Maailmantalouden kasvu jatkunee 3% tuntumassa

Maailmantalouden kasvu piristyy maailmanpankin kasvuennusteen mukaan nykyisestä 2,4% vauhdista noin 2,9% lukemaan. 

Vuoden 2015 iloiset yllätykset tulivat Euroopasta ja USA:sta joiden talouskasvu parani ja pettymykset taas olivat seurausta monien kehittyvien maiden heikkoudesta. Kehitystä jarruttivat raaka-aineiden hintojen lasku, maailmankaupan laiska kehitys ja rahoitusjärjestelmän volatiliteetti. Vuoden 2016 kasvu nojaa Euroopan ja USA:n talousalueiden pirteyteen, raaka-aineiden hintojen vakautumiseen ja Kiinan vähittäiseen siirtymiseen kohti palveluvetoista talousmallia.

Kehittyvien maiden välillä on entistä suurempia eroja. Raaka-aineista riippuva Latinalainen Amerikka ja Venäjä kamppailevat nollakasvun tuntumassa kun etelä-Aasian talous (Intia) on samaan aikaan reippaassa 7,5% kasvussa. Kehittyvien maiden talouskasvu on pienentynyt nyt jo kolmatta vuotta peräkkäin. Trendi on huolestuttava eikä lupaa hyvää.

Suurimmat riskit liittyvät maailmanpankin mukaan mahdollisiin edelleen jatkuviin pettymyksiin kehittyvien maiden talouskasvussa, USA:n keskuspankin koronnostojen vaikutuksiin ja arvaamattomiin geopoliittisiin kriiseihin.

 

 

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt