Sijoittamisen teoriaa ja käytäntöä, VI ja vihoviimeinen osa
Kahvinporoista ennustaminen
Minulla ei ole takanani päivääkään kaupallista koulutusta. Taloustiedettä olen sivuaineena opiskellut 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Sillä koulutuksella saattoi pätevöityä NL:n 5-vuotissuunitelman tuntijaksi, mutta eipä juuri sijoittajaksi. En muuten usko, että ko. aikana sijoittamista tutkittiin tai opiskeltiin juuri sen enempää Suomen kauppakorkeakouluissakaan.
Kouluttamattomuus ei ole ehkä hyve, mutta välttämättömyys se ainakin oli. Oli parempi aloittaa sijoittaminen 1970 eikä odottaa vuosikymmeniä alan koulutuksen järjestämistä Suomessa.
Kuitenkin on aiheellista kysyä, mitkä ovat olleet perusteeni kritisoida oppineita miehiä kirjoitussarjani aiemmissa osissa.
Lienee kohtuullista ajatella, että viimeinen rivikin tuo jonkun pätevyyden, sillä menestyksekkäät liiketoimet lienevät kauppakorkean opetuksen eräs tavoite.
Lopuksi lähestyn teorian ja käytännön suhdetta kahdella esimerkillä:
Esim. 1) 2000-luvun alkupuoliskolla ostin runsaasti Keskon osakkeita noin 10 euron hinnalla. Kun osake 2006 lähestyi 40 euroa, aloin tuntea kaikenlaista kutinaa. Pitäisikö voittoja kotiuttaa? Ottaen huomioon Keskon toimialan vähittäiskaupan yleisesti hitaat kasvunäkymät, rautakaupan suhdanneherkkyyden ja idän investointien epävarmuuden, pidin hintaa kovana.
Tämä sama prosessi toistui lähes kaikkien muittenkin osakeomistusteni osalta. Myin salkustani pois 80 % kevääseen 2007 mennessä – asia, jota ainakin välillisesti masinoin KL:n ja TalSa:n blogeissani kymmeniä kertoja.
Ratkaisuani en pidä millään tavalla älykkäänä. On pohtimisen arvoista, onko perusteiltaan kyse edes minkäänlaisesta varsinaisesta ajattelutoiminnasta. Selkäytimestä lähtevien vaistojen ja viettien avulla monet eläinlajit pystyvät periaatteessa aivan samaan: enempää en jaksa syödä. Laitan lopun ruuan piiloon, etteivät muut pääse saaliille.
Esim. 2) Oletetaan, että minulta pyydettäisiin sääennustetta. Aihe ei minua talvisin juurikaan kiinnosta. Pitäisin luontevimpana ratkaisuna “ennustaa”, että huomenna on samanlainen ilma kuin tänäänkin. Mahdollisuus virheeseen lienee tällä “menetelmällä” vähäisin.
Ilmatieteen laitos ei kuitenkaan toimi tällä periaatteella. Meteorologeilta päinvastoin edellytetään nimenomaan sitä, että he pystyvät varottamaan säätilan jyrkästä muutoksesta.
Miksi ihmeessä kansantaloustieteilijöiltä, analyytikoilta ja talousmedialta ei edellytetä samaa ja miksi ne eivät pysty parempaan? Vastaus jälkimmäiseen kysymykseen on mielestäni varsin ikävä.
Kohdassa 1) rajasin riskiä myymällä osakkeita. Ennustajaukot ja heidän näkemyksiään välittävä talousmedia eivät itse ole pahemmin sitoutuneet sijoittamiseen. Riski, jota he pelkäävät, on riski erottua joukosta. Juuri sen takia on turvallisinta olla ennustamatta mitään: huomenna on samanlainen sää kuin tänään!
Kaiken huipuksi nämä ovat peräti vanhoja pohdintoja. 1990-luvun alussa Koivisto kauhisteli BKT-ennustajien intoa pohtia prosentin kymmenyksiä, vaikka merkittävämpää olisi ollut ennustaa BKT:n laskevan eikä nousevan, kuten kaikki ennustukset kuuluivat.
IT-kuplan aikoihin PE =50 tuntui analyytikoista luontevalta luvulta ja 2007 alun ennusteitten mukaan kehittyvien kansantalouksien kysyntä takasi taloudellisen kasvun jatkumisen vielä useitten vuosien ajaksi.
Joko me tarvitsemme paljon parempia prognooseja tai sitten on parasta lopettaa nykyisenlaisten “ennusteiden” tuottaminen kokonaan. Eihän se tee muuta kuin sotkee esim. meikäläisen yksinkertaisen miehen yksinkertaisia ajatuksia irrelevanteilla detaljeilla.
Kahvinporoista ennustaminen
Minulla ei ole takanani päivääkään kaupallista koulutusta. Taloustiedettä olen sivuaineena opiskellut 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Sillä koulutuksella saattoi pätevöityä NL:n 5-vuotissuunitelman tuntijaksi, mutta eipä juuri sijoittajaksi. En muuten usko, että ko. aikana sijoittamista tutkittiin tai opiskeltiin juuri sen enempää Suomen kauppakorkeakouluissakaan.
Kouluttamattomuus ei ole ehkä hyve, mutta välttämättömyys se ainakin oli. Oli parempi aloittaa sijoittaminen 1970 eikä odottaa vuosikymmeniä alan koulutuksen järjestämistä Suomessa.
Kuitenkin on aiheellista kysyä, mitkä ovat olleet perusteeni kritisoida oppineita miehiä kirjoitussarjani aiemmissa osissa.
Lienee kohtuullista ajatella, että viimeinen rivikin tuo jonkun pätevyyden, sillä menestyksekkäät liiketoimet lienevät kauppakorkean opetuksen eräs tavoite.
Lopuksi lähestyn teorian ja käytännön suhdetta kahdella esimerkillä:
Esim. 1) 2000-luvun alkupuoliskolla ostin runsaasti Keskon osakkeita noin 10 euron hinnalla. Kun osake 2006 lähestyi 40 euroa, aloin tuntea kaikenlaista kutinaa. Pitäisikö voittoja kotiuttaa? Ottaen huomioon Keskon toimialan vähittäiskaupan yleisesti hitaat kasvunäkymät, rautakaupan suhdanneherkkyyden ja idän investointien epävarmuuden, pidin hintaa kovana.
Tämä sama prosessi toistui lähes kaikkien muittenkin osakeomistusteni osalta. Myin salkustani pois 80 % kevääseen 2007 mennessä – asia, jota ainakin välillisesti masinoin KL:n ja TalSa:n blogeissani kymmeniä kertoja.
Ratkaisuani en pidä millään tavalla älykkäänä. On pohtimisen arvoista, onko perusteiltaan kyse edes minkäänlaisesta varsinaisesta ajattelutoiminnasta. Selkäytimestä lähtevien vaistojen ja viettien avulla monet eläinlajit pystyvät periaatteessa aivan samaan: enempää en jaksa syödä. Laitan lopun ruuan piiloon, etteivät muut pääse saaliille.
Esim. 2) Oletetaan, että minulta pyydettäisiin sääennustetta. Aihe ei minua talvisin juurikaan kiinnosta. Pitäisin luontevimpana ratkaisuna “ennustaa”, että huomenna on samanlainen ilma kuin tänäänkin. Mahdollisuus virheeseen lienee tällä “menetelmällä” vähäisin.
Ilmatieteen laitos ei kuitenkaan toimi tällä periaatteella. Meteorologeilta päinvastoin edellytetään nimenomaan sitä, että he pystyvät varottamaan säätilan jyrkästä muutoksesta.
Miksi ihmeessä kansantaloustieteilijöiltä, analyytikoilta ja talousmedialta ei edellytetä samaa ja miksi ne eivät pysty parempaan? Vastaus jälkimmäiseen kysymykseen on mielestäni varsin ikävä.
Kohdassa 1) rajasin riskiä myymällä osakkeita. Ennustajaukot ja heidän näkemyksiään välittävä talousmedia eivät itse ole pahemmin sitoutuneet sijoittamiseen. Riski, jota he pelkäävät, on riski erottua joukosta. Juuri sen takia on turvallisinta olla ennustamatta mitään: huomenna on samanlainen sää kuin tänään!
Kaiken huipuksi nämä ovat peräti vanhoja pohdintoja. 1990-luvun alussa Koivisto kauhisteli BKT-ennustajien intoa pohtia prosentin kymmenyksiä, vaikka merkittävämpää olisi ollut ennustaa BKT:n laskevan eikä nousevan, kuten kaikki ennustukset kuuluivat.
IT-kuplan aikoihin PE =50 tuntui analyytikoista luontevalta luvulta ja 2007 alun ennusteitten mukaan kehittyvien kansantalouksien kysyntä takasi taloudellisen kasvun jatkumisen vielä useitten vuosien ajaksi.
Joko me tarvitsemme paljon parempia prognooseja tai sitten on parasta lopettaa nykyisenlaisten “ennusteiden” tuottaminen kokonaan. Eihän se tee muuta kuin sotkee esim. meikäläisen yksinkertaisen miehen yksinkertaisia ajatuksia irrelevanteilla detaljeilla.
KL:n pääkirjoitus
KL:n päätoimittaja Hannu Leinonen täräytti täyslaidallisen Kauppalehdessä 2008-12-05:
”Menossa olevan finanssikriisin myllertäessä ja globaalin taantuman uhatessa pitää kysyä, onko taloustiede tiede ollenkaan. Millaisia tekijöitä tämän tieteen miehet ja naiset ovat, kun eivät ole isommin saaneet suitaan auki, silloin kun tätä kriisiä alettiin kehrätä… Jos taloustiede olisi tiede, olisi sen edustajien luullut pystyvän vakuuttamaan kaikki siitä, että maailma oli ajautumassa oman laitansa yli. Niin ei käynyt. Päin vastoin vaikuttaa siltä, että ekonomistit ovat edelleen pahasti hukassa.”
Samat sanat voisi tietysti esittää niin yritysten analyytikoista kuin heitä siteeraavasta talousmediasta.
Taloustiede tieteiden joukossa
Tunnetun sanonnan mukaan on olemassa kyljyksiä ja talouskyljyksiä, on olemassa nakkeja ja talousnakkeja ja samoin on olemassa tieteitä ja taloustieteitä.