Markkinakatsaus: ratkaisun makua

Toukokuun alussa liikkeelle lähtenyt droppi ei ole vieläkään taittunut, joskin osassa pörsseistä lyhyet indikaattorit vilkuttavat jo selvästi sen päättymistä. Kuten aiemmin olen todennut, yksi parhaista suhdannemittareista on Saksan Dax-indeksi. Se ei ole pudonnut kertaakaan alle 12 kk SMA:n sitten kesän 2009, ja toisaalta on kaikissa dropeissa käynyt testaamassa sitä, liukuen pitkäänkin aivan siinä kiinni, mutta nousten kuitenkin sen mukana. 12 kk SMA:n alle Dax ei pudonnut edes Kreikan velkapaniikin ja Japanin maanjäristyksen yhteydessä.

2010 se mateli sitä pitkin toukokuusta syyskuuhun, kunnes pamautti kovan vastustasonsa 6300 yli karaten vauhdilla 7500 pisteeseen. Nyt Dax on taas jokseenkin kiinni 12 kk SMA:ssa, ja kuten viime viikkoina olen todennut, suhdanteen suunnan kannalta pidän tätä varsin ratkaisevana testinä. Jos Dax ei putoa 12 kk SMA:n läpi, nousu jatkunee entiseen tapaan. Prosenttia paria alle 7000 pisteen ei siis paranisi upota. Sen tuntumassa markkina on pyörinyt jo viikon verran. Ilmassa on ratkaisun makua.

 Sekä päivä- että viikkoindikaattorit ovat nyt kirkkaasti ylimyydyn alueella, joten korjausliikkeen päättymisen pitäisi olla käsissä – sikäli kun kyseessä on vain korjausliike. Monien keskeisten suomalaisten osakkeiden markkinakäytös ei kuitenkaan enää noudata samaa nousukaavaa kuin pitkin tätä nousumarkkinaa on nähty. Pitkään vahvassa nousutrendissä olleet yhtiöt ovat pudonneet alle 40 viikon SMA:n, joka on tähän asti toiminut niille varmana suojatasona.

Tällaisia yhtiöitä ovat mm. YIT, Konecranes, Outotec, Cargotec, metsäyhtiöt, Ponsse, Stockman. Osa heiluu juuri niillä rajoilla, mutta muutamat ovat kokeneet niin pitkän ja syvän dropin, että kyse ei ole enää korjausliikkeestä. Kokemukseni mukaan pitkien trendien takana on poikkeuksetta vahva tieto yritysten reaaliaikaisesta tilanteesta ja näkymistä.

 Osittain kyse voi olla markkinapsykologiastakin, eli yliostetun tilanteen synnyttämä korjausliike on jatkunut liian syvälle. Trendi ruokkii herkästi itseään paniikin iskiessä. Kesädroppikin voi vaikuttaa asiaan – kesällähän kurssikehitys on usein heikkoa. Mutta kesädropitkaan eivät jatku yhtä soittoa loputtomiin, ja nyt takana on on jo viisi viikkoa. Jos alas yhä jatketaan, reaalitaloudessa on meneillään jotain hyvin ikävää.

OMX on sujutellut alas jo helmikuusta asti. Kyse ei ole vain Nokiasta, sillä monet muutkin osakkeet, etenkin vahvat vientiyhtiöt kuten konepajat, ovat olleet laskutrendissä useita kuukausia. Onko takana tilauskantojen vai kannattavuuden hiipuminen, sen saamme tietää myöhemmin. Korkotason perusteella suhdanteen taitteen ei pitäisi olla vielä lähelläkään, toisaalta kehittyvillä markkinoilla inflaatio ja korkojen nousu on ollut toista kuin teollisuusmaissa. Se voi rassata vahvasti porskuttaneita vientiyhtiöitä.

 Kurssikäytöksen perusteella osalla yhtiöistä siis menee jo selvästi huonommin, ja osa yhtiöistä on jo antanut heikkoa fundaakin, osan kohdalla se ei ole vielä tiedossa. Uutistiedot ovat kuitenkin aina vanhentuneita jo ilmestyessään, joten niitä ei kannata kovin paljoa tuijottaa. Kurssi voi käyttäytyä aivan toisella tavalla kuin uutisten perusteella olisi syytä olettaa, jos yhtiön parhaiten tuntevat tahot siihen syyn näkevät. Osakekurssien pitkät trendit nojaavat perusteellisimpaan tietoon. Jos pitkät trendit kääntyvät, ylös tai alas, tarjoavat ne luotettavampaa tietoa kuin uutiset, tulkoot ne mistä tahansa, vaikka yhtiön sisältä.

Indeksien odotan silti edelleen jatkava ylös, mutta se ratkennee aivan lähipäivinä. Jos pudotus jatkuu, on liike varmasti jonkin aikaa raju – se on tapana, jos pitkäaikaiset tukitasot pettävät. Sitten puhutaankin vahvasti jo nallemarkkinasta.

 Viikko sitten pelipapereiksi suosittelemillani Finnairilla, Nesteellä ja UPM:lla on nyt käsissä kriittiset hetket. Finnair palasi taas vanhalle tukitasolleen 3,60 – jota se kopistelee jo kuudetta kertaa kolmen vuoden sisällä. Nesteellä on perinteisesti hurja volatiliteetti, mutta näin rajusti se ei ole aiemmin pudonnut tässä nousumarkkinassa. Sama pätee UPM:aan. Niiden käytöstä tulee verrata huolella yleismarkkinaan. Odotan niiden yhä kiskaisevan ylös muun markkinan mukana, mutta jos ne alisuorittavat indekseihin verrattuna, jotain pysyvämmin ikävää on yhtiöissä tapahtunut.

  

Related Posts