Trumpista ja hänen hallinnostaan

Käyttäjän J.Vahe kuva

Olen ällistyneenä seurannut, miten pientalonpoikapuolueen perilliset persut ovat omineet miljardööri Trumpin itselleen eräänlaiseksi Amerikan Timo Soiniksi. Linkissä on ed. Laura Huhtasaaren – Satakunnan lahja ihmiskunnalle – kirjoitus, jossa jo otsikko tyrmistyttää.

Vähintäänkin eilisten uutisten jälkeen ei tarvitse enää epäillä Trumpin hallinnon täysin katastrofaalista luonnetta.USA:n presidentin turvallisuusneuvonantajan viran ovat eräät aiemmat haltijat – esim. Kissinger  - luoneet erääksi koko maailman vaikutusvaltaisimmaksi tehtäväksi. Tuossa tehtävässähän on mahdollista toimia USA:n yleensä keskenään kilpailevien ulko- ja puolustusministerien välisenä erotuomarina, minkä lisäksi matka turvallisuusneuvonantajan työhuoneesta Oval Officeen on fyysisesti ja henkisesti kovin paljon lyhyempi kuin esim. Pentagonista.

Tehtävää voi faktisesti aivan hyvin verrata avainministerin tehtävään ja Flynnin ero 24 päivän virkakauden jälkeen on yhtä skandaalimainen kuin syykin, nimittäin epäilyt maanpetoksen kaltaisesta toiminnasta. Ja kaiken huipuksi Flynn oli Trumpin hallinnon harvoja muodollisesti päteviä nimiä, muut ovat vielä heikompia.

Toisaalta ero näyttää olevan ns. damage controlia. Flynnin kontaktit ja ajatukset kun ovat täsmälleen samat kuin Trumpilla itselläänkin. Vastaavan lain (Logan act) perusteella myös Trumpia voitaisiin syyttää maanpetoksesta, jos hän on pyrkinyt varsinaisesti käymään diplomaattisia neuvotteluja ulkovaltojen kanssa ennen presidenttiyttään.

Varapresidentti Mike Pencen mielipiteistä saa olla mitä mieltä haluaa. Varmaan ne Huhtasaarelle kelpaavat. Olennaista on kuitenkin se, että Pence on ollut kongressissa ja kuvernöörinä lähes koko 2000-luvun. Ovat mielipiteet mitkä hyvänsä, kyllä hän hallitsee poliittisen juonittelun paremmin kuin isä, tytär ja vävy Trump yhteensä.

Erään suomalaisministerin aiempi avustaja kommentoi minulle USA:n vaalijärjestelmää sanomalla, että siellä on vaalikampanja koko ajan käynnissä. Edustajainhuone valitaan uudestaan vajaan kahden vuoden kuluttua. Jos Trump siinä vaiheessa on puolueen taakka, hänen pakottamisensa eroon on poliittisesti hyvin paljon todennäköisempää kuin Nixonilla, jolla sentään oli vahva poliittinen taustansa esim. Eisenhowerin varapresidenttinä.

Sijoittajan on syytä katsella Nixonin eron aikaista pörssi-indeksiä.     

Kommentit

Comment: 

Mitä tämä kirjoitus tekee Piksun sivustolla? Mitä tekemistä tällä jutulla on trendien, suhdanteiden ja teknologioiden kanssa.

 

Käyttäjän J.Vahe kuva

Comment: 

Laadin aikoinaan Piksun alkup. aihealueet. Niitten yhdistäminen laajemmiksi kokonaisuuksiksi myöhemmin ei ole välttämättä ihan aina  onnistunut. Kun katsoo aihealuetta trendit, suhdanteet ja teknologiat, kahdesta ensimmäisestä viime aikoina on kirjoitettu.

Ja kirjoitukseni liittyminen  trendeihin ja suhdanteisiin on siksi ilmeistä, ettei sitä kannattaisi edes kysyä. Viimeinen virke on tuossa: "Sijoittajan on syytä katsella Nixonin eron aikaista pörssi-indeksiä."  

 

Comment: 

Politiikka mitä suurimmassa määrin vaikuttaa myös trendeihin ja suhdanteisiin. Tulevasta politiikasta spekulointi on olennainen osa sijoittamista.

 

Comment: 

Pressitapaaminen oli kaaottisuudessaan ja absurdiudessaan läntisten demokratioiden historiaa. Ja vaikuttaa vakaasti siltä, että Trump on aivan tosissaan eikä esiinny showmielessä. Purskaus tuo mieleen Muammar Gaddafin. Jos ei pelottaisi, niin nauraisin katketakseni. Maaillman mahtavin on ihan aito sekopää.

http://edition.cnn.com/videos/politics/2017/02/16/trump-press-conference-full.cnn

Lisää uusi kommentti

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.