Hyvää Joulujuhlaa Vapaille Kirjoittajille

Lost in translation. Minun piti lähteä Helsinkiin puolen päivän jälkeen ja olisin tullut tilaisuuteen. Nyt istun sisäisessä kokouksessa ja työprosessissa, joka venyy vielä pitkään.
 
Yritämme saada osan maailmasta valmiiksi ennen siirtymistämme Sotkamoon. 
 
Olen pahoillani, etten saanut itseäni irti. Oli uhkarohkeaa luvata muutama viikko takaperin. Elämä on välillä sirkusta ilman turvaverkkoa.
 
Sinänsä ei hädän päivää, kaikki hyvin, mutta aikataulusta poistui ylimääräisiä tunteja, joka sitten kostautuu pitkämatkalaiselle. Hassuinta on, että olemme lisäämässä kapasiteettia.
 
Olli Kallio aloitti joulukuussa täyspäiväisenä ja Macarena Pallares tuo lisää analyysivoimaa vuoden alusta alkaen. Tämän lisäksi on varalla muutosvoimaa, jonka kanavointiin juuri parhaillaan keskitymme.
 
Tästä tulee hiukan henkilökohtainen, mutta osviittana tulevasta on esimerkki Kauppalehdestä tältä päivältä. Cash-Flow 2.0 eli Kassavirtakakkonen on monelle firmalle ensiarvoisen tärkeää tulevina vuosina. Pelkällä "burning ratilla" innofirmoja ei enää voi kehitellä.
 
Instant Gratification ja Pay as You Go korvaa kvartaalitalouden. Liiketoimintamallit muuttuvat. Mikroblogit näyttävät sosiaalisen median kehitykselle.
 
Mikroluotot toivat bangladeshilaiselle Nobelin rauhanpalkinnon 2007. Mikrofinancing ja Mikropayments voivat olla tärkeitä tulevaisuuden toiminnanohjauksen välineitä.
 
Muuttuuko bisnes myös suuryrityksissä entistä henkilökohtaisemmaksi? Onko jokaisella shop-in-shop tai oma tuoli niin kuin parturiliikkeissä ja kampaamoissa?
 
Organisaatiot muuttuva itseohjautuviksi, väliportaan johto katoaa. Cash-Flow-ajattelu levitetään koko organisaatioon. Sisäinen yrittäjyys muuttuu todelliseksi toimintamalliksi suurissakin yrityksissä. Mittareita tarvitaan, mutta vielä enemmän sisäiseksi yrittäjäksi motivoitumisen keinoja ja menetelmiä.
 
Johtajuuden haasteisiin voidaan myös hyödyntää sosiaalista mediaa, mutta tästä enemmän joulukuusen tuikkeessa kirjoitettua ensi viikolla. Matka alkaa aamulla varhain lauantaina, jotta olisimme ihmisten aikoina ylhäällä valkoista joulua odottamassa.
 
Hyvää joulunalusmieltä. Runsain mitoin Joulumieltä juhlijoille ja Piksun lukijoille.
 
Terveisin
 
Irja, Macarena, Annaleena, Olli, Samuli ja Helge 
 
PS: Tervetuloa Joulumieltä levittävään Junttiklubiin Täällä voi jokainen menettää lanttunsa hallinnan ja irtautua hetkeksi finanssi- ja talouskriiseistä. Ideana on "Arkihuolesi pois jo heitä…"
 
3 thoughts on “Hyvää Joulujuhlaa Vapaille Kirjoittajille

  1. Tervehdys Helgelle täältä

    blogaajien joulujuhlasta.

    Paikalla on hyvää seuraa ja runsasta ruokailua.

    1. Runsaasti ruokaa!

      Harmittaa, ettei näinä talous- ja finanssikriisien aikana päässyt lihapatojen ääreen, mutta toivottavasti osallistujilla on sitä pulleampi olo.

      Luin aamulla, että Katainenkin on herännyt todellisuuteen. Poliitikoilta tämä "arkihuolesi pois jo heitä" kesti vaaleista näihin päiviin asti.

      Kvartaalitalouden aikakausi lienee kohta ohi. GE ei enää julkaise tulevaisuusennusteita ja Suomen VM ei uskalla sanoa muuta kuin alas mennään, mutta pimeydessä kukaan ei pysty kertomaan numeerisia arvoja.

      Suomen yrittäjät virittelevät kriisiryhmiä eri puolille maakuntia…

      Kaitzun lähettämät powerpointit olivat hyviä ja selkeitä. Niistä sai hyvän kuvan Piksusta, joka etenee fiksusti.

      Kirjoitan niistäkin lisää myöhemmin, nyt alkaa tapaamisten sarja ennen lumille lähtöä.

      Sitä on ny Loviisassakin. Voikaa hyvin. Pitäkää hyvää huolta lompakoistanne jouluruuhkaisissa kaupoissa. Joku vitsaili eilen, että bloggaajat ovat pitkäsormisia;

      Moi

      Helge

Comments are closed.

Related Posts