Obama aloitti neuvottelut valtavasta elvytyspaketista
Washingtoniin saapunut Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama on aloittanut neuvottelut jättimäisestä talouden elvytyspaketistaan.
Applen pääjehuun liittyvä huhu osoittautui todeksi
Applen pääjohtaja Steve Jobs on myöntänyt, että hänellä on viime kuukausina ollut terveysongelmia, kertoo BBC. Jobs sanoo lausunnossaan kärsineensä koko vuoden 2008 hormonaalisesta epätasapainosta, jotka vievät hänen kehostaan tärkeitä proteiineja.
Palkka-ale saa kannatusta
SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson kannattaa Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Jussi Järventauksen ehdotusta yritysten palkkakustannusten alentamisesta.
Guzenina-Richardson ehdottaa, että vaikeuksissa olevien yritysten palkkakustannuksia pienennettäisiin valtion väliaikaisella palkkatuella, joka vastaisi esimerkiksi 25 prosenttia kuukausipalkasta.
Suomi loistaa autokauppavertailussa
Viime vuonna ensirekisteröitiin 139 647 uutta henkilöautoa, mikä on 11,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2007. Kaikkien aikojen tilastossa vuosi oli yhdeksänneksi paras myyntivuosi henkilöautokaupan osalta, kertoo Autoalan Keskusliitto.
Joka toinen uusi auto on diesel
Autokauppa kasvoi viime vuonna 11,2 prosenttia edellisvuodesta, mutta jäi alemmalle tasolle kuin ennätysvuonna 2006. Ajoneuvohallintokeskuksen tietojen mukaan dieseleitä oli melkein puolet kaikista uusista rekisteröidyistä autoista.
Vuonna 2008 rekisteröitiin hieman alle 140 000 uutta autoa. Dieseleiden osuus oli 49,6 prosenttia.
HKScanin toimitusjohtaja sai potkut
Elintarvikeyhtiö HKScanin hallitus on vapauttanut yhtiön toimitusjohtajan Kai Seikun tehtävästään. Vuodesta 2005 yhtiön palveluksessa ollut Seikku jättää HKScanin tiedotteen mukaan tehtävänsä heti.
Lamy jatkanee WTO:n johdossa
Maailman kauppajärjestön WTO:n nykyinen pääjohtaja Pascal Lamy, 61, on ainoa ehdokas järjestön johtoon seuraavalla johtajakaudella. Muita ehdokkaita ei ilmoittautunut tehtävään hakuajan päättymiseen mennessä, kertoo WTO:n tiedottaja Keith Rockwell.
Wikipedian vapaus maksoi kuusi miljoonaa
Wikipedia on onnistunut keräämään kuusi miljoonaa dollaria yhdessä historian tuottoisimmassa online-rahankeruuoperaatiossa. Wikipedian käyttäjät ovat kaivaneet kuvettaan, jotta internetin tietosanakirja pysyisi vapaana, eikä sen tarvitsisi turvautua mainontaan tai maksullisuuteen. Asiasta kertoo Telegraph-lehti.
Sandvik varautuu lomautuksiin Tampereella
Porakoneita ja muita louhintalaitteita valmistava Sandvik Mining and Construction on aloittanut Tampereen toimipaikalla yt-neuvottelut henkilöstön lomauttamisista ja vähennyksistä. Neuvottelut koskevat noin 950:tä henkeä kaikista henkilöstöryhmistä.
Asuntovelallisen tukeminen myös ärsyttää
Asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) esitys asunnon ostajille työttömyyden varalta annettavasta lainatakuusta herättää myönteisiä ajatuksia Finanssialan Keskusliitossa, mutta myös kitkeriä kommentteja.
Vuoden euribor alitti kolme prosenttia
Euroalueen pankkien välinen vuoden rahamarkkinakorko alitti tänään 3 prosentin rajan. Kahdentoista kuukauden euribor noteerattiin 2,995 prosentiksi, kun noteeraus perjantaina oli 3,025 prosenttia.
Asuntolainojen viitekorkona yleisesti käytetty euribor on laskenut yli 2,5 prosenttiyksikköä lokakuun alun huipputasoilta.
Radikaali ehdotus suomalaisille asunnon ostajille
Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) antaisi asunnon ostajille määräaikaisen lainatakuun työttömyyden varalta.
Takuu toteutettaisiin valtion ja pankkien yhteistyönä, Vapaavuori kaavailee Kauppalehden haastattelussa. Ministeri uskoo, että hanke panisi vauhtia asuntokauppaan ja rakentamiseen.
Vapaavuori antaisi asuntolainatakuun
Asuntoministeri Jan Vapaavuori antaisi asunnon ostajille määräaikaisen lainatakuun työttömyyden varalta.
Takuu toteutettaisiin valtion ja pankkien yhteistyönä, Vapaavuori kaavailee Kauppalehden haastattelussa. Ministeri uskoo, että hanke panisi vauhtia asuntokauppaan ja rakentamiseen.
HK:n toimitusjohtaja erotettiin - syytä ei kerrota
HKScan Oyj:n hallitus on tänään vapauttanut yhtiön toimitusjohtajan Kai Seikun hänen tehtävistään. Vuodesta 2005 lähtien konsernin palveluksessa ollut Seikku jättää tehtävänsä heti.
Yhtiön hallitus käynnistää hakuprosessin uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi. Siihen asti johdon tehtäviä hoitaa HKScan Oyj:n talousjohtaja Matti Perkonoja oman toimensa ohessa.
Pörssi porskutti edelleen ylöspäin
Pörssi on jatkanut pirteän nousun merkeissä vuoden toisenakin kauppapäivänä. Yleisindeksi suihki ylöspäin 4,5 prosenttia ja päätyi lukemaan 5 845. Nokia kiri 0,48 prosentin nousun jälkeen 11,83 euroon.
Välipäivän kaupankäynti oli kuitenkin melko hiljaista, ja volyymi jäi 446 miljoonaan euroon.
Obama yrittää samaa kikkaa kuin Bush
Parin viikon päästä Yhdysvaltain presidenttinä aloittava Barack Obama suunnittelee Wall Street Journal –lehden mukaan huimaa 310 miljardin dollarin suuruista veronalennuspakettia. Obama yrittää jättielvytyksellä runnoa talouden uudelleen kasvuun
Obaman suunnittelema massiivinen veronalennussumma on suurempi, kuin kongressin demokraatit ja republikaanit ovat osanneet odottaa.
Sijoittajien pelon väistyminen nostaa Aasian pörssejä
Osakekurssit ovat nousseet kuudentena perättäisenä päivänä Aasian markkinoilla. Tokion pörssissä osakekurssit nousivat Nikkei-indeksillä mitattuna keskimäärin 2,1 prosenttia. Aasian muiden pörssien kurssit kohosivat MSCI-indeksin mukaan 1,6 prosenttia.
”Kriisilauseke” vaarantaa jo sovittuja palkankorotuksia
Kiristyvä taloustilanne pistää osan jo sovituista teollisuuden työntekijöiden palkankorotuksista vaakalaudalle. Asiasta kertovan Ylen mukaan palkankorotukset vaarantaa sopimuksiin sisältyvä niin sanottu kriisilauseke.
Joka kolmas suomalainen tinkii jo
Kolmannes suomalaisista kertoo vähentäneensä kulutustaan tai lykänneensä hankintojaan taloudelliseen tilanteen vuoksi, kertoo kyselytutkimus.
Sunnuntaisuomalaisen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 60 prosenttia kansasta ei ole muuttanut kulutustottumuksiaan mitenkään.
Sunnuntain kauppa vetänyt väkeä hyvin
Suurten kauppojen hakema poikkeuslupa vuoden ensimmäisen sunnuntain aukiololle on osoittautunut monilla paikkakunnilla kannattavaksi. Kauppapäivästä tuli vilkas, ja alennusmyynnit ovat vetäneet asiakkaita paikoin jopa ennakoitua enemmän.
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »