Reitti tuottavan osakesijoittamisen alkulähteille – matkalla törmäät monenlaisiin pörssin luonnonilmiöihin.
Sijoituspomojen sanasota kiihtyy
Suomen varainhoitokenttä sai uutta väriä viime vuonna, kun Mandatum Lifen keulahahmoihin kuulunut Janne Saarikko lähti omille teilleen. Saarikko kumppaneineen perusti Navi Group -sijoituspalveluyrityksen.
Uuden tulokkaan ulostulo on raikas: ”Sijoitus- ja säästämismaailma kaipaa tuuletusta. Liian pitkään alalla on nojattu käytännön kokemusten toimimattomiksi osoittamiin toimintatapoihin.”
Yhtiön nettisivujen mukaan sijoitustuotteiden tarjonta nojaa Suomessa ja maailmalla pääosin vanhentuneisiin oppeihin, jotka on kriiseissä todettu vääriksi. Vanhat pelurit tarjoavat Navin mukaan samaa vanhaa normaalijakaumaoletukseen perustuvaa sijoitusten hajautusmallia osake- ja korkorahastojen välillä faktoista välittämättä.
Navi Group markkinoi omaa Riippumatonta strategiaansa, jossa kuukausituotot vaihtelivat viime vuoden elokuusta joulukuuhun -0,38 ja +1,8 prosentin välillä. Tasainen tuotto kertonee Navin perustajaosakkaiden taustoista, joihin kuuluu niin johdannaisia, suojaavia sijoituksia kuin strukturoituja tuotteita.
Jos Saarikko sivaltaa perinteistä ajatusmallia kohti, niin aika lailla päinvastaiseen suuntaan osoittaa passiivisestakin varainhoidosta tunnetun varainhoitotalo Seligsonin toimitusjohtaja Jarkko Niemen miekka. Niemen kritiikki osuu uuden aikakauden maalareihin ja keskiarvohakuisuuden kieltäjiin (vuosikatsaus, s. 4-5). Hänen mukaansa keskiarvohakuisuuden kieltäjien ajatuksena lienee se, että keskiarvohakuisuusstrategiatkaan eivät toimi, jos markkinoiden sattumukset eivät seuraa normaalijakaumaa.
Normaalijakauma on se Gaussin kellokäyrä, jonka mukaan suurin osa havainnoista osuus keskiarvon ympäristöön, olkoon kyse sitten sijoitusten tuottohavainnoista tai vaikka lasten pituudesta.
Niemen mukaan maailma ei ole muuttunut, vaan ainoastaan se jakaumaoletus, jolla tuottoja mallinnetaan. Niemi haukkuu katsauksessaan myös hedgerahastot. Hän muistuttaa, että kolme neljäsosaa Suomeen rekisteröityneistä hedgerahastoista on kuollut tai siirtynyt tilastojen ulkopuolelle haamurahastoiksi viimeisten viiden vuoden aikana.
On virkistävää, että edes jotkut varainhoitajat uskaltavat avata suunsa. Virkistävää niin kauan kuin väitteille on empiiristä evidenssiä. Yleensä kiintoisimmat puheenvuorot tulevat pieniltä toimijoilta. Isoissa taloissa harvoin uskalletaan kritisoida varainhoidon valtatrendejä.
Kone ja Nokia – kuin päivä ja yö
Viime viikko oli suomalaissijoittajalle kiintoisa ja kaksijakoinen. Jos oli matkapuhelinjätti Nokian tulosjulkistus sumea ja epämääräinen, hissiyhtiö Kone paistoi vahvuuttaan miltei joka osa-alueella.
Oli hieman tragikoomista, kun Kone valitteli nousseista materiaali- ja palkkakuluista sekä kovasta hintakilpailusta viime vuoden jälkipuoliskolla. Koko vuoden liikevoittomarginaali laski 0,1 prosenttiyksikköä 13,9:een.
Nokialla hintakilpailu tarkoittaa jotakin muuta Applen ja Samsungin puristuksessa. Toimialat eivät ole veljeksiä. On toki huomattava, että Koneen liikevoiton taustalla on myös omia toimenpiteitä, kuten kokonaislaadun ja -tuottavuuden parantaminen sekä kasvu huoltoliiketoiminnassa.
Sijoittajapuhelussa Koneen pääjohtaja Matti Alahuhta korosti tärkeänä voimavarana sitä, että yhtiön liiketoiminta muodostuu sekä uusista laitteista että huollosta, ja toisaalta liiketoiminta on maantieteellisesti tasapainossa. Jos jollakin alueella menee huonosti, toinen alue paikkaa. Uusien tilausten kasvu oli erityisen kovaa Kiinassa, yli 30 prosenttia. Euroopassa hyviä tilausten kasvattajia olivat Saksa, Sveitsi, Ruotsi ja Venäjä. Myös USA:n, Kanadan ja Meksikon tilaukset kasvoivat vuonna 2011.
Tilausten kasvu on hyvä merkki ja yhtiö ennustaakin 8-13 prosentin liikevaihdon kasvua tälle vuodelle. Liikevoitto on yhtiön arvion mukaan 730-790 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli 725 miljoonaa.
Nyt on tietenkin hyvä kysyä, onko Kone kallis. Monien mielestä se on ollut sitä vuodesta toiseen. Perjantaina kurssi oli 41,4 euroa ja oikaistu osakekohtainen tulos oli viime vuodelta 2,30 euroa. P/E-luvuksi (hinta/tulos) muodostuu näin 18.
Suomalaisten pörssiyhtiöiden keskimääräinen P/E on 14,5, Jos Kone kykenee kasvattamaan tulostaan kahdeksan* prosentin vuosivauhdilla, yhtiö on kuronut ylihintansa umpeen kolmessa vuodessa. Ennakoiko pörssi, että Kone on tavallista parempi yritys enää kolmisen vuotta?
Tältä kantilta Koneen P/E-luku ei näytäkään korkealta. Myös 1,4 euron osinkoehdotus ilahdutti monia ja ylitti analyytikkoennusteet.
*) Kahdeksan prosenttia on se taso, jolla Kone on kyennyt kasvattamaan liikevaihtoaan vuosittain 2005-2011. Tulostaan yhtiö on kasvattanut vielä kovemmin.
Ja mitä mieltä Nokiasta. Vastaan ennen kuin kukaan kysyy. Nokian tulosjulkistuksessa ei ollut oikeastaan mitään yllättävää, ei edes puolittunut osinko. Peruspuhelimet tekivät joulukvartaalilla 400 miljoonan euron voiton, älypuhelimet 200 miljoonan tappion ja entinen Navteq 1,1 miljardin liikearvon alaskirjauksen. Tasetilanne on edelleen vahva ja kassavirta oli viimeisellä neljänneksellä sentään positiivinen.
Sumeat näkymät – matkapuhelinten liikevoitto nollan tuntumassa alkaneella kvartaalilla – tarkoittavat sitä, että Nokia-sijoittajalla pitää toden totta olla lehmän hermot odottaessaan uuden strategian tuloksia. Myös toimitusjohtaja Stephen Elopin ääni sijoittajapuhelussa oli vähän rauhoittunut siitä hurmoksesta, mitä se on aiemmin ollut.
Yhdessä asiassa Nokia voitti Koneen, osinkotuotto perjantain kursseilla: Nokia 5,1 % – Kone 3,4 %.
Kirjoittaja omistaa Koneen ja Nokian osakkeita. Seuraava blogi julkaistaan ensi maanantaina.
Vuosikertomuskisaan lyötiin kova pohja-aika
Mikä on pörssiyhtiön paras käyntikortti sijoittajalle?
Se on mielipidekysymys, mutta monille piensijoittajille paras käyntikortti on yhtiön vuosikertomus. Se on helposti saatavilla yhtiön nettisivuilla.
Kotimaisista pörssiyhtiöistä tilikautensa jo ennen joulukuuta päättivät konepajayhtiö Vaahto Group, turkisvälittäjä Saga Furs (entinen Turkistuottajat), sijoitusyhtiö Panostaja sekä Panostajan tytär, konepajayhtiö Takoma.
Kaikki ne ovat julkaisseet myös vuosikertomuksensa tilikaudelta 2011.
Mikään vuosikertomuksista ei ole huono, mutta Saga Fursin miinus on toimitusjohtajan katsauksen puuttuminen. Toimitusjohtajan persoonan esiintuomisella ja henkilökohtaisesti muotoilluilla strategian avaimilla yhtiö erottuu paremmin kuin persoonattomalla hallituksen toimintakertomuksella. Jälkimmäinen on toki pakollinen osa tilinpäätöstä.
Vuosikertomusten teknisiä muotoja on monenlaisia: tyypillisin on pdf-tiedosto, jota on helppo lukea lähes joka tietokoneessa olevalla Adoben lukuohjelmalla. Jos ohjelmaa (esim. Adobe Reader) ei tietokoneessa ole, sen voi ladata ilmaiseksi Adoben sivuilta.
Tyypillinen, joskin harvinaistuva, vuosikertomuksen muoto on perinteinen paperi ja sen eri variaatiot. Kolmas viime vuosina yleistynyt muoto on verkkovuosikertomus, jota voi olla vielä mukavampi lukea kuin pdf-tiedostoa.
Itse olen paperin ja pdf:n ystävä, mutta esimerkiksi tablet-konetta käyttävälle sijoittajalle verkkovuosikertomus voi olla sopiva. Esimerkiksi Panostajalta löytyy nämä kaikki. Pdf:n saa auki, kun klikkaa verkkovuosikertomuksen alalaidassa olevasta PDF-kuvakkeesta.
Panostajan vuosikertomus teki kovan pohja-ajan alkaneelle vuosikertomuskaudelle. Nyt tarkoitan nimenomaan virallisen tilinpäätöksen rinnalla olevaa vuosikertomusta. Molemmat ovat tässä tapauksessa erillisiä kirjasia, verkosta ne löytyvät yhtenä pakettina.
Panostajan vuosikertomuksessa ääneen pääsevät kunkin liiketoiminta-alueen vetäjät omakohtaisine kommentteineen. Kuvitus on ilmeikäs ja liiketoimintaa koskeva teksti ylipäänsä peruspiensijoittajalle ymmärrettävää. Häntä vartenhan kertomus pitää tehdä, koska hän edustaa omistajajoukon isointa osaa!
Yllätyksenä voi pitää sitä, että ääneen pääsevät sopivan pituisilla teksteillään myös pääomistaja, yrittäjäneuvos Matti Koskenkorva, tekniikan tohtori Tarja Pääkkönen ja sijoituskirjailija Kim Lindström.
Hyvä vuosikertomus on sellainen, josta sijoittaja saa sopivina paloina sitä tietoa, jota numeroita lukemalla ei saa. Toki kertomus on useimmiten kaunisteltu kuva todellisuudesta. Sijoittaja voi sitten itse punnita, kannattaako osake myydä yhden epäonnistuneen yrityskaupan vuoksi – joka sellainenkin sattui Panostajan* tilikauteen – vai onko osake pitämisen väärti.
*) Panostaja ilmoitti syyskuussa myyneensä Lämpö-Tukku Oy:n liiketoiminnan saksalaiselle Cordes & Graefelle, mutta kauppa peruuntui Lämpö-Tukku Oy:n inventaariovajauksen vuoksi.
Tuoko tuloskausi jytkyn?
Paljon odotettu, paljon kaivattu. Kohta se alkaa. Monet piensijoittajat odottavat vesi kielellä kohta julkistettavia pörssiyhtiöiden tuloskatsauksia. Niissä on ennen kaikkea kolme kiintoisaa asiaa: 1) loka-joulukuun tulos, 2) osinkoehdotus kevään yhtiökokoukselle, ja 3) liiketoimintanäkymät vuodelle 2012.
Nyt näkymistä ei juuri tiedetä. Vain muutamat yhtiöt ovat kertoneet näkymistään alkaneelle vuodelle, näin muun muassa konepajakonserni Metso ja kaupan alan moniottelija Kesko.
Metso tiedotti jo marraskuussa pääomamarkkinapäivänsä yhteydessä, että liikevaihto ja tulos kasvavat vuonna 2012. Kesko puolestaan ohjeistaa osavuosikatsauksissaan seuraavien 12 kuukauden kehitystä; viime vuoden lokakuusta tämän vuoden syyskuuhun ulottuvalla jaksolla on luvassa liikevaihdon kasvua ja liiketuloksen säilymistä saavutetulla hyvällä tasolla.
Myös tulosvaroituksia on nähty, muun muassa Alma Medialta, M-realilta, Oriola-KD:ltä, Tulikiveltä ja Viking Linelta. Vastapainoksi on nähty positiivisia tulosvaroituksia: Raisio, Teleste ja pieni verkkoviestintäyhtiö Soprano.
Mutta mikä on se jytky?
Isoin jytky voi olla se, että osinkoehdotukset ovat kaikesta koetusta euroepävarmuudesta huolimatta mukiinmeneviä. Pelkästään osinkoennusteiden toteutuminen olisi uutinen, koska varmoina ennustuksia ei voida pitää.
Analyytikot eivät tiedä sen paremmin makrotalouden kehitystä tai yrityksen omia sisäisiä laskelmia kuin harrastelijasijoittaja. Osinkopäätöstä tehdessään pörssiyhtiö pyrkii käyttämään hyödykseen kaiken mahdollisen tiedon. Kun rahaa jaetaan kassasta pois, yhtiön kuuluukin olla tarkkana – ja tarkkana myös sen suhteen, ettei osingonnälkäisiä, viime vuoden kurssilaskuun pettyneitä sijoittajia petettäisi toistamiseen.
Tuhteja osinkoja tukee pari asiaa, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Yhtiöt eivät ole juurikaan jakaneet voittovarojaan ostamalla omia osakkeita. Toinen osinkoja tukeva seikka on se, että rahoitusmarkkinoilla on koettu helpotuksen merkkejä aivan viime viikkoina. Riskit eivät ole toki poistuneet.
Kuvaajassa näkyy Suomessa listattujen pörssiyhtiöiden, mukaan lukien Nordea ja TeliaSonera, yhteenlaskettu tulos ja osinko 2006-2010 sekä Factsetin keräämät konsensusennusteet viime ja tälle vuodelle. P/E-luku (hinta/tulos) on laskettu vuoden lopun markkina-arvoin ja havaintojen 2011-2012 osalta pörssikursseilla 17.1.2012.
Hedgerahastot, Buffett ja Herra Markkina
Kirja-arvostelut, osa 15.2
Maanantaina blogissa julkaistiin kirja-arvio Jarkko Peltomäen ja Juha Vaheen tuoreesta sijoituskirjasta Omalla rahalla. Tässä kirja-arvion jatko-osassa laajennetaan näkökulmaa joidenkin kirjassa esitettyjen väitteiden osalta. Joku voisi kutsua tätä puolustuspuheeksi.
Hedgerahastoja tutkinut KTT Jarkko Peltomäki antaa palaa estoitta kritisoidessaan hedgerahastoja kohtaan esitettyä kritiikkiä. Hänen mukaansa sijoittaja voi syyttää omista tappioistaan toisia ja väärien syytösten kohteiksi ovat saattaneet joutua niin juutalaiset, homot kuin hedgerahastotkin. Peltomäen mukaan hedgerahastot ovat yksi pääomamarkkinoiden vähemmistöryhmä.
Lukiessa tulee mielikuva, että hedgerahastoja ei saisi kritisoida – ei varsinkaan toisen käden tietoon perustuen. Itse asiassa hedgerahastot ovat saaneet olla ainakin suomalaisessa mediassa varsin rauhassa, vaikka niiden läpinäkyvyys on olematonta ja vaikka on olemassa kosolti viitteitä niiden järjestelmälle aiheuttamista haitoista.
On toki totta, että lähtökohtaisesti hedgerahastoja ei voi syyttää kaikesta, eikä varmasti moni niin teekään. Peltomäki itse muistuttaa, että ensin tuli velkaantuminen ja rahoitussektorin paisuttaminen, toiseksi tulivat hedgerahastot ja kolmanneksi kriisi, josta hänen mukaansa syytetään hedgerahastoja, vaikka tapahtumien todellinen aiheuttaja on itse velkaantuminen ja liian suuri rahoitussektori todelliseen talouteen nähden.
Lukijalle herää kysymys, eikö kritiikki ole aiheellista, jos kerran hedgerahastoja on mukana tässä ketjussa? Ja eivätkö juuri sääntelemättömät hedgerahastot ole osa rahoitussektorin paisuttamista.
Sääntelemättömät johdannaismarkkinat paisuivat jo 90-luvulla järjettömiin mittoihin, 50 biljoonaan dollariin (50 miljoonaa miljoonaa). Niitä yritettiin säännellä 90-luvun lopulla muun muassa Brooksley Bornin (CFTC) toimesta. Tätä hanketta oli torppaamassa USA:n silloinen valtiovarainministeri Larry Summers pankkiirien painostuksesta. Myöhemmin Summers ansaitsi 20 miljoonaa dollaria hedgerahaston konsulttina. (vrt. Sisäpiirin homma, Ylen esittämä 23.10.11)
Johdannaismarkkinat eivät ole sama asia kuin hedgerahastot, mutta molemmat liittyvät sääntelemättömyyden johdosta toisiinsa. Osa hedgerahastoista käyttää johdannaisia työkaluinaan. Hedgerahastomarkkinan kooksi arvioitiin viime keväänä noin 2 biljoonaa dollaria. Velkavipua ja johdannaisia käyttävien hedgerahastojen ”tulivoima” voi olla moninkertainen rahastopääomaan nähden.
Hedgerahastoista on saatavilla vain vähän läpinäkyvää tietoa, koska ne haluavat suojella sijoitusperiaatteitaan saadakseen mahdollisimman hyviä tuottoja. Esimerkkejä väärinkäytöksistä on paljon. Sisäpiirin homma -dokumentti mainitsee muun muassa Tricadia- ja Magnetar -nimiset hedgerahastot, jotka tienasivat miljardeja lyömällä vetoa itse kehittämiään CDO-arvopapereita vastaan.
*** *** ***
Tässä blogissa on esitelty useamman kerran maailman menestyneimmän sijoittajan Warren Buffettin kuvitteellista Suomi-salkkua, vrt. esim. blogi 14.3.11.
Peltomäki ja Vahe toteavat kirjassaan (s. 131), että olisi syytä suhtautua tietyllä pidättyväisyydellä sellaisiin esityksiin kuin ”Buffettiin Suomi-osakkeiden lista”. Se on aiheellinen kommentti, mutta samalla on hyvä muistaa, että Buffettin Suomi-listojen tarkoituksena on ennen kaikkea osoittaa, että menestyneenkin sijoittajan tuotto on peräisin kannattavien, kestävän kilpailuedun yhtiöiden liiketoiminnasta. Sama toimii Suomessa kuin Yhdysvalloissa, kunhan sijoittaja malttaa olla kärsivällinen.
Herra Markkina. Blogissa on usein verrattu osakemarkkinoita kuvitteelliseen Herra Markkinaan, joka on välillä hyvällä tuulella ja välillä hermostunut. Tätä viittausta käytti aikanaan sijoitusguru, professori Benjamin Graham.
Peltomäen ja Vaheen mukaan Herra Markkinaan viittaaminen on aina hiukan onnetonta, koska Herra Markkina koostuu meistä itsestämme.
Onko näin? Sijoittajan perisynti on kärsimättömyys ja muiden perässä, Herra Markkinan perässä, laahustaminen. Hinnoitteleeko Herra Markkina osakkeet oikein silloinkin, kun hän pakkomyy velaksi ostamiaan osakkeita?
Huolimatta kritiikistäni pidän Peltomäen ja Vaheen kirjaa hyvänä ja lukemisen arvoisena sijoitusoppaana.
Vaheelta ja Peltomäeltä kiintoisa sijoituspokkari
Kirja-arvostelut, osa 15.1
Mitä saadaan, kun kokenut historian tuntija ja nuori räväkkä apulaisprofessori pannaan kirjoittamaan kirja sijoittamisesta?
Saadaan yksi viime vuosien kiintoisimmista sijoitusopuksista Suomessa, tässä tapauksessa taskuun menevä 140-sivuinen helppolukuinen pokkari Omalla rahalla (omakustanne).
Tietokirjailija Juha Vaheella on vuosikymmenten kokemus sijoittamisesta ja kirjoittamisesta, viime vuosina myös laaja-alaisesta, kärkkäästäkin nettikirjoittamisesta, blogaamisesta.
Kirjan toiseen kirjoittajaan, KTT Jarkko Peltomäkeen taisin törmätä virtuaalisesti ensi kerran pari kolme vuotta sitten omassa blogissani, jossa hän toi teräväkynäisesti esiin omia, tutkimukseen pohjautuvia näkemyksiään muun muassa hedgerahastoista.
Vaheen ja Peltomäen kirjassa on hyvää ennen kaikkea se, että se on riippumaton sijoituspalvelujen tarjoajista ja pankeista. Vai kuinka monessa muussa sijoitusoppaassa kerrotaan, että optiossa on sama vuotava reikä kuin pääomaturvatussa lainassa, tai että etf-rahastoihin sijoitettaessa on pyrittävä käymään mahdollisimman vähän kauppaa.
Kirja soljuu hyvin eteenpäin, mutta lopussa alkoi lukeminen vähän tökkiä. Ehkä se liittyy muutamiin heittoihin, jotka suuntautuivat osin omia kirjoituksiani kohtaan. Palaan aiheeseen kirja-arvostelun jatko-osassa, jossa laajennan näkökulmia kirjassa esitetyistä.
Vahe ja Peltomäki ovat jakaneet pääosan kirjoitustyöstä, ja vain osa tekstistä on molempien nimissä. Kirjoittajien yksilöinti sopii kirjaan, koska tekijöiden taustat ovat niin erilaiset. Kieli on paikoin huolittelematonta, mutta puuroa se ei ole.
Kielikuvat ovat raikkaita, ote kirjan loppukatsauksesta:
”Sijoittajan kannalta varmin tapa välttää miljonääriksi tulemista on leikkiä rallikuskia osakemarkkinoilla. … Sijoittajan kannalta parempi esikuva olisi varovainen ja taloudellisesti ajava pappakuski, joka korjaa autonsa itse.”
Kaiken kaikkiaan Vaheen teksteistä paistaa kokemus, Peltomäen teksteistä suoruus ja ehdottomuus. Suorapuheisuus ja kriittisyys ovatkin tiettyyn pisteeseen saakka suotavaa, kun puhutaan sijoitusasioista. Euroja on niin helppo hävitä sijoitusmyyjien liirumlaarumeihin ilman, että sijoittaja itse tajuaa menettävänsä varmaa tuottoa kustannusten muodossa.
Kustannukset ovatkin yksi kirjan keskeisistä sanomista. Peltomäki korostaa myös maantieteellisen hajauttamisen tärkeyttä.
Mieleenpainuvin anti Vaheen osalta ovat hänen omat sijoituskokemuksensa vuosikymmenten takaa, mukaan lukien 70-luvun onnistumiset ja 80-luvulla konkurssiin mennyt Mancon. Kirja ei juurikaan paneudu yksittäisiin osakkeisiin, mutta Vahe uskaltaa sentään tuoda esiin joitakin toimialanäkemyksiään. Hänen mukaansa vähittäiskauppa voi tarjota sijoittajalle vakaata tuottoa ilman, että sijoittajan tarvitsee kovin tarkasti seurata hektistä tuotekehittelyä.
Se on hyvin sanottu meille suomalaissijoittajille Nokia-pyörteiden keskellä!
Jarkko Peltomäen teksteistä mieleenpainuvin ja samalla yllättävin anti liittyy makrotalouteen. Nuori rahoituksen apulaisprofessori Peltomäki Tukholman yliopistosta kertoo kirjan alkuosassa, kuinka globaalia maailmantaloutta ohjaavat talouden keskussuunnittelijat eli keskuspankit, joilla ei ole mitään tekemistä vapaiden markkinoiden kanssa.
Torstain blogissa käsittelen osaa kirjan sisällöstä kriittisesti laajemmassa kontekstissa.
Salkun vuosi 2011 – mitä jäi käteen?
Salkunhuoltoa, osa 48
Omaehtoinen osakesalkun analysointi on vähintään yhtä tärkeää kuin kauppojen tekeminen. Sijoittajalla on taipumus toistaa samoja virheitään jo pelkästään siksi, että hän ei tunnista niitä.
Jos salkkua ei analysoi, omasta menestyksestä saattaa syntyä harhakäsityksiä. Sijoittaja voi kuvitella pärjäävänsä hyvin, vaikka hän meneekin aina joukon perässä ja häviää indeksille.
Itse kuvittelin, että oma pitkäjännitteinen Nokian ostostrategia ja Rautaruukin omistaminen olisivat kostautuneet vuonna 2011 roimasti heikompana salkun tuottona, kuin mitä pörssi keskimäärin tuotti. Todellisuus olikin toinen.
Olen seurannut salkkuni tuottoa ja salkun yhtiöiden tunnuslukuja tarkemmin vuodesta 2005. Useimpina vuosina tuotto on lyönyt indeksin. Kun salkku on paremmin ikään kuin näpeissä, sen kanssa on turvallisempaa nukkua myös turbulentimpien pörssiaikojen läpi – ja ne kaikista tyhmimmät virheet jäävät tekemättä.
”Tyhmimmillä” tarkoitan omia oman salkkuni kannalta typeriä virheitä, en sitä, millainen jokin kauppa tai strategia jollekin toiselle sijoittajalle on hänen lähtökohdistaan käsin.
Kun katson kauppojani vuonna 2011, ne koostuvat pitkälti Nokian (pitkin vuotta) ja vähäisemmässä määrin Rautaruukin (loppuvuonna) lisäostoista. Elisaa tuli myytyä Nokian lisäostoja varten. Toistaiseksi se ei ole ollut järkevää, koska Elisan kurssi on pitänyt paremmin kuin Nokian. En kuitenkaan kadu, koska kyseessä oli hallittu pidemmän tähtäimen painotusmuutos Elisasta Nokiaan. Jälkimmäinen on toki laitevalmistajana spekulatiivisempi paperi kuin teleoperaattori.
Kun salkun kehityksestä eliminoidaan ostot ja myynnit, tuotoksi vuonna 2011 ilman osinkoja muodostui -30,6 prosenttia. Painorajoitettu OMX Helsinki Cap tuotti -28 prosenttia. Oletin salkkuni tuoton hävinneen enemmän indeksille.
Suurimmat omistukseni vuoden lopussa olivat Kesko ja Nokia, niitä seurasivat Rautaruukki ja Olvi. Nämä neljä sijoitusta muodostivat hieman yli puolet salkun arvosta. Salkun runkosijoituksia sijoilla 5-7 olivat myös Kone, Elisa ja Orion.
Juuri se, etten hurahtanut salkun arvoon nähden liiaksi yksittäisiin yhtiöihin, pelasti tuoton pahimmalta. Nokian heikon kurssikehityksen vastapainona monet salkun suurehkot sijoitukset kehittyivät keskimääräistä paremmin.
Lopuksi voi kysyä, miksi omistan juuri kyseisiä yhtiöitä?
Ne ovat esimerkkejä yhtiöistä, joilla on kestävä kilpailuetu. Sijoittaja nukkuu rauhassa yönsä, jos hän tietää omistamiensa yhtiöiden tekevän hyvää, ehkä vähän tylsääkin bisnestä päivästä toiseen. Silloin ei tarvi paljon pörssiennustuksia katsella.
Tällainen strategia saattaa tuottaa sitä paremmin, mitä vähemmän sijoittaja tekee kauppoja – varsinkin verojen ja kaupankäyntikulujen jälkeen! Tosin salkunhoitajasi voi olla eri mieltä, koska hän elää palkkioista.
Blogisarja ei sisällä sijoitussuosituksia.
.jpg)
