Markkinakatsaus: Mitä kesän strategiaksi?

Aina selvemmältä tuntuu, että kesä on saapunut markkinoille – tai ainakin useimmille niistä. Eurostoxx 600 teki piikkinsä jo pari viikkoa sitten hiukan alle 400 pisteessä, ja odotan tuon piikin pitävän aika pitkään. Jo pitkään yliostettua vilkuttaneet indikaattorit ovat viikkotasollakin jo taittumassa laskuun, joten reipas nykäys alas lähiviikkoina on todennäköinen. Osingot on maksettu ja ainakin oman pitkän salkkuni osakkeista monet korkealle hinnoiteltuja syksystä alkaneen jopa kymmenien prosenttien nousuputken jälkeen.

Olen todella hämmästynyt, jos syksyyn mennessä ei tule kunnon korjausliikettä, niin monta niitä olen vuosien mittaan nähnyt. Pitkien indikaattorien perusteella nousu kyllä kestää Euroopassa vielä pitkään – tarkoitan siis, että ensi keväänä indeksit ovat korkeammalla kuin nyt. Mutta tällainenkin kehitys on aina aaltoilevaa.

Jenkkipörssit olivat viime viikon Eurooppaa paremmassa vireessä. SP500 teki jopa pienen uuden huipun. Se on sikäli loogista, että osinkojen jälkeen eurooppalaisista osakkeista rahaa kannattaisi järjen mukaan siirtää Atlantin taakse, jossa osinkosykli on erilainen. En silti enää odota sielläkään merkittäviä nousuja, mutta toiveissa on edelleen, että jonkinlaisella voitolla positionsa saisi lunastettua. Voitolla sijoitus on valuuttamenetys pois lukien, mutta ei tavoitehinnassani. Lähiviikkoina pitänee toimia.

Yksi houkutteleva mahdollisuus olisi käydä suhteellisen nopeaa kauppaa, koska passiivisen markkinan aikana lyhyt heilunta on usein aika reipasta, vaikka kokonaisuutena kurssit eivät paljoa liikkuisi. Se on kuitenkin piensijoittajalle yleensä kustannusten vuoksi hyödytöntä, vaikka markkinoiden liikkeet onnistuisi kohtuullisen hyvin lukemaan. Komissiot ja spredit nakertavat ilkeästi voitollisia kauppoja, koska marginaalit ovat kapeat - saati niitä tappiollisia.

Nordnet teki kuitenkin kiintoisan tarjouksen: sen omilla johdannaisilla voi käydä kauppaa ilman muuta kustannusta kuin spredit. Se on hyvin houkutteleva mahdollisuus, koska listalta löytyy myös indeksijohdannaisia. En ole tavallisesti innostunut johdannaisista, koska ne eivät maksa osinkoa, sisältävät osapuoliriskin ja ovat usein aikasidonnaisia sekä varustettu knock out –rajalla. Tein aikoinaan kirveleviä virheitä kokemattomuuttani, kun en hallinnut näitä riskejä.

En ole ehtinyt tutustua Nordnetin valikoimaan syvemmin, en tiedä edes spredejä. Viputuotteissa ne yleensä kasvavat samassa mitassa kuin vipu, joten vaikkapa kymmenkertaisesta vivutuksesta on maksettava kymmenkertainen spredi. Se nostaa kustannukset yllättävästi, minkä vuoksi viputuotteiden kustannustehokkuus on usein näennäistä.

Komissiottomuus on toki merkittävä etu, mutta sekään ei välttämättä tee kokonaisuudesta halpaa. Palaan asiaan tutkittuani tarjonnan. Laiskoilla markkinoilla nopeahko kauppa olisi tosiaan houkuttelevaa, jos kustannukset ovat kurissa. Oma etunsa olisi siitäkin, että valuuttojen kanssa ei tarvitsisi vekslata ellei halua, koska johdannaiset ovat europohjaisia.

Dollari on hiukan vahvistunut, ja odotan edelleen niin jatkuvan lähiviikkoina. Euron nousutrendi on kestonsa puolesta ylärajoilla, ja indikaattorit alkavat hiipua. Täytyy siis yhä odottaa dollariposansa kanssa.

Järjestämäni sijoittamisen peruskurssin aikataulu Sampolan kansanopistossa Tampereella on nyt selvillä. Se alkaa lokakuussa ja pidetään maanantai-iltaisin. Ilmoittautuminen alkaa vasta elokuussa, joten palaan asiaan tuonnempana.

Lisää uusi kommentti

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.