Sijoittajaguru Marc Faber uskoo pitkään taantumaan

Bloomberg haastatteli sijoittajakonkari Marc Faberia. Marc esiintyy varmasti ja rohkenee myös antaa omia ennustuksiaan tulevaisuudesta.

Marchin mielestä osakemarkkinat olivat ylimyytyjä lokakuussa 2008, mutta sen sijaan nyt alkaa olla merkkejä jo yliostoistosta. Hän ennustaakin, että osakemarkkinoilla tullaan näkemään korjausliike keväällä 2009, ehkä jo helmikuussa. Hän arvioi osakkeiden lähtevän korjauksen jälkeen taas nousuun, mutta on pessimistinen pidemmästä noususta. Marc odottaakin uutta syvempää korjausliikettä ehkä kesällä 2009. Taantumasta voi tulla häneen mukaansa vaikea ja pitkä, markkinat elpyisivät ehkä viiden vuoden kuluttua.

Mitä sitten ostaa tällä hetkellä, jos uskaltaa ostaa ja mitä pitää välttää?

Marc Faber pitää kullan hintaa korkeana. Verrattuna halventuneisiin raaka-aine tuottajien osakkeisiin, kulta on 30-vuoden hintakuplassa. Monet raaka-aine tuottajat sen sijaan näyttävät arvostukseensa nähden edullisilta. Kaivosteollisuus voikin olla hyvä sijoituskohde.

Marc Faber uskoo, että kehittyvät markkinoilla on myös hyviä ostokohteita. Monien maiden pörssit ovat ottaneet vuosia takapakkia ja tällä hetkellä saattaa olla hyvä hetki lisätä osuuksia näissä. Hän itse mainitsi ostavansa esim. Venäjän markkinan ETF-arvopaperia. Eli kehittyvien markkinoiden rahastot tai ETF-osuuksia kannattaa harkita.

3 thoughts on “Sijoittajaguru Marc Faber uskoo pitkään taantumaan

  1. Marc Faber on sentään yli 50 % osumatarkkuudessa

    Marc Faber on sentään yli 50 % osumatarkkuudessa
    CXO Advisory Groupin gurulistalla, olkoonkin että on pudonnut horroksessa olevien listalle.
    http://www.cxoadvisory.com/gurus/

  2. Heh, ompa hauska

    Heh, ompa hauska guru-tilasto.  Ei ne gurut juurikaan matti meikäläistä parempia ennustajia ole, mutta joskus jotain oppiikin.

  3. Melkoisia guruja

    Linkin listalta noin kolmannes – neljännes pääsi yli 50 % tarkkuuteen. Jos tieto ei tämän laajemmalle leviä, paljastan linkissä lähteen, josta katson, nouseeko pörssi ko. päivänä. Lähteeni sijoittuu yli puoliväliin ko. listassa. Käyttöohjeet ovat tietenkin maksulliset , mutta ennusteen 50 % osuuvuudesta on erittäin laajaa tilastollista dataa.

    Lähteeni, olkaa hyvät http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/cd/50_cents_Euro_coin_Fi.gif

    JV

Comments are closed.

Related Posts