Euroopan kilpailukyky

 

Kehittyneiden maiden tai ainakin Euro-alueen tilanne tuntuu tuntemattomalta. Eihän ole ollut lainkaan normaalia, että kehittyneet maat eivät pysty maksamaan itse omassa valuutassaan ottamia lainoja pois. Perinteellisesti itsenäisen maan yksi merkki on ollut oma valuutta ja sen myötä myös valuutanpaino-oikeus. Suomen kouluissa on painotettu Suomen autonomisen aseman vahvuutta juuri omalla valuutalla ja postimerkillä. Posti meillä vielä on vaikka sen nimi onkin Itella -J

Voimakkainta ja innovatiivisinta kasvu on ollut erilaisissa marginaaleissa ja rajapinnoissa, postmoderneissa tiloissa. Näitä tiloja, jos kanssakäyminen Euroopassa on suurta, luulisi juuri löytyvän täältä. Jotenkin tämä ei ole kuitenkaan realisoitunut kasvuna muualla kuin joissain yksittäisinä paikoissa. Syynä on ollut valvonnan suuri kasvattaminen. Meillä on ollut vanhastaan kansallisvaltioiden valvontaviranomaiset ja Euroopan yhdistymisen vuoksi on lisätty myös Eurokopanlaajuista valvontaa. Kyttääminen estää innovatiivisten marginaalien nousun ja kansantuotteen kasvun. Yhdysvaltojenkin innovatiivisuus on vähentynyt terrorismikyttäilyn kasvun myötä.

Tässä kriisissä suurimmat ongelmat ovat olleet niissä maissa jotka ovat kulttuurisesti pitäytyneet sukuun ja vahvaan perhetraditioon. Perinteisesti nämä maat ovat olleet Euroopassa juuri katollisia (ortodokseja). Tätä ei kuitenkaan pidä ajatella uskontolähtöisesti, koska katolliset taas ovat pärjänneet hyvin etelä-Amerikassa ja perhekeskeiset maat Aasiassa. Euroopassa ongelmat johtunevat taas uuden valvontakerroksen tulemisesta näihin Eurooppalaisiin maihin. Niissä on nyt perhevalvonta, paikallisviranomaiset ja Eurooppa-valvonta. Jos nämä lukot eivät estä muutosta, niin ei mikään. Maailman kasvunveturit ovat nyt hyvin keskusjohtoisissa maissa joissa on heikot paikallisviranomaiset (monissa maissa lahjotut), näin se pitäisi olla Euroopassakin tosin ilman lahjontaa. Lähellä olevat viranomaiset estävät muuttumisen, muuttuminen uhkaa virkaetuja. Perhe ja suku antaa kuitenkin turvaa ja mielenrauhaa. Eli paikallisviranomaisilta valta pois, lähellä oleva demokratia kunniaan ja voimakas Eurooppa-laajuinen yhteistoiminta. Siinä on Euroopan menestysmenetelmät yksinkertaisesti. Äänestysmaat eivät ole kehittyneet kuin kriisien kautta, toivottavasti nyt tehdään rohkeita muutoksia eikä käperrytä kuoreen omia etuja ajamaan ja lisätä lisää valvontaa joka tasolle. 

Related Posts

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top