Suomi sulkee hiilivoimaa

Fortum on päättänyt lopettaa sähköntuotannon Inkoon hiilivoimalaitoksellaan. Tuotantotoiminta loppuu helmikuussa 2014, jonka jälkeen yhtiö siirtää voimalaitoksen kolme yksikköä pitkäaikaiseen säilöntään. Päätöksen seurauksena Fortum kirjaa 25 miljoonan euron arvonalentumistappion Power-divisioonan vuoden 2013 kolmannen neljänneksen tulokseen.

Inkoon 1000 MW voimalaitos (Lähde: Wikimedia commons)

Inkoon voimalaitos on toiminut pääosan toiminta-ajastaan varavoimalaitoksena

Vuosina 1974 – 1978 käyttöönotettu Inkoon voimalaitos on viime vuosikymmenet toiminut varavoimalaitoksena ja on tuottanut sähköä Pohjoismaisille markkinoille pääosin kulutushuippujen aikana. Voimalaitos koostuu neljästä 250 megawatin yksiköstä, joista osa on ollut pitkiä aikoja pois markkinoilta pidennetyssä käynnistysvalmiudessa.

Voimalaitoksen sulkeminen ei suurestikaan vähennä hiilen 8% osuutta sähköenergiastamme. Pääosa hiilisähköstä on tähänkin saakka tuotettu voimaloissa, joiden säköntuotannon ylijäämälämpö (noin 60% energiasta) on voitu ohjata kaukolämpöverkkoon. Inkoossa tämä ei valitettavasti ollut mahdollista.

Sähköenergian lähteet (Lähde: Energiateollisuus)

Inkoon voimalaitoksen kolmosyksikkö oli osa Energiamarkkinaviraston tehoreservikapasiteettia lokakuusta 2011 kesäkuun 2013 loppuun. Inkoon voimalaitos ei tullut enää valituksi jatkokaudelle tänä keväänä. Maaliskuun lopussa, 27.3.2013 Fortum ilmoitti pohjoismaiseen sähköpörssiin, Nord Pool Spotiin sulkevansa voimalaitoksen nelosyksikön, joka ei ole ollut lainkaan tuotannossa vuoden 2008 jälkeen. Ilmoituksen jälkeen voimalaitoksen kokonaiskapasiteetti laski 750 megawattiin.

Toiminnan loppuminen aiheuttaa 80 työpaikan menetyksen

Inkoon voimalaitokselta vähennetään noin 80 työpaikkaa viimeistään helmikuussa 2014. Fortum käynnisti 12.6. voimalaitoksen koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut, jotka päättyivät 24.7. Voimalaitoksella työskentelee yhteensä noin 90 henkilöä.

Päätöksen taustalla on Inkoon voimalaitoksen heikko kannattavuus. Hiililauhdevoiman tarve pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla on vähentynyt talouden taantuman ja sähkön tukkuhintojen laskun myötä. Voimalaitoksen käyttöaste on siksi ollut alhainen viime vuosina. EU:n teollisuuden päästödirektiivin (IED) vaatimukset ovat tuomassa vielä lisärasitusta vanhojen hiilivoimalaitosten kannattavuuteen.

Tuotantotoiminnan lopettamiseen johtavaa päätöstä edelsi selvitys, jonka aikana yhtiö arvioi Inkoon hiilivoimalaitoksen toiminnan vaihtoehtoja tulevaisuudessa. Muut vaihtoehdot olivat nykyisen toiminnan jatkaminen tai voimalaitoksen osittainen sulkeminen.

”Henkilöstövähennykset ovat erittäin valitettavia, mutta tässä tilanteessa väistämättömiä. Tuemme työnsä menettävien työntekijöiden työnhakua ja uudelleensijoittumista monin keinoin. Selvitämme seuraavien kuukausien aikana myös Inkoon alueen käyttöä muihin tarkoituksiin, sillä voimalaitosalueen sijainti sataman läheisyydessä voi antaa siihen mahdollisuuksia”, sanoo Power-divisioonan johtaja Matti Ruotsala Fortumista.

 

3 thoughts on “Suomi sulkee hiilivoimaa

  1. Sähköä ilmassa ja ilmasta

    RWE suuri saksalainen voimayhtiö (suurin sähköntuottaja) leikkaa sähköntuotantokapasiteettiaan 6% johtuen sähkön kysynnästä. Näin Saksassa missä teollisuus pyörii varsin terhakkaasti. Suoraan tiedotteesta huonosti kääntäen " johtuen jatkuvasta aurinkoenergian lisääntymisestä monet voimalaitokset eivät ole enää taloudellisesti kannattavia".  EON sulki myös voimalaitoksiaan johtuen energian huonosta kysynnästä sekä hintakehityksestä.

    Tämä RWE juuri ilmoitti 38% tuloksen laskusta ensimmäisellä vuosipuoliskollaan. Jos nyt jo tuuli- ja aurinkoenergia aiheuttaa uusiutumattomien energiantuotantolaitosten sulkemisia kuten tiedotteessa todettiin, niin voi vain kuvitella miten tulevaisuudessa. Aurinkoenergian tuotantokulut laskevat muutaman prosentin vuodessa. Aurinkoenergialla suuri osa kustannuksista on pehmeitä kustannuksia kuten lupia ja verkkoon kytkeytymisiä.

    Yhdysvaltoja, jota monet haukkuvat, on lisännyt vuosina 2000-2011 uusiutuvan energiaan sähköntuotannossa  47%. Tämä määrä ja kehitys vaikuttaa jo varsin paljon pitkäaikaisten voimalalaitosten investointeihin. Ydinvoimaloiden kannattavuus vaatii usean kymmenen vuoden käyttöikää aivan kuten muidenkin perinteellisten voimalaitosten rakentaminen. Eipä noita kauheasti ole rakennettu teollisuusmaihin vaikka ne ovat kuulemma kauhean kannattavia. Ristiriitaista, vai? Hajautettu sähköntuotanto joka näytäisi nousevan tulevaisuudessa valtavirtaan vaatii jakeluverkolta varsin paljon kehityspanoksia mikä on Suomessa jotenkin unohtunut.

    Tämä paasaus mitä esitin on vain alustusta muutamille seuraaville lauseille. Suomen energiantuotannossa on monia yhtäläisyyksiä paperiteollisuuteemme. Paperitehtaamme kohtasivat vuonna 2000 trendinomaisen kysynnän vähenemisen jonka johdosta voluumit laskivat samanaikaisesti hintojen kanssa. Itse näen tämän kanssa energiantuotannossa yhtäläisiä kehityskulkuja. Tehdään suuria investointeja jotka eivät koskaan kannata.  Ja sitten ihmetellään suu auki kuinka tässä näin kävi vaikka merkit ovat ilmeisiä.

    1. Olen valmis maksamaan siitä että voin säästää sähköä

      Olisi kiva jos olisi sellainen aurinkopaneeli joka:

      • on kytkettävissä sähköpistokkeella parvekkeen pistorasiaan
      • tuottaa sähköä sillä tavoin, että se vähentää minun omaa sähkölaskua  (maksan sähköstä varmaan viisi kertaa enemmän kuin tukkuhinta)

      Ei ole vaan ilmestynyt rautakauppaan sellaista sopivaa. Olisin valmis vähän maksamaan siitä, että säästän.

      1. Minustakin tuo olisi hienoa!

        Jakeluverkosto ja mittaus kahteen suuntaan vaatii vielä kehittelyä. Näistä aidosti hajautetuista energiasysteemeistä on paljon erilaisia visioita saa nähdä mikä tulee valtaväyläksi. Jos vaikka ympäristöystävällinen vedyllä toimiva sähköauto yleistyy niin eihän sitä kannata 95% ajasta käyttää tyhjänpanttina. Koska tällainen auto on sähkövoimala sehän voisi sen ajan jauhaa sähköä kun sillä ei ajaeta. Nyt minunkin auto lojuu valtaosan, varmaan 98%, ajasta täysin mitään käyttöä autotallissa. Tekisi edes sähköä sen ajan.

Comments are closed.

Related Posts