Rahastosijoittajat kotiuttavat rahaa osakkeista korkoinstrumentteihin

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin finanssialan rahastoraportin mukaan maaliskuun aikana nettomääräisesti 309 miljoonaa euroa uutta pääomaa.

Osakerahastoista pääomia kuitenkin nostettiin pois yli 500 miljoonaa euroa. Rahoja siirrettiin ennen kaikkea korkorahastoihin. Sekä lyhyen koron rahastot että pitkän koron rahastot saivat satoja miljoonia uutta pääomaa. 

”Yhdysvalloissa osakeindeksit ovat rikkoneet kerta toisensa jälkeen ennätyksiä ja vuosituotot ovat olleet yli 20 prosenttia. Pohjois-Amerikkaan sijoittavista osakerahastoista on kuitenkin lunastettu alkuvuonna kaikkien eniten varoja. Näyttää siltä, että sijoittajat ovat osin kotiuttaneet voittojaan”, summaa Finanssialan Keskusliiton analyytikko Elina Salminen.

Rahastojen yhteenlaskettu arvo nousi positiivisen markkinakehityksen myötä lähes 500 miljoonalla eurolla. Kuun lopussa rahastojen yhteenlaskettu pääoma oli 110,5 miljardia euroa.

Pitkän koron rahastoissa eniten uutta pääomaa kertyi kehittyvien markkinoiden rahastoluokkaan, jonka nettomerkinnät olivat yhteensä 168 miljoonaa euroa. Kyseinen rahastoluokka pärjäsi maaliskuussa parhaiten 11,3 prosentin keskimääräisellä vuosituotolla. Sharpen mittarilla mitattuna parhaiten menestyivät euroalueen korkeariskiset yrityslainat, joiden keskimääräinen Sharpen luku vuoden aikajänteellä oli 4,1.

Rahastoraportti, maaliskuu 2017 
Markkinakatsaus, maaliskuu 2017

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt