Osuinkohan oikeaan?

Aivan tämän vuoden alussa pohdin mahdollista "vuoden termiä". Viime vuonnahan tuo titteli taidettiin ojentaa Grexitille. Arvelin IMF:n tutkimuksen ns. fiskaalikertoimen tarkistustarpeesta tulevan vielä otsikoihin. Oikeastaan en osannut odottaa tälle termille näin kuuluvaa keskustelustarttia, että peräti ihan Euroopan komission huippuaskelmilta käydään termiin käsiksi. Totta kai, koska IMF:n löydös asettaa komission harjoittaman "säästäkää itsenne hengiltä" -politiikan täysin järjenvastaiseen valoon, tuo tutkimustulos halutaan pitää poissa otsikoista.

Komission puolelta ollaan sikäli oikeassa, että euromaiden lainarahan hinnat ovat tulleet alas. Toisaalta kriisi on jo levinnyt pitkälti poliittiseksi ja sosiaaliseksi kriisiksi. Financial Timesin aina ansiokas toimittaja Gillian Tett käy kolumnissaan läpi aivan uusista haasteista. Yhdysvaltain suuret sijoitusvarallisuudet ovat nostaneet PIIGSin rinnalle toisenlaisen ryhmittymän huolenaiheekseen, ns. FISH-maat (Ranska, Italia, Espanja ja Hollanti). Vaikka Ranskaa ja Hollantia ei ollakaan pidetty (vielä) kriisimaina niin kehityskulku on huolestuttava näissäkin maissa, eritoten Ranskassa. Ranskankin tulee melko pian aloittaa komission lääkekuurin "nauttiminen". Muistissa toki on useat lieveilmiöt, kuten satamasaarrot, rekat poikittain maanteillä ja Pariisin lähiöissä palaneet autot.

Ei liene jatkossa mikään ihme, että komissio antaa "erivapauksia" talouskurisopimuksen lipeämisissä. Tasapainoilu "markkinoiden luottamuksen" ja laajan kansalaislevottomuuden välillä on ilman muuta vaikeaa. Sekin on tiedossa, ettei euromaat voi ylläpitää kolossaalista byrokratiakoneistoa, vaan leikkauksille on tarvetta. Suomessakin tietyt absurdit rahareiät nauttivat sitkeästi epätervettä luottamusta ja meilläkin on vaara säästää vääristä kohteista.

Tästä tulee mieleen Kreikan Syriza-puolueen puheenjohtaja Alexis Tsirpaksen haastattelu. Tsirpas näkee Kreikan säilyttämisen euromaana tavoiteltavana päämääränä, mutta näyttää ymmärtävän tosiasiat: liika velka pitäisi ilman muuta saneerata. Ei talous tokene kasvuun, vaikka valtiolainat käyvätkin kaupaksi, jos yritysmaailma ei saa rahoitusta järkevään hintaan. Vilkaiskaapa vaikka näitä tukkurahan hintoja. Jotkut euroalueen "luotettavat" pankit saavat rahoitusta näillä koroilla, kun taas toiset ovat enemmän tai vähemmän EKP:n hinnoittelun uhreja. Mahdollinen ohjauskoron lasku toki kaventaisi tätä hinnoittelueroa, mutta vaaransa siinäkin on. Ensimmäiseksi mieleen tuleee se, ettei riskejä osata hinnoitella enää lähimainkaan oikein. Yhtä kaikki, espanjalaiset ja saksalaiset firmat saavat luottoa pankeiltaan tyystin erilaisin hinnoin. Se on omiaan ohjaamaan eri euromaiden talouksien erkaantumista.

Toistaiseksi Euroopan komission lupaus siitä, että Kreikka on erikoistapaus velkasaneerauksissa pitää kutinsa. Markkinoiden luottamus todennäköisesti mitataan vasta sitten toden teolla, kun tämä lupaus rikotaan.

One thought on “Osuinkohan oikeaan?

  1. Tämä on kuin olisi

    Tämä on kuin olisi karusellissä ja välillä ylhäältä katsoo kun alhaalla sekoillaan. Joka media uutisoi ihan omilla tavoin ja aivan toisistaan poiketen. Puhun Suomen mediasta jota läpi selasin juuri. Kauankos Henri Myllyniemi luulee tämän hapettoman ja pysähtyneen ajan kestävän. Eihän tästä tule mitään. No YLE riemastui kun Espanjan Rojoy kertoi tosissaan että pientä nousua olisi horisontissa. Toisaalla aivan päinvastoin. Ulkomaan media, etenkin tv näyttää siellä olevan melkoinen härdelli korruption takia johon on sekaantunut jo varmaan Rojoyn lemmikkikissakin. Kreikka pisti itsensä kansoineen istumalakkoon, vain nuoret jaksoivat mennä ulkoilemaan kivien ym. astaloiden kera. Täällä kotimaassa on hiljaista. Täällä puhutaan tuntikausia arkadianmäellä kauppojen aikioloista, saako olla vai suljetaanko kokonaan . Liikettä hallitus! Minä onneton ihminen ihmettelen huuli pyöreänä tätä joutenoloa täällä junttilassa. Kuka kertoisi hallituksellemme että jotain pitäisi ehkä ruveta puuhastelemaan, kuin tuntuu etteivät he ymmärrä mitä pitäisi tehdä. Olli Rehn alkaa näyttämään jo epätoivoiselta ja kovin on mies väsynyt lausumaan ulkoa opitun hokeman, sanantuoja kun on. Mainitsit Ranskan. No minäkin alan uskoa , että siellä heiluu kohta pilssivesi , joka lentää Italian saappaaseen ja Silvio Berlusconi tulee vielä meitä ilahduttamaan. Merkel tykittää käskyjä jatkuvasti, kuitenkin hiljaa. Merkeliä ei saa häiritä, jotta vaalit menevät jouhevasti käsikirjoituksen mukaan. Sen jälkeen : Alkaa taas sama viisvuotinen kituutus ja eurooppa palaa alkuun jatkaakseen uudelleen tätä kärsimyksen tiellä kärvistelyä. Seuraan kirjoituksiasi. wink

Comments are closed.

Related Posts