Hanasaari Rokkaa Kiinan suuntaan!

Käyttäjän Helge V. Keitel kuva

Kiinan huomattavat satsaukset korkeakoulutuksen ja tieteen kehittämiseksi ovat johtaneet kansainväliseen kilpajuoksuun yhteistyöhankkeiden synnyttämiseksi. Myös Ruotsi ja Suomi ovat panostaneet Kiinaan suuntatutuvaan toimintaan ja kilpailukykyisten verkostojen luomiseen.

17.6.2013 China in Focus –seminaarissa pohdittiin, miten Kiinan kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä korkeakoulutuksen ja erityisesti informaatioteknologian alalla.

Todettiin, ettei Pohjoismailla ole varaa menettää Kiinaa koulutuksen, kehittämisen ja avoimen innovoinnin kumppanuutta.

Hanasaaren kansainvälisessä forumissa keskusteltiin ja vaihdettiin kokemuksia toteutuneista  yhteistyöhankkeista ja linjattiin tulevia kehittämistoimia.

Hanasaaren seminaarissa arvioitiin, että suomalaiselle ja ruotsalaiselle koulutusteknologialle on nähtävissä suurta kysyntää Kiinassa.

Sen hyödyntämistä edistää merkittävästi, jos saamme kytkettyä eri toimijat tiiviimpään yhteistyöhön, mukaan lukien tutkimuksen, opetuksen kehittämisen ja koulutuksen, uusien teknologiapohjaisten ratkaisujen kehittämisen sekä niiden kaupallistamisen.

Yhdessä kiinalaisten kumppanien kanssa luoduilla ja hyviksi todetuilla ratkaisuilla voi Kiinan markkinoiden lisäksi tähdätä kolmansille markkinoille, esimerkiksi Afrikkaan ja muille kehittyville markkinoille.

hanasaari1

Osallistuin Hanasaaressa 17.6.2013 “China in Focus” –seminaariin ja tapahtumasta voin oitis lausua, että “matkailu avartaa” ja joskus seminaarissa viisastuu.

  • Kiina on suuri mahdollisuus
  • Osaamiseen nojaava yhteistyö vaatii pitkäjänteisyyttä
  • Pieni Suomi ja suuri Kiina ovat epäsuhtainen pari; on tähdättävä rajat ylittävään yhteistyöhön

Hanasaaren monipuolisessa ohjelmatarjonnassa on runsaasti mielenkiintoisia tapahtumia eri kohderyhmille. Keskuksen omaan tuotantoon kuuluvat muun muassa ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä luotaava Hanaforum-keskustelusarja.

Kiina-seminaari on yksi monesta, mutta se tarjosi runsaasti ajatteluruokaa (thought food) minulle ja monelle muulle.

Kansainvälisesti merkittävät tapahtumat tuovat Hanasaareen alojensa parhaita asiantuntijoita, yhteiskunnallisia vaikuttajia ja taiteen huippunimiä. Saman katon alla on mahdollista todistaa harvinaisia vierailuja ja arkaluontoisiakin keskusteluja, ottaa osaa korkeakouluyhteistyöhön,   katsoa kuukauden Pohjoismaisia elokuvia, tai kiertää taidenäyttelyissä.

Parasta 17.6.2013 seminaarissa oli, että puhujat kannustivat Pohjoismaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Kiinaan tulee mennä osaaminen edellä, muttei takki auki “Euroopan omistajana”, koska mittasuhteet ovat jotain aivan muuta, mihin olemme tottuneet.

Lisää uusi kommentti

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.