettoverot on lähellä nollaa.

Jos maksan saman 30.000 osinkona, maksan siitä veroa 21% eli 6.300 euroa. Lisäksi firman tulos nousee 30.000, josta firma maksaa veroa 24,5 % eli 7.350 euroa. Yhteensä vero on 13.650 euroa.

Pitääkö laskelma paikkansa? Sitä paitsi osinko% on henkilöllä vuonna 2013 suurempi kuin 21%. Se menee ansiotuloverotuksen 27% mukaan, koska ei ole nettovaralllisuutta. Jos laskelma pitää paikkansa, kannattaisi maksaa kaikki aina palkkana.

...Tarvitaan valtion tukirahoja. Mistähän ne saadaan?

Ensin toistetiin samaa mantraa. Mitä pienemmät ovat työnantajan kulut, sitä useampi työllistyy. Kaikki verot ja maksut poistamalla kokonaan päästäisiin varmaan äärettömään työllisyyteen, vai kuinka?

Viimeisten kolmen vuoden aikana länsimaissa tiukan talouskurin nimeen vannoneet ”vastuulliset” poliitikot ja ekonomistit ovat varoittaneet liiaksi kasvavan julkisen velan hidastavan talouskasvun pysyvästi. Tämä retoriikka on perustunut lähes yksinomaan Harvardin professoreiden Carmen Reinhartin ja Kenneth Rogoffin (R-R) tutkimuspaperiin vuodelta 2010. ”Vastuuttomat” ekonomistit ja hiljainen joukko poliitikkoja ovat kritisoineet kyseistä tutkimusta kovalla kädellä. Tarvittiin kuitenkin texasilaisen yliopisto-opiskelijan löytämä Excel-virhe, jotta valtamediat länsimaissa edes kyseenalaistivat R-R:n tutkimuksen. Lopettaisiko media tehtäviensä laiminlyönnin myös Harvardin professori Alberto Alesinan myyttisen talouskasvua tuottavan tiukan talouskurin kohdalla (expansionary fiscal austerity), vai vaatiiko sekin Excel-virheen ennen kuin kyseisen tutkimuksen ilmeisistä vioista voidaan puhua. Alesinan jo nykytiedon valossa täysin vääräksi osoittautunut malli on ollut varsinkin Euroopassa harjoitetun tiukan talouskurin politiikan perusta, ja jäljet ovat sen mukaiset.

Suomi on yhä kuuliainen jäsen Saksan johtamassa rangaistusryhmässä, joka ajaa euroalueen taloutta yhä ahtaammalle. Samalla koko EU:n poliittinen eheys ja perusta ovat uhattuna, mistä Italian poliittinen epävakaus on vain jäävuoren huippu. Ongelmamaiden taloudet painavat euron arvoa Saksan viennille edulliseksi, mistä rangaistuspolitiikan johtomaan koko kriisin ajan jatkunut massiivinen vaihtotaseen ylijäämä saa osaksi kiittää. Samalla saksalaisten yksityisen sektorin pääomavirta on kääntynyt kotimaisiin kohteisiin. Vaikka eurokriisin syyt ovat euron valuvioissa, on kriisissä kyse hyvin perinteisestä lamaantuneen kysynnän ja sitä kautta vajaakäyttöisen kapasiteetin ongelmasta.

Velan ja talouden vahvuuden suhteen Suomi on yhä kehittyvien talouksien ehdotonta kärkipäätä, mutta nykyinen valtion talouspolitiikka on heikentänyt tätä asemaa viimeiset kolme vuotta. Meidän on aika unohtaa sokea Saksan myötäily ja ottaa rohkeita askeleita korjataksemme kotimaista kysyntää sekä luomalla edellytyksiä talouden kasvulle.

Kirjoitusvuorossa Juha Kasanen

Maan hallitus on soutanut ja huovannut veroasioiden kanssa tänä keväänä, kuten Hannu Lehtilä taustoittaa edellisessä blogissaan. Vaikka hallituksen viimeisin ehdotus muuttui pörssiyhtiön osakkeenomistajan kannalta parempaan suuntaan alkuperäiseen ehdotukseen verrattuna, on mielestäni veroprosenttikeskustelun alle hautautunut toinen paljon tärkeämpi kysymys. Minkä ihmeen takia listaamattomien yritysten omistajien verokohtelu on kevyempää kuin listattujen yhtiöiden? En ole löytänyt tähän yhtään järkevää perustetta ja järjestelmä lienee erikoisuudessaan aivan poikkeuksellinen. Suomen lisäksi tällaista verojärjestelmää ei taida olla missään muualla.

Systeemissä ei ole mitään tolkkua. Helsingin Pörssiin ei ole listattu yhtään uutta yhtiötä niin pitkään aikaan kun jaksaa muistaa, ja trafiikki voi alkaa vielä poispäin, jos veroero säilyy tällaisena. Tätä ei pidä ihmetellä. Eihän listoille kannata tuoda uusia yhtiöitä, jos omistajien verotus sen seurauksena kiristyy. Tästä pitäisi monen tahon huolestua.

IMF:n uusin GFSR (Global Financial Stability Report) on luettavissa täältä. Viime sykyn raportissa euroalueelle huudettiin kahta asiaa: yhteistä talletussuojarahastoa ja kiirettä. Siltä osin mikään ei ole muuttunut. Lupaukset yhteisvastuusta on tuonut markkinoille rauhaa. Suomenkin pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on ollut Euroopan parlamentille kertomassa, miten integraatio on tärkeää. Tämä ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin yhteisvastuun kasvattamista. Toisaalta pääministeri Katainen haluaisi jokaisen pitävänsä oman tonttinsa kunnossa. Kun euromaat siihen eivät pysty, niin me tulemme hoitamaan ongelman. IMF:n mukaan edessä saattaa olla vielä yli biljoonan euron pankkien tasesupistaminen edessä. Lyhyen ajan riskit ovat hälventyneet, mutta keskipitkällä aikavälillä poliittinen epävarmuus, negatiivinen kasvu, ylikireät luototukset kriisimaissa ja tappiollinen toiminta ylläpitää riskejä.

    Suomen Yrittäjät kannattaa kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivallan lisäämistä koskemaan julkisen sektorin toimintaa markkinoilla.

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen, jonka johdosta kilpailu- ja kuluttajavirasto voi puuttua julkisen sektorin taloudellisesta toiminnasta aiheutuviin kilpailuvääristymiin merkittävästi aiempaa tehokkaammin. Esityksen mukaan kilpailuvääristymät pitää poistaa ensisijaisesti neuvotteluteitse, mutta markkinoita vääristävä toiminta voidaan myös kieltää tai sille voidaan asettaa ehtoja, jotka korjaavat kilpailutilanteen neutraaliksi.

   - Vaikka ehdotettu kontrollijärjestelmä ei kokonaan kiellä julkisen sektorin toimintaa markkinoilla, se on tärkeä askel oikeaan suuntaan, johtaja Antti Neimala Suomen Yrittäjistä sanoo.

Portugalin perustuslakituomioistuin on jo toistamiseen tuominut maan pääministeri Pedro Passos Coelhon johtaman hallituksen kaavailemat vyönkiristykset. Tällä kertaa pitäisi etsiä noin 5 miljardin säästöt, ja tuomioistuin hylkäsi laittomana niistä noin miljardin euron siivun. Joko tuo vuotuinen miljardi pitää keksiä jostain muualta säästettäväksi, tai neuvotella lisää huojennuksia Saksan (ja Suomen) ajamaan talouskuriohjelmaan. Se laadittiin loppukeväästä 2011, kun Portugalista tuli silloin eurodominoketjun 3. pelastusrengasta hamuileva maa. Kuten tapana on, päätti eurokraatit syvässä viisaudessaan viskata hädänalaisia myllynkivellä.

Mutta mitä sitten tapahtui? Portugalille annettiin kaksi vuotta lisäaikaa päästä saksalaisten kaavailemaan maaliin. Huojennuksia on tarjottu lisäksi Espanjalle. Kreikan yhteisvastuullisten velkojen hoitokuluja on lievennetty (julkisen sektorin osallistuminen) madaltamalla korkoja ja pidentämällä juoksuaikaa.

Kotimainen kysyntä ja varsinkin yksityinen kulutus on pääasiassa pitänyt Suomen taloutta pystyssä viimeiset kolme vuotta. Yritysverotuksen dynaamiset vaikutukset eivät toteudu niin kauan kuin ostovoima on unohdettu ja kysyntää ei ole. Suomella on kehittyneistä talouksista erityisesti varaa elvyttävään talouspolitiikkaan. Olemme yhä nettovelattomia.

Euroalueen ostopäälliköiden indeksin (PMI Composite) tänään julkaistujen maaliskuun indeksilukujen perusteella talouden taantuma näyttää syvenemisen merkkejä. Vaikka ensimmäisen neljänneksen negatiivinen talouskasvu euroalueella ei näytä olevan yhtä voimakasta kuin edeltävän vuoden viimeisellä neljänneksellä (-0,6%), ovat helmikuun ja maaliskuun indeksilukujen muutokset merkkejä taantuman syvenemisestä. Saksan kasvuvauhti on lähes pysähtynyt, ja Ranskassa on nähtävissä voimakasta syöksyä.

Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä

Jos pörssiyhtiön tiedottaminen olisi yhtä epämääräistä ja surkeaa kuin hallituksen osinkoverotuksesta jakamat tiedotteet, asiaa puitaisiin raastuvassa.

Pari viikkoa sitten hallituksen kehysriihen tärkeistä veropäätöksistä saatiin odottaa tiedotetta useita tunteja, ja kun se tuli, siinä oli vain muuttama ylimalkainen luku. Hälyttävintä oli se, että tiedotteen olivat ”pusanneet” kasaan ministerien poliittisen avustajat päämiestensä hyväksymin luvuin, eivät valtiovarainministeriön ammattitaitoiset virkamiehet! Tämän jälkeen meni viikko, jonka aikana VM yritti laskea kehysriiheen viime metreillä tuodun, ja hyväksytyn, osinkoveromallin vaikutuksia. –Siinä vaiheessa jo palaneen käry oli tappaa. Nyt kiistellään siitä, mistä veromalli ministerien pöydälle oikein pulpahti. VM:n alkuperäisiä malleja se ei ollut.

Hallituksen osinkoveroremontti on mittava ja on sen vuoksi ymmärrettävästi nostattanut vahvoja mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Vaikka Jan Vapaavuori viikko sitten totesi, että "Hallitus ei tule muuttamaan kehysriihessä tekemiään päätöksiä. Piste.", nyt tuoreimpana käänteenä myös Jyrki Katainen on todennut, että suuromistajien veronkevennykseen puututaan. Vaikuttaa yleisesti ottaen siltä, että koko päätöksentekoprosessi olisi sujunut enemmän lobbari- kuin virkamiesvetoisesti, ja nyt pyritään siivoamaan pahimmat virhearviot.

Mutta mitä tavoitteita hyvällä osinkoverotuksella tulisi olla? Katsotaanpa.

Ministereiltä ei voi odottaa liikoja. Valtioneuvoston yhteenlaskettu sijoituskokemus on mitätöntä. Asian voi tarkistaa valtioneuvoston kirjelmästä eduskunnalle. Ainoat ministerit joilla edes jollakin lailla merkittävät suorat osakeomistukset ovat RKP:n Carl Haglund ja Anna-Maja Henriksson sekä Kokoomuksen Jari Koskinen.

Näin ollen on ymmärrettävää että kokonaisuuden hahmotus on heikkoa, ja jää asiantuntujoiden varaan. Tärkemmäksi kuin kansantalouden edistäminen muodostuu raflaavien one-linereiden metsästys : " Ei enää verottomia osinkoja." Asiantuntuijat lienevät lähinnä pankkimailmasta tai lähellä EK:ta. Piensijoittajan etuja ei ajaa kukaan.

Uutisia vastaanottaessa joko audiovastaanotinulokkeiden kautta tai parin pallukan tappisolujen suosiollisella avustuksella on se hyvä puoli, että niistä sopii itse tehdä aivan omat johtopäätökset. Tämän menetelmän tehokkuus toki tiedetään ja sopivia manipulointikikkoja käytetään surutta. Tiedon pimittäminen on näistä keinoista kenties kaikkein yksinkertaisin, ja siksi ehkä yleisin. Tätä vastaan on sitten "jouduttu kehittämään" spekulointi, jossa matemaattisen yhtälön ratkaisumallissa tuntematon tekijä siirtyy toisaalle. Joudumme tekemään loogisesti kestäviä päätelmiä kaikesta ilmenneestä saadaksemme selville, mitkä tekijät ovat alunperin johtaneet tällaisiin lopputulemiin.