Sijoittajien tornihuhut

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki

Tornihuhut ovat tuttuja ainakin armeijan harmaissa aikaa viettäneille. Näitä huhuja löytyy niin Lasse Virénin Cooper-testin ennätyksistä kuin konemaisista palkkasotilaista tai kantahenkilökunnasta. Yhteistä kerrottaville huhuille on se, että niillä ei ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tornihuhuilla lähinnä viihdytetään ja vahvistetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tosin veikkaisin myös, että tarinankertoja ja kuulija useimmiten uskovat vilpittömästi näihin huhuihin.

Sijoittajat elävät samalla tavalla melkoisessa huhujen virrassa, joista osa on sepitetty tukemaan tarinankertojien omia tarpeita. Oli sitten kyseessä markkinoiden totaalista romahdusta ennustava analyytikko tai kuumia sijoitusvihjeitä jakava asiantuntija, niin useimpiin meistä nämä tarinat vaikuttavat tavalla tai toisella. Hyvät tarinankertojat otetaan vakavasti myös mediassa, etenkin jos kertojan takana on tunnuttu yritys tai häneltä löytyy aikaisemmin oikeaan osunut arvaus.

Yhtenä virallisena huhugeneraattorina on toiminut jenkkien koronnoston ajankohta. Tarinoiden ja huhujen voimalla FED on kyennyt ohjailemaan osakeindeksejä jo pitkään ja tehokkaasti. Tarinoiden tenho on ollut myös vahva, sillä lähes jokaisesta uudesta huhusta on alkanut melkoinen mylläkkä analyytikoiden ja sijoittajien keskuudessa. Sijoittajien tornihuhuilla onkin ohjattu tehokkaasti näkemystä talousmahdin nykytilasta ja mahdollisesta kasvun vahvistumisesta.

EKP:kin on opetellut FED:in tapaan ohjailemaan markkinoita vihjeiden ja huhujen voimalla toivoen, että massat toimisivat odotusten mukaan. Perinteisestihän USA:n aivastaessa Eurooppa on sairastunut. Tällä kertaa tosin Euroopassakin sairastumista on torjuttu uudella lääkityksellä, rahaelvytyksellä. Lääkkeen johdosta taudinkuva onkin hieman muuttunut ja terapiana on otettu käyttöön huhujen ja tarinoiden voima talouden ohjauksessa. Pöydälle on nostettu spekuloitavaksi avoin kysymys elvytyksen kestosta ja määrästä. Jostain syystä eurooppalaisten kertomat tarinat eivät kuitenkaan ole uskottavia, ainakaan jos niiden voimalla talouskasvu pitäisi käynnistyä.

Myös osakemarkkinoilla osataan. Tästä yhdysvaltalainen GoPro-yhtiö on hyvä esimerkki. Analyytikoiden nopean takinkäännön seurauksena yhtiön arvosta leikkautui kuukaudessa suunnilleen puolet pois. Ei siinä, ettei osakekurssin laskulle olisi perusteita, mutta huhujen voimaa ei voi tapauksessa kieltää. Lisäksi pari analyytikkoa oli hieman aikaisemmin kehottanut ostamaan yhtiötä varauksetta ja nostanut tavoitehintojaan. Kärjistäen vaikuttaisi siltä, että hinta ajettiin nopeasti ylös, jotta se voitaisiin ajaa rytinällä alas lyhyeksi myyjien voitoiksi. Massiivisuudesta kertoo myös se, että syyskuun lopussa GoPro:n markkinoilla olevasta osakekannasta neljännes oli myyty lyhyeksi, vaikka kurssi oli jo puolittunut.

Ja mitä tästä kaikesta voi oppia? Ihminen on luonteeltaan utelias, jonka kyltymätöntä tiedonjanoa hyvin kerrotut huhut ruokkivat. Ja tähän saumaan parhaat satusedät osaavat iskeä. Mikäpä siinä, onhan sijoittajahuhuja mukava kuunnella, kunhan välillä muistaa kurkistaa ikkunasta ulos ja todeta myös omin silmin miltä maailma oikeasti näyttää, ilman tarinankertojien tulkintaa.

 

Lisää aiheesta muualla:

Wikiquote.org: Tornihuhu

KL: BlackRock uskoo: Fed lykkää yhä koronnostoja

Arvopaperi: GoPro pohjalukemissa

WallStreetPoint: Short interest has increased in three stocks: GoPro Inc (NASDAQ:GPRO), National General Holdings Corp (NASDAQ:NGHC), BroadSoft Inc (NASDAQ:BSFT)

Fool.com: Hey, GoPro Inc Investors: Stop Listening to Analysts

Taloussanomat: Torstaina selviää, tuleeko setelisinkoon lisää ruutia

Lue Punaisen mukin blogia

Related Posts