Toivotamme sinut mukaan Piksu™ yhteisöön:
- Mielenkiintoisen sisällön tuottamiseen
- Sivuston toiminnallisuuden kehittämiseen ja sivuston ulkonäön parantamiseen
Olet tervetullut mukaan yhteisöömme, joka koostuu kirjoittajista ja sijoittamisen parissa aktiivisesti toimivista henkilöistä.
Piksu palvelukehityksestä keskustellaan täällä: Keskustelupalsta: Piksu palvelukehitys
Piksu toimituskunta
Pääset Piksu toimituskuntaan, kun kirjoitat lukijoita kiinnostavia artikkeleita ja keskustelunavauksia. Maksamme aktiisimmille toimituskunnan jäsenille mahdollisuuksien mukaan pientä kirjoittajapalkkiota. Palkkion edellytyksenä on se, että kirjoittaminen on riippumatonta finanssialan muista toimijoista. Arvostamme omalla nimellä kirjoitettuja asiapitoisia artikkeleita ja keskustelunavauksia.
Piksu osakkaat
Aktiivisille toimituskunnan jäsenille tarjotaan jossakin vaiheessa mahdollisuus merkitä Piksu Oy:n osakkeita. Osakkaana pääset vaikuttamaan Piksu Oy:n toimintaan ja hallituksen kokoonpanoon. Aktiivisimmat osakkaat ovat tulleet mukaan hallituksen toimintaan, jolloin vaikutusmahdollisuudet kasvavat entisestään.
Muualla ylläpidetyt blogit ja sivustot
Julkaisemme piksun kautta myös muualla ylläpidettyjä blogeja ja sivustoja. Autamme mahdollisuuksien mukaan kaikkia hyvää sisältöä tuottavia vapaita kirjoittajia ja sivustojen tekijöitä löytämään lukijoita.
Toivomme kuitenkin että:
- sivuillasi ei ole paljon asiayhteyteen kuulumattiomia liikkuvia mainoksia - ne häiritsevät lukijoita ja kiinnittävät huomion epäoleelliseen
- tuotat blogistasi RSS uutisotsikon ja lyhyennelmän - tämän perusteella voimme julkaista blogisi muodossa joka tarjoaa sinulle paremman näkyvyyden
Ja olemme kiitollisia jos laitat omalle sivustollesi linkin www.piksu.net verkkomediaan - yhteistyö on voimaa.
Piksu™ toimintatavat
Noudatamme kaikessa toiminnassamme laillisuutta (eg. tekijänoikeuslaki) ja internet yhteisön hyviä toimintatapoja (Julkisen Sanan neuvoston ohjeet journalistille):
- pyrimme tukemaan muita media alan toimijoita ja vapaita kirjoittajia
- vältämme loukkaamasta yksityisiä henkilöitä ja pyrimme totuudellisuuteen
- laitamme aina linkin alkuperäiselle sivulle tehdessämme lainauksia muista artikkeleista tai kirjoituksista
- poistamme linkit ja sisällön jos käy ilmi että Piksu sivustoilla on sisältöä joka loukkaa tekijänoikeuksia ja oikeudenomistaja sitä pyytää
- kommentit, artikkelit, keskustelut ja tapahtumat julkaistaan välittömästi ilman toimituksemme etukäteistarkastusta; siksi kirjoittajamme tietävät, että heidän tulee olla vastuullisia ja noudattaa hyviä tapoja ja lakeja
Piksu™ arvot
Uskomme:
- vapaaseen, kaikkia elämän alueita koskettavaan ilmaisuun
- oikeuteen puhua julkisesti
- avoimuuteen
- keskinäiseen kunnioitukseen ja arvonantoon
- läheisen tukemiseen niissä asioissa jotka ovat hänelle tärkeitä
Mainonta
Piksu sivuilla esiitntyvän mainonnan osalta noudatamme Kansainvälisen Kauppakamarin ICC:n dokumentoimia markkinoinnin korkeita moraalisia periaatteita ja luonnollisesti EU:n ja Suomen lakeja.
Kansainvälisen kauppakamarin ohjeisto:Markkinoinnin_kansainvaliset_itsesaantelyohjeet.pdf


Uusimmat kommentit
14 s sitten
17 tuntia 55 min sitten
23 tuntia 54 min sitten
1 päivä 5 min sitten
1 päivä 3 tuntia sitten
1 päivä 3 tuntia sitten
1 päivä 5 tuntia sitten
1 päivä 18 tuntia sitten
1 päivä 18 tuntia sitten
1 päivä 22 tuntia sitten