Tutkimuksen kohteena

Meikäläistä syynätään

 

FM Tommi Laitinen Turun yliopistosta tekee väitöskirjaa, joka käsittelee mm. ”osakesijoittajien riskikäsityksiä ja riskienhallintaa”. Oman käsitykseni mukaan sijoittajan vaikutteet, ajatusmaailma ja ajankäyttö ovat keskeisiä asioita.

”Esitelmöin” aiheesta nelisen tuntia ja muistaakseni siinä ajassa Tommi ennätti tehdä pari kysymystäkin. Lopuksi annoin kouraan Peltomäen kanssa tekemäni kirjan, jossa asiat ovat jäsennellymmin kuin suusanallisessa esityksessä.

Mielestäni on hyvä, että tällaista aihetta tutkitaan ja jos joku haluaa tulla haastatelluksi, Tommiin voinee ottaa yhteyttä FB:n viestittoiminnon kautta.

Koska olen aiheessa objekti, en kokonaisuutta sen enempää kommentoi.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt