Yhteiskunta

1800–luvun lopussa oli paljon samoja piirteitä kuin nykyajassa. Globalisaatio ja kanssakäyminen lisääntyivät uusien kulkuväylien (laivat, rautatiet) myötä. Oli myös vahvaa teknologiauskoisuutta, insinöörivetoisuutta ja tekniikkauskontoa, juuri kuin nykyään. Presidenttimme ja pääministerimme ovat nyt  kuulemma asioiden hoitajia eivät aatteiden tuojia.  Lähes kaikkialla kehitys oli 150 vuotta sitten samankaltaista kuin nykyään. Silloin oli selkeä modernin ja perinteellisen elämän iso jännite, mikä purkaantui monin tavoin.

Me suomalaiset saimme Lauri Ihalaisen ja työmarkkinajärjestöjen välisen keskitetyn palkkaratkaisun tuloksena luokkaa 2%/vuosi palkankorotuksen. Mutta paljonko keskitetyt palkkaratkaisut ylipäätään vaikuttavat elintasoomme kun Suomessa tuotetut hyödykkeet ja palvelut samalla kallistuvat?

Onneksi keskitetyt korotukset kasvattavat ostovoimaamme suhteessa tuontihyödykkeisiin. Tuonnista se osa, joka tulee suomalaisten kuluttajien käyttöön, muuttuu edullisemmaksi ja hyödyttää elintasomielessä kansalaisia. 

Oheisesta kaaviosta näemme, että noin 16% käyttämiemme palveluiden ja hyödykkeiden hinnasta on peräisin tuonnista. Tälöin 1% palkankorotus kohottaa ostovoimaamme noin 0,16%. Keskitetyn palkankorotuksen vaikutus elintasoomme on tämän suuruinen. Keskitetyt ratkaisut ovat erittäin merkittäviä, mutta niiden arvo tulee muualta. Elintasoon ne eivät suuresti vaikuta.  

Suomen kansantalous vuoden 2009 lukujen valossa (Lähde: wikipedia)

  Puolet työvoimastamme työskentelee palvelualoilla. Mari Kangasniemi:n uusimmasta palvelualojen tuottavuuden mittaamista koskevasta tutkimuksesta selviää, että yksityisten palvelualojen (kauppa, majoitus- ja ravitsemusala sekä kiinteistöala) tuottavuus on viimeisten viidentoista vuoden aikana noussut ripeästi.

Työn tuottavuus kaupan alalla (Lähde:PT, PAM ja Tilastokeskus)

   Kevään aikana kehysriihessä käsitellään valtiontalouden sopeuttamistoimia, kestävyysvajetta sekä työurien pidentämistä osana sen ratkaisua. Tradenomiliitto TRAL ry kantaa huolta työelämän nuorten osaajien tulevaisuudesta; julkinen keskustelu keskittyy valtaosin suurten ikäluokkien tilanteeseen, vaikka tosiasiallisesti velanotto ja eläkeuudistukset koskevat erityisesti 1970-luvulla syntyneitä ja sitä nuorempia ikäpolvia.

- Jo yksin valtion velka siirtyy tulevien ikäpolvien maksettavaksi, puhumattakaan eläkejärjestelmän maksupaineista. Uudistuksia on tehtävä pikaisesti, sanoo puheenjohtaja Niko Aaltonen TRAL:sta.
- Tradenomeista noin 60 prosenttia on syntynyt vuosien 1972-1982 välillä ja näitä ikäluokkia sekä niitä nuorempia tulevat uudistukset koskevat kaikkein eniten. Keskeisin kysymys kuuluukin, maksetaanko laskut nyt vai tulevaisuudessa, jatkaa Aaltonen.

Valtiontalouden tärkein perusasia on tasapaino. Huonoina aikoina on perusteltua ottaa velkaa vaikka tuo velanotto johtaa ylisuuriin palkkatasoihin, kilpailukyvyttömyyteen ja investointien valumiseen halvemman kustannustason maihin. Erittäin huonot ajat perustelevat sen, että nykyinen sukupolvi maksattaa elintasonsa tulevalla sukupolvella.

Alla on viimeisen viidentoista vuoden ajalta nimeltä mainittu ne  hallitukset ja hallituksen jäsenet, jotka ovat kyenneet terveeseen valtion- ja kansantalouden hoitoon. Tähän on hyvä syy. Poliitikot unohtavat helposti menneiden sukupolvien hyvät teot ja keskittyvät omaan tekemiseensä. Mutta jonkun on muistettava, jotta hyvistä teoista saataisiin mallia. 

Tasapainoiseen tai kohtuulliseen taloudenpitoon kyenneet hallitukset (viimeiset viisitoista vuotta)

Jutta Urpilainen esittää erityistä solidaarisuusveroa yli 100 k€ vuodessa ansaitseville (raikuvia suosionosoituksia salissa).

Solidaarisuus on hyvä asia, mutta mainitulla lisäverotuksella ei paljon valtion alijäämiä paikata. Latasin tilastokeskusesta talukon (liitteenä) josta nähdään että yli 100k€ ansaitsevia oli vuonna 2010 52516 kappaletta - vähän yli prosentti tulonsaajista. Näissä tuloissa on mukana myös pääomatulot. Jos ministeri tarkoitti 100k€ ansiotuloja, niin määrä vähenee entisestään.

Ongelma on siis että näitä ns. rikkaita on Suomessa liian vähän. Ansiotuloja tämä ryhmä keräsi hieman yli 6.3 miljardia (kaikki tuloluokat yhteensä 108 miljardia). Pääomatulot mukaanlukien 9.3 miljardia. Näistä maksetaan veroja yhteensä jo nyt 3.3 miljardia eli jäljellä on n. 6  miljardia. Alla olevassa kuvassa näkyy kumulatiivinen tulokertymä ja verokertymä tuloluokkien mukaan. MInusta on selvää että n. 8% kaikista tuloista ansaitsevat eivät voi huomattavalla määrällä paikata valtion verokertymää.

Tämä tuloryhmä maksaa tällä hetkellä 13% kaikista veroista.

Kreikan talousongelmat kurittavat koko Eurooppaa ja kreikkalaiset, joita pakotetaan säästökuurille, ovat nousseet kaduille. Moni kokee sympatiaa kreikkalaisia kohtaan ja toivoo, että lainapakettien turvin heidän elämänsä jälleen normalisoituu. Kreikkalaiset ovat kuitenkin ilkeän finanssimaailman nurkkaan ahtaama kansakunta, vai ovatko sittenkään?

Kreikkalaisuuteen on täysin erottamattomasti kuulunut huijaaminen, varastaminen, korruptio ja kansanhuviksi asti noussut veronkierto. Yksilöä ei silti voi syyttää, sillä yhteiskunta on ollut korruptoiva. Väärinkäytökset ovat olleet koko kansakunnan läpi levinneitä, jolloin niistä on tullut vallitseva tapa.

Kreikassa yksityisyrittäjyys on ollut Euroopan kärkeä. Tähän kannustimena on ollut mahdollisuus saada tulot verottomina. Ainoat, jotka ovat maksaneet veroja tuloistaan, ovat olleet palkkatöissä olevat, koska heiltä vero pidätetään palkasta automaattisesti. Tästä syystä työt on kannattanut tehdä yrittäjänä palkkatyön sijaan.

Vastaavalla tavalla kiinteistöveroja on kierretty pimeillä kauppasummilla ja pimeillä lainoilla. Tähän ovat syyllistyneet käytännössä kaikki kansanedustajista kirkkoherroihin.

Media rakastaa ja elää draamoista. Jos ei todellista tragediaa ole, se tehdään. Kauhistelu ilmastonmuutoksen seurauksista kesti monta vuotta, eikä se ole vieläkään kokonaan asettunut. Kohtuullistunut kylläkin.

Pari vuotta sitten ilmaston lämpeneminen pantiin syrjään, kun kuvaan astui uusi draama; Euroopan velkakriisi. Se oli lähellä ja konkreettinen. Jos ei koko Euroopan loppu, niin ainakin euroalueen lopun ajateltiin alkavan Kreikasta, Irlannista, Portugalista, Espanjasta ja Italiasta. Kunnon draaman mukaisesti kauhukuvaan liittyi kaiken tuhoava loppu; dominoteoria hoitaisi päiviltä koko EU:n.

Tätä on uutisoitu kohta kaksi vuotta. Median yksi peruslaki - ”huono uutinen on´ hyvä´ uutinen” – toimi täysillä. Tv-studioihin ja lehtien haastatteluihin kutsuttiin ”päivystävistä dosenteista” ne, jotka julmimmin synkistelivät.  On tietysti totta, että kaikki ainekset suureen katastrofiin olivat olemassa, ja tehtävänsä mukaisesti media vahti jokaista liikahdusta. Mutta kun vain niitä tuijotettiin, tilaa eivät saaneet talouden tilasta kertovat normaaliuutiset. Asiantuntijat ja ”päivystävät dosentit” eivät niistä rohjenneet puhua, koska sosiaalista tilausta ei positiivisille uutisille ollut.

Kuuntelin eilen televisiosta keskustelua juopuneena ajosta. Selkeästi asenne oli, että rangaistuksia on kovennettava, se oli myös YLE:n toimittajan asialistalla. Liikenneministeri mietti jopa pään- ja kasvojen liikkeeseen perustuvia antureita mitkä mittaisivat ajokykyyn vaikuttavia asioita. Kuulemma tällä annettaisiin valtion puolesta signaali.  Sisäministerimme on taas tiukentamassa alkoholin myyntiä ja koventamassa erilaisia rangaistuksia. Vihapuheeksi leimataan monia keskusteluja mitkä joskus olivat vielä arkea ja niitä pidettiin kekseliäänä sutkautuksena. Lapsia ei kuulemma osata hoitaa vaan ne jätetään heitteille, puhujat ovat keksineet ratkaisuksi huostaanotot rahaa vastaan. Päivittely on isoa, lööpissä oli pari viikkoa sitten, että jollakin alakoululaisella paleli sormet koulun hiihtoretkellä.  Jos yrityksien hallituksissa ovat ristiin samat ihmiset, niin tietenkin he saavat siitä myös etua itselleen. Rakenne on väärä, ristiin valvontaa ei saa olla. Se ei ole valvontaa vaan mahdollisuus hyötyä. Asia on taas nähty vaalisotkussa ja Finnairissa. Rakenne on pääasiassa, huonoa rakennetta ei valvonnalla saada kuntoon, valvontaa ja rangaistuksia pitää vähentää ei lisätä. Valvontaa, rangaistuksia ja holhousta esitetään ratkaisuksi kaikkeen vaikka ne useasti ovat osa ongelmaa. Maamme on menossa nykypolitiikalla todella kurjaan suuntaan.

Valtionyhtiöiden omistajapolitiikasta vastaava ministeri Heidi Hautala haluaa vähentää Finnairin valtionomistuksen osuutta, koska yhtiö tekee kovaa tappiota kiivaasti kilpailulla sektorilla. Esityksen vastustajien mukaan valtio ei saa myydä Finnairin osakkeitaan, koska kyseessä on strateginen ala, ja yhtiön työpaikkojakin pitää suojella. Asiasta ei ole yksimielisyyttä hallituspuolueissakaan, joten poliittinen  keskustelu käy kiivaana vielä pitkään. 

Strateginen ala nostetaan perusteeksi aina, kun milloin mitkäkin erityisetujaan puolustavat ryhmät vaativat erityiskohtelua itselleen. Nyt mukana on aluepolitiikkaa ja ay-henkeä, jota kuorrutetaan sellaisella jargonilla kuin kruununjalokivet, joita valtionyhtiöt veronmaksajille ovat.

Lentoyhtiö Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen tapaus on edennyt Finanssivalvonnan arvioitavaksi. Todennäköistä on, että Finanssivalvonta antaa Finnair-Ilmarinen-Vehviläinen asuntoasiassa puhtaat paperit, vaikka tapauksen tarkempi pohdinta johtaisi toisenlaiseen lopputulokseen. Yksityiskohdat perustekijöistä, kuten asunnon myyntihinnasta, vuokrasta jne. ovat nyt julkisuudessa. Asunto siirtyi markkinahintaan Vehviläiseltä Ilmariselle ja se on vuokrattu niinikään markkinahintaan Finnairille. Työsuhdeasuntoedusta maksetaan lakisääteiset verot. Yllättävää olisi, jos näistä tekijöistä löytyisi huomautettavaa. Sopimuksessa mielenkiintoisin tekijä on kuitenkin takaisinosto-optio, jota ei tulisi sivuuttaa.

Kirjoitusvuorossa Juha Kasanen.

Kuluva viikko on ollut synkeä Suomen työmarkkinoilla. Nokian ilmoitus lopettaa kännyköiden valmistus Salossa saa mielen kaihoisaksi. Parinkymmenen vuoden riemukulku ja matkapuhelimien valmistus Suomessa on ohi. Valmistus alkoi lähes matkalaukun kokoisista raahattavista laitteista. Jossain vaiheessa laitteet alkoivat oikeasti mahtua taskuun ja nyt eri käänteiden jälkeen valmistus on päättymässä. Tämä on paha isku Salon seudulle ja suoraan niille noin 1 000 ihmiselle, jotka jäävät ilman työpaikkaa.

Nokian päätös on varmasti ollut vaikea, mutta se on kuitenkin ymmärrettävissä. Matkapuhelimia ja niiden osia ei kannata lennättää montaa kertaa eri puolille maailmaa ennen niiden myyntiä. Yhtiö laskee saavuttavansa toimenpiteellä selvää säästöä. Suomalainen yhteiskunta on kuitenkin selvästi häviäjän puolella. Menetetyt verotulot eri muodoissaan ja muut yhteiskunnan maksut tulevat kalliiksi, mutta Nokian on pakko pysyä kilpailussa mukana.

Kotitalouksien varallisuuserot ovat suuret. Noin 30%:lla kotitalouksista ei ole juuri lainkaan varallisuutta, kun taas varakkaimmalla kymmeneksellä on yhtä paljon varallisuutta kuin 70%:lla suomalaisista talouksista yhteensä.

Kotitaloudet varallisuuden mukaan jaoteltuna (Lähde: Tilastokeskus /2009)

Joidenkin ihmisten kanssa ei vain tule toimeen. Kun kärvistelin 1990-luvulla suuren laman kourissa työttömänä satojen tuhansien suomalaisten tapaan, kokoomuksen Iiro Viinanen yritti keksiä konstin jos toisen, jotta valtion ei tarvitsisi kustantaa minulle välttämätöntä työttömyystukea. Nyt, kun olen taas työnmarkkinoilla ja yritän raapia kasaan piensijoittajana itselleni eläkettä, Iiro haluaa lakkauttaa pörssin. Näin hän uhoaa tuoreessa kirjassaan Vasen oikea, oikea vasen, jonka hän teki yhdessä toisen ex-poliitikon Esko Seppäsen kanssa.

Entisten poliitikkojen örinöillä ei sinänsä ole suurta väliä, mutta kun kyseessä on entinen kokoomuslainen valtiovarainministeri ja vakuutusyhtiö Pohjolan entinen pääjohtaja, niin kommentin arvoinen hänen heittonsa on. Sitä paitsi Viinasen populismilla voi olla kysyntää talouskriisin löylyissä, varsinkin hänen taustallaan.

Rahallista hyvinvointia mitataan kahdella vaihtoehtoisella mittarilla, bruttokansantuotteella (BKT) tai kansantulolla (GNI). Äkkiseltään ajatellen nuo ovat aika lailla saman asian kaksi eri puolta, mutta näin ei aivan olekaan. Suomi, Ruotsi ja Norja ovat henkeä kohden lasketulla kansantulolla mitattuna maailman hyvinvoivimmat maat ohittaen pääosan keskieuroopasta ja jopa USA:n, mutta bruttokansantuotteella (BKT) laskettuna emme pärjää yhtä hyvin. Mistä ero johtuu?

Bruttokansantulo henkeä kohden (Lähde: Maailmanpankki)

Syy eroon on laskentatavassa.  Bruttokansantuotteessa (BKT) on mukana esimerkiksi valtion, yritysten ja yksityisten ulkomaille maksamat velkojen korot ja osingot. Ne eivät lisää kansalaisten hyvinvointia, päinvastoin, mutta silti ne korottavat bruttokansantuotetta. Bruttokanstulo (GNI) ottaa tämän seikan paremmin huomioon. Ulkomaille maksetut korot ja osingot ovat negatiivista tuloa ja vaikuttavat negatiivisesti kansantuloon ihan niin kuin pitääkin.

Laajennettu euroryhmä (EU 27) pääsi 23.1.2012 Suomen tekemän esityksen pohjalta periaatteelliseen yhteisymmärrykseen Euroopan vakausmekanismia (EVM) koskevasta valtiosopimuksesta. Suomen esittämät muutokset EVM-valtiosopimuksen luonnokseen poistivat tulkinnanvaraisuuden siitä, voitaisiinko määräenemmistö­päätöksillä korottaa jäsenmaiden taloudellisia vastuita. Suomen esittämien lisäysten myötä tämä ei ole mahdollista. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.  

Luottoluokituslaitosten arviot ovat tärkeä osa kontrollimekanismeja, joiden avulla valtioiden ja yritysten toimintaa ohjataan kohti tasapainoista taloudenpitoa. Merkittävimmät luottoluokituslaitokset (S&P, Moodys ja Fitch) ovat amerkikkalaisia ja niiden arvioiden täyttä riippumattomuutta on muun muassa Piksun ja talouskomissaari Olli Rehn:n toimesta hieman epäilty. 

Luottoluokituslaitosten järjestelmä on kuitenkin korjaamassa itseään ja erääksi tärkeäksi luokittajaksi on nousemassa kiinalainen Dagong Global Credit Rating, jonka luottoluokitukset eri maiden hallituksille (alla) poikkeavat hieman amerikkalaisten luottoluokituslaitosten vastaavista. 

via chartsbin.com

Jarno käsitteli tuoreessa blogissaan taloudellisen kehityksen malleja, ottaen esimerkiksi Etelä-Korean menestyksen, jossa valtiolla on ollut keskeinen rooli. Itse käsittelen tässä toista esimerkkiä naapurista, Pohjois-Koreaa, tosin täysin päinvastaisena esimerkkinä eli mallina siitä, kuinka typerällä ideologialla valtio saadaan konkurssiin ja nälkäkuoleman partaalle. Kirjoitukseni ei ole vastine Jarnolle, vaan tarkastelen keskeistä syytä siihen, miksi avoin kansainvälinen talous on oleellista hyvinvoinnille. Talouskriisien aikaan kun protektionismi eri muodoissaan nostaa suosiotaan, niin myös meillä sekä oikeisto- että vasemmistopopulistien voimin.

Me Salossa uskomme, että informaatio- ja viestintätoimialan murros käännetään mahdollisuudeksi ict-sektorille. Julkinen toimija Yrityssalo on päättänyt vauhdittaa alueen ict-sektorin kehittymistä tarjoamalla heille näkyvyyttä ja tunnettuutta!

Suomen menestys ICT- toimijana syntyi merkittäviltä osiltaan Salon alueen yrittäjyyden (Salora:n TV-, näyttöpääte- ja matkapuhelinliiketoiminnat) pohjalta. Yrittäjähenki ja kasvuhakuisuus on tunnusomaista Salolle.

Joulun 2011 Tapaninpäivänä Suomen yli pyyhkäisi melkoinen myrsky. Tuon jälkimainingeissa pahimmillaan 190ooo Fortumin asiakasta (huom! ei puhuta ihmisistä, vaan asiakkaista) oli ilman sähköä.

Talvimyrsky inhottavasti korosti joulukuun esityskierrostani eteläisessä Suomessa - puhuin siellä mm. sähkön roolista nykyisessä yhteiskunnassa. Veikkaan, että sähkökatkosten yhteydessä vedenpaineiden lasku yllätti monta myrskyn uhria.

Teeman alustaa toimitusjohtaja Juha Kasanen, jonka näkökulmasta saa valmiiksi kiinni tekstissä ”Eurosähellys jatkuu - sijoittajia syytetään perusteetta aina eduskunnassa asti”.

Aiheen lisäksi Sijoituskahvila on vapaata jutustelua sijoittamisesta ja vähän vierestäkin. Osakkeenomistajat, opiskelijat, toimittajat ja muut sijoittamisesta kiinnostuneet ovat kaikki tervetulleita mukaan kuuntelemaan, haastamaan ja keskustelemaan.

Kahvin sinulle tarjoavat Juhat Kasanen & Mikkola. Strindbergissä tunnistat herrat punaisista mukeistaan. Lämpimästi tervetuloa!

Cafe Strindberg, tiistaina 10.01.2012, klo 09-10

PS. voit osallistua kahvilaan myös etänä kommentoimalla Punaisen mukin blogin vastaavaa merkintää. Pyrimme vastaamaan kysymyksiin viimeistään tiistaisen tapahtuman aikana.

Sijoittaja ei oikeastaan koskaan ole tyytyväinen tekemiinsä sijoituspäätöksiin: Tule myytä voitollista osaketta kun se vielä jatkaa nousuaan tai tulee ostettua vaikka kurssi ei ole kaikkien aikojen alhaisin. Ja vaikka osto ja myynti menisivät täysin nappiin, niin voi harmitella että miksi ostin niin vähän.

Viime vuoden sijoituksistani panostus kehitysmaiden mikrolainoihin poikkeaa tuosta kuviosta. Se on sijoitus, joka on tuottanut mielihyvää vuoden varrella.

Olen jo muutaman kerran kirjoittanut näistä tänne Piksu-palstalle. Noilla mikroluotoilla tarkoitetaan pienten rahasummien, muutamien satojen tai tuhansien, lainaamista kehitysmaiden köyhille yrittäjille. Lisäksi lainattava summa kerätään monelta henkilöltä, jolloin lainanantajan riski on taloudellisesti mitätön.

    Pienten palkkojen verotus on Suomessa jopa kevyempää kuin Euroopassa keskimäärin, mutta tulojen noustessa verotus muuttuu muita maita kireämmäksi. Esimerkiksi 25 000 euron vuosipalkkaa verotetaan Suomessa 2,4 prosenttiyksikköä kevyemmin kuin eurooppalaisissa vertailumaissa. Sen sijaan hyvää 59 000 euron vuosipalkkaa verotetaan Suomessa jo 2,8 prosenttiyksikköä ankarammin.

Tulokset käyvät ilmi Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011 -selvityksestä, jossa vertaillaan työn verotusta 18 OECD-maassa* neljällä eri palkkatasolla. Selvityksen on laatinut Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti Minna Punakallio.

    Julkisen talouden tasapainottamiseksi on tärkeää, että kasvu ja työ säilyvät Suomessa. Suomen Yrittäjät esittää kasvukannustinta pieniin ja keskisuuriin yrityksiin kohdistuville pääomasijoituksille. Kannustinta sovellettaisiin yrityksen ulkopuolisiin pääomasijoituksiin, omistajiin ja uusien yritysten perustajiin. Kannustin toteutettaisiin keventämällä luovutusvoittoverotusta.

Kirjoitusvuorossa: Juha Kasanen

--

Kuuntelin viime viikolla eduskunnan välikysymyskeskustelua. Siitä voisi olla huvittunut, jos kyse ei olisi niin vakavasta asiasta. Järkevää keskustelua on vaikea käydä, jos perusasiatkin ovat jokseenkin hukassa. Eräs kansanedustaja syytti nykyisestä kriisistä ahneita sijoittajia. Hänen mukaansa siis nykyinen valtioiden ylivelkaantuminen on ahneiden sijoittajien aikaansaannosta ja heidän pitäisi maksaa siitä myös kulut.

Ajatus on mielenkiintoinen, mutta sen logiikkaa on vaikea seurata. Kuinka sijoittajat voivat olla vastuussa siitä, että valtiot velkaantuvat liikaa? Menneessä maailmassa noin pari vuotta sitten, jolloin asiat olivat vielä järjestyksessä, valtioiden velkapaperit olivat maailman turvallisimpia sijoituksia. Kun rahoitusteoriassa puhuttiin riskittömästä tuotosta, joka on rahoitusteorian peruspilareita, tarkoitettiin juuri valtioiden velkapapereita.

Demokratioita rampauttavaan velkaantumisalttiuteen etsitään Euroopassa ratkaisua lisäämällä komission (ja ERVV:n) holhoavaa valtaa. Suomi on pitänyt parempana valtioinstituutioiden osittaista altistamista rahamarkkinoiden valvonnalle. Suomen kanta tarkoittaa sijoittajavastuuta ja valtioinstituutioiden itsenäisyyden kunnioittamista.

Kumpi ratkaisu on historian valossa parempi?

En ole varmaan ainoa, joka on väsynyt väittelyyn siitä, mitä Suomelle maksaa jäsenyys EU:n euroalueessa ja tulkintoihin euroalueen kriisimaiden avustusten takaisin maksun toteutumisesta. Siinä vaiheessa, kun omat poliitikkomme alkavat puhua euroasioista yhteismitallisesti, tulee Eurooppa-tason viestiä, jonka mukaan Kataisen tai Urpilaisen meille kertoma tulkinta ei vastaa Saksan tahi Ranskan tulkintaa sovitusta. Eduskunnan kyselytunnilla Kataisen vastaus Suomen suostumisesta enemmistöpäätökseen yksimielisyyden sijaan poikkeaa siitä, miten hän esitteli asian lehdistötilaisuudessa eurokokouksen yhteydessä. Keskustelua käydään monikerroksisella ja -ulotteisella tulkinta-tasolla, mikä synnyttää turhautumista ja viime kädessä uuvuttaa. Ehkä tämä on tietoinen tarkoitus, tämä väsytystaktiikka.

EU:n huippukokouksen päätökset olivat pääosin odotettuja. Budjettikontrollin vahvistaminen euromaissa niiden keskinäisellä päätöksellä on eurojärjestelmän kannalta väistämätön muutos. Eurojohtajien toive on, että se ratkaisisi myös kriisimaiden tilanteen, eli tieto tulevasta budjettikurista palauttaisi markkinoiden luottamuksen niiden maksukykyä kohtaan. Itse en siihen usko, ja pankkisektorilta lehtien kautta kantautuneiden kommenttien perusteella sijoitusinstituutioillekin kokouksen tulokset olivat pettymys. Vuosien taakse tulevaisuuteen sijoittuva talouskuri kun ei helpota kriisimaiden likviditeettiongelmaa, eli rahaa ei ole, vaikka laskut painavat päälle.

Euroalueen taloudellinen kriisi vastaa tilannetta, jonka yritykset kohtaavat aika ajoin elinkaarensa kuluessa. Poliitikkojen päättämät korjaavat toimenpiteet kriisistä selviämiseen julkistaloudessa tuntuvat poikkeavan suuresti yritysjohtajien käyttämistä keinoista. Siinä, missä nykyiset europoliitikkomme uskovat korjaavien ratkaisujen löytyvän eskaloimalla ongelmat "ylös" EU-, EKP- ja IMF-tasolle, viisaat yritysjohtajat delegoivat ratkaisuvastuun "alas" niihin liiketoimintayksiköihin ja osaorganisaatioihin, joissa ongelmat esiintyvät. Mikäli ratkaisuja ei näin löydetä ongelmalliset toiminteet irrotetaan yrityksestä, mikä usein, yllättävää kyllä,  johtaa irrotettujen osien parempaan toimintaan uudessa, niille sopivammassa viitekehyksessä.

   Euroopan lainsäädännössä on menossa hankkeita, joissa yrityksille tehdään mahdolliseksi myydä palveluita ja tuotteita kaikille euroopan kansalaisille ilman että yritysten tarvitsee ottaa huomioon kansallista lainsäädäntöä tai lupamenettelyä.

Osana tätä kehitystä, valtioneuvosto lähetti 1.12 eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksen yhteiseksi eurooppalaiseksi kauppalaiksi. Sen mukaan tuotteen myyjä ja ostaja voisivat rajat ylittävän kaupan tehdessään sopia noudattavansa eurooppalaista kauppalakia kansallisen lainsäädännön sijaan.