Euroopan Keskuspankin julkaisematon inflaatiotavoite lienee noin 4%

1

Euroopan keskuspankin arvellaan yrittävän väliaikaisesti lipsua 2% inflaatiotavoitteesta. Tavoitteena lienee 3…4% inflaatiovauhti, mutta vallitsevissa oloissa voi käydä niin että päädytään 2…3% välillä olevaan inflaatioon.

4% inflaatiotason on tarkoitus syödä valtioiden velkaa niin, että nyt 6% tasolla bruttokansantuotteesta pyörivä valtioiden budjettivaje neutraloidaan niin, että inflaatiokorjattu valtionvelka kasvaa enää realisesti 2% vuodessa. Tämä taso on sama kuin pitkän aikavälin BKT:n kasvu ja on kestettävissä. 

Euroalueen valtion budjettivaje (Lähde: Euroopan keskuspankki)

Sijoittajan kannattaa seurata inflaatiota ja korkosijoituksia ja rahan makuuttamiosta pankissa kannattaa välttää jos Euroopan Keskuspankki onnistuu inflaation käynnistämisessä.

Euroopan Keskuspankin julkinen inflaatiotavoite on edelleen 2% eikä siis korotettua tavoitetta ole julkaistu.

Nämä Euroopan keskuspankin oletetut toimet ovat poikkeuksellisia ja ne ovat keskuspankin mandaatin mukaisia. Matalampi inflaatiotavoite pakottaisi valtioita konkurssiin ja Euron olemassaolo voisi vaarantua. Euroopan keskuspankin ensisijaisena tavoivoitteena on vakaa vaihdon väline Euro. Ja juuri nyt Euron säilyttäminen vaatinee inflaation osalta poikkeuksellisia tavoitteita.

Related Posts

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top

Talous Yhteiskunta

Björn Wahlros haluaisi että Suomi olisi myös varakkaille ja yrittelijäille hyvä paikka elää ja sijoittaa

Oheinen 5 min mittainen Mikko Salakan tuottama video summaroi Björn Wahlros:n esittämät ratkaisut Suomen talouden kriisiin: Tarvitaan henkilösijoittajien ja yrittäjien parempaa kohtelua niin, että suomalaisten