Ilkka Niiniluoto on luotsannut yliopistolaitosta kohti sivistysyliopistomallia

Kävin kuuntelemassa ystäväni ja Helsingin yliopiston entisen rehtorin ja kanslerin, filosofin ja matemaatikon Ilkka Niiniluodon jäähyväisluentoa. Hänen aikanaan Helsingin yliopisto ja yliopistolaitos ylipäätään on hyvin täyttänyt tehtävänsä tiedon ylimpänä vartijana ja tavoittelijana. Yliopistolaitos on tarjonnut meille suomalaisille korkeinta sivistystä ja tietoon perustuvaa ymmärrystä. Ilkka Niiniluodon yliopisto on ollut ennen kaikkea sivistysyliopisto ja tutkimuslaitos ja vasta toissijaisesti erilaisiin virkoihin ja lain määrittelemiin tehtäviin valmistava ammtillinen oppilaitos. Korkein päämäärä on ollut tieto itsessään.

Rajatut ammattipätevyysvaatimukset yhdistettynä laajaan perustietämykseen on kestävä ratkaisu

Ilkka Niiniluodon lähestymistapa on ollut yhteiskunnallemme siunaus. Ammattinimikkeet ja niihin liittyvät erittäin pitkät ja yksityiskohtaiset koulutusputket ovat osoittautuneet muuttuvassa maailmassa kansantaloutta jäykistäviksi kahleiksi. Arvokkaimmaksi asiaksi on osoittautunut sivistys ja pyrkimys tietoon ja hyvään toimintaan. Kohtuullisen rajatut ammattipätevyysvaatimukset yhdistettynä laajaan perustietämykseen on osoittautumassa kestäväksi ratkaisuksi. 

Totuus pakenee tavoittelijaansa

Ilkka Niiniluodon suurimmat saavutukset teoreettisen filosofian tutkjana liittyvät totuudenkaltaisuuteen – tiedon rajallisuuden ja erehtyväisyyden rajaamiseen ja sen prosessin hahmottamiseen, jolla todellista oikeaa tietoa voidaan lähestyä. Lopullista totuutta ei ehkä voi järjellä saavuttaa – on vain prosessi, jolla oikeaa tietoa voidaan lähestyä. Ristiriidattomuus ja tiedon elegantti kauneus ovat korkeimmat arvot. Erehtyminen, etsiminen ja löytäminen ja taas kerran erehtyminen ovat tieteellisen prosessin antoisinta osaa.

Kysyminen ja kuunteleminen ohjaavat tutkimustyötä

Olen itse arvostanut Ilkka Niiniluodossa muun muassa sitä tapaa jolla hän suhtautuu opiskelijoihin, tutkijoihin ja kanssaihmisiin. Hän ei kärjistä eikä väittele vaan kysyy ja kuuntelee. Nuo kysymykset jäävät itämään ja tuottavat tutkijoissa sitten myöhemmin ahaa- elämyksiä ja vastauksia. Tiesikö Ilkka nuo vastaukset? Itse asiassa ei. Mutta kysymykset olivat hyviä.  

One thought on “Ilkka Niiniluoto on luotsannut yliopistolaitosta kohti sivistysyliopistomallia

  1. Hyvä juttu.

    Hyvä juttu. Sivistysyliopistosta on hyötyä myös muille kuin sivistysyliopistofaneille. Peukku Niiniluodolle. (joka aikanaan opetti mieleenpainuneen hyvin tieteen filosofoiaa ja logiikkaa)

Comments are closed.

Related Posts