EU puuttuu sukupuolihinnoitteluun vakuutuksissa

Tasa-arvo on aina tavoittelemisen arvoinen asia oli sitten kysymys sukupuoleen tai muuhun jaotteluun perustuvista eroista. On kuitenkin asioita, joissa pitäisi vain hyväksyä, että eroja on olemassa, eikä niistä pakottamalla eroon päästä. EU:n päättävät elimet ovat mahdollisesti iskeneet lusikkansa nyt juuri tällaiseen soppaan vaatimalla samansuuruisia vakuutusmaksuja miehille ja naisille (ks. Insurers say customers hurt by EU gender price ban).

Mitä tuo muutos käytännössä tarkoittaa? Ensinnäkin miesten kohdalla korkean riskin sisältävissä vakuutuskohteissa miesten vakuutusmaksut laskevat ja naisten maksut nousevat. Vastaavasti joissakin vakuutuskohteissa hinta laskisi naisilla ja nousisi miehillä. Nämä ovat kuitenkin vasta välittömät seuraukset.

Vakuutukset ovat pohjimmiltaan maksu turvasta: koko asiakaskunta häviää keskimäärin rahaa, mutta tämä odotusarvoinen menetys on yksilötasolla niin pieni, että se monesti kannattaa maksaa, kun toisessa vaakakupissa on elämässä mahdollisesti vastaan tulevien vaarojen kohtaaminen ilmanturvaa. Jos naisten vakuutusmaksut kuitenkin nousevat selvästi, myös tämä odotusarvoinen menetys kasvaa naisilla tuntuvasti. Se tarkoittaa sitä, että naisten kannattaa entistä vähemmän vakuuttaa itsensä. Se taas johtaa siihen, että entistä harvempi nainen vakuuttaa itsensä. 

Jos entistä harvempi nainen vakuuttaa itsensä ja entistä useampi mies vakuuttaa itsensä, vakuutusten hinnat nousevat hyvin lähelle nykyistä miesten vakuutusten hintaa. Miesten vakuutusten hinnat laskevat siis hyvin vähän, kun taas naisten vakuutusten hinnat nousevat todella tuntuvasti. Toisissa vakuutuslajeissa tilanne taas voi olla päinvastainen: miesten vakuutusten hinnat nousevat ja naisten laskevat. Lopputuloksena vakuutukset saattavat jakautua miesten ja naisten vakuutuksiin. 

Vakuutusyhtiöt joka tapauksessa hinnoittelevat vakuutuksiaan ainakin iän perusteella. Onko sille riittävän vahvat perusteet, etteikö myös sukupuolta voisi käyttää hinnoittelukriteerinä?

5 thoughts on “EU puuttuu sukupuolihinnoitteluun vakuutuksissa

  1. seuraavaksi eläkeasiat?

    Seuraavaksi odotamme EU:n puuttuvan eläkemaksuihin. Ei kuulosta kovin tasa-arvoiselta että naiset ja miehet maksavat eläkemaksuja samansuuruisesta palkasta yhtä paljon, mutta naiset keskimäärin elävät monta vuotta pidempään kuin miehet. Jospa miehet päästettäisiin eläkkeelle muutama vuosi aiemmin kuin naiset?

     

    1. Samat maksut kaikille!! Jo riittää pienituloisten sortaminen !!!

      Pienituloisin viidennes elää keskimäärin 10…11 vuotta lyhyemmän elämän kuin suurituloisin viidennes.

      Pitäisikö siis:

      • meitä pienituloisia kyykyttää laittamalla meille pienituloisille suuremmat henkivakuutusmaksut (kun me viisi- kuusikymppiset pienituloiset kuolemme 30% todennäköisemmin kuin rikkaat)
      • suurituloisia kyykyttää laittamalla heille 30% suuremmat eläkevakuutusmaksut (kun he ovat eläkkeellä noin 30% pidempään)

      Minä olen sitä mieltä että samat vakuutusmaksut kaikille. Ei pidä kyykyttämään ketään siitä syystä että palkka on pieni taikka suuri.

      1. Näinhän se on: raja on vedettävä johonkin

        Niin. Johonkin on raja vedettävä. Se tuskin olisi kenenkään mielestä oikeudenmukaista, että köyhä joutuisi maksamaan vakuutuksestaan enemmän. Eikä etniseen taustaan pohjautuva hinnoittelukaan olisi reilua. Toisaalta ikä lienee monissa asioissa väistämätön kriteeri – joka myös kohtelee kaikkia ainakin periaatteessa tasa-arvoisesti. Toisaalta mikäli sukupuolien väliset vakuutushinnat ja -edut ovat kokonaisuutta ajatellen samansuuruisia, ei sekään yksittäisten vakuutustyyppien kohdalla sovellettavana kovin epätasa-arvoinen jaottelutapa olisi. 

    2. Perustavanlaatuisten kysymyksien äärellä

      Tässä ollaan aika perustavanlaatuisten kysymyksien äärellä. Miten huomioidan yksilöiden erilaisuus? Miten huomioida pidempään elämisen mielekkyys? Halutaanko eläkettä ajatella kokonaisuudessaan syntyvän kustannuksen eli koko eläkeiän maksujen näkökulmasta vai tietyn tulotason tarjoamisen kannalta? Ajatellaanko yhteiskunnallisen kokonaisedun kannalta, mikä lienee suomalaisen työeläkkeen tarkoitus, vai katsotaanko asiaa eläkevakuutusbisneksen näkökulmasta?

      Näin pikaisesti ajateltuna näkisin, että pakolliseen työeläkejärjestelmään ei kuulu sukupuolien erottelu, mutta liiketoimintalähtöisiin vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin ehkä kuitenkin.

  2. Osittainen kelkankäännös

    Tuntuu, että on viime aikoina hieman kynnys madaltunut blogijuttujen kirjoittamisen suhteen. Samalla kasvaa riski myös siitä, että tulee kirjoitettua vähemmän loppuun asti pureksittuja mielipiteitä. Niin saattoi käydä jossain määrin myös tässä. Ensinnäkin kirjoitin suunnilleen yhtä yksipuolisesti kuin Kauppalehden uutinen aiheesta (minkä vuoksi nyt itse asiassa hieman täydensin sisältöä).Vähän enemmän asiaa pohdittuani en myöskään välttämättä pidä tuota muutosta ainakaan samassa määrin huonona kuin eilen.

    Vakuutuksia ottavat ihmiset ovat yksilöitä, ja niin ollen päätos ottaa vakuutus on myös yksilöllinen, eikä niinkään sukupuoleen sidottu.Vaikka tilastot kertoisivat mitä, yksilöjen väliset erot merkitsevät kuitenkin enemmän kuin sukupuolten väliset erot. Vaikka sukupuolihinnoittelun poistuminen väistämättä vaikuttaa myös sukupuolten kiinnostukseen vakuutuksia kohtaan, ei lopputulos välttämättä ole kovin dramaattinen: ihmiset ottavat vakuutuksia tilanteen mukaan, mutta eivät vain pääse hyötymään tai joudu kärsimään sukupuolensa tilastollisista ominaisuuksista. 

    Ps. Jos lukijana huomaat jotain olevan artikkelissa pielessä (esim. liian yksipuolinen näkökulma tai perustelemattomia kannanottoja), näistä asioista on toki hyvä kuulla rakentavaa kritiikkiä.

Comments are closed.

Related Posts