Markkinakatsaus: Isoja heittoja indeksien sisällä

Sitkeä on nousuputki pörsseissä, vaikka päiväindikaattorit ovat yhä laskussa ja viikkoindikaattorit yliostettuja. Tämä on sinänsä tyypillistä voimakkaille trendeille – eivät hevin katkea, vaikka fundamenttien pohjalta syytä jo olisi. Kesädroppikin upposi tasaisen varmasti pitkälle elokuuhun asti, ja markkinat hermoilivat milloin Kimin ohjuksia milloin muuta. Ja taitteen tultua mikään ei hetkauta.

Indeksien sisällä liike on kuitenkin jo vilkasta. Yhtiöiden väliset erot ovat korostuneet tuoreiden osarien myötä. Onnistujia on palkittu ruhtinaallisilla nousuilla, luuserit potkittu mutaan. Ilman raporttiyllätyksiäkin kursseissa on jo eri tavalla eloa kuin muutama viikko sitten nimenomaan alaspäin.

Helsingin pörssissä monet isot yhtiöt ovat dipanneet reippaasti. Paras imu on pääpiirteissään ollut syklisillä, mikä todistaa vahvaa suhdannetta tai ainakin sen odotusta. Defensiiviset arvoyhtiöt eivät nyt kiinnosta. Esimerkiksi hyvän osarin tarjonnut Sampo notkuu edelleen kesän alun kurssinsa alapuolella.

Amerikkalaisissa osakkeissa on helppo huomata sama trendi. Vakaat tuhtia osinkoa maksavat arvoyhtiöt eivät ole huudossa, ja keskipitkä trendi on monella jo taittunut alas eli niistä ostopaikkoja ei ole vaikea löytää jo nyt. Isojen syklisten kuten Caterpillarin ja 3 M:n kurssit paahtavat yhä ylös. Apple pamahti taivaalle kehuttuaan uuden luurinsa kysynnän olevan hillitöntä, saa nähdä millaisia numeroita siitä aikanaan siunautuu.

VIX sukelsi taas aivan pohjaan, mutta kuten ennenkään se ei siellä loputtomiin pysy. Ostoksille aikovien kannattaa edelleen odottaa, riippuen tosin enemmän tai vähemmän ostoksen kohteesta.

https://www.tradingview.com/symbols/TVC-VIX/

Osakesijoittamisen peruskurssini Sampolan kansanopistossa alkoi viikko sitten. Pieni takelteluni pois lukien urakka alkoi omasta mielestäni mukavasti. Tupa oli täynnä ja asiaa käytiin läpi vauhdilla. Toivottavasti kurssilaistenkin kokemus oli myönteinen. Se selviää aikanaan, kun kyselen palautetta. Kysyntää tällaiselle koulutukselle selvästi on.

Lisää uusi kommentti

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.