Skip to main content

Marko Kaarto

Julkaise syötteitä
Yrittäjä & sijoittaja
Päivitetty: 2 tuntia 29 min sitten

Minun Tarinani?

To, 10/05/2012 - 01:33

Tervehdys Ystävä!

Eletään mielenkiintoisia aikoja. Tavoitteiden pitkäjänteinen visualisointi on toiminut juuri sillä tavalla, kuten Oddmund Berger sen minulle aikoinaan opetti. Olen tehnyt juuri niin kuten valmentajat ovat pyytäneet ja olen saanut tuloksia. Kun tekee samoja asioita mitä menestyneetkin ihmiset tekevät, sitä alkaa itsekin menestyä.

Olenkin useiden valmentajien kanssa miettinyt sitä tosiasiaa, että ihminen ei vain usko ennen kuin näkee. Se pitäisi olla juuri toisin päin, pitäisi ensin uskoa ja sitten vasta nähdä.

Tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia omia valmennettaviani siitä, että olette ensin uskaltaneet uskoa ja sitten vasta nähdä. Saan huikeita kiksejä siitä, kun näen että kehitytte ja kuljette kohti haluamaanne suuntaa. Joku haluaa vaurastua rahallisesti ja toinen päästä vain pois laatikostaan ja löytää oman sisäisen potentiaalinsa.

 

Jos on elänyt elämänsä samassa laatikossa, on hyvin vaikea ymmärtää muiden laatikoiden sisältöä ja mahdollisuuksia.

 

Kiitän myös teitä kaikkia lukijoitani! Sillä blogini lukijamäärät ovat kasvaneet voimakkaasti viime kuukausina ja sehän tuntuu hyvältä. Lupaankin tässä samalla, että kun tämä vanha elämäni jää taakseni, alan kirjoittamaan ja antamaan enemmän.

 

 

 

Useimmat ihmiset haluavat kuulla tarinoita. Voit kurkistaa minun tarinani tiivistettynä alla olevasta videosta.

TubePressPlayerApi.register('HV2uaV6Y200');

 

Toivon, että minun tarinani sai Sinut oivaltamaan, että tarinat ovat useimmilla aika samanlaisia, sillä ei siellä ole salaisuuksia, vaan päättäväisyyttä ja halua.

Nyt voit halutessasi tilata blogin ja extrat suoraan itsellesi, tällä sivulla olevalla lomakkeella. 

Maailmalla nähdään!

Ystäväsi, Marko

Ps. Verkkokaupasta voit halutessasi katsoa koko valmennuksen videoituna

Ajanhallinnoinnin ja kehittymisen Mestariksi

Pe, 20/04/2012 - 06:32

Tevehdys, Ystävät!

Katso tästä Muutoksen mestarit -valmennuksen (14-15.4.2012 ) minun osuuteni tiivistettynä.

Videosta löydät  ydinkohdat, ajatukset ja suosittelemani linkit.

TubePressPlayerApi.register('tTN-th5leKo');

 

 

Jos video oli mielestäsi katsomisen arvoinen, tekisitkö palveluksen ja jakaisit sen myös ystävillesi?

Hymyä ja menestystä!

Marko