Kasvanut poliittinen riski hidastaa investointeja Suomeen

Torstaina 16.10.2014 julkaistun, viestintätoimisto Hill and Knowlton Finland Oy:n ja tutkimusyritys Aula Research Oy:n toteuttaman ”Poliittinen riski Suomessa” -tutkimuksen mukaan valtaosa sekä poliittisista vaikuttajista (75 %) että elinkeinoelämän edustajista (92 %) kokee poliittisen riskin kasvaneen Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana. Syys-lokakuussa 2014 toteutettuun tutkimukseen vastasi yritysten ja elinkeinoelämän liittojen johtajia sekä kansanedustajia ja erityisavustajia. Tutkimus on toistomittaus vuonna 2012 toteutetulle tutkimukselle.

Tulosten mukaan asenneilmaston muutos on ollut nopea ja merkittävä. Tällä hetkellä poliitikoista 22 prosenttia pitää lainsäädännön kehitystä Suomessa jokseenkin tai täysin ennakoimattomana, kun vielä vuonna 2012 näin ajatteli ainoastaan 2 prosenttia. Elinkeinoelämän vaikuttajista 42 prosenttia ilmoittaa pitävänsä lainsäädännön kehitystä tällä hetkellä jokseenkin tai täysin ennakoimattomana, kun näin vastasi 25 prosenttia vuonna 2012.

Poliittisen epävarmuuden lisääntyminen näkyy kaikissa tutkimuksen tuloksissa: Vuonna 2012 jopa 81 prosenttia poliittisista vaikuttajista uskoi poliittisen riskin olevan Suomessa matalammalla tasolla kuin EU15-maissa keskimäärin; nyt enää 41 prosenttia on tätä mieltä.

Lainsäädännön ennakoitavuuden koettiin olevan vaikeinta pankki- ja vakuutusalalla, jossa peräti 75 prosenttia kyselyyn vastanneista koki, että päätöksenteko on joko huonosti tai ei lainkaan ennakoitavaa. Erot toimialojen välillä ovat suuria, mutta finanssisektorin lisäksi poliittinen päätöksenteko nähdään vaikeaksi myös rakennus-, elintarvike-, energia- ja kemianalalla. Tutkimuksen mukaan vain 16 prosenttia elinkeinoelämän edustajista kokee, että Suomen poliittinen ja lainsäädännöllinen ympäristö tukee Suomen kilpailukykyä investointien näkökulmasta.

Kyselytutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä ja puhelinhaastatteluin 15.9 – 9.10.2014. Kyselytutkimukseen vastasi 53 poliittista päättäjää ja 128 elinkeinoelämän johtajaa.

*Poliittinen riski voidaan määritellä yrityksen tai investoijan riskiksi strategisesta tai taloudellisesta tappiosta, joka johtuu esimerkiksi talous- ja rahapolitiikan, kauppapolitiikan, investointipolitiikan, elinkeinopolitiikan, tulopolitiikan, työmarkkinapolitiikan tai kehityspolitiikan muutoksista.

** EU15-ryhmään kuuluvat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi ja Tanska.

 

Related Posts