Musta pilvi Euroopan suhdannetaivaan reunalla

Jarmo Kontulainen / Suomen Pankki välittää blogikirjoituksessan karun kuvan suhdanteiden ennustamisesta. Suhdannekäänteen ajoituksen ennustaminen ei onnistu yleensä edes Suomen Pankin kaltaisilta toimijoilta. Mutta ei ole armoa. Sijoittajan on yritettävä. Suhdannekäänne vaikuttaa niin merkittävästi sijoitusten menestykseen, että jo osittainenkin ymmärrys suhdannetilanteesta auttaa.

Erään parhaista tilannekuvista tarjoaa Saksan Ifo instituutti. Saksan teollisuuden tuotteet ovat suureksi osaksi investointihyödykkeitä tai kestokulutustavaroita siinä missä Suomenkin ja Saksan suhdannetilanne seuraa nopeasti maailmankaupan heilahteluita. Saksan suhdannetilanteessa on nyt näkyvissä pieni käänne alaspäin. Syynä voivat olla Saksan vaalit, sattuma taikka alkava suhdannekäänne. Kukaan ei tunnu tietävän. Mutta alaspäin on menty jo toista kuukautta ja asia on otettava vakavasti. Tilanne vaatii valppautta. 

USA:n ja Kiinan tilanteissa ei ilmeisesti ole vielä merkkiä käänteestä. Suuret taloudet porskuttavat eteenpäin entiseen malliin ja teollisuuden luottamukset tavoittelevat ainakin Trading Economics mukaan uusia huippuja. 

Mikä voisi katkaista onnellisen nousukautemme? Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä sellaista merkittävää epätasapainotekijää josta ekonomistit voisivat olla yhtä mieltä.  Riskejä on olemassa: Italian pankit, kiinalaisten keskinäinen velkaantuminen, poliittiset turbulenssit,… mutta mikään riskitekijä ei tunnu huolettavan muutamaa kuukautta kauempaa. Ja kun päättymiselle ei ole syytä, niin voisi olettaa että iloinen meno jatkuu.  

   

Related Posts