Markkinakatsaus

 

Arvioin viikko sitten, että pörssien pohjat ovat lähellä, joskin odotin niiden löytyvän vasta parin viikon sisään. Näin voi vieläkin käydä – mikä tarkoittaisi aika varmasti, että toissa viikolla tehdyt pohjat testataan ensi viikolla. Viime viikolla saatu rekyyli oli kuitenkin niin voimakas, että edellisten pohjien puhkaisemisesta ei voi antaa kovin suurta todennäköisyyttä, vaikka mahdollista se toki yhä on.

Päivätason oskillaattorit ovat nyt niin ylätapissa, että vahvan nousuviikon jälkeen odotan laskuviikkoa, enkä yllättyisi tuoreiden pohjien puhkaisuakaan kuten sanottu. Mutta rekyylin voiman perusteella tosiaan pienempi droppi tuntuisi ilmeisemmältä. Ostoaikoja nämä joka tapauksessa nyt ovat ainakin spekulaattorille, kunhan ei intoile ja osta rallin huipulta. Todennäköisesti paras ostoaika on ensi viikon lopulla, jahka tämä rykäys kääntyy alaspäin, ja siä on kestänyt joitakin päiviä.

Related Posts