Suomen Pankki: Osakkeenomistajat joutuvat rahoittamaan horjuvia pankkejaan

Suomen Pankin Euro & Talous lehden julkistamistilaisuudessa puhunut pääjohtaja Erkki Liikanen kertoi että:

  • Pankkien osakkeenomistajat joutuvat nykyisessä kriisissä vastaamaan pankkien pääomittamisesta (kun pankkien vakavaraisuus jatkossa horjuu / Piksu toimitus)
  • Maailmantalouden kasvu heikkenee ja arvioidaan olevan 3,6% ensi vuonna. (Kasvun painopiste on kehittyvissä maissa ja Suomen kasvuksi arvioidaan 0,9%.)
  • Luottolamassa ei vielä olla, mutta on tärkeää estää kielteinen kehitys. Demokraattisen, poliittisen päätöksenteon on hoidettava oma osuutensa ja laitettava valtiontaloutensa kuntoon. Pankkien taseissa olevien valtion velkakirjojen arvo riippuu valtioiden toimista.
  • Euroopan Keskuspankki on (Perustamiskijansa ja mandaattinsa vastaisesti / Piksu toimitus) joutunut ostamaan velkaantuneiden valtioiden joukkovelkakirjalainoja ja tällä tavalla tukemaan (Eurobondien kaltaisella tavalla / Piksu toimitus) velkaantuneita maita. Joukkuepelaajana Erkki Liikanen kertoi tukevansa näitä Euroopan keskuspankissa yhteisesti sovittuja menettelytapoja.

Euro & Talous lehden mukaan Suomi on pärjännyt viime vuosina yhtä hyvin kuin talouttaan tasapainossa pitäneet kauko-Idän maat.

BKT:n kehitys (Lähde: Euro & Talous)

Enemmän ja parempaa tietoa talouden kehittymisestä on Suomen Pankin Euro & Talous lehdessä.

 

 

 

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,