Tutkimuksen ja (talous)median sananvapauden rajat

Käyttäjän J.Vahe kuva

Itä-Suomen yliopisto tiedotteessaan alun perin kertoi:

”Niistä vain kahdeksan täytti Eviran suosituksen, jonka mukaan vitamiinin pitoisuus tuotteessa saa olla korkeintaan 20 prosenttia enemmän tai vähemmän kuin tuoteseloste ilmoittaa. Lähes kaikissa valmisteissa D-vitamiinia oli ilmoitettua vähemmän. Kaksi valmistetta ei sisältänyt D-vitamiinia lainkaan...”

Yle otsikoi seuraavasti: ”D-vitamiinivalmisteista paljastui huijauksia”

Itä-Suomen yliopisto oikoi ensin seuraavasti: ”Tutkijat pahoittelevat sitä, ettei yliopiston tutkimuksessa käytetyn analyysimenetelmän ero teollisuudessa käytettyihin akkreditoituihin menetelmiin ole tullut uutisoinnissa kyllin selkeästi esille. [JV: ei mainittu laisinkaan]

– Omat analyysimme tehtiin taustatietojen hankkimiseksi tutkimustarkoituksiin. Tuloksilla ei ole tarkoitus haastaa virallisia analyysitodistuksia.” [JV: Näinhän juuri tehtiin]

Joku huomautti tutkijoilla olevan velvollisuus tiedottaa tuloksistaan ja alistaa ne tiedeyhteisön arvioinnille. Ikävä tosiasia on, että Itä-Suomen yliopisto suuntasi tiedotteensa keskeneräisistä kokeistaan yleiselle medialle ja sen sisältö oli, ettei kuluttajille tarkoitettuihin vitamiinivalmisteisiin ole luottamista. Seurauksena oli valmisteiden nopea vetäminen pois apteekeista. Kun Itä-Suomen yliopisto käsittääkseni nyt on selkeästi ilmoittanut erehtyneensä, sillä on edessään varsin ikäviä realiteetteja.

Nettikirjoittelu yleensä ja erityisesti julkkiksista ja poliitikoista antavat vaikutelman, että mitä tahansa saa sanoa. Toisaalta on kuitenkin selviä viitteitä siihen, että talouselämä on valmiimpi menemään tuomioistuimiin, koska läheskään kaikki firmat eivät ole yleisön kosiskelusta riippuvaisia.

Kunnianloukkauskin on talousmediassa täysin mahdollista, mutta keskeisin on YRITYKSEN LIIKETOIMINNAN VAHINGOITTAMINEN, lähteenäni Päivi Tiilikka: Journalistin sananvapaus, 2008 s. 261-269,  292-305.

Lähtökohtana on vahingonkorvauslain 5 luku 1 §:n määräys, että jotta taloudellinen vahinko tulisi korvattavaksi, VAHINGON KORVAAMISEEN ON ERITTÄIN PAINAVIA SYITÄ (ko. lain mainitsemaa 2 muuta vaihtoehtoa ei sovellu mediaan). Tämä ei ole mitään teoriaa, sillä:

- KKO (1991:79) määräsi 100.000 markan korvauksen lehtikirjoituksesta, jossa oikeastaan vain moitittiin eräitä lastenvaunuja. Kirjoitus perustui virheellisiin tietoihin ja se oli kirjoitettu tuotetestin tapaan, vaikka kyseessä olikin vain yksittäinen kritiikki.

-  käräjäoikeus tuomitsi Nostokonepalvelulle peräti 15 miljoonan markan vahingonkorvauksen lehtikirjoituksesta, jossa lähinnä vain kerrottiin poliisin tutkivan firman asioita, joissa lievästi sanoen oli paljon vähintäänkin persoonallisia piirteitä.

HelHO (3427/2003) arvioi Nostokonepalvelun vahingoksi 2 miljoonaa markkaa, mutta monipolvisen pohdinnan jälkeen päätti olla tuomitsematta vahingonkorvauksia

Samaan suuntaan pyrki pörssiyritys E:n pääomistaja P haastamalla oikeuteen monta mediaa, jotka olivat käsitelleet P:n tuomitsemiseen päättynyttä jupakkaa. P hävisi suurimman osan jutuista, mutta arveltiin kanteitten hillinneen kirjoittelua.

Sama pätee edelleen siihen, kun pörssiyritys L:n perustajapariskunnan poika tuomittiin ankaraan vankeusrangaistukseen alaikäisen parittamisesta, media mainitsi kyllä miehen koko nimen, mutta pidättäytyi miltään osin mainitsemasta L:ää, jonka johtajana tyyppi oli aikaisemmin ollut. Ratkaisu oli tietoisesti harkittu ja asiaa perusteli minulle eräs taloustoimittaja. Siis yrityksellä on suurempi ”intimiteetti” kuin ihmisellä!