FED:n koronnosto ei mullistaisi markkinoita

Keskuspankkipolitiikka vaikuttaa tällä hetkellä merkittävästi sijoitusmarkkinoihin, erityisesti siihen miten houkuttelevina sijoittajat näkevät korkokosijoitukset suhteessa osakkeisiin. Nousevat korot syövät korkosijoitusten arvoja kun taas laskevien korkojen periodi on yrityslainojen kulta-aikaa.

USA:n keskuspankki, FED, on ensimmäinen koronnostoa harkitseva merkittävä keskuspankki ja sen pääjohtaja Janet Yellen on indikoinut FED:n harkitsevan koronnostoa vielä tämän vuoden aikana.

USA:n talous on vahva,  työttömyys on alle 5%, talous kasvaa ja inflaatio on piristynyt runsaaseen prosenttiin.  USA:n keskuspankin uskotaankin päätyvän joulukuussa pieneen (0,25% ?) koronnostoon. Välittömät vaikutukset sijoitusmarkkinoihin jäävät Nordean mukaan luultavasti pieniksi. Puolen prosentin tasolle nousevat lyhyet korot eivät riitä mullistamaan markkinoita.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt