Skip to main content

Kumpi vie enemmän myymälävaras vai mainosmies

 

Kaupalla oli joskus vuosikymmeniä sitten mainoskampanja ”Myymälävaras syö pöydässäsi”. Jo silloin heräsi epäilys kumpi perheen ruokapöydästä vie enemmän myymälävaras vai mainosmies.

Hesari julkaisi Kaupan liiton kertomuksen myymälävarkauksia, joka oli otsikoitu ”Kaupoista varastetaan tavaroita yli 500 miljoonan edestä vuodessa”.

Kyseessä oleva summa ei kuitenkaan ole myymälävarkaiden aikaansaannos vaan vähittäiskaupan hävikki eli ”shrinkage”. Tuo päälähde, noin puolet, on toki myymälävarkaudet, mutta merkittävä on myös työntekijöiden osuus hävikistä, noin  kolmannes, sekä toimittajien virheet ja huijaukset, virheellisten tuotteiden poistot ja erilaiset laskentavirheet.

Eli myymälävaras syö pöydästäsi 50 € edestä per henki.

Mutta entä mainosmies: TNS Gallup Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan mediamainontaan käytettiin Suomessa vuonna 2010 yhteensä 1346,9 miljoonaa euroa.
Tämän perusteella mainosmies syö nelihenkisen perheen pöydästä 1000 eurolla.

 

Keskijohto näyttää olevan eniten

Hyvä myyntityö on pahinta kusetusta

Ja paljonko virheellinen mainonta syö meidän pöydistämme. Ostin juuri tuotteen, jota virheellisesti (tai ainakin minun puutteellisen järjen valossa virheellisesti) mainostettiin.  Ostin sellaisen tuotteen jota en oikeastaan halunnut. Taas kerran menin 400€ edestä halpaan. 

Mä meen aina halpaan kun myyjä alkaa myydä mulle jotain. Ja se saa mut aina narutettua. Ja aina harmittaa jälestäpäin kun olen toipunut ja omat aivot alkaa hiukkasen raksuttaa. Kotona sitten huomaa mitä tuli ostettua ja taas on kusetettu.