Seniorit varautuvat omaa talouttaan koskeviin taloudellisiin riskeihin säästämällä. Kolmannes senioreista aikoo Finanssialan Keskusliiton tänään julkistaman tutkimuksen mukaan säästää seuraavan 12 kuukauden aikana. Määrä on selvästi lisääntynyt viime vuodesta. Finanssialan Keskusliitto selvitti 65 - 85 -vuotiaiden suomalaisten säästämis-, sijoittamis- ja maksutapoja sekä oman talouden riskejä. Tutkimusta varten haastateltiin tammi-helmikuussa 487 seniori-ikäistä. Tutkimus toteutettiin osana laajempaa säästäminen ja luotonkäyttötutkimusta.
Omaa taloutta koskeviin riskeihin varaudutaan säästämällä
-Senioreista 43 prosenttia näkee omaa talouttaan uhkaavan sellaisia riskitekijöitä, joita varten on varauduttava. Yleisin riskitekijä on tulojen lasku, joka voi johtua esimerkiksi sairastumisesta, lähiomaisen kuolemasta tai avioerosta, toteaa rahoitusasiantuntija Ulla Halonen Finanssialan Keskusliitosta. Halosen mukaan joka neljäs pitää tulojen laskua talouden riskitekijänä. Säästöjen tai sijoitusten arvon lasku on 17 prosentin mielestä riskitekijä ja 9 prosenttia pitää asunnon arvon laskua riskinä.
Säästämisen lisäksi omaa taloutta koskeviin riskitekijöihin varaudutaan turvautumalla säästöihin tai elämällä säästäväisemmin. Lisäksi moni varautuu talouden riskeihin vakuutuksilla.
Senioreista yli puolella on säästöjä ja sijoituksia ja useimmiten säästetään säästö- ja sijoitustileille.
-Nuorimmilla tutkitusta ryhmästä, 65 - 69 -vuotiailla, on selvästi muita useammin säästöjä ja sijoituksia erityisesti sijoitusrahastoissa ja pörssiosakkeissa. Monella heistä on kiinteää omaisuutta loma-asunnoissa, sanoo Ulla Halonen.
Koko väestön tavoin senioreiden säästö- ja sijoitusaikeet ovat selvästi lisääntyneet viime vuodesta, vaikka aikeita onkin muuta väestöä selvästi vähemmän. Erityisesti säästäminen säästö- ja sijoitustileille kiinnostaa.
Tavallisimmin seniorit säästävät tai aikovat säästää vararahastoksi tai pahan päivän varalle. Muuta väestöä useammin säästetään perinnöksi. Tärkeimmät kriteerit säästö- ja sijoituskohteen valinnassa ovat turvallisuus ja kohteen riskittömyys. Tuoton merkitys on senioreille muuta väestöä vähäisempi.
Laskunmaksu Internetissä lisääntyy senioreilla edelleen
Senioreista jo joka kolmas käyttää Internetiä. Internetissä laskunsa maksavien osuus on noussut vuoden sisällä 17 prosentista 26 prosenttiin. Suoraveloituksen osuus on laskenut selvästi jo toisena vuonna peräkkäin, mutta on kuitenkin edelleen tavallisin laskumaksutapa seniori-ikäisillä. Maksupalvelukuoren käyttö ja pankin tiskillä maksaminen ovat vähentyneet viime vuodesta. Senioreista maksupalvelukuorta käyttää laskunmaksussa 16 prosenttia ja 9 prosenttia maksaa pankin tiskillä.
