Kansalaispalkka eli perustulo johtaisi täystyöllisyyteen

Vihreät ovat ilmoittaneet kannattavansa kansalaispalkkaa (perustuloa) ja keskusta on pitänyt tärkeänä että kansalaispalkkaa kokeillaan rajoitetulla maantieteellisellä alueella seuraavan vaalikauden aikana.

Perustulo kuuluu kaikille

Perustulojärjestelmässä kansalaiselle taataan tietty perustulo, ja tämän lisäksi hän saa ansaita haluamansa määrän veronalaista tuloa. Perustuloksi on vasemmassa kuvassa oletettu Suomeen sopiva 450€ ja veroasteeksi 30%.

Tulonsiirrot korvautuvat perustulolla

Progressiivisen verotuksen tuloja tasaava vaikutus korvautuu perustulolla, jonka avulla määritellään se, miten paljon hyvätuloiset joutuvat kompensoimaan pienituloisille. Suuri perustulo merkitsee suurta tulonsiirtoa ja perustulon suuruudella voidaan yhteiskunnassa säätää tulonsiirron suuruus.

Kansalainen ei menetä perustuloaan saadessaan työtä

Perustulojärjestelmässä kansalainen ei työtä vastaanottaessan menetä perustavaa laatua olevaa sosiaalista etua, perustuloa. Kaikki verojen jälkeen jäävät ansiot jäävät hänelle itselleen. Työvoiman tarjonta lisääntyy merkittävästi kun lyhyitäkin työtehtäviä kannattaa ottaa vastaan.

Työnantajan työllistämiskustannukset laskevat

Työnantajan kynnys työllistää laskee perstulojärjestelmässä. Pienipalkkaistakin työtä kannattaa tarjota ja sille löytyy ottajia kun kansalaisten perustulo on turvattu. Minimipalkkaa lasketaan perustulon verran alemmas. Perustulojärjestelmä johtaakin todennäköisesti lähes täystyöllisyyteen.

Sosiaalisten tulonsiirtojen järjestelmä voidaan purkaa tarpeettomana

Perustulo korvaa pääosan yhteiskunnan sosiaalisista tulonsiirroista kuten kansaneläkkeen, opintotuen ja työttömän peruspäivärahan. Yhteiskunnalle ei tarvitse tästä syystä jäädä yhtä paljon verotuloja ja sosiaalisten tulonsiirtojen järjestelmä voidaan tältä osin purkaa. 

Harmaa talous loppuu

Harmaan työn kysyntä vähenee. Työntekijän on tällä hetkellä järkevää ottaa vastaan harmaata työtä ja nauttia samaan aikaan esimerkiksi työttömän perusturvasta. Perustulojärjestelmässä harmaalla työllä ei ole tätä etua kun perustuloa ei työllistyessään menetä. Perustulon saa joka tapauksessa.  Harmaan työn määrä vähenee luonnollisella tavalla.

Kärsijöinä ovat suurituloiset ja täysin toimeettomat

Onko perustulosta haittaa? Jollekin palkansaajaryhmälle varmasti on haittaa. Pienipalkkainen saa palkkansa lisäksi perustulon ja sen seurauksena hänen rahallinen tilanteensa paranee. Joku tästä tietenkin kärsii. Luultavasti pelkän perustulon varassa elävä saa vähemmän kuin aiemmin kansaneläkkeestä, opintotuesta tai työttömän peruspäivärahasta olisi saanut. Myös suurituloiset kärsivät. Näitä kärsimyksiä lievittää se, että kaikki hyötyvät perustulosta seuraavasta suuremmasta työllisyysasteesta. Kaikki riippuu luonnollisesti siitä miten perustulo toteutetaan: perustulon rahallisesta koosta ja veroasteesta. Yllä olevat seuraukset on arvioitu 30% veroasteella ja 450€ suuruisella perustulolla, jotka toimisivat Suomessa ainakin jollain lailla kohtuullisesti.  

 

Liite:

Laskelmassa käytetyt lukuarvot

 

Taustatietoa perustulojärjestelmistä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Perustulo

 

 

19 thoughts on “Kansalaispalkka eli perustulo johtaisi täystyöllisyyteen

  1. Veto!

    "Perustulo korvaa pääosan yhteiskunnan sosiaalisista tulonsiirroista kuten kansaneläkkeen, opintotuen ja työttömän peruspäivärahan."

    Tämä on erittäin huono malli juuri siksi, että se ei nimenomaan korvaa mitään. Kuka elää 450 eurolla Suomessa? peruspäivärähä ~523,35 e nettona + asumislisä ~119,29 e nettona =642,64 e nettona. Tällä saat ruokaa ja maksettua vuokran jotenkuten suurimmassa osassa Suomea, mutta 450 ekk joudut valitsemaan joko ruoan tai asunnon.

     

    "Minimipalkkaa lasketaan perustulon verran alemmas. Perustulojärjestelmä johtaakin todennäköisesti lähes täystyöllisyyteen."

    Onhan sitä halvempaa työvoimaa monessa muussa maassa, mutta ei tämä silti täystyöllisyyteen ole johtanut. Onko palkkojen laskeminen johtanut täystyöllisyyteen Kreikassa tai Espanjassa? Jos tämä uudistus ei nosta kysyntää ei työpaikkoja ole tiedossa. Toinen tie on, että vienti lähtee vetämään, koska yritysten on halvempi työllistää, jolloin saatetaan joitan etuja saavuttaa, mutta täystyöllisyys kuulostaa varsin upotistiselta, varsinkin kun ottaa huomioon muutaman virheen laskelmissasi. Ehdotus ei poistanut minimipalkkaa työehtosopimuksista. Toiseksi, jos minimipalkat poistettaisiin, työllisyys ei nousisikaan ja ihmiset joutuisivat oikeasti kilpailemaan markkinoilla ilman säädöksiä, elättääkseen itsensä, johtaisi tämä sisäiseen devalvaatioon, tämä johtaisi velkdadeflaatioon ja tämä kysynnän tippumiseen useammaksi vuodeksi, kuten on käynyt Espanjassa ja Kreikassa.

     

    Itse olen sitä mieltä, että työnteon tulee olla kannattavaa ja ihmisillä tulee kuitenkin olla oikeus riittävään perustoimeentuloon. Miten tämä saavutetaan, sillä palkkojen korotus nostaa inflaatiota ja tämä johtaa siihen, että perustuloa on nostettava. Tämä on mielestäni jossain määrin hieman kinkkinen tilanne, mutta kyllähän Suomessa ihmiset kaupan kassalla saavat parhaillaan tuplana tuon perustoimeentulon + asumislisän, joten tilanne ei aivan kammottava ole. Itse kuitenkin näkisin, että tripla olisi parempi, mutta tällöin myös muiden valtioiden olisi oltava palkankorotuslinjalla, sillä muuten Suomen vientisektorin kilpailukyky heikkenisi huomattavasti. Perusturvan rahoittamiseen ei tarvitse ottaa ulkomaalaisia tuotteita huomioon, sillä kaikki työttömät kyllä elävät kotimaisella kysynnällä. Miten tämä ~1/3 palkankorotus ympäri maailmaa sitten vaikuttaisi inflaatioon, onkin hieman kinkkisempi tilanne, sillä tämä nostaisi sekä kustannus-, että kysyntäinflaatiota korkeampien palkkakustannusten ja korkeampien raaka-aineiden hinnan seurauksena ja inflaatio saattaisi nousta, vaikka 2/5, joka olisi erittäin negatiivinen saavutus.

     

    Osaako joku kertoa, että miten saamme minimipalkan 3-kertaa suuremmaksi kuin perustulon? Mitä tämän saavuttaminen edellyttäisi?

    Työntekijän työnantaja kustannuksia siirrettäisin valtiolle ja tämä lisättäisiin palkkaan? Työnantajien maksut eivät muuttuisi tällöin, kotimainen kysyntä nousisi ja työpaikat lisääntyisivät.

    1. Perustulo lisää työn kysyntää

      Olet siinä oikeassa ettei halpa työvoima ole johtanut täystyöllisyyteen.

      Mutta se, että kannattaa tehdä töitä, on johtanut. Monet työttömät laskevat tällä hetkellä että työn vastaanottaminen ei kannata kun menettää työttömän perusturvan ja vielä lisäksi asumistuen, niin kuin olet laskenut. Perustulojärjestelmässä ei menetä mitään jos ottaa töitä. Perustulo jatkuu entisen suuruisena.

      Perustulojärjestelmä suosii pienipalkkaisia ja siksi työttömän kannattaa ottaa työtä. Perustulo lisää työn kysyntää.

      1. Perustulo

        Minä kannatan perustuloa, koska se on yksinkertainen. Summiin en ota kantaa. Onhan nytkin ihmisillä perustulo, jos viitsii hakea. Ne jotka sitä eniten tarvitsisvat ovat niin syrjäytyneitä, että eivät hae mitään avustuksia. Vähän ansaitseva saa sossusta jotain, työtön saa jotain ja on meillä myös kansaneläke. Perustulon pitäisi korvata myös työeläke jollakin siirtymäajalla. Se motivoisi säästämään. Tämä tekisi myös Suomeen halvemmat asuntomarkkinat, koska jotenkin sillä summallaa asuvatkin pitäisi asua. Ja ei tietenkään sen pidä olla Helsingissä suurempi kuin muualla sillä perusteella että Hesassa on kalliimpaa. Muutakoon halvempaan paikkaan jos ei ole kalliissa varaa asua. Paljonkoha nuo Kelan-toimistot, työttömyyskassat jne. oikein työllistävät? Hekin voisivat tehdä jotain hyödyllistä.

    2. Kyllä riittää

      "Kuka elää 450 eurolla Suomessa?"

      Varmasti tiukkaa tekee, mutta miksi pelkällä perustulolla pitäisi pystyä elämään? Eikö työhön kykenevältä ihmiseltä voida vaatia edes sen verran, että itse täydentää tuon 450e päälle kuinka "leveästi" haluaa asua?

      1. Perhe

        On tilanteita, joissa töitä ei voi tehdä, vaikka haluaisi. Äitiysvapaa, työkyvyttömyys jne. ovat tällaisia seikkoja.

        Entä jos yhden vanhemman perheessä se ainoa elättäjä joutuu vaikka sairauden vuoksi työkyvyttömäksi? Pitäisikö kaikki kattaa 450 €:n perustulosta, vai mitä ihmettä?

  2. Halla-ahon äänestäjä

    Ihmettelen kyllä hiukan perustulokeskustelun naiiviutta, sehän oli vain lisensiaatti Soininvaara vaalitäky uran alkuajoilta. Ei kai hänkään enää kannata? KIITÄN TÄTÄ LISTAA, ETTÄ TÄNNE SAA KIRJOITTAA ILMAN JOTAIN FEISBUUK-vahvistuksen puuhia. HUOMAUTAN ENSIN ETTÄ PERUSTULOKOKEILUA EI VOI KUNNOLLA TEHDÄ ALUEELLISESTI RAJOITETUSTI ESIM. TUUPOVAARASSA ELLEI SAMALLA KIELLETÄ TUUPOVAARALAISIA KÄYTTÄMÄSTÄ MUIDEN ALUEIDEN SAIRAALOIDEN JNE. PALVELUJA ARTIKKELISSA ESITETTY VEROTAULUKKO JOHTAA HYVINVOINTIPALVELUJEN LEIKKAAMISEEN Ylläolevassa taulukossa keskituloisen (opettajaluokan) käteen tuleva palkka nousee rutkasti. Kukahan sen lisän maksaa? Neljätonnia kuussa palkkaa saava saa 30 prosentin nykyverolla 2800 käteen ja perustulossa PÄÄLLE VIELÄ VEROTTOMAN PERUSTULON 450 eli palkka nousee 450 euroa kuussa. Eihän se ole perustulon idea, että käteentuleva raha kasvaa keskituloisilla. Sehän johtaa hyvinvointiyhteiskunnan alasajoon. ARTIKKELIN TAULUKOSSA ON UNOHDETTU VEROMÄÄRÄN SÄILYMISLAKI Yhteiskunnassa verot maksaa keskiluokka, ja jos sen käteen tulevaa tuloa kasvatetaan, valtion keräämät verot pienenevät ja palveluja ja hyvinvointia on leikattava. Alvia ja muita veroja on nostettava, palvelumaksuja on kasvatettava. Suur/pientuloiset ovat verotulossa marginaaliryhmä. Jos yhteiskunnalliset palvelut poistetaan, kun ei ole rahaa ja sanotaan, että tällä lisätulolla kansalaispalkka kansalaiset tulevaisuudessa ostavat palvelut yksityisiltä, tehdään vaarallinen yhteiskuntakokeilu, joka voi johtaa totaaliseen kaaokseen. Jos tähän kokeiluun mennään, yksityiset palvelut tienauraus, koulut, sairaalat jne. on sitten tehtävä ja kun edes Sote-uudistusta ei saada ajoissa, niin miten ne luodaan etukäteen? Floridassa USA:ssa ei ole veroja ja sopii käydä katsomassa millaisia koulu- yms. palveluja siellä tarjotaan Kuubasta jne. tulleille NO INCOME TAX http://taxfoundation.org/state-tax-climate/florida Muita mielenkiintoisia verokokeilualueita on Alaska, Wyoming, Nevada (haluatteko kasinot ja bordellit tuottamaan vähän lisärahaa valtionveroina ulkomaisilta turisteilta?), etelä-Dakota, Texas, Washington, kaikissa näissä on jonkinlainen halpa- tai nollavero ja kovat käyttömaksut TAULUKON KORJAUS Otetaan taulukosta rivi 4000 euroa bruttopalkkaa ja perustulo 450 euroa. Nykytilanteessa 4000 menee veroa 30 prosenttia eli 1200 eli käteen tulee 2800 euroa ja perustulon jälkeen käteen on tultava myös sama summa 2800 euroa. Veroa on siis korotettava 450 euroa eli 1200 sijasta veron on oltava 1650 euroa. Tulos Brutto 4000 vero 1650 käteen 2350 päälle perustulo 450 yhteensä 2800 kuten ennenkin ennen perustulouudistusta PERUSTULON PERUSONGELMA Kun keskiluokkaisen 4000 euroon kuukausipalkasta aletaan ottaa veroa 1650 euroa eli 41,25 prosenttia ja tästä seuraa vielä huikea marginaaliverotus tulevissa palkankorotuksissa voi aika moinen osa ihmisistä lopettaa työnteon ja jäädä kotiin kun lähes puolet palkasta alkaa mennä veroina. 450 euron veroton perustulo annetaan myös herrasväen aikuislapsille ja kotirouville biletys- ja meikkirahaksi. MIKÄ PERUSTULOSSA MÄTTÄÄ Pääongelma perustulossa on vuokra. Sen määrää suurin eli Helsingin vuokrataso. Jos ajatellaan että vuokra on 16 euroa neliö ja henkilö tarvitsee 20 – 30 neliötä asuntoa, on perustulon päälle kasattava luokkaa 500 euroa vuokrarahaa. Eli kokonaisperustulo on 450 + 500 = 950 euroa kuussa, josta herrasväen aikuislapset ja kotirouvat kiittävät kivana lisärahana. Helsingissä sillä saa vuokrattua pienen kopperon ja mummonmökissä maalla sillä jo elää koko elämänsä työtä tekemättä kun ottaa porkkanat maasta ja marjastaa. JOS ALETAAN KONTROLLOIDA JA JOS PERUSTULO ON ERI VUOKRAN OSALTA ERI OSISSA MAATA MAALLA JA HELSINGISSÄ JNE. ei millään tavalla sosiaalisten tulonsiirtojen järjestelmää voida purkaa vaan kontrolli (missä asut ja kenen kanssa) menee kovaksi. MITÄ PERUSTULOSTA AIHEUTUISI NOPEASTI Perustulo 950 euroa kuussa aiheuttaisi sen, että iso joukko "mopopoikia" ei menisi koskaan elämässään kouluun eikä töihin vaan mopottelisi koko ikänsä noin tonnin kuukausitulolla. Isotuloisten perheet saisivat mukavan lisän kun isä äiti ja kaksi aikuislasta saa 4 x 950 = 3800 euroa ilmaista rahaa kuukaudessa verottomana käyttöönsä perheen yritystulon tms. päälle. ISO JOUKKO 40 – 50 IKÄHAARUKASSA OLEVIA OSAAJIA JA AMMATTILAISIA (siivous, kauppa, huolto …) mutta TYÖMARKKINOILLA NÄLVITTYJÄ ikävissä töissä olevia IHMISIÄ JÄISI HETI PERUSTULOLLE eikä viitsisi kuunnella kitinää ikärasismista ja mennä kuudeksi aamulla töihin. Kuka nekin työt tekee, perustulobilettäjätkö? JOS SITTEN KÄVISI NIIN, ETTÄ PARIN VUODEN JÄLKEEN VALTION kassa olisi tyhjä ja perustulosta luovuttaisiin nopeasti, tekisivät huolto-siivous-puisto-roskis-kauppa-töistä perustulolle tahallaan töistä poisjääneet ihmiset vallankumouksen, koska heidän loppuelämänsä olisi pilattu, he ovat jääneet perustulolle luullen sen jatkuvan eläkeikään asti ja sitten he ovat sosiaalipummien kanssa leipäjonossa, entiset ammatti-ihmiset. MAINITTAKOON VIELÄ eräs tärkeä asia jota perustulorakastajat välttelevät, NIMITTÄIN EU. Jos Suomeen tulisi perustulo ja joku ulkkari vetäisi sen oikeuteen, voisi EY-tuomioistuin määrätä, että Suomen perustulo pitää maksaa myös virolaisille ja portugalialaisille perheille, joiden isä on ollut hetken töissä Suomessa, vaikka perhe asuisi Portugalissa eikä koskaan olisi käynyt Suomessa. SILLOIN PERUSTULONAJAJAPORUKKA SANOISI ETTÄ EI ME TÄTÄ TARKOITETTU ME TARKOITETIIN IHAN JOTAIN MUUTA jne. TÄLLÄ HETKELLÄ SUOMESSA ON PAKKO ANTAA VEROTUKSEN KOTITALOUSVÄHENNYS EU-MAIHIN (korjaa asuntosi Virossa) JA MAKSAA ULKOMAILLE LAPSILISIÄ (perhe asuu Portugalissa), mistä voi vain sanoa että törkeää salassa tehtyä puuhastelua Vanhasen hallituksen ajoilta Tohtori Jussi Halla-aho kertoo suomesta-on-kaytannossa-tullut-tallinnan-sosiaalitoimisto http://uutiset.perussuomalaiset.fi/halla-ahon-vappupuheessaan-suomesta-on-kaytannossa-tullut-tallinnan-sosiaalitoimisto/ Juristi Piritta Poikonen kertoo lapsilisia-on-maksettu-jo-vuosikausia-ulkomaille http://uutiset.perussuomalaiset.fi/eurovaaliehdokas-piritta-poikonen-lapsilisia-on-maksettu-jo-vuosikausia-ulkomaille/ http://www.lansivayla.fi/blogit/matti-putkonen/293298-tuulimyllyt-silpoivat-lapsilisat Yhdistelmälupadirektiivi edellyttää, että lapsilisät ja koko suomalainen sosiaaliturva on ulotettava koskemaan maassamme työskentelevien EU-maiden keikkatyöntekijöiden ulkomailla asuvia perheitä, joiden lapset eivät ole koskaan asuneetkaan Suomessa. Suomen kokoisella pienellä maalla ei ole varaa maksaa lapsilisiä ja sosiaaliturvaa muiden EU-maiden kansalaisille. Lapsilisät ja muu sosiaaliturva on ansaittava, ja vähintään kolmen vuoden kokoaikaisen työskentelyn pitäisi mahdollistaa näiden etuuksien maksaminen. Muutoin suomalaisten lapsilisät ja sosiaaliturva joudutaan leikkaamaan kymmenesosaan nykytasosta ja lyömään se lopullinen naula hyvinvointivaltion arkkuun.

    1. Ehdottamasi muutokset ovat perusteltuja

      Kiitos asiantuntevasta ja huolella tehdystä kommentista !!!

      • Olet tosiaan oikeassa tuon asumistuen kanssa. Perustulon lisäksi tarvitaan asumistuki niille, joilla ei ole pääomatuloja tai jotka eivät asu vanhempien luona kotona. Ja kyllä tuo asumistuki todellakin pitäisi olla paikkakuntakohtainen – ei se muuten toimi sekä Tuupovaarassa että Helsingissä. Mutta ei sen ihan noin suuri tarvitse olla kuin tuossa kuvaat. Lähiön kimppakämppä kelvatkoon.  
      • Olet oikeassa siinäkin, että 30% veroaste on liian alhainen, jos halutaan säilyttää nykyiset julkiset palvelut ja maksaa vielä lisäksi 450€ perustuloa. Tuo mainitsemasi 41,2% tasaveroaste lienee aika lähellä totuutta. Uskon että se saataisiin puristetuksi 40% tasolle, jos oikein yritetään olla säästäväisiä julkisessa hallinnossa. Niin kuin sanot, tämän kokoinen veroaste hillitsee työintoa, mutta ei se tilannetta nykyisestä miksikään muuta. Marginaalivero on korkea. Perusvikana on liian suuri julkinen sektori.

      Näillä korjauksilla tuo perustulosysteemi voisi kuitenkin toimia.

      Mainitsemasi ongelma  "veroton perustulo annetaan myös herrasväen aikuislapsille ja kotirouville biletys- ja meikkirahaksi"  jää tässä mallissa ongelmaksi.  Mutta tilanne on tänä päivänä lähes sama. Moni herrasväen työtä vieroksuva aikuislapsi ja kotirouva nostaa tänäkin päivänä työttömän perusturvaa. Työttömiähän ne ovat. Valittu perustulon taso, 450€, on kuitenkin hieman pienempi kuin tämän päivän työttömän perusturva, joka taitaa olla verojen jälkeen suurin piirtein 525€. 

      Olen minäkin ihmetellyt kepun intoa rajata kokeilu maantieteellisesti. Olen samaa mieltä siitä, että se ei onnistu ja tulisi merkittäviä yhdenvertaisuusongelmia.  Jonkinlainen kokeilu kuitenkin olisi hyvä juttu, jos tuo kokeilu pystyttäisiin rajaamaan.

       

       

       

      1. Asiat voitaisiin korjata myös kehittämällä nykyjärjestelmää

        Perustulojärjestelmän edut voitaisiin saavuttaa myös nykyisen järjestelmän piirissä jos tehtäisiin seuraavaa:

        Opintotukea, työttömän perusturvaa tai kansaneläkettä ei tarvitsisi heti menettää kun ottaa vastaan työtä. Saa nytkin tehdä hieman työtä menettämättä noita tukia, mutta tuota määrää voitaisiin lisätä.

        Tällä muutoksella voisi vähitellen siirtyä kohti perustuloa.

        Noita erilaisia Kela:n tukia voisi vähitellen yhdistää niin että loppujen lopuksi päädyttäisiin perustulon kaltaiseen järjestelmään. Näin pienennettäisiin perustuloon siirtymiseen liittyvä muutoskitkaa kun asiat voitaisiin tehdä vähitellen.

         

      2. Asumistuki

        Mitä ihmettä tarkoitat sillä, että lähiön kimppakämpän pitäisi riittää? Kenelle?

        Pitäisikö esim. pikkulapsen kanssa majoittua lähin kimppakämppään vaikkapa äitiyslomalla tai hoitovapaalla? Olen siis siinä uskossa, että perustulolla korvataan myös äitiyspäivärahat ja muut perhe-etuudet.

      3. Perustulo ei korvaisi kaikkia yhteiskunnan tukimuotoja

        Toit esille sinänsä tärkeän asian – pystyisikö perustulolla rahoittamaan yksinhuoltajaperheen kuluja ?

        Minä luulen, että se riippuu siitä miten perustulo toteutetaan. Jos perustuloa saavat (jossain määrin?) myös sylilapset (lapsilisän sijasta) niin silloin perustulo voisi riittää rahoittamaan osan yksinhuoltajaperheen tarpeista. 

        Pelkään, että perustulon ensimmäisen vaiheen toteutus tulisi olemaan niukka ja kitsas,  kun meillä ei ole varaa parempaan. Sillä korvattaisiin työttömän peruspäiväraha, kansaneläke, opintotuki ja muita perustarpeiden tyydyttämiseen tarkoitettuja tukia. Erittäin heikossa asemassa oleville lapsiperheille pitäisi varmaan edelleen maksaa jotain harkinnanvaraista tukea. 

        Perustulo ei poistaisi kaikkia ongelmia vaikka se minun käsittääkseni tekisi yhteiskunnasta aavistuksen verran selkeämmän, yksinkertaisemman ja kannustavamman. 

         

    2. Veto!

      Onko jossain tehty laskelma, että paljonko nuo Suomen nettomaksut ulkomaille noista lapsilisistä on? Olisi kiva tietää, että onko tässä tehty vain kärpäsestä härkänen. Olisi myös mukava tietää, että mikä pykälä EU:ssa tähän pakottaa, sillä tämä voi olla yksi niistä EU:n yrityksistä tuhota koko sosiaaliturvajärjestelmä ja luoda neo-feodaalinen, oligarkinen tai jokin muu heille sopivampi järjestelmä.

      Itse pidän Suomen ja pohjoismaiden järjestelmiä erinomaisina, enkä haluaisi ottaa mallia Etelän maista, jotka ovat mielestäni valovuosien päässä pohjoisesta, eikä ihmisten oikeudet ihmisarvoiseen elämään toteudu.

  3. Mansikkamaa

    Perustulon pitäisi olla korvamerkittyä kotimaista kulutusta ja tuotantoa lisäävää, perusturvaa ja -tarpeita kattavaa. 

  4. 450,00 perustulona liian vähän

    Tuo 450,00 e perustulona ei ole riittävä työttömille. Työmarkkinatuki on nykyisellään nettona noin 525 e, eikä sekään riitä edes asumismenoihin. Jos perustulon myötä lähtee asumistuki ja jopa perustoimeentulotuki. niin kiitos ei.

    1. Perustuloa täydentämään tarvitaan asumistuki

      Perustulon täydentämään tarvitaan tosiaan vielä asumistuki. Tästä lienee aika lailla selkeä yhteisymmärrys (ainakin tämän artikkelin kommenteissa).

    2. 450 ei riitä

      450 ei riitä kun ajatellaan työttömiä, nuoria, opiskelijoita sekä eläkelaisiä.  Miksi aina mennään vähävaraisen / köyhyystasolla olevan kukkarolle?
      Olemmeko enään hyvintaso valtiossa, emme ole.  Rikkaat porskuttaa hyvin, niitä ei perustulo kiinnosta ja kyllä mopopojatkin tarvitsevat leivän ja

      maidon pöytään ja vaatteet päälle, minusta se oli aika onneton kommentti nuorista, näkisin niin, että mitä parempi perustulo sitä paremmat mahdollisuudet

      on lähteä opiskelemaan, ei keskituloisten lasten vanhemmilla ole varaa kustantaa toiselle paikkakunnalle lähtöä ja siellä asuntojen hakkimista ja vuokran maksua

      nuoren puolesta, kaikilla pitäisi olla samat mahdollisuudet, mitään ryhmää pois lukien ei edes ”mopopoikia” jotka älykkyydeltään ovat aivan samaa luokkaa toisten kanssa

      harrastus on vain eri kuin esim. laskettelija, hiihtäjä , pilkkijä jne.  Pitää muistaa myös se että etelä-Suomessa on palvelut lähellä kun vertaa pohjoiseen, sillä pohjoisen periltä kun lähdetään koulutukseen niin sitä mennään 300 -600 km ennen kuin ensimmäinen jatkokoulutus mahdollisuus löytyy.  Pitkä matka mopolla mentäväksi.  Parempia ehdotuksia kehiin, tämä ei riitä.

       

  5. Eläkeläiset

    Miten perustulo vaikuttaisi eläkeläisten toimeentuloon, nyt joilla on kansaneläke niin perustulon mukaan se

    pienenisi aika lailla, miten vanhukset tulisivat enään toimeen ja voisivat asua kotona kun se jo nyt on tiukkaa nousevien

    asumiskustannusten vuoksi esim. sähkö jonka siirtohinta nousee kuin pullataikina, ei mitään järkeä.  esim. sähkölasku 23 euroa niin sähkönsiirto onkin 78 euroa, missä mennään?  Suomen kansa elättää sähköfirmoja, jotta ne siirtävät sähköä valmiita linjoja myöten kuluttajalle suureen hintaan, eli ”säästäminen” tässä asiassa on aika outo kuvio. Korjattavaa on, pitäisi lähteä myös täältä kustannus puolelta katsomaan mitkä on oikeutettua riistämistä?

     

     

  6. Pelkän perustulon varassa elämä on niukkaa

    Kansaneläke on tällä hetkellä yksin asuvan osalta 634€ ja parisuhteessa olevalla 562€. (http://www.kela.fi/tyokyvyttomyyselake_maara). Tästä vähennetään verot.

    Jos ei ole koskaan elämänsa aikana ollut työssä ansaitsemassa työeläkettä niin tuo pelkkä perustulo on kyllä eläkeläisenäkin niukka. Varmaan sitä pitäisi myös eläkeläisten osalta täydentää jollakin harkinnanvaraisella tavalla. Esimerkiksi asumistuki voisi toimia harkinnanvaraisena komponenttina. 

    Kai

  7. Järkeä vai ei

    Tuo 450 euron peruspalkka on kyllä ihan roskaa. ”Täysityöllisyys” ei käytännössä olisi sitä todellisuudessa ja sinäkin myönnät sen. Jos ollaan tilastollisesti sitä, ei se hyödytä ketään muuta kuin tilastokikkailijoita. Jos joku oikeasti joutuu elämään sillä 450 eurolla, on hyöty kansalaispalkasta plus miinus nolla. Hyvä juttu kyllä jos työllisyys paranee, mutta paraneeko se oikeasti kaikille vai joutuuko penniä venyttämään enetistä enemmän. Ainakin itse luulin, että kansalaispalkan aloite lähti siitä, että KAIKILLA olisi mahdollisuus parempaan elintasoon, eikä se sinun mallissasi kylläkään toteudu. Tässä kohtaan jos joku miettii, että menköön töihin, niin väittäisin että vaikka työllisyystilanne paranisi ei siltikään kaikille töitä löytyisi. Suosittelen katsomaan Pohjantähden alla jakson kodittomista. Voisi herätä vähän ajatuksia siitä miten epätasaista Suomessa on.

  8. Perustulon vaikutukset ovat merkittävän positiivisia

    Perustulon koko pitää valita sellaiseksi kuin eduskunta sen päättää. Jos ollaan anteliaita niin sitten suurempi. Olet luultavasti oikeassa, perustulo voi ehkä olla hieman suurempi. 

    Oleellista on se, että perustulomallin yhteiskunnalliset vaikutukset ovat positiivisia. Tuo 450€ on esimerkki, joka on valittu seuraavin perustein:

    • Opintotuki on tätä pienempi
    • Lasten hoitovapaa on tällä hetkellä pienempi
    • Työttömän peruspäiväraha ja ns. kanssaneläke ovat hieman suurempia (vajaa satasen suurempia)
    • Sosiaalitoimi huolehtii monissa kaupungeissa että ihmiselle jää 100€/viikko ruokaan, juomaan, viihteisiin ja vaatteisiin. Tämä on sama summa kuin tuo tähän ehdotukseen valittu perustulo. 

    Noin 450€ perustuloon yhteiskunnalla on varmasti varaa. Suurempi sopii minulle, jos laskelmat osoittavat että suurempi on toimivampi. Joka tapauksessa perustuloa joudutaan hieman paikkaamaan asumistuella tai muulla harkinnanvaraisella summalla.

    Oli perustulo sitten pieni taikka suuri ovat sen yhteiskunnalliset vaikutukset merkittäviä:

    • Kannattaa ottaa vastaan pienipalkkaistakin ja väliaikaista työtä. Se on kaikki pelkkää plussaa omaan talouteen
    • Harmaan talouden työ tulee vähemmän houkuttelevaksi kun myös rehellistä työtä tekevät voivat nostaa samat tuet kuin tänä päivänä harmaan talouden duunarit
    • Ei tarvii enää anoa luukulta eikä nöyristellä virkamiehille. Ihmisistä tulee oman itsensä herroja jotka päättävät itse mitä työtä ottavat ja mitä eivät.
    • Virkamiehistöä vapautuu järkevämpiin töihin ja lainsäädäntö yksinkertaistuu.

Comments are closed.

Related Posts