Markkinakatsaus: Lokakuussa pientä korjausta alas

Näin ne trendit kääntyvät. Koko kesän puuduttavan varmasti valuneet Euroopan pörssit pohjasivat elokuun lopussa kuten hyvissä ajoin ounastelin, ja sen jälkeen on tultu yhtä puuduttavan varmasti ylös ilman korjausliikkeitä. Tämä on sinänsä hyvin tyypillistä markkinoille – kun trendi kääntyy, niin epävakaa sää muuttuu tylsän tasaiseksi. Tämä pätee etenkin nousumarkkinaan. Ensimmäisten kiivaiden rykäysten jälkeen ne alkavat madella hämmästyttävän tasaisesti ja pienin liikkein verrattuna vain hetki sitten myllänneeseen rumbaan.

Kyllä nousussakin pieniä korjauksia ennen pitkää tulee. Euroopassa on usko kummoisiin pudotuksiin tässä kohtaa, koska takana on sen verran railakas kesädroppi, mutta Yhdysvalloissa ja myös Helsingissä loiva lasku oireilee jo indikaattoreissa. Ne ovat yhä aika korkealla, mutta selvästi alempana jo. Odotus on, että muutaman viikon aikana ne tulevat yhä alemmas eli kurssit laskevat valistuneella arvauksella tässä kohtaa muutaman prosentin luokkaa.

Korjausliikkeille on tosin tyypillistä, että ne alkavat vaisusti ja päättyvät reippaasti, joten liikkeen kiihtymisen aikataulua on vaikeahko arvoida. Tunti-indikaattorit ovat nyt niin matalalla, että ensi viikolla kurssit voivat ottaa hyvinkin pienen noususpurtin. Lasku kiihtynee vasta ensi kuun puolella, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. SP 500 odotan käyvän 2450 pisteen tietämissä, jahka vauhtiin päästään.

En siten suosittele ainakaan ostoksille ennen lokakuun puoliväliä. Itse ainakin odottelen, enkä tee pienelle shortilleni mitään toistaiseksi. Markkinat vaativat kärsivällisyyttä, joskin tilaisuuden tullen on toimittava nopeasti.

Sellainen kiinnostava historiallinen päivä lähestyy kuin Mustan maananantain 30-vuotispäivä. Sehän on yksittäisista pörssiromahduksista kuuluisimpia, ja yhden päivän pudotuksista rajuin. Dow sukelsi yli 20 % sen aikana. Tämä rysäys on yksi syy lokakuun maineeseen romahduskuukautena, mutta ei toki ainoa ollenkaan.

ttps://fi.wikipedia.org/wiki/Musta_maanantai_1987

Lukemani perusteella olen saanut vaikutelman, että rysäys tuli aivan puskista. Minulla on uuden TA-operaattorini kautta tarjolla teknistä dataa 50 vuoden ajalta (todellinen aarreaitta markkina-analyytikolle!), joten perkasin kyseisen romahduksen – eikä se todellakaan mistään siniseltä taivaalta räsähtänyt ainakaan tekniseltä kannalta. (Toivottavasti linkki pelaa muillekin kuin tilaajille jos kiinnostaa, ajankohta löytyy sivua rullaamalla).

https://www.tradingview.com/chart/BH12F2OG/

Takana oli kuuden vuoden nousuputki, joka oli teknisesti rankasti ylikuumentunut ja alkanut pudota jo kesällä. Tyypilliseen tapaan laskussa oli tapahtunut lievä korjausliike ylöspäin syyskuussa – tällaisia kuukauden korjauksia odotin tänäkin kesänä vaan ei kuulunut. Kun sitten keskipitkä trendi kääntyi lokakuussa alas, vauhti oli rajua jo ennen Mustaa maanantaita. Kaikkien indikaattorien perusteella pudotuksen kiihtyminen oli kaikkea muuta kuin yllätys, paitsi ehkä lopulliselta mittakaavaltaan. Onhan tuollainen päiväromaus historiaa.

Maanantai oli markkinapaniikin viimeinen voitelu, ja tavallaan klassinen joskin anomalia mitaltaan. Niille on tyypillistä kiihtyä loppua kohti surrealistisella tavalla. Syitä siihen lienee aina monia, kuten tuo Wikipedian juttukin erittelee. Mutta dynamiikka on aina sama.

On tästä tuorettakin kokemusta. Vastaavan joskaan ei aivan yhtä rajun paniikin näimme kevättalvella 2016, kun ilman mitään erityistä järjellistä syytä kurssit syöksyivät monta viikkoa päätäpahkaa kirjavilla kauhuskenaarioilla kuorrutettuna: raaka-ainetuottajien, Kiinan, pankkien romahdus. Ja sitten syöksy päättyi, vaikka harva sitä piti mahdollisena (paitsi köhköh muuan ilmaispalvelumarkkina-analyytikko).

Mustan maanantain pohjat kopaistiin vielä myöhemmin vuoden vaihteessa, mutta sekään laskumarkkina ei syvyydestään – 30 % huipusta pohjaan – huolimatta kestänyt puoltakaan vuotta. Olisi hauska lueskella sen syksyn tuomiopäivän porinaa aiheesta. Vaikka arvaahan niiden sisällön.

Mutta ei siis mitään uutta markkina-auringon alla. Trendit liikkuvat samalla tavalla vuosikymmenestä toiseen. Ja sen vuoksi markkina-analyyseissa on mieltä.

Mutta tässä kohtaa en odota Mustaa maanantaita tai lokakuuta – en ainakaan tämän hetken teknisellä datalla. Tavallista pientä korjausliikettä alemmas kylläkin.

Euron nousuputken päättymisestä olen entistä varmempi. Tuskin se isoja liikkeitä hetkeen tekee, mutta pitkät indikaattorit ovat laskussa jo. Odotan monta kuukautta kestävää heikentymistä. 

Kommentit

Comment: 

Moi,

Kiitokset katsauksista! Odotan joka vkl uutta katsausta.

Miten tekniset indikaattorit käyttäyty silloin maanantaina ja seuraavina päivinä?

Mitä teki VIX?

Jos nyt kyykättäis samalla tavalla, niin millähän sais kiinni tuon pohjan? Tai siis mikä instrumentti olisi turvallinen,

lähteä kokeilemaan pohjilta nousua? Ajattelin vaan että tuossa vaiheessa markkina heiluu vielä rajusti

jopa 10% suuntaansa.

Joku Bull DAX x15, vaikuttaisi hyvältä, mutta olisiko parempia?

Samoin jos vix paukkuisi taivaisiin, niin ehkä XIV voisi olla kova sana?

 

T: JR

Comment: 

Kiitän palautteesta!

Patenttiratkaisua ei noin hurjiin liikkeisiin varmasti ole kenelläkään, kokenut treideri voi toki indikaattoreita lukemalla osua yllättävän hyvinkin taitteisiin, on siitä kokemusta itselläkin. Mutta kaukana helposta se on. Tekninen analyysi on paljon parempi väline kuin sitä tuntemattomat uskovat, mutta se on kuin mikä tahansa väline eli vaati paljon kokemusta.

Etenkin nopeat rajut liikkeet ovat aika jäätävää touhua. Sain siitä kyllä täysmäärä kokemusta 2008 ryminässä kun urheilin johdannaisilla. Tuli osumia ja tappioita. Kurssit saattoivat prosentteja hetkessä – paras oli 10 prosenttia gap aamulla, siis indekseissä.

Tuollaisessa rumbassa tekee helposti pahoja virheitä. Nyt pärjäisin vissiin aika paljon paremmin.

Mustan maanantain rytinässä indikaattorit tietysti näyttävät tyrmääviltä, nehän ovat yhtä syöksyä. Pohjaan osuminen on vähän kuin ajaisi formulalla kaasu pohjassa kurviin, tai jotain siihen suuntaan. Tässä tapauksessa tietysti oli aika poikkeuksellista, että rytinä ei oikeastaan jatkunut kauemmin, tavallisesti raju syöksy kyllä vaatii jonkun aikaa jarruttelua. Vaikea sanoa miten olisi tuossa reaaliaikaisesti pärjännyt.

VIX ei ollut tuolloin vielä ollut olemassa, valitettavasti. Mutta ei tarvitse olla Nostradamus arvatakseen, että kyllä se reippaassa nousussa olisi ollut jo ennen isoa romausta, koska pudotus oli jo käynnissä.

Itse suosin noita Nordetin johdannaisia ihan kustannusten takia. Indeksijohdannainen on kyllä ihan passeli peli, jos ei varsinaisia osakkeita halua käyttää. Kunhan katsoo, ettei ole riskiä arvottomaksi menemisestä. Ei pitäisi olla vaikka tuolla Dax-johdannaisella tämän mitan liikkeillä. VIX-johdannaisia en tunne, vaikka seuraan indeksiä tarkasti.

Comment: 

Minä olen tullut pohjilta ylöspäin monasti velkavivulla. Ja odottolen innolla että taas pian pääsen käyttämään velkavipua. Toivottavasti jo ensi vuonna. 

Minusta velkavivussa on etuja suhteessa erilaisiin vipuinstrumentteihin kuten kaksinkertaisella vivulla nouseviin ETF rahastoihin:

- voi ostaa niitä osakkeita joita haluaa (mutta vaan enemmän kuin ilman vipua) 

- velkavipu on aika halpa turbobuusteri

- velkavivun kulut ovat selvästi näkyviä ja niitä on helppo seurata

- velkavivussa on selkeä boost asteikko josta voi katsoa kuinka paljon vipua kulloinkin on päällä ja säätö halutulle tasolle on helppoa

Comment: 

Nousujen hyödyntämiseen velkavipu on minunkin mielestä hyvä väline. Osakkeet eivät ole aikasidonnaisia, ja hyvien yhtiöiden omistaminen ei rassaa hermoja vaikka ajoitus ei nappiin menisikään. Korko on ainakin Nordnetissa matala. Kunhan vaan katsoo ettei ole liikaa vipua. Sitäkin tuli joskus nuorena kokeiltua...

Comment: 

Se unohtui, että indikaattorien lukeminen etenkin tuollaisten kertarysäysten kanssa vaatii hyvin monen aikavälin indikaattoreita. Hitaassa kaupassa riittävät periaatteessa kuukausi-, viikko- ja päivänindikaattorit, mutta tuollaisten pommien pohjiin on aika vaikea osua lähellekään ilman ihan lyhyidenkin indikaattorien hallintaa - siis myös niiden. Ne ovat sinänsä samoja, mutta aikaikkuna aivan toinen. Ei onnistune ilman päiväkauppakokemusta.

20 % päiväromppua olisi aika mahdoton pelata ilman minuutti- tai ainakin tunti-indejä. Se on vähän kuin lääkäri lukemassa sydänkäyriä sun muita kriisitilanteessa.

Lisää uusi kommentti

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.