Viisas raha virtaa kohti Kiinaa

Euroopan keskupankki työntää euroja markkinoille ostamalla velkakirjoja. Mutta mihin raha virtaa?

Toivottavaa olisi, että raha päätyisi Eurooppalaiseen yritystoimintaan, mutta niin ei välttämättä heti tapahdu. Halpa raha voi hyvinkin löytää muita kohteita. Niin näyttäisi nytkin käyneen. Raha on ottanut suunnan kohti itää, kaakkois-Aasiaa ja siellä erityisesti Kiinaa ainakin jos on uskominen pörssikurssien kehitystä. Sanghain pörssi on noussut liki 100% vuoden aikana ja Honkong:n pörssikin lähes 50%. Suuri osa noususta on tapahtunut aivan viime kuukausien aikana.

 

Pörssikurssien kehitys (kaikki dollareina arvostettuna) viimeisen vuoden ajalta (Lähde: Yahoo)

Ilmiötä, jossa sijoittajat ja investointipankit lainaavat yhdessä valuutassa (esim. €), ja ostavat sitten osakkeita tai muita tuottavia instrumentteja toisessa valuutassa (esim. Kiinan Yuan) kutsutaan nimellä carry trade. Tästä on muitakin seurauksia kuin se että ostettavien instrumenttien arvo nousee. Lainaksi otetut Eurot pitää vaihtaa toiseksi valuutaksi ja tämä aiheuttaa Eurojen ylitarjontaa markkinoilla ja heikentää Euron arvoa. Juuri näin on käynyt ja Euro on heikentynyt.

Me sijoittajat olemme sopuleja. Kun yksi lähtee voimalla rynnimään yhteen suuntaa lähtevät muut perässä. Kun yksi investointipankki suuntaa kohti Kiinaa niin sitten sinne lähtevät kaikki muutkin. Ilmiö kestää kenties vuoden kenties pari ja sitten suunta muuttuu. USA osakkeet olivat muutaman vuoden ajan suosittuja, mutta eivät enää. Nyt on ollut Kiinan vuoro.

Puhutaan sijoitusrahan virtaamisesta, mutta tosiasiallisesti virtaaminen on illuusiota koska jokaisella kaupalla on ostaja ja myyjä. Jos yksi saa rahaa pörssikaupalla niin toinen maksaa eikä kaupassa rahaa häviä eikä synny. Sama koskee valuuttakauppaa. Jos ostat dollareita ja myyt euroja niin joku saa ne sinun eurosi ja toisaalta taas saat jonkun toisen dollarit. Mutta yksi asia voi muuttua ja se on arvostustaso. Pörssiarvot voivat nousta tai laskea ja samoin voivat tehdä valuuttojen keskinäiset suhteet. Nuo suhteet eli arvostustasot ovat mitattavia. Ja juuri niitä nuo yllä olevat graafit illustroivat. Niiden mukaan raha "virtaa" kiinalaisiin osakkeisiin.

Jatkuuko virta kohti Kiinaa miten pitkään? Jos Piksun maaindeksivertailusivua (http://www.piksu.net/analyysit/maaindeksit) on uskominen niin Kiinalaiset osakkeet voisivat P/E suhteen mukaan nousta vielä hyvinkin 30%. Mutta eihän sitä kukaan tiedä. Päätökset ja valinnat on jokaisen tehtävä itse.

One thought on “Viisas raha virtaa kohti Kiinaa

  1. Kiinalaiset ostavat myös itse
    Draivereina samat kuin länsimaissakin. Korkotaso on laskemassa ja osakkeet näyttävät houkuttelevilta. Uusia osaketilejä avataan viikossa n 5 miljoonaa. Alkuvuoden pörssiralli saa viimeisetkin epäilijät siirtymään kelkkaan mukaan. Stock connect -järjestelmä jonka avulla kiinalaiset ovat voineet vähän aikaa ostaa osakkeita rajoitetun määrän Hongkongin pörssistä joissa usealla kiinalaisella yrityksellä on kaksoislistaus on saanut hk:n pörssin hurjaan ralliin, saahan seillä saman osakkeen halvemmalla kuin Shanghaissa.

Comments are closed.

Related Posts