Markkinakatsaus: S&P NH-NL

 

Markkinat vellovat poliittisten jännitteiden vuoroin kiristyvässä ja helpottuvassa ympäristössä. Lapsenomainen markkinareaktioiden kummastelu on minulle ominaispiirteistä. Hymyilyttää kuinka Obaman puhe, joka vakuuttelee USA:n tahtoa löytää ratkaisuja nostaa markkinoita. Eikö se ole aivan selvää jo etukäteen, ettei USA ilmoita että GAME OVER ,täällä ei ole enää mitään nähtävää. Tietenkin jokainen sanoo yrittävänsä tehdä muutoksia tarvittavaan suuntaan, vaikkei vielä tietäisi miten ne ovat mahdollisia tai ovatko ne ylipäätään mahdollisia.   Jos tällaisen itsestäänselvyyden ilmoittaminen tulee iloisena yllätyksenä, voin olla osin vain kateellinen sille, kuinka pienistä asioista ihminen riemastuu ja heittää rahansa peliin paremman puolesta. Todelliset ongelmat eivät ole kadonneet kauniiden puheiden voimalla. Euroopassa kamppaillaan edelleen henkiinjäämistaistoa samalla kun USA on edelleen väärän suuntaisessa velkakierteessä. Ehkäpä shortit vain pelästyivät vääjäämättä tulevaisuudessa jatkuvaa setelirahoitusta. Mene ja tiedä, koska en tiedä katson käppyröitä.

 

Tämänkaltaisen pullbackin mahdollisuutta ounastelinkin heinäkuun ensimmäisen viikon lopulla naputtelemassani pohdiskelmassa. Päädyimme testaamaan 50dema tasoa ja saimme vielä kaupanpäälle kunnon false breakoutin. Useinhan se tuppaa olemaan niin, että jos markkinat eivät mene alas, ne menevät ylös. Niinpä nytkin. Kova volatiliteetti tuntuu jatkuvan.  USA:n keskeiset osakeindeksit laukaisivat NH-NL indeksin ostosignaalin eilisen rallattelun seurauksena. Signaalin pitävyydestä ei tosin ole mitään takeita tuloskauden ollessa kuumimmillaan ja makro-ongelma keskusteluiden ollessa päivittäisiä. Tekniseltä kannalta kurkistettuna, markkinoilla olisi täysi mahdollisuus kolkutella yläpuolella olevia vastustasoja ja kenties yrittää niistä läpimurtoa. Onhan alla olevaan S&P kuvaajaankin piirtynyt HH & HL, jotka ovat uuden nousutrendin syntymisen peruskiviä. Se millainen linnake tähän rakentuu, ei tahdo vain näiden palikoiden avulla vielä selvitä.

 

Kelaillessani kuvaajia läpi, silmiini sattuu yllättävällä tavalla paljon konsolidaatio muodostelmia. Huomattava määrä ihan otollisen näköisiä kyykkyasetelmia, aivan kuin osakkeet olisivat odottamassa mahdollisuutta hypätä edellisten ennätysten yläpuolelle. Nyt taitaa olla aika ottaa kesätauolta momentum entry strategiani. Vahvan tuloksen siivittämiä osakkeiden kanssa pyrin hyppäämään kyytiin kun osakkeen Force Indexin kahden päivän keskiarvo (FI2) dippaa nollatason alapuolelle. Asetan ostotason hieman edellisen päivän huipun yläpuolelle. Siirrän entry pistettä alaspäin 2-3 päivää, niin kauan kun 8dema on edelleen 20dema:n yläpuolella. Gap uppeja en tällä strategialla osta ja muutoinkin päätökset sisään menosta teen mieluiten viimeisen kaupankäyntitunnin aikana.

 

Aurinkoista päivää!

Matias

www.theMMMreport.com

One thought on “Markkinakatsaus: S&P NH-NL

  1. Minä menin mukaan

    Minä menin mukaan. Lisäsin salkun osakepainoa 7% verran. En uskaltanut enempää.

Comments are closed.

Related Posts