Rakennemuutokset auttavat, Euroalueen talouskasvu kiihtyy

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen eduskunnan talousvaliokunnalle: Vetovuoro kansainvälisessä talouskasvussa on vaihtunut. Viime aikoina talouskasvu on hidastunut nousevissa talouksissa, mutta kiihtynyt vähitellen puolestaan kehittyneissä talouksissa. Euroalueenkin talouskasvun ennustetaan vuonna 2015 nopeutuvan edellisvuotisesta. Keventynyt rahapolitiikka on osaltaan tukenut euroalueen kasvua. Kun maiden väliset erot rahapolitiikan välittymisessä ovat kaventuneet, yritysten rahoituksen kustannukset ovat pienentyneet ja saatavuus parantunut kaikkialla euroalueella. Kasvua ovat tukeneet myös euron heikkeneminen ja öljyn hinnan lasku.

”Rahapolitiikka ei voi yksin ylläpitää talouskasvua. On tärkeää, että kasvun edellytysten paraneminen on laaja-alaista”, totesi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen eduskunnan talousvaliokunnassa järjestetyssä julkisessa kuulemisessa. Euroalueella julkisen talouden tila on parantunut, rakenneuudistukset ovat etenemässä, pankkisektoria on vahvistettu ja yksityisen sektorin velkatasot ovat alentuneet. ”Rakenteellisia uudistuksia tulee jatkaa kasvun edellytysten vahvistamiseksi”, pääjohtaja Liikanen tähdensi.

”Kasvu- ja inflaationäkymiin liittyy edelleen ennakoitua heikomman kehityksen riskejä”, Liikanen varoitti. Nousevien talouksien kasvun hidastuminen uhkaa vaimentaa maailmantalouden kehitystä.  Sekä kasvu- että inflaatioennusteita onkin korjattu kesäkuun jälkeen aiemmin arvioitua vaimeamman kehityksen suuntaan. EKP:n neuvosto seuraa kaikkia tekijöitä, jotka hidastavat inflaatiovauhdin palautumista tavoitteen mukaiseksi eli hieman alle 2 prosenttiin keskipitkällä aikavälillä.

”EKP:n neuvosto on mandaattinsa rajoissa valmiina turvautumaan kaikkiin käytettävissä oleviin keinoihin rahapolitiikan oikean mitoituksen turvaamiseksi”, painotti Liikanen. Tämän vuoksi laajennetun omaisuuserien osto-ohjelman toteuttamista jatketaan, kunnes EKP:n neuvosto katsoo inflaatiovauhdin palautuvan kestävästi tavoitteen mukaiseksi eli hieman alle 2 prosenttiin keskipitkällä aikavälillä. ”EKP:n hintavakaustavoite on symmetrinen. Tämä tarkoittaa, että rahapolitiikalla reagoidaan sekä liian hitaaseen että liian nopeaan inflaation yhtä voimakkaasti”, korosti pääjohtaja Liikanen.

Suomen talouden kehitys on pysynyt vaimeana. Talouskasvun ennustetaan olevan nyt vähitellen käynnistymässä, mutta vahvaa kasvua ei ole lähiaikoina odotettavissa. Talouden vaikeuksien voittaminen edellyttää kasvumahdollisuuksia tukevia rakenneuudistuksia, julkisen velan kasvun pysäyttämistä ja kustannuskilpailukyvyn parantamista. Kaikkien näiden kolmen pilarin osalta eteneminen on kesken.

Lisää tietoa

Pääjohtajan Liikasen esitys eduskunnan talousvaliokunnassa (PDF)

 

 

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt