Valuuttakatsaus: Minne menossa?

Paljon seurattujen osakeindeksien lisäksi myös valuuttakurssimuutokset vaikuttavat ulkomaille sijoittavan tuottoihin. Mikä tilanne nyt on?

USD: Taala on epäilemättä tärkein yksittäinen valuutakurssi. Sen lisäksi että mailman sijoitusvarallisuudesta suurin osa on jenkeissä myös useampi muu valuutta on käytännössä sidottu taalaan, mm. hongkongin dollari. Taala on vastakkaisita odotuksista huolimatta pysynyt heikkona. Tämä on aiheuttanyt tappioita ja tuskaa monelle hegde-fundille jossa on ollut lyhyet positio taalaan. Aivan viime viikoilla näyttäisi siltä että taala on viimein alkanyt heiketä (laskeva käyrä ylläolevassa kuvajassa), mutta saamme vielä odottaa vahvistusta tähän.

GBP: Punta on vahvistunut lisäten punnassa noteerattujen osakkeiden tuottoa. En näe syytä miksi trendi ei jatkuisi, vähitellen odotellaan jo koronnostoa inflaation ja laukkaavien asuntohintojen hillitsemiseksi.

NOK: Norjan kruunu oli vuodenvaihteen tienoilla erittäin heikkona, mutta on sen jälkeen vahvistunut selvästi

SEK: Ruotsin kruunu on hieman heikentynyt viime aikoina syöden ruotsin kruunuissa noteerattujen osakkeiden tuottoa. Kruunu on harvoja valuuttoja joka on viime kuukausian hekentynyt euroa vastaan. Lievää ylipainoa siis

 

JPY: Jenin heikkeneminen loppui vuodenvaihteen kieppeillä japanin keskuspankin urheasta rahanpummpauksesta huolimatta. Sen jälkeen kurssi on jopa hieman vahvistunut. Kumpi suunta on hyvä japaniin sijoittavalle? Periaatteessa vahvistuva kurssi lisää osakesijoituksen tuottoa, mutta koska japanissa on vientivetoista teollisuutta joka hyötyy voimakkaasti heikosta jenistä tilanne riippuu yrityksestä. Viime vuonna nähtiinkin voimakas nousu topix-indeksissä, joka on tänä vuonna pikemminkin laskenut.

AUD: Australian taala oli erittäin heikkona vuodenvaihteen kieppeillä, mutta on sen jälkeen vahvistunut. Aussitaalaa pidetään mailmantalouden kuumemittarina, onhan talous hyvin raaka-ainevetoista.

RUB: Rupla suorastaan syöksyi alkuvuodesta Krimin kriisin aikoihin. Kriisn vähitellen vaimetessa on kurssi vahvistunut n. 10%. Venäläisiin osakkeisiin maaliskuussa sijoittanut onkin saanut tuplavoiton sekä kurssien että ruplan vahvistuessa. Nyt näyttää siltä että juna on mennyt enkä osta lisää Venäjää.

ZAR: Myös etelä-afrikan randi oli vuodenvaihteessa hyvin heikkona ja kääntyi vahvimstuvaan suuntaan huolimatta maassa riehuvasta kaivoslakosta. Randi on nyt alipainossa, ja olenkin jo hieman keventänyt randin painoa salkussa.

Kurssien suhteet 100 päivän liukuvaan keskiarvoon on lähes kaikilla valuutoilla negatiivinen – eli valuutat ovat vahvistuneet euroa vastaan. Kun muut valuutat ovat vahvistuneet euro on siis heikentynyt, mikä edellyttäisi osakesalkussa euro-alueen ylipainottamista kun osakkeita saa "alennusmyyntihintaan".Kaiken kaikkiaan euro on edelleen (turhankin) vahva mutta nyt siis näkyy hienoisia merkkejä että heikkeneminen olisi alkanut. Tärkeimässä valuutassa – taalassa – tosin harmittavan vähän. Odottelen edelleen euron selkeämpää heikkenemistä ennen suurempia salkkumuutoksia.

Toki myös muut seikat vaikuttavat osto- ja myyntipäätöksiin, kuten osakkeiden arvostustasot. Osakearvopstuksissa liikutaan jo melko korkeilla tasoilla sekä jenkeissä että euroopassa.

One thought on “Valuuttakatsaus: Minne menossa?

  1. Oletko ajatellut tehdä

    Oletko ajatellut tehdä valuuttakauppaa binäärioptioilla? Sieltä saa suuret tuotot nopeasti, mutta tosin mahdollisuus on myös menettää pääomasna nopeasti.

Comments are closed.

Related Posts