Kajaanin Renforsinrantaan St1 bioetanolitehdas

Etsin kissojen ja koirien avulla myönteisiä uutisia metsäteollisuuden uudistumisesta. Sellupohjaisten biojalostamoiden perustamisesta on puhuttu 2000-luvun puolivälistä alkaen. Ensin näytti siltä, että metsäjätit Stora Enso (plus Neste) ja UPM ottavat tikkuviinan keittämisen omakseen, mutta kuvaan ovat tulleet myös energia-alan "pk-yritykset", jotka lähtevät liikkeelle nopeammin hiukan pienemmillä investoinneilla.

Suuret, satoja tuhansia tonneja valmistavien laitosten investointihaarukka on kymmenkertainen.

Tämän takia Storan Ja Nesteen kymmenien miljoonien pilottihankkeen jälkeen ei Varkauteen tullutkaan suurta täyden mittakaavan tehdasta.

On viisautta ajatella, että kaikki uudet start-upit aloittavat pieninä ja kasvavat vuosien saatossa suuremmiksi, jos tavaralle riittää kysyntää ja tekniikka pysyy näpeissä.
 

2011-09-12 14.14.49

KUVA: Helge V. Keitel, Kontiomäki, Puutavaran kuormaus- ja varastointialue (2012)

YLE-uutisissa kerrottiin kello 08:30 energiayhitö Station One ilmoituksesta rakentaa bioetanolitehdas Kajaanin Renforsinrantaan. St1 aikoo valmistaa UPM Kajaanin paperitehtaan alueella sahanpurusta bioetanolia. Yhtiö ilmoitti tiedotustilaisuudessa tänä aamuna, että investointipäätös tehdään tämän vuoden aikana. Station Onilla on useita biojalostamoita eripuolilla maata, mutta Kajaanissa tarkoituksena on laajentua selluloosapohjaisiin biomassoihin.

Myös Kainuun Sanomat kertoo 5.2.2012 nettisivuillaan hankkeesta: “Suomalainen energiayhtiö St1 Biofuels rakentaa bioetanolitehtaan Renforsin Rantaan Kajaaniin. Yhtiö on tehnyt aiesopimuksen tontin ja rakennusten vuokraamisesta Renforsin Rannan kanssa. Yhtiö hakee välittömästi ympäristölupaa. Tuotannossa tehdas olisi laskelmien mukaan vuonna 2015. Investointi on suuruudeltaan 35-40 miljoonaa euroa.”

Yhtiön kehittämä uusi, pilotoitu teknologia laajentaa etanolintuotannon selluloosapohjaisiin raaka-aineisiin. Kajaanissa etanolia valmistetaan sahanpurusta ja mahdollisesti myös oljesta ja kemiallisen metsäteollisuuden tuotteista. ST1 valmistaa myös biojätteistä ja elintarviketeollisuuden tähteistä kotimaista bioetanolia liikenteen polttonesteeksi useissa tehtaissa eri puolilla Suomea.

– Voidaan sanoa, että Kajaanin laitos on ensimmäinen puuraaka-aineesta biopolttoainetta tuottava laitos, sanoo St1 Biofuelsin toimitusjohtaja Mika Niemi.

Hankkeella on myös positiivinen vaikutus Pölkky Oy:n Kajaanin sahan ja Kainuun Voiman kilpailukykyyn. Sivutuotteena syntyy merkittävä määrä puusta erotettua ligniiniä, joka hyödynnetään Kainuun Voiman laitoksella sähkön ja höyryn tuotannossa.

St1 verkkosivuilla kerrotaan yhtiön bioetanolin tuotannosta ja jakelusta. Kajaaniin tulevassa laitoksessa käytetään Cellunolix™ –menetelmää: “St1 kehittää teknologiaa, joissa jätteiden sisältämä selluloosa käytetään bioetanoliksi. Selluloosaa sisältävät monet yhdyskunnan ja teollisuuden jätejakeet. Teknologiaa voidaan soveltaa erillisissä laitoksissa tai se voidaan liittää nykyisiin laitoksiin.”

LUE MYÖS: Metsäteollisuuden rakennemuutoksen vahvat signaalit puntarissa

PS: YLE:n uutislähetyksessä kerrotaan myös, kuinka tykkylumi vaurioittaa nuoria puita hoitamattomissa taimikoissa. Ongelmia on myös ensiharvennusalueilla ja riukuuntuneissa metsissä.

Related Posts