Markkinoiden tehokkuus on iso vitsi: tapaus Orion

Markkinoiden tehokkuus on sijoitusteoreetikkojen ja vähemmän valistuneidenkin ikuisia kiistanaiheita. Olen monesti tuonut oman kantani esiin: markkinat ovat tiettyyn mittaan tehokkaat, toisaalta hyvinkin tehottomat. Osakekurssin suunta heijastelee yleensä aika hyvin yhtiön tuloskehityksen suuntaa, mutta hinnoittelu voi olla todella villiä – vaikka tehokkaiden markkinoiden teorian mukaan arvopaperit on aina oikein hinnoiteltu.

Minusta jokainen kokenut sijoittaja tietää sen potaskaksi. Hinnoittelussa tapahtuu karkeita virheitä monesta syystä. Markkinoita ohjaava tieto on aina vajavaista, ja osakkeiden hinnoittelu perustuu todellisuudessa oletuksiin yhtiöiden tulevaisuudesta. Se on väistämätöntä, koska tulevaisuutta ei meistä kukaan näe, kyse on aina spekulaatioista.

Lisäksi hinnoitteluun ei ole absoluuttisia totuuksia, vaan niitä voi hahmotella hyvinkin erilaisin perustein. On huomattavasti eroa vaikkapa sillä, lasketko tulevat tuotot kassa- vai osinkovirtojen perusteella.

Päälle tulevat tietenkin psykologiset tekijät. Hypet ja paniikit ovat arkea kaikilla markkinoilla, ja osakkeissa niihin törmää päivittäin, kirjaimellisesti. Tällaisten trendien iskiessä suuntaan tai toiseen mielekkäästä hinnoittelusta on turha puhua. Hurjat kurssirumbat juuri todistavat markkinoiden vajaatehoisuuden. Osakkeiden hinnat heittelevät paljon enemmän kuin yhtiöiden todellisuus sen perustelisi.

Tästä löytyy oikein oireellinen tapaus viime kuukausilta. Kuten Vahen Juha joku aika sitten ( http://www.piksu.net/artikkeli/orionista-ja-sven-dufvasta ) eritteli, Orionin kurssikäytös ja siitä annetut ohjeistukset ovat olleet surkuhupaisia. Sekasorto kiihtyi tänä vuonna, kun tästä sinänsä hyvästä vakaasta yhtiöstä maksettiin keväällä lähes 60 euroa, vaikka kyse on läpi historiansa hyvin konservatiivisesti kehittyneestä yhtiöstä.

https://www.nordnet.fi/mux/web/marknaden/aktiehemsidan/index.html?identifier=35363&marketplace=24

En tiedä, mikä tarkkaan ottaen sijoittajat villitsi, ylimitoitetut odotukset, kannattavan laatuyhtiön vakaa osinko vai trendien itseään ruokkiva luonne – ostan kun muutkin kerran ostavat. Ainakin ensin mainittuun tekijään luottaneet pettyivät, sillä Orionin kehityksessä ei ole tapahtunut mitään mullistavaa, ainakaan ylöspäin. Päinvastoin sen tuorein osari oli heikohko.

Ja niinpä on kurssikin sukeltanut kuin sorsapoikue. Osake on kohta puolet halvempi kuin keväällä, vaikka minä en Orionissa näe tapahtuneen mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Tuloksen ajoittainen heittely kuuluu asiaan. Valtavan kasvun odotukset, jos niitä kenellä oli, taas kuuluvat markkinoiden psykologiseen haihatteluun tällaisen yhtiön kohdalla.

En sano tietäväni Orionin oikeaa hintaa, tai yleensäkään osakkeiden oikeaa hintaa, joskin ostan tietysti vain mielestäni sopivan hintaisia osakkeita. Orionin hinta on mielestäni nyt paljon lähempänä totuutta kuin keväällä. Itse en siihen vieläkään koske kuin mahdollisesti jossain 30 euron nurkilla, mutta en väitä sitäkään oikeaksi hinnaksi jo siksi, etten voi olla varma Orionin tulevaisuudesta. Odotan kyllä sen jatkavan osapuilleen samaa tahtia kuin tähänkin asti – varovaista kasvua ja hyvää kannattavuutta.

Toisaalta arvostan itse kovasti vakaita osinkokoneita, koska mielestäni osinkovirta on omistajalle tärkeämpi asia kuin yhtiön kassavirta. Sen perusteella Orionista on mielekästä maksaa korkeampi hinta kuin arvostuskertoimiltaan saman luokan yhtiöstä, jonka tulos heittelee ja tuloksen teko vaatii jatkuvasti suuria investointeja. Joten kyllä Orion saa mielestäni ollakin kalliimpi kuin vaikka metsäyhtiöt, jotka nekin sinänsä ovat vankkoja osinkopapereita.

Niin tai näin, tämä vain esimerkkinä siitä, että hinnoittelu ei ole yksinkertaista – ja sen todellakin huomaa kurssikaruselleissa. Tehokkaiden markkinoiden teorialla voi pyyhkiä sen ruumiinosan, johon yleensä käytetään metsäteollisuuden merkittävää tuotetta. 

2 thoughts on “Markkinoiden tehokkuus on iso vitsi: tapaus Orion

  1. Markkinat hermostuneempia…

    … kuin mitä VIX näyttää. Noin viimeaikaiset runsaat anomaliat selittäisin. Palaan työteliääseen viime viikkoon myöhemmin, mutta tuossa video, jolla viikkoa kuvasin parissa meilissä. Ja loppukevennys: Kun reagoi lyhyessä ajassa useaan kokemaansa irrationaalisuuteen, siitä ei tule ainakaan minulle mitenkään erityisen rationaalista oloa sad

     

     

  2. Jotain tuttua kaverissa…

    Heppu tuo mieleen sijoittajan pörssikuplan huipulla hetki ennen romahdusta.

Comments are closed.

Related Posts