Valtio on merkittävä yritysten saatavia takaava vakuutusyhtiö

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Valtion rooli yhteiskunnassa on ollut kasvussa. Erään osan tästä kehityksestä muodostaa valtion toiminta vakuutusyhtiönä, joka takaa ja vakuuttaa yritysten ja yksityisten ihmisten saatavia.

Suomi on edelläkävijä ja valtiomme takaa yksitysten yritysten saatavia enemmän kuin mikään muu Euroopan maa selviää valtiovarainministeriön riskikatsauksesta. (oikealla valtiovarainministeriön valmistama vertailu).

Valtion velkaan liittyy huomattava korkoriski

Valtiontalouden suurimmat riskit eivät kuitenkaan välttämättä liity takauksiin (eläkevastuut, vientiltakaukset, pankkivakaus, asuntolainat,....) vaan voivat yhtä hyvin liittyä velkaan. Valtionvarainministeriö kiinnittää huomiota siihen että jo yhden prosentin nousu korkotasossa kasvattaa valtion menoja puolella miljardilla.

Viime vuodet matala korkotaso on alentanut korkomenoja huolimatta velan voimakkaasta kasvusta. Suomen valtion budjetissa korkomenot ovat laskeneet vuoden 2008 2,2 mrd. eurosta 1,5 mrd. euroon vuonna 2016. Samalla korkomenojen osuus bruttokansantuotteesta on puolittunut. Vastaavana ajanjaksona valtion ja kuntien yhteenlaskettu velka on lähes kaksinkertaistunut.

Korot eivät kuitenkaan pysy matalina ikuisesti. Jos yleinen korkotaso nousee esimerkiksi pysyvästi yhden prosenttiyksikön verran, lisää se valtion budjettivelan korkomenoja siten, että esimerkiksi vuonna 2020 vuotuisen velan korkomenot olisivat noin 500 milj. euroa ennustettua korkeammat. Nousevat korot välittyvät korkomenoihin muun muassa sitä myötä, kun valtiolle ja paikallishallinnolle tulee tarve laskea liikkeelle uutta velkaa.

Suomen takaukset korkealla tasolla

 

Kansainvälisesti tarkasteltuna Suomen takaukset ovat korkealla tasolla. Maiden välisten takausten nimellisarvojen vertailu on hankalaa muun muassa eri maiden erilaisten raportointikäytäntöjen vuoksi. Tuoreimman saatavilla olevan Eurostatin keräämän aineiston (2015) mukaan Suomen julkisen talouden takaukset suhteessa kokonaistuotantoon ovat EU-maista korkeimmat. Kaikkien valtion takausten nimellisarvo on kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa ja on nyt 46 mrd. euroa, eli noin 21 % suhteessa kokonaistuotantoon. Vuonna 2016 kasvua oli 1,7 mrd. euroa. Tämän lisäksi kansainvälisille rahoituslaitoksille vaadittaessa maksettavien pääomavastuiden määrä on moninkertaistunut viime vuosien aikana lähinnä EU:n talouskriisin hoidon myötä. Niiden suhde kokonaistuotantoon on 8,4 %.

 

Erityisesti ovat nousseet Finnveran ja valtion rahastojen — käytännössä valtion takaamien asuntolainojen — takaukset. Vaikka viennin rahoitukseen liittyvät vastuut eivät kasvaneet viime vuonna, vastuisiin liittyy edelleenkin kasvupaineita. Vuoden 2016 aikana eduskunta hyväksyi lukuisia vienninrahoituksen enimmäisvaltuuksien korotuksia. Tämä ennakoi sitä, että valtion vastuiden voimakas kasvu tulee myös jatkumaan lähivuosien aikana. Myös maakuntauudistukseen liittyvät rahoitusjärjestelyt saattavat lisätä merkittävästi valtion takauskantaa kiinteistöjen ja luottojen siirtymisen myötä.

Lisää uusi kommentti

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.