Edunvalvontavaltuutuksella asiat hoituvat jos itse ei pysty

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE on julkaissut oppaan edunvalvonnasta. Oppaassa käsitellään taloudellisten asioiden hoitoon liittyviä kysymyksiä erityisesti pankki-, arvopaperi- ja vakuutusasiointiin liittyen. Opas kokoaa yhteen tietoa ja muistuttaa, että ennakoiminen vanhuuden ja toimintakyvyttömyyden varalta kannattaa tehdä ajoissa.  Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi itse etukäteen päättää miten hänen asioitaan hoidetaan sitten, kun hän itse ei enää siihen kykene.

Edunvalvonta on laissa säädetty järjestelmä, jolla on tarkoitus suojata sellaisten henkilöiden etua, jotka eivät itse syystä tai toisesta ole kykeneviä huolehtimaan asioistaan.  Edunvalvoja huolehtii päämiehensä edun toteutumisesta silloin kun päämies tarvitsee apua asioidensa hoitamisessa.

Vain alaikäiset lapset ovat suoraan lain nojalla vajaavaltaisia ja huoltajiensa edunvalvonnassa. Täysi-ikäinen ihminen ei koskaan joudu ilman
tuomioistuimen tai viranomaisen päätöstä edunvalvontaan. Edunvalvonnassa pidetään keskeisenä lähtökohtana päämiehen itsemääräämisoikeutta ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Tästä syystä edunvalvonnassa pyritään nykyisin siihen, että
päämiehellä on oikeus aina päättää omista asioistaan niin laajasti kuin vain hänen etunsa huomioon ottaen on mahdollista. Edunvalvonnassa on kysymys yleensä taloudellisten asioiden hoidosta, mutta edunvalvoja voi huolehtia myös muista päämiehen henkilöön liittyvistä asioista.

Lisää tietoa: Laki edunvalvontavaltuutuksesta

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt