Sijoittajainformaation säätelyä

 

Julkisen säätelyn takia Suomessakin tuli 1990-luvulla käyttöön ns. listalleottoesitteet nykyisessä muodossaan. Ko. “esitteet” tarkoittavat vähintään noin 100 A-4 verran tekstiä, jonka kaiken informaation hyödyllisyyttä voi epäillä.

Kuinka relevanttia on esittää konsernin lisäksi myös emoyhtiön koko tilinpäätös? Osingot maksetaan kylläkin emoyhtiön vapaista pääomista, mutta vähänpä sillä asialla on tänä keväänä käytännön merkitystä ollut! Edelleenkin sijoituksen riskit sisältävät huomattavia itsestäänselvyyksiä. Esim. joka ainoan maailmassa toimivan vientiä harjoittavan raskaan teollisuuden yrityksen tulos on riippuvainen vaikkapa raaka-aineen ja energian hinnoista sekä valuuttakurssien muutoksista.

Kun oli ensin luotu normisto takaamaan sijoittajalle riittävästi informaatiota, hyvä pyrkimys on johtanut myöhemmin osittain huonoon lopputulokseen.

Ensinnäkään listalleottoesitteitä ei enää yleensä ole saatavana paperisessa muodossa ja nyt käynnissä olevassa Nordean osakeannissa listalleottoesite on yrityksen kotikielen ruotsin lisäksi myös englanninkielisessä muodossa mutta ei suomeksi, vaikka juuri Suomessa osakkeenomistajia on eniten.

On varmaan järkevää ajatella, ettei pidä sijoittaa kohteeseen, jota ei ole edellytyksiä ymmärtää, mutta Nordean tapauksessa asialla on pimeä kääntöpuolensa.

Kun KOP kaksikin kertaa kävi 1990-luvulla kinuamassa omistajiltaan rahaa osakeannissa, perusteluna oli pitää pankki itsenäisenä. Tässä tavoitteessa ei onnistuttu, mutta silloin emissioon osallistuneella esim. 60-vuotiaalla ihmisellä ei ollut mitään mahdollisuutta tietää, että seuraavassa osakeannissa hänen täytyykin pystyä lukemaan antiehdot vieraalla kielellä netistä.

Voi myös kysyä, eikö 25-sivuiseen suomenkieliseen markkinointiesitteeseen (jonka pohjalta ei pidä tehdä päätöstä osakeantiin osallistumisesta) olisi neljän kuvasivun asemesta voinut pienin kustannuksin mahduttaa runsaastikin lisää tekstiä?

Björn Wahlroosilla saattaa olla meneillään olevassa emissiossa hyvinkin paljon intressejä. Se huomioon ottaen pidän hiukan tekopyhänä sitä, miten hän on arvostellut suomenkielisen listalleottoesitteen puuttumista. Onko aivan varma, että suomalaiset Nordean hallituksen jäsenet Timo Peltola, Ursula Ranin, Björn Wahlroos ja Kari Ahola ovat tehneet kaikkensa suomenkielisen listalleottoesitteen saamisen hyväksi?

Voisi kuvitella, että listalleottoesitteen puuttumisella olisi myös poliittisia ulottuvuuksia. Kuitenkaan Suomen Pankin valtuuston jäsen Ben Zyskowicz ei halunnut minulle kommentoida asiaa laisinkaan.

Bjarne Kallis puolestaan on yksi osakesijoittamista parhaiten tuntevista kansanedustajista Suomessa. Hän arvioi minulle suomenkielisen listalleottoesitteen puutumisen olevan “Nordealta huonoa politiikkaa”, mutta ei pitänyt lainsäädännön kehittämistä mielekkäänä ratkaisuna ko. asiassa.

 

Julkisen säätelyn takia Suomessakin tuli 1990-luvulla käyttöön ns. listalleottoesitteet nykyisessä muodossaan. Ko. “esitteet” tarkoittavat vähintään noin 100 A-4 verran tekstiä, jonka kaiken informaation hyödyllisyyttä voi epäillä.

Kuinka relevanttia on esittää konsernin lisäksi myös emoyhtiön koko tilinpäätös? Osingot maksetaan kylläkin emoyhtiön vapaista pääomista, mutta vähänpä sillä asialla on tänä keväänä käytännön merkitystä ollut! Edelleenkin sijoituksen riskit sisältävät huomattavia itsestäänselvyyksiä. Esim. joka ainoan maailmassa toimivan vientiä harjoittavan raskaan teollisuuden yrityksen tulos on riippuvainen vaikkapa raaka-aineen ja energian hinnoista sekä valuuttakurssien muutoksista.

Kun oli ensin luotu normisto takaamaan sijoittajalle riittävästi informaatiota, hyvä pyrkimys on johtanut myöhemmin osittain huonoon lopputulokseen.

Ensinnäkään listalleottoesitteitä ei enää yleensä ole saatavana paperisessa muodossa ja nyt käynnissä olevassa Nordean osakeannissa listalleottoesite on yrityksen kotikielen ruotsin lisäksi myös englanninkielisessä muodossa mutta ei suomeksi, vaikka juuri Suomessa osakkeenomistajia on eniten.

On varmaan järkevää ajatella, ettei pidä sijoittaa kohteeseen, jota ei ole edellytyksiä ymmärtää, mutta Nordean tapauksessa asialla on pimeä kääntöpuolensa.

Kun KOP kaksikin kertaa kävi 1990-luvulla kinuamassa omistajiltaan rahaa osakeannissa, perusteluna oli pitää pankki itsenäisenä. Tässä tavoitteessa ei onnistuttu, mutta silloin emissioon osallistuneella esim. 60-vuotiaalla ihmisellä ei ollut mitään mahdollisuutta tietää, että seuraavassa osakeannissa hänen täytyykin pystyä lukemaan antiehdot vieraalla kielellä netistä.

Voi myös kysyä, eikö 25-sivuiseen suomenkieliseen markkinointiesitteeseen (jonka pohjalta ei pidä tehdä päätöstä osakeantiin osallistumisesta) olisi neljän kuvasivun asemesta voinut pienin kustannuksin mahduttaa runsaastikin lisää tekstiä?

Björn Wahlroosilla saattaa olla meneillään olevassa emissiossa hyvinkin paljon intressejä. Se huomioon ottaen pidän hiukan tekopyhänä sitä, miten hän on arvostellut suomenkielisen listalleottoesitteen puuttumista. Onko aivan varma, että suomalaiset Nordean hallituksen jäsenet Timo Peltola, Ursula Ranin, Björn Wahlroos ja Kari Ahola ovat tehneet kaikkensa suomenkielisen listalleottoesitteen saamisen hyväksi?

Voisi kuvitella, että listalleottoesitteen puuttumisella olisi myös poliittisia ulottuvuuksia. Kuitenkaan Suomen Pankin valtuuston jäsen Ben Zyskowicz ei halunnut minulle kommentoida asiaa laisinkaan.

Bjarne Kallis puolestaan on yksi osakesijoittamista parhaiten tuntevista kansanedustajista Suomessa. Hän arvioi minulle suomenkielisen listalleottoesitteen puutumisen olevan “Nordealta huonoa politiikkaa”, mutta ei pitänyt lainsäädännön kehittämistä mielekkäänä ratkaisuna ko. asiassa.

Related Posts