
Ihmisellä on sellainen vika, että ollessamme jonkun kanssa eri mieltä pidämme häntä usein vähintäänkin tyhmänä. Kannatin aikoinaan Suomen liittymistä EU:hun, mutta minua vaivasi silloin sama asia kuin nykyäänkin, Keijo Korhosen vastustus.
Olen lukenut Keijo Korhosen keskeisimmän tieteellisen tuotannon sillä tarkkuudella (tentissä 3/3), että voin melko pätevästi vakuuttaa Korhosen olevan erittäin lahjakas mies.
Hänen ilmaisunsa on särmikästä ja hänen sosiaalisia taitojaan ei pidetä erinomaisina.
Jälkimmäistä arviota tosin hämärtää se, että Korhosella on aina ollut rohkeutta ajatella Suomen etua ohi sen, mitä politiikan muotitoimittajat juuri silloin ovat pitäneet trendikkäänä.
Tältä pohjalta minua on viimeiset 15 vuotta vaivannut Korhosen mielipide: EU on hajanainen laitos joka ei kestä todellisia kriisejä, joissa elintärkeät kansalliset edut menevät kaikenlaisten byrokraattisten pöpinöitten, juhlapuheitten ja löysien lupausten edelle.
Minä en EU:ta pahemmin tunne, mutta pidän Korhosen sanat mielessäni
(Tähän asti teksti julkaistu KL:ssä tasan vuosi sitten.)
Korhonen ei ole mielestäni kovin analyyttisesti näkemyksiään perustellut, mutta voisi kuvitella seuraavien tekijöitten olevan mukana: